perjantai 31. tammikuuta 2014

Ruokaostoksia ja vähän muutakin

Kun viimeksi nurisin kissanruokien tuoteselosteista, niin nyt olen sitten tehnytkin asian eteen jotain: Meille nimittäin ostettiin Lielahden Barffi kaupasta pakastimeen reilun neljän kilon erä kaikenlaista raakalihaa kokeiltavaksi, kun kerran saatiin kyyti paikanpäälle. Tähän tänään ostettuun satsiin kuului 2kg broilerin kauloja, sekä pienempiä pusseja broilerin sydämiä, kivipiiraa, sekä jauhettua kalkkunan- ja broilerin kaulaa. Isompia eriä olisi toki saanut reilusti halvemmalla, mutta nytkin koko satsille tuli hintaa vain viitisen euroa/kilo. Se on vain euron enemmän, kuin mitä meillä nykyään syötävien sapuskojen kilohinta on ollut!

Vitamiinia purkista!
Pienet erät on näin alkuun ihan kivoja, kun pakastin on pieni, eikä toisaalta vielä oikein voi sanoa, että mikä sapuska kissoihin uppoaa ja mikä ei. Ja toki sitä tahtoo kokeilla mahdollisimman monipuolista valikoimaa eri makuja! Suunnitelma olisi tarjota alkuun ainakin lähes päivittäin annos raakalihaa, ja katsoa miten homma lähtee käyntiin (ja raportoida tilanteesta blogissa).

Täysipainoiseen barffiin meillä ei ole ainakaan vielä resursseja ryhtyä, eli lautaselta tulee raakaruokaosuuden ohella yhä löytymään Miamoria, Animonda Carnya sekä Smillaa. Ruokinnan tukena tarjolla on vitamiinia ja kalsiumia sen mukaan, kuinka paljon raakalihaa on syöty, ja onko siinä ollut myös luut mukana. Multicatit meillä kelpaavat sellaisenaan, mutta Calphosumit ovat isompia, eikä niitä ole maustettu lihanmakuisiksi. Siksi ne pitää jauhaa ruoan sekaan, jos tarve on. Ei kelpaa muuten!

Raakalihan suuria positiivisia puolia on terveellisyyden ohella se, että se on ainakin tähän astissa kokeiluissa kelvannut myös joitakin kissanruokia nirsoilevalle Viimalle yllättävän hyvin. Kun keittiössä on lihaa sulamassa, löytää sieltä takuuvarmasti myös molemmat kissat aikeinaan varastaa liha - oli kyseessä sitten heille tarkoitettu sapuska tai ei.

"Kukaan ei huomaa, jos nopeesti tästä raahaan tän vaikka pöydän alle!" 
Lihan ja luiden järsiminen tarjoaa kissalle myös hammashoitoa ja tekemistä, kun ruokailu kestää pidempään ja sen eteen pitää nähdä vähän vaivaa. Etenkin Myrsky hotkii kissanruokamössöt välillä turhankin vauhdilla. Siinä mielessä tälle ja huomiselle päivälle parhaillaan sulamassa oleva (ja suurta kiinnostusta herättävä) jauhettu broilerinkaula ei välttämättä ole parasta mahdollista, mutta tällä lähdetään liikkeelle! Viikonloppuna lienee sopivasti aikaa myös pistää nuo kokonaiset kanankaulat annospusseihin kissoja varten, ja karvalapset pääsevät järsimään niitä.


Barffiostosten lisäksi tehtiin jotain odottamatonta, ja vastoin ennakkosuunnitelmia pyörähdin Hööksin heppatarvikekaupassa, kun se oli melkein matkan varrella. Tarkoitus oli ohimennen katsella kenkiä vanhojen jo kymmenisen vuotta palvelleiden tilalle, ja jos sopivat löytyisivät, napata myös chapsit niiden kanssa käytettäväksi. Sitten tapahtui jotain todella yllättävää. Minulle, jolla on ihan epäoptimaalisen mittaiset ja kokoset jalat, löytyi puolivahingossa kaverin avustamana sopivat ratsastussaappaat, ja vielä 50% alennuksesta?! En ollut edes aiemmin kovin vakavasti harkinnut saappaita, koska uskoin että sopivia kokoja löytyisi lähinnä kalliimmista malleista, ja hups, nyt minulla on ihkaensimmäiset nahkaiset ratsastussaappaat ja sopuhintaan! Pikkuhiljaa olen siis vaihtamassa ratsastusvarustustani hieman laadukkaampaan (tai edes uudempaan), kun harrastus taas jatkuu näin säännöllisenä. Joulun jälkeen ostetut Roeckl ratsastushanskat ovat jo osoittautuneet mahtavaksi ostokseksi, ja nyt minulla on saappaatkin.


