maanantai 29. heinäkuuta 2013

Maailma romahti

Myrskyn maailma romahti. Yksi sen elämän tukipilareista poistettiin. Nyt alkaa suruaika. Jouduimme nimittäin purkamaan muuttoa varten pätkän kissan kiipeilypuusta. Myrsky huomasi aikeet jo hyvissä ajoin, ja normaalisti niin leppoisa paksukainen puolusti puutaan kirjaimellisesti kynsin ja hampain. Moneen otteeseen se siirrettiin kauemmas, mutta aina se sinkosi täydellä vauhdilla puuta purkaneen ihmisen tielle, ja kietoi käpälänsä irrotettavan palikan ympärille. Lopulta kissaparka lukittiin makuuhuoneeseen, jotta puuta saatin lyhennettyä.  Kun Myrsky sitten yritti taas vapaaksi päästyään kiivetä lyhennetyn puun huipulle, se oli aivan järkyttynyt siitä, että matka katonrajaan loppuikin kesken kaiken.. Miten tuollaiselle järkyttyneelle teinipojalle selittäisi, että jo huomenna puu kootaan taas koko komeuteensa, ja kaikki on taas (sen osalta) hyvin?




Kapinointiin väsähtänyt teinipoika
ps. lupaan kirjoitella blogiin aktiivisemmin heti kun muutosta ollaan selvitty hengissä!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Huh hellettä!

Kyllä ne kissatkin läähättää..

Kissat ovat taas lomailemassa Kärkölässä, ja minä suuntaan pian Joensuuhun. Tänään käytiin kuitenkin vielä lyhyellä talutuslenkillä kissojen kanssa, ihan postilaatikolla asti, ja takaisin! Eli reilu 300m/suunta. Molemmat kulkivat yllättävän nätisti narussa sinne minne ohjattiin, ja kotiinpäin juostiin niin kovaa, että molempien piti välillä hidastaa läähättämään. Harmi ettei sattunut tälle reissulle kameraa mukaan, olisi ollut hauskaa saada kuva isistä juoksemassa Myrskyn kanssa! Kotipihassa rappusilla saatiin kuitenkin kuvia, kuinka Myrsky läähätti kieli pitkällä :D Taisi loppua kunto kesken?

torstai 18. heinäkuuta 2013

Kissan päivä

Yhteen muuttamiseen liittyvistä jännittävistä asioista keskustellessamme tuli puheeksi kissojen päivärytmi ja tavat. Mikon kissakokemus ennen Myrskyä ja Viimaa oli vähäistä, ja hänellä oli jonkinverran koiraihmiselle yleisiä ennakkoluuloja kissoista, jotka toki on jo korjattu ;) Mikon kouluttaminen kissaihmiseksi kävi yllättävän helposti, sanoi hän mitä sanoi, ja nyt Viima on jo ihan hänen kissansa. Varsinaista päivärytmiä on kuitenkin hankala seurata, jos ei asu samassa taloudessa kissojen kanssa. Etenkin, jos ne intoilevat vieraan saapumisesta niin, että vaikuttavat ihan hyperaktiivisilta.

Kuka? Minäkö?
Totuus nimittäin on, että Mikko käy iltaisin luonani useimmiten kissojen ruoka-ajan lähestyessä (ja joskus myös ihan vaan ruokkimassa ne, jos olen muualla), ja muistaa aina silitellä molempia (etenkin Viimaa) tervehdykseksi. Ei siinä oikein normaalia päivärytmiä pääse näkemään, jos kissat pitävät hänen paikalletuloan merkkinä rapsutuksesta ja pian saapuvasta ruoasta. Ne saattavat nukkua koivet oikosenaan umpiunessa jossain nurkassa, kunnes kuulevat rapusta tutut askeleet, ja sinkoavat salamana ovelle toivottamaan hänet innokkaasti tervetulleeksi. Nyt Mikon ollessa toisella puolella Suomea, kirjoitan tässä hänelle omistetun postauksen siitä, millaisten turjakkeiden kanssa on saman katon alle muuttamassa. Sinua on varoitettu! ;)


Myrsky ja Viima nukkuvat yönsä pääsääntöisesti aika rauhallisesti. Vakiopaikat löytyvät makuuhuoneen oven takaa (älä astu päälle), eteismatolta, keittiötasolta, sohvan selkänojalta tai kiipeilypuusta. Yöllisillä vessakäynneilläni minua harvemmin tullaan edes tervehtimään, vaikka päiväsaikaan saan harvemmin käydä vessassa yksin. Kissat ovat tottuneet unirytmini ja ruokinta-aikojen vaihdoksiin hyvin, eivätkä ne juuri herättele aamuisinkaan. Seitsemän ja kahdeksan välillä aamulla (minulla soi herätyskello vähän ennen kahdeksaa) oven takaa kuuluu muutama ujo ja hiljainen maukaisu, mutta ei sen enempää. Vasta kun herätyskelloni soi, alkaa maukumiseen tulla käskevämpi sävy. Olenpa joskus myös kuullut, kuinka kiipeilypuu olohuoneen puolella kolahtaa seinää vasten, kun sieltä loikataan alas ja rynnätään oveni taakse herätyskelloni soidessa. Ne tunnistavat sen.

Pienempänä Myrsky paukutti usein tassullaan hieman kolisevaa makuuhuoneen ovea, ja mourusi niin kovaa kuin pikkukollista lähti. Pistin hommalle stopin samantien: jos Myrsky paukutti ovea, vastasin sille sähisemällä ja läimäisemällä kämmeneni ovea vasten makuuhuoneen puolella.  Ovi avautui vasta kun kissat olivat hiljaa, ja koska Myrsky on fiksu kissa, aika nopeasti sain torkkua aamuni rauhassa. Vihoviimeinen virhe olisi ollut hoitaa ongelma "nopeasti" pois päiväjärjestyksestä hiljentämällä kissa ruoalla...

"Käy vaan vessassa ihan rauhassa, minä vartioin tässä!"
Kun makuuhuoneen oven avaa, minua kohtaa kaksi raivokkaasti kehräävää karvakerää, jotka kiehnäävät jaloissa niin että meinaan päätyä nenälleni lyhyellä matkalla kylpyhuoneeseen. Jos menen takaisin sänkyyn loikoilemaan, Myrsky käpertyy tietysti viereen mahdollisimman lähelle. Viima tyytyy katselemaan sängyn vieressä olevan lipaston tai kirjahyllyn päältä, mutta kummankaan kehräys ei lopu. Jos tassuttelen kämpässä, minua seurataan kuin hai laivaa, ja jos otan askeleenkin ruokakippojen suuntaan, molemmat sinkoavat niitä kohti odottavasti maukuen. Aamuruokinta suoritetaan tässä vaiheessa.


Ja kas kummaa, kun kissat ovat saaneet ruokansa, ne menettävät hetkeksi kiinnostuksensa minuun, ja peseytyvät hyvin tarkasti, kyttäävät makuuhuoneen ikkunasta maisemia (niinkuin ne olisivat yön aikana kovastikin muuttuneet), ja loikoilevat rentoina, kunnes alkaa päivän ensimmäinen aktiivinen hetki, jota meillä kutsutaan aamuvilliksi. Se alkaa yleensä ihan yllättäen, ja on käytännössä painimista, päätöntä sinkoilua asunnon päästä päähän, leikkimistä ja yleistä riekkumista. Jos lähden töihin, tämä jää yleensä minulta näkemättä, joten en ole varma tapahtuuko tätä oikeasti muulloinkin, kuin viikonloppuisin. Näinä hetkinä olen todella iloinen, että otin kaksi kissaa yhden sijasta: yksinäinen kissa purkaisi tuon energian minuun...

Siitä alkaa päivän mittainen laiskottelu, ja kissanpäivät. Emännän tekemisiä seurataan tarkasti (varaudu saamaan vähintään yksi silmäpari seuraksesi kun käyt vessassa, ja kuuntelemaan maukumiskonserttia jos käyt suihkussa ja kehtaat laittaa oven kissojen nenän edestä kiinni!), kissat ovat aktivisesti mukana etenkin kaikessa normaalipäiväjärjestyksestä poikkeavassa toiminnassa (kuten muuttolaatikoiden pakkaamisessa). Myrsky vaatii päivän aikana annoksen hellyyttä, ja se käsittää yleensä väkisin kovaäänisen kehräyksen saattelemana syliin tunkemisen tai emännän eteen näppäimistölle kellahtamisen. Siinä se sitten nukkuu tyytyväisenä, kunhan vaan saa olla minussa kiinni. Kun hellyysvaje on tyydytetty, se tyytyy torkkumaan jo vähän matkan päässä. Viima taas usein torkkuu kiipeilypuun huipulla tai sohvan selkänojalla, josta näkee laajalle alueelle.
Myrsky osaa ottaa rennosti, ja tykkää nukkua siellä missä minä olen..
...ja Viima omissa oloissaan :)

Jos aamutoimien jälkeen olen päivän poissa, minua odottaa kotiin palatessa kaksi kovasti kehräävää kissaa oven takana. Minulta ne ovat enää hyvin harvoin livahtaneet ovenraosta rappukäytävään, mutta jostain syystä etenkin Myrsky yrittää karkaamista yhä aika usein Mikon saapuessa. Kun pääsen sisälle ovesta, kissat usein siirtyvät hurjasti kehräten jonnekin oven läheisyyteen teroittamaan kynsiään ja venyttelemään jotakin sopivaa pintaa vasten (sohvankulmaan tai silityslautaan..). Eräästä lähteestä luin, että kissat siten mm. purkavat innostuneisuuden tunnetta, ja näyttävän että "täällä ollaan, ja hyvin voidaan", ja siksi tekevät sitä etenkin jos tulen pitkän poissaolon jälkeen kotiin, tai kun Mikko tulee käymään. Pitäisi vissiin hankkia toinen pienempi raapimispuu oven lähistölle molemmille, niin säästyisi huonekalut kynsiltä...