Lisäksi voitimme elämää ja elämyksiä-blogin arvonnassa toisen palkinnon, josta heräsi ajatus järjestää myös oma arvonta, tai haaste lähiaikoina. Pysykää kuulolla ;)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Sisäkissan aktivointia


Meillä päätettiin karkottaa tylsyyttä kissojen mielestä aiheuttamalla niille vähän päänvaivaa: kiipeilypuiden paikat vaihdettiin päikseen. Siinä ei mennyt kauaakaan, ja kissat viettivät sen ajan pahaa aavistamatta parvekkeella. Kun ne sitten kutsuttiin paikalle, eteinen näytti kuin uudelta, ja molemmat puut haisteltiin tarkkaan, jotta voitiin varmistua niiden olevan ne tutut vanhat puut. Sitten alkoi ankara etäisyyksien mittailu, ja loikkimisreittien uudelleenlaskeminen. Kyllä siinä niille hetkeksi riitti mietittävää!

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kissanruokia tehdään ihmisille, ei kissoille

Kissanruokia tehdään ihmisille, ei kissoille. Tähän lopputulokseen päädyin tutkaillessani jälleen ruokamerkkien tuoteselosteita, tarkoituksenani tarjota kissoilleni vähän vaihtelua. Siitä viidakosta on hankala löytää järkeviä ruokia, vaikka olisikin asiaan perehtynyt! Moni asia pisti harmittamaan tutkimuksia tehdessä, joten pitää asiasta bloginkin puolella avautua. Markkinoinnin aiheuttamat virhekäsitykset kissojen ruokinnasta on aika pöyristyttäviä!

Kissa on helppo lemmikki!

Entisaikoina lähes joka talossa oli kissa. Pentueita syntyi, ja kotikissat olivat terveitä ja pyöreitä, vaikka saivat kotona lähinnä ihmisten ruokien tähteitä ja maitoa. Ei puhettakaan kissanruoista. Nykyään kaupat ovat kissanruokia pullollaan, joten sieltä vaan valitsemaan. Jos ennen kissat pärjäsi, niin miksi sitä nykyäänkään kuluttamaan kissan ruokinnalle useampaa ajatusta? Parempiahan ne kaupanruoat on, kuin ne tähteet.

Paitsi että ennen kissat söivät luonnollisesti: hiiriä, myyriä, oravia ja pikkulintuja. Ihmisten antama ruoka oli vaan välipalaa laadukkamman ja kissalle ominaisen ruoan rinnalla. Nykyiset sisäkissat ovat täysin ihmisen ruokinnan armoilla, eivätkä ne voi ruokkia itse itseään. Sisäkissat luultavasti myös elävät turvallisemman elinympäristön vuoksi keskimäärin pidempään, ja siten ruokinnan vaikutus korostuu, kun sen seuraukset ehtivät useammin näkyä ennen kissan kuolemaa. Ruokintaan pitäisi siis nykyään oikeasti perehtyä, jotta kissa eläisi pitkään ja terveenä. Kissanruokamarkkinat johtavat kuitenkin herkästi harhaan..

Terveelliset kasvikset!

Kissa on lihansyöjä, joka syö luonnossa kasviksia sen verran, mitä sen metsästämällä pikkuotuksella on vatsassaan. Ja se on vähän. Joskus kissat hakevat lisäkuitua, tai karvapallonpoistoapua myös ruohoa syömällä, mutta silloinkaan määrät eivät päätä huimaa.

Esimerkiksi Latz mainostaa monissa ruuissaan terveellisiä kasviksia. Whiskasilla on erikseen ruokamakuyhdistelmiä, kuten lohi & porkkana, Felixillä vaikkapa naudanlihaa tomaattikastikkeessa, ja ihan oma kasvislajitelma jossa on näitä rehuhöysteitä. Ihminen, jolle on lapsesta asti hoettu, että kasviksia pitää muistaa syödä, nielee mainoslauseen mukisematta. Totuus kuitenkin on, ettei kasvikset ole kissalle terveellisiä, eikä kissan elimistö osaa esimerkiksi kasviproteiinia hyödyntää. Niin, ja joidenkin lähteiden mukaan tomaatti on muuten kissoille jopa myrkyllistä isompina määrinä!