Pakkomielle sohvassa oleviin nappeihin?
Tuo vanha ja ruma pinta on yleensä ollut peitettynä, ja nyt
kun peitteet on muuttolaatikoissa, on kissat ihan innoissaan...
Iltapäivään kuuluu ruokinta ja rauhoittuminen. Kissat alkavat viihtyä omissa oloissaan tai keskenään, leikkivät leluilla tai loikoilevat. Tämä siis vain, mikäli ruoka on annettu. Jos ruoka tulee myöhässä, saan kyllä kuulla siitä. Myrsky änkeää syliin kehräämään, ja Viima huutaa ja mulkoilee pahasti. Mikäli annan ruoaksi Bozita kissanruokaa pahvitölkistä, kuuluu Viiman päiväohjelmaan ennen ruoan syömistä tuon tölkin sulkijalla leikkiminen ja sen kantaminen jonnekin piiloon. Ruokaa mennään vasta sen jälkeen haistamaan. Esimerkiksi Miamor ruoan kimppuun sekin käy heti. Vähän ennen iltapäiväruokintaa ja sen jälkeen Myrsky saattaa kierrellä vähän levottomasti edestakaisin ovella ja mouruta aika kovaäänisesti. Mokoma tietää, mitä kautta pääsee ulkoilemaan...

Posti tulee tästä sisään, joten minä mahdun tästä ulos?



Ruoan jälkeen on tosiaan rauhallista, ja kissat touhuilevat omiaan. Iltaruoka tulee juuri ennen nukkumaanmenoani, ja tähän väliin sijoittuu normaalisti Mikon vierailut. Jossain vaiheessa iltaa kissat jälleen aktivoituvat, yleensä tunnin-kahden päästä iltapäiväruoasta, tai juuri ennen iltaruokaa tai vähän sen jälkeen. Tämä on iltavilli, ja sisältää jälleen melkoista kaahailua ja riehumista. Jos säilöt tavaroita pinoissa pöydillä, ne ovat tämän jälkeen lentäneet lattialle. Myrsky tekee tämän yleensä vahingossa, ja saattaa riehumisen lisäksi pudotella tavaroita myös esimerkiksi nukkuessaan venytellessään. Viima harrastaa vahinkojen lisäksi myös tavaroiden pudottelua ihan tahallaan nenällä ja tassuilla tyrkkimällä. Illan aktiivisimpiin hetkiin pyrin myös sijoittamaan lyhyen leikityshetken, jotta yöllä varmasti uni maittaisi.

Hiekkalaatikko puhdistetaan huolellisesti iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja yleensä silloin Myrsky tulee käymään asioillaan juuri kun ollaan sitä laatikkoa kaivelemassa. Sitä ei yhtään häiritse käydä laatikolla, vaikka istun vieressä kauha kädessä odottamassa, tai puhdistan laatikon toista päätyä. Hiekkalaatikon puhdistamisesta Mikolla jo onkin kokemusta!

Ja sitten mennään nukkumaan. Kissat saattavat alkuyöstä riekkua iltavillin merkeissä, mutta pian yö rauhoittuu, ja kaikki nukkuvat rauhallisesti. Emäntä makuuhuoneen suljetun oven takana, ja kissat muualla asunnossa. Senverran vieraskoreita nuo ovat, että sisko sai nukkua ihan rauhassa kun vietti viikonloppuna yhden yön sohvallani, mutta jos minä yrittäisin samaa, minulla olisi naamallani 5kg Myrskyä, ja etenkin sen karvaa..


Mites teillä muilla kissan omistajilla menee päiväjärjestys?

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Onni on tuuletin helteellä!

Kuumalla säällä kuumassa asunnossa moni haaveilee tuulettimesta. Viima ei ole tyytynyt vain haaveiluun, sillä se on hoksannut että tietokoneen takana seinän ja pöydän välissä on mukavasti koneen tuulettimien viilentämä kissanmentävä kolo. Tokihan sinne pitää loikata lepäilemään heti kun emäntä aamulla napsauttaa tuuletuksen päälle (ja istahtaa tylsänä tuijottamaan ruutua). Eikö kissojen pitäisi normaalisti tykätä lämpimästä? Tuo kolonen on asunnon viilein paikka!

"Harmittaako, kun et mahdu itse tänne?"