"Jaa että paprikaa? Hyi."
Whiskas on tuonut markkinoille luomukissanruoan, mikä on ehkä eettisempi vaihtoehto kissan lautaselle kuin tehotuotettu liha. Ihminen on jälleen tyytyväinen, vaikka tuoteselosteessa komeilevat niin viljat, kuin kasviperäiset tuotteetkin. Erittäin luonnonmukaista ja eettistä?

Ihanat lisäaineet!

Mjau!:n kissanruoissa on mm. lisättyjä väriaineita - kissalle, joka on reilusti ihmistä värisokeampi, ja joka valitsee ruokansa tuoksun perusteella. Kissaa ei kiinnosta, mutta onhan se tärkeää, että ruoka näyttää ihmisen silmissä hyvältä. Joihinkin ruokamerkkeihin on lisätty makuaineita lisäämään ruoan maittavuutta, onhan se emännälle kiva että kissa syö sille ostetut ruoat! Mutta ovatko nämä aineet syöjälle eduksi, vai peräti haitaksi? Tarpeellisia ne eivät ainakaan ole, ellei kissaa sitten oikeasti ole kasvatettu niin nirsoksi, että vaihtoehto on syömättömyys.

Monissa kissanruoissa luetellaan lisättyjen lisäaineiden joukossa paljon sellaisia vitamiineja ja hivenaineita, joita pitäisi olla hyvälaatuisessa lihatuotteessa jo valmiiksi kissan tarpeisiin. Miksi niitä on ollut tarve lisätä? Onko liha sittenkään niin laadukasta? Tuskin, ihmiselle kelpaamatonta teurasjätettähän moni noista sisältää. Mutta näyttäähän se hyvältä ja laadukkaalta, kun tuoteselosteeseen on lueteltu pitkät listat vitamiineja ja hivenaineita. Pakkohan sen on olla terveellistä?

Selkeät tuoteselosteet!

Tuoteselosteessa tuotesisältö pitää luetella niin, että se mitä on eniten, on ensimmäisenä. Tämän tulisi helpottaa sisällön tutkimista, mutta antaa myös helpon välineen huijata kuluttajaa. Ainakin Latzin, KiteKatin, Whiskasin, ja jopa Royal Caninin tuotteissa näkee tuoteselosteiden kaunistelua. Lihatuotteet on lykätty yhden nimikkeen alle, "Liha- ja eläinperäiset tuotteet", ja viljat ja muut kasviperäiset tuotteet on jaettu jopa kolmen eri ryhmän alle. Tällöin lihatuotteet ovat listan ensimmäisenä, mikä näyttää kyllä hyvältä, vaikka kasvikunnan tuotteita voikin ruoassa oikeasti olla yhteensä enemmän. Prosenttimääristä on turha haaveilla.

"Sen tiedän, että tässä lukee "Ruokaa" vaikken lukea osaakaan.
Ja tää on muuten saksaksi..."
Tuoteselosteissa liha on usein myös ihan geneeristä lihaa. Esimerkiksi eräässä Whiskasin ruokapurkin kyljessä lukee tuoteselosteessa vain "liha ja lihan sivutuotteet (vähintään 4% kalkkunaa)". Onhan se lohduttavaa tietää, että 4% ruoasta on naudanlihaa, kun 96% saattaa olla vaikka antibiooteilla kyllästettyä teurasjätettä. Söisitkö itse noin epäselvästi merkattua liharuokaa? Tuskin, sillä ihmisruoissa tuollaista ei näekään.

Ihmisruoissa ravintosisältö on usein merkitty hyvinkin selkeästi, eläinten ruoissa taas vaihtelevuus on suurta. Joihinkin merkitään vain raaka'aineryhmät, joissakin lukee jopa että mitä osia mistäkin eläimestä käytetään, ja joissakin myös vitamiini- ja hivenainepitoisuudet. Yhtenäisyyttä on turha odottaa, joten vertailu on vaikeaa.

Hienot nimitykset!

Ihmisten maailmassa voimariini muuttui oivariiniksi, koska se ei ole voita vaan margariinia. Lihapullista nousi kohu, koska niitä kutsuttiin lihapulliksi vaikka tuoteselosteessa on broileria. Maitoa ei saa enää kutsua maidoksi, kun siitä on poistettu laktoosi. Ihmisten maailmassa tuollaisten vahtiminen menee välillä naurettavuuksiin asti, mutta kissanruokien kanssa harhaanjohtavat nimitykset saavat rehottaa rauhassa.