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Muuttoapulaiset

Muutama päivä sitten kärräsin tänne ison kasan laatikoita. Lisäksi säästin edellisestä muutosta muutaman, ja sain aiemmin kavereilta vähän laatikoita. Niinpä minulla on tällähetkellä asunnossani 14 banaanilaatikkoa, ja viisi muunlaista lootaa. Aluksi meinasi ahdistaa, että mihin ne pitäisi oikein saada mahtumaan pakkaamisen edetessä, mutta sitten sain neronleimauksen:

Ne mahtuu kaappiin hyllyille!
Nyt muuttopakkaaminen edistyy tasaisen rauhallisesti hylly ja laatikko kerrallaan, ja pakattuna on jo 11 laatikkoa. Kohta pitäisi aloittaa siivoamisestakin... Tämän postauksen aiheena ovat kuitenkin pienet rakkaat muuttoapulaiseni! Jokaikinen pahvilaatikko on varmasti moneen kertaan koeajettu ja karvoitettu, jokainen työvaihe on seurattu tarkkaan vierestä, ja kaikkeen on haluttu kovasti osallistua. Jokaista pakkausteippiä ja pehmusteeksi laitettua talouspaperia on vähän revitty, raadeltu, ja jyrsitty, ja kaikkiin avonaisiin kaappeihin on tunkeuduttu tarkistuskierrokselle. Alla pakkaamisen lomassa otettuja kuvia näistä kovin innokkaista muuttoapulaisista. Kelpais varmaan teillekin :D

"Mitään ei olla tehty!"

"Vähän vaan tökin tätä ikkunaa nenällä, että on sit jotain pestävääkin!"


"..."
"Niin olitko sä laittamassa tähän kulhoon jotan?"

"Mitä? Haluutko sä laittaa tännekin tavaraa?
Vastahan sä monta laatikkoa täytit!"

Missä välissä se tuonne meni?!

"Mä olen täällä ylähyllyllä tasan niin kauan kun heilut sen imuris kanssa.."

"Mitähän se emäntä on tuonne säilönyt.."


Muuttopakkaaminen on siten rankkaa puuhaa!

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kätköilykuulumisia

Tästä olisi pitänyt kirjoittaa blogiin jo ajat sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Viikko sitten keskiviikkona olin juuri tullut saunasta, ratsastustunnin jälkeen lihakset kipeänä ja muutenkin väsyneenä. Kello näytti yhtätoista, kun kännykkääni tuli tekstiviesti. Melkein jätin sen katsomatta, mutta vilkaisin kuitenkin ja onneksi vilkaisinkin! Puhelimeeni oli tullut ilmoitus siitä, että lähistölle oli julkaistu uusi kätkö. Vilkaistiin siinä nopeasti toisiamme, ja todettiin että nyt tuli lähtö. Vaatteet päälle ulos! Uusi kätkö oli reilun kahden kilometrin päässä, ja sinne hölkättyämme huomattiin paikalla jo kaksi muutakin etsijää. Hetki meni pyöriessä, kunnes paikalle tuli myös kätkön tekijä seuraamaan etsintöjämme. Koska koordinaatit olivat vähän pielessä, saatiin lopulta kätkön tekijältä vinkki jonka perusteella Mikko nopeasti hoksasi purkin ja kurkotteli sen käpäliinsä. Siihen mennessä paikalle oli ilmestynyt myös kaksi kätköilijää lisää, joten jaettiin ensimmäinen löytö (FTF eli First To Find) kuuden henkilön kesken. Koska Mikko oli kätkön ensimmäisenä käteensä napannut, hän sai kunnian kirjoittaa nimensä ensimmäisenä lokikirjaan. Tilastoon FTF löytö kirjattiin myös hänen nimiinsä.

Tämä oli meidän ihkaensimmäinen FTF metsästys! Olin vain muutamaa päivää aiemmin kirjautunut geocaching.fi sivustolle, ja koemielessä asettanut palveluun kotikoordinaatit, puhelinnumeron ja maksanut muutaman kolikon. Palvelu lähettää parinkymmenen sentin hinnalla haluamallani etäisyydellä olevista uusista kätköistä ilmoituksen heti, kun kätkö julkaistaan. Näin pääsee mahdollisimman nopeasti liikkeelle ja ottamaan osaa kilpailuun siitä kuka ensimmäisenä kätkön löytää. Etenkin Tampereen kokoisessa paikassa kilpailu on oikeasti todella kova: nytkin ensimmäinen etsijä oli ollut paikalla jo neljä minuuttia hälytyksestä, ja ilman koordinaattien heittoa ei meillä olisi ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia, sillä olimme kätköpaikalla vasta reilun vartin päästä hälytyksestä. Hieno ja jännittävä kokemus, ja oli hauska tavata uusia kanssaharrastajia, joihin muuten törmää niin harvoin. Varmasti lähden pinkomaan heti seuraavastakin hälytyksestä, vaikka keskellä yötä! Ja mikä parasta, Mikko on samaa mieltä! <3 Aion myös kesälomalla siirtää koordinaattejani aina sen mukaan missä kulloinkin olen. Olisi hienoa logata FTF esimerkiksi Kärkölästä tai Joensuusta, etenkin kun ensinmainitusta saa napattua alle auton, ja pääsee kilpailemaan vähän suuremmallakin alueella.

Saa nähdä, millainen kilpailu Kärkölässä purkeille yleensä on. Selasin muutamien Kärkölän kätköjen lokeja, ja näytti siltä että jaetut FTF:t olivat harvinaisia, mutta vähintään julkaisua seuraavana päivänä oli ensimmäinen loggaaja käynyt purkilla. Itse olen jättämässä kätkön Kärkölään Koukunmaalle paikkaan, joka on itselle yhtäaikaa todella tuttu ja samalla oikeastaan aika tuntematon. Yhteistyössä maanomistajan kanssa tehdään alla näkyvän kuvan esittämälle alueelle kätkö, joka kertoo ettei kyseessä ole mikä tahansa "punainen lato".

Kuva Googlen Street Viewistä
Ihan kohta alkaa jo ollakin aika sen oman kätkön jättämiseen, ja olen mielessäni pyöritellyt pientä muistilistaa siitä, mitä kätköä jättäessä tarvitsee muistaa hankkia/tehdä. Lista näyttää itsellä tällähetkellä seuraavalta (ruksatut ovat hoidettu).


  • Kiinnostava kätköpaikka, jossa kätkön huolto hoituu nopeasti, ja jonka lähellä ei ole 160m säteellä muita kätköjä [x]
  • Kätköinfotuloste []
  • Maanomistajan lupa [x]
  • Kätkön kuvaus [ ]
  • Purkki [x] 
  • Purkin viimeistely []
  • Lokikirja []
  • Kynä [x]
  • TB []
  • Minirip-pussi lokikirjalle []
  • Kuivatuspussit [] (työn alla)
  • Kätkön koordinaatit []


Kuivatuspussit aion rakentaa itse vanhoista sukkahousuista ja äidin vahingossa ostamasta kissan kristallihiekasta (joka on siis käytännössä silikaattirakeita). Aion siis pussittaa tuota hiekkaa pieniksi pussukoiksi, jotka ajavat käytännössä saman asian kuin ne pienet pussit, joita joskus tulee joidenkin tavaroiden pakkausmateriaaleissa. Minä en edes tiedä mistä niitä saisi ostaa! Kätköinfoseloste täytyy vielä tulostaa. Kyseisessä lapussa kerrotaan lyhyesti, mikä on geokätkö, siltä varalta että harrastusta tuntematon löytää purkin. Purkin viimeistely tehdään ihan viimeiseksi - usein purkkeihin kirjoitetaan päälle, että kyseessä on geokätkö eikä roska.

Tästä tulee Regular kokoinen purkki, koko reilun litran.
En tiedä teenkö omalleni näin, sillä en vielä tiedä tuleeko kätkön ympärille joku lisäkuori päällysteeksi. Toisaalta, paikka ei myöskään ole sellainen jossa kätkön olemassaolosta tietämättömät keräilisivät roskia pois. Nettisivuille tuleva kätkön kuvaus pitää pohtia maanomistajan kanssa kasaan - hänellä on paikan historiasta enemmän tietoa kuin minulla. Mikäli ehdin kehitellä, olisi kiva saada purkkiin myös travelbugi. Olisi hienoa nähdä, miten pitkälle se ihan omilta kotikulmiltani pääsee maailmaa kiertämään! Kätkön koordinaattien hankinnassa pitää kyllä käyttää useampaa laitetta tai ainakin sovellusta varmuuden vuoksi, ja mitata useaan otteeseen, ettei mennä metsään niiden kanssa..

Linkkaan tänne kätkösivun heti kun kätköni on julkaistu, mutta en paljasta enempää siitä, miltä se tulee näyttämään, tai missä se tulee olemaan, tai millainen tarina sillä tulee olemaan, jos vaikka joku lukijoista tahtoo käydä sen hakemassa;) Varmasti jännää seurata, että koska ensimmäinen loggaaja käy purkilla!

(Pian lupaan taas kirjoitella enemmän! Ostin mm. kameraani vihdoin lisäsalaman sisäkuvaukseen, ja olen testimielessä kuvannut kissoja. Kämppä on kuitenkin muuttosuunnitelmien takia ihan kauhea kaaos, joten ei niitä kuvia kehtaa julkaista kun taustalla on katastrofi. Muutostakin on kerrottavaa, ja ratsastustunneista jne.)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Pahvilaatikkolinna

"Äiti miksi tolla tädillä on noin paljon laatikoita?"
"Sillä saattaa olla muutto menossa, tuollaisiin -"
"Muuttaako se pahvilaatikkolinnaan?"

Tällaisen sananvaihdon kuulin, kun taiteilin kärrylle ja selkääni sidottujen banaanilaatikoiden kanssa kaupalta kotiin. Pisti hymyilyttämään :D En kuullut enää äidin vastausta, sillä olin juuri kävellyt kolisevan laatikkovuoreni kanssa heidän ohitseen. Jaa että pahvilaatikkolinnaan? No, kyllä näistä laatikoista yhden linnankin kohta rakentaa... Ainakin kissoille!


keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Maakunnat ja Farmarit. Ja auto.


Muutama päivä sitten kokosin ylös geokätköilyyn liittyvät statistiikkani ja jäin katselemaan maakuntakarttaa, johon olen onnistunut keräämään kätköjä vain Pohjoiskarjalasta, Päijäthämeestä ja Pirkanmaalta. Käytännössä vain Kantahäme on vielä melko mahdollista löytöaluetta, kun sen läpi tulee usein junailtua, ja sieltä suunnalta löytyy tuttujakin. Sen jälkeen tarvitsisi kuitenkin jo auton maakuntien keräämiseen. Vaan kun sitä ei ole.

Satunnaisilla reissuilla on vaikea käydä kätköilemässä, kun niillä on usein aikataulu, ja mukana on kätköilystä kiinnostumattomia ihmisiä. Ja toisaalta junalla matkatessakin on hankala pysähtyä hetkeksi matkanvarrelle hakemaan kätköä, ellei juuri asemalla satu sellainen olemaan, ja vielä niin helppo, että sen voi lyhyen junanvaihtovälin aikana löytyää. Autolla voi päättää ihan itse taukopaikkansa ja taukojensa pituudet.

Olen itseasiassa ennen kätköilyharrastustani kiertänyt Suomea melko paljonkin, sillä meillä oli viiden vuoden ajan tapana lähteä kesällä muutamaksi yöksi reissuun. Ihan vaan henkilöauton ja teltan kanssa koko perheen voimin. Ja ne olivat kivoja reissuja! Tuskin monet minun ikäiseni (olin reissujen aikaan 15-20v) sellaisia arvostivat, mutta minä tykkäsin, ja odotin niitä aina! Reissut rakentuivat aina Maatalousnäyttelyiden, eli Farmari-messujen ympärille. Mentiin sinne, ja vähän tutkittiin ympäristöä ilman sen suurempia suunnitelmia. Farmarimessut alkavat ihan näinä päivinä, ja tänä(kin) vuonna jää sinne menemättä. Kaivelin kuitenkin muistilokeroistani (ja kuvakansioistani) muistoja näistä reissuista, kun tässä aika turhaan aloin haaveilemaan uusista samankaltaisista kiireettömistä seikkailuista.
Vuonna 2005 maatalousnäyttelyt olivat Tampereella Pirkkahallissa. Ajeltiin Kärkölästä suoraan sinne, ja jatkettiin messupäivän jälkeen jonnekin (minne?) leirintäalueelle. Matka näyttelyalueelta poispäin oli ruuhkan takia hidasta, ja ilmastoimattomassa autossa oli hyyvin kuuma! Olikohan tämä viimeinen kesä tämän ilmaastoimattoman auton kanssa? Ei voi muistaa. Seuraavana päivänä kierreltiin Raumalla ja Porissa, käytiin Yyterin hiekkarannoilla uimassa ja Reposaaressa ihmettelemässä tuulimyllyjä. Itse näyttelystä tuli kerättyä muovikassillinen näytteitä, esitteitä, postikortteja tai ties mitä. Ja toki piti kiertää katsomassa kaikki lehmät ja muut eläimet, niinkuin ei ennen oltaisi mokomia nähty :D






 

Vuonna 2006 näyttelyt olivat Seinäjoella. Lähdettiin jo edellisenä päivänä matkaan, ja yövyttiin leirintäalueella kauniin järven rannalla. Aamulla pakattiin teltta ja painuttiin messualueelle. Päivä oli ihan julmetun helteinen, ja parhaiten näistä näyttelyistä jäi mieleen tuuheaturkkiset alpakat. Pelkästä niiden katsomisesta tuli hiki! Messuilta ei suinkaan lähdetty takaisin kotiinpäin, vaan suunnattiin kohti pohjoista. Seuraava yöpymispaikkamme oli länsirannikolla Oravaisissa, jossa hämmennyin ihan täysin kun kioskin kassalla täti palvelikin minua ruotsiksi! Meinasi jäädä suklaapatukka ostamatta kun pelästyin :D Mutta ei sentään. Oravaisissa vietetyn yön jälkeen pyörähdettiin Ala-Härmän Powerparkissa ja Keskisen kyläkaupassa Tuurissa ennen kuin rantauduttiin kotiin.





Oravaisissa



Onkos tämä sitä Pohjanmaata? Powerparkin maailmanpyörästä.

Keskisen linnaa.
Vuonna 2007 Maatalousnäyttelyt olivat Kuopiossa. Aiemmilla reissuilla oltiin tutkittu länsirannikkoa ja Pohjanmaata, nyt olikin kohteena itä. Menomatkalla yövyttiin jälleen leirintäalueella, nyt paikkana  Leppävirta. Näyttelyssä vierähti taas helposti useampi tunti, ja näin mm. Shirehevosen (hui miten iso se oli!), ja vanhoja hevoskäyttöisiä työkoneita, jotka minua kiinnostavat kovasti. Näyttelypäivän iltana seikkailtiin vielä pohjoisemmaksi kohti Kolia, ja syötiin siellä eväät ennen uuden leirintäpaikan löytymistä. Kuollaksenikaan en muista, että missä me yövyttiin, eikä siitä ole kuviakaan. Ilmeisesti näyttelyissä ja Kolilla oli onnistuttu kamerasta sippaamaan akku aika tehokkaasti: Kolin jälkeen on tältä reissulta otettu vain kaksi kuvaa :D Ei ollut kameraan autolaturia.

Jossain aika pohjoisessa ja idässä kuitenkin oltiin, sillä vasta seuraavana aamuna eteläänpäin ajaessamme pyörähdettiin äidin tuttavan luona Saaren kunnassa (tai no, taitaa olla Parikkalaa), joka sekin on aika pohjoista vielä. Sieltä ajeltiin jonkinmatkaa ihan rajan tuntumassa, käytettiin Imatran koskenuoman ihmettelemiseen pieni tauko, ja jatkettiin sen jälkeen jälkeen Kouvolan Tykkimäen kautta illaksi kotiin.

Leppävirta


Ukko-Kolin maisemat

Tykkimäki
2008 me ei tehty kesälomareissua, vaikka näyttelyissä käytiinkin! Ihan vääryyttä sellainen, etenkin kun olisi ollut ensimmäinen kesä kun olisin saanut ajaa myös autoa (ainakin jos olisi uskallettu antaa :D). Ja miksikö ei lähdetty? Koska mokomat kehtasivat järjestää näyttelyt Lahdessa. Sinne huristeltiin nopeasti Junalla, ja livahdettiin illaksi kotiin. Hmph. Tuttuja maisemia vaan. Lisäksi näyttely oli kovasti kutistunut, nähtävää oli vähemmän ja ostettavaa/tarjouksiakaan ei juuri sattunut kohdalle. Nähtiin me sentään iso sika ja iso hevonen...


2009 päästiin jälleen reissuun, ja suuntana Kokkola. Itse maatalousnäyttelyille ei enää asetettu suuria odotuksia, mutta oli kivaa päästä katselemaan jälleen maailmaa. Tai no, Suomea.  Eikun vaan teltta autoon ja matkaan! Puoliltapäivin olimme jo Petäjävedellä katselemassa vanhaa kirkkoa (Unescon perintökohde), iltapäivällä Saarijärvellä, jossa käytiin katsomassa Kivikauden kylää. Rannalle oli rakennettu kivikautista tyyliä jäljittelevä kylä kävijöille tutkittavaksi. Upotin siellä oman kamerani järveen, mutta se ei onneksi ollut ainoa kamera matkassa enää! Saarijärvellä tutkittiin myös jotain luotopolkua (taisi olla nimeltään Runebergin eräpolku) ja komeita Rotkojärviä. Siitä ajeltiin vielä jonkinverran pohjoiseen, ja ihastetiin taukopaikalla jotain satunnaista koskea ennen leiriytymistä (muistan pohtineeni, että täällä saattaisi olla kätköjä jos tietäisi mistä etsiä!). Taidettiin olla leiriytyessä aika väsyneitä kun en ole leirintäalueesta yhtään kuvaa ottanut.

Ja kun reittiä ei suunnittele kovin kummoisesti, niin yhtään ei tiedetty mihin matka vielä johtaisi. Päädyttiin nimittäin melkein 400km ohi Kokkolasta, Etelä-Lappiin Ranuan eläinpuistoon. Siellä oli ihan oikeita Jääkarhujakin! Iltaisen eläinpuistokierroksen jälkeen ajeltiin hitusen eteläänpäin, ja yövyttiin leirintäalueella jonkin kivan matalan järven rannalla. Aamusta olikin sitten muutama sata kilometria ajetavana eteläänpäin, että kokkola ja Maatalousnäyttelyt löytyivät. Messupäivänä satoi reippaasti vettä, joten istuimme lähinnä sateenvarjon alla eläinkentän katsomossa katsomassa esityksiä. Näyttelyt tuntuivat jälleen kutistuneen. Illaksi ajeltiin Pietarsaareen leirintäalueelle.

Pietarsaaresta ajeltiin länsirannikkoa pitkin kohti etelää, isojen jokien yli, ihailtiin Raippaluodon siltaa, ja jotain ruotsalaisia saariston pikkukyliä (pyörähdettiin huviksemme mm. Raippaluodolla Svedjehamnissa). Sitten ajettiin Tammelan kautta kotiin.






Satunnainen koski


Ollaankohan me lapissa?
Jääkarhujakin..




Kaljuja alpakoita!

Joku söpö pikkusilta


Raippaluodon silta

Pietarsaaressa

Kokkolareissu oli meidän pisin reissumme, kolmen yöpymisensä kanssa, ja jäi myös toistaiseksi viimeiseksi. Seuraavan kesän näyttelyt olivat Mikkelissä, jossa pyörähdettiin vain päiväreissuilla. Itse Maatalusnäyttelyt alkoivat olla pienoinen kutistunut pettymys, ja toisaalta pidemmälle reissulle oli hankala lähteä. Olin nyt myös itsekin jo koko kesät töissä, joten oli hankalempaa saada lomia sellaiseen aikaan että kaikki olisivat päässeet reissuun yhtäaikaa. Lisäksi asun 200km päässä muista ja asuin avoliitossa, eikä kumppania mokomat reissut kiinnostaneet. Ei siis oikein ollut ketään, joka olisi halunnut minun kanssa kaksinkaan reissata.

Mikkelissa tosiaan pyörähdettiin vuonna 2010 päiväreissulla, ja kiinnostavinta olivat vanhoihin armeijan rensseleihin pukeutuneet ihmiset, ja valjastetut hevoset. Ja tottakai lapinlehmät ja kyytöt kiinnostivat. Muuten alue oli aika nopeasti kierretty, ja kotiin palattu.Viiden vuoden ajan joka vuosi kierrettiin näyttelyt, ja nämä oli sitten toistaiseksi ainakin viimeiset minulle.






No miten tämä liittyy alun geokätköpohdintoihin? No, olishan noilla reissuilla muutaman maakunnan kätköjä saanut kerättyä. Vaiko jopa ahvenanmaata lukuunottamatta kaikki? Turha sitä ehkä niin on miettiä, mutta nyt kun olisi osaamista ja välineet kyseisen harrastuksen harjoittamiseksi, ei olekaan enää mahdollista lähteä tuollaisille reissuille. Auton lainaaminen Kärkölästä olisi vaivalloista, eikä omaa ole. Julkinen liikenne alkaa heti maksamaan mansikoita, kun lähtee pois Tampereen alueelta, ja vähän lisää mansikoita sitten kun opiskelijakortista joutuu joskus luopumaan. Ja julkisella liikenteellä on riippuvainen niistä reiteistä ja niistä aikatauluista. Viimeviikollakin jouduttiin luopumaan illan kätköreissusta kauempana oleville kätköille, koska todettiin ettei busseja enää kulkisi takaisinpäin tarpeeksi myöhään. Onneksi lähikätköjä riittää vielä ainakin tämän kesän tarpeiksi.

Ja viimeaikoina autottomuus on harmittanut vähän muutenkin. Kaverit asuvat ympäri Suomea, ja joukkoliikenne auttaa lähinnä kaupungin sisällä. Autolla kotiovelta Kärkölään ajaisi alle kahdessa tunnissa, junalla kaksi ja puoli tuntia on odotteluineen se minimi jos bussiaikataulut ja junat osuvat täsmälleen kohdilleen, ja kovin myöhään ei voi reissata kun sitten ei bussit kulje, ja ei aina junatkaan. Ja kissojen ja tavaramäärän kuskaaminen junassa on melko raskasta, vaikka se onnistuukin. Jos minulla olisi oma auto, olisin päässyt jopa heinähommiin kesällä. Olisin vaan lähtenyt liukuvan työajan puitteissa ajoissa töistä, ja ajanut Kärkölään, ja sitten joko yöllä tai seuraavana aamuna takaisin suorana töihin. Yritäppä samaa junalla... Auton kanssa harrastaminen helpottuisi muutenkin. Nyt busseilun seurauksena usein nelituntiseksi vierähtävä ratsastusreissu sujuisi kahdessa tunnissa, voisin kokeilla myös muita talleja (sellaisia joihin ei pääse bussilla), pääsisin kokeilemaan jousiammuntaa joka nyt on mystisten bussireittien takana...

Mutta kun en minä tiedä mitään autoista enkä osaa ostaa kuitenkaan hyvää... Haaveilenpa silti pitkästä aikaa pääseväni spontaanille Suomiseikkailureissulle, jossa reitti muotoutuu vasta matkan aikana, ja matkalta löytyy kaikkea yllättävää, ja vaikka kuinka paljon kätköjä! Nyt saattaisin saada sille reissulle taas kiinnostunutta seuraakin! Ja kuin kivaa olisi tehdä tällainen reissu ihan kaksin <3