"Pussin kyljessä luvattiin hirvi-ateria, mutta se sisälsi lähes pelkkää nautaa!"
Kannattaa huomioida esimerkiksi Felix:n ja Latzin as good as it looks märkäruoissa, että vaikka pussin päällä lukeekin makuvaihtoehtoina vasikkaa, lammasta ja vaikkapa kalkkunaa, niin oikeasti tuoteselosteessa lukee näin: "liha ja lihan sivutuotteet (josta 4% makuvaihtoehdon nimessä mainittua lajia)". Että se siitä sitten. Sama ongelma on hyvin monella eri makuvaihtoehtoja tarjoavalla ruokamerkillä, oli kyse sitten halpamerkistä tai kalliimmasta.

Ostaisitko itse itsellesi naudan jauhelihaa, josta 4% on nautaa, ja lopun lihan lähteistä ei ole tietoa?

Sitä kissa ostaisi?

Moni kalliimpi merkki, esimerkiksi Royal Canin panostaa brändiin. Ollaan sponsoreina kissanäyttelyissä ja näkyvästi esillä upeiden rotukissojen kanssa, tuodaan markkinoille rotukohtaisia ruokapusseja, kerrotaan tutkimuksista ja kymmenien vuosien asiantuntemuksesta. Hinnat ovat korkeat, ja ruokamerkki on eläinkaupoissa paraatipaikalla.. ja silti tuoteseloste on yhtä heikko, kuin vaikkapa lähimarketin Whiskassilla. Lisäainelista on pitkä, viljaa ja kasviperäisiä tuotteita on paljon, ja lihan lähteistä ei ole kerrottu mitään.

"Ikkunasta näkyy parhaat ruokamainokset.
Talitinttiä pöytään, kiitos!"

TV-mainoksissa mainostetaan markettiruokia, jotka lähes poikkeuksetta sisältävät kasviksia. Kitekat mainoksissa punainen kolli loikkii terveenä ja elinvoimaisena vapaana ulkona. Sheba-mainoksissa on luksuksen makua, Whiskassin televisiomainoksista on tuttu "Sitä kissa ostaisi" - lausahdus.  Tämä mainoslause kuvaa myös yhtä ruokamarkkinoinnin ikävistä tempuista: kissaa pidetään nirsona ja fiksuna eläimenä, ja sitä käytetään hyväksi.

Ajatellaan, ettei se söisi hyvällä ruokahalulla sellaista joka olisi sille pahaksi. Kertokaa tämä ihmiselle, joka mättää karkkia ja hampurilaisia monta kertaa viikossa! Huonolaatuista ruokaa voi verrata roskaruokaan - eipä siihen heti kuole, eikä ongelmia pienestä märäästä ole, ja onhan se syödessä hyvääkin. Mutta terveellistä se ei pidemmän päälle ole! Se, että kissa valitsisi ruokamerkeistä vaikkapa Kitekatin tai sen Whiskasin mieluumin kuin jonkun toisen, ei tarkoita sitä että nuo ruokamerkit olisivat terveellisempiä. Jos lapsi haluaisi mieluumin ruokapöydässä karkkia, kuin porkkanaa, niin  pitäisitkö sitä merkkinä siitä, että karkki on terveellisempää?

"Väitätkö että toi kebabrulla ois sit sulle kovin terveellistä?"
Tässä tulevat estradille myös joissakin ruokamerkeissä käytetyt keinotekoiset makuaineet: kun kissa tykästyy tiettyyn merkkiin, omistaja ostaa samaa helposti lisää. Pian kissalle ei enää muu kelpaa, ja ruokamerkki on taas saanut uuden pitkäaikaisen asiakkaan. Makuaineet on suunniteltu niin, että ruoka maittaa kissalle erityisen hyvin. Jos kissa ei totu hyvälaatuisen ruoan makuun heti pennusta, on sen hankala tottua siihen myöhemminkään - etenkin jos nirsoilulle annetaan periksi liian helposti.

Ja mietitäänpä vielä hetki, että mitä se luonnonvarainen kissa ottaisi. Kissa jahtaamassa hiiriä, oravia tai vaikka lintuja on ihan luonnollinen näky. Sen sijaan kissa metsästämässä hirveä, sikaa tai nautaa pistää lähinnä naurattamaan. Mutta mitä lihaa kissanruokapurkeissa eniten onkaan! Meidänkin pienjyrsijänsyöjät pupeltavat  vähän liiankin usein nautaa ja sikaa purkista...

Ihmisille, ei eläimille.

Kissanruokabisnes tuottaa siis edullisia, helposti käsiteltäviä ja annosteltavia ruokia, jotka näyttävät ja tuoksuvat ihmissilmään hyvältä, joiden iskulauseet tuntuvat perustallaajasta järkeviltä, ja joita markkinoidaan kaunistelluin tuoteselostein. Lisäksi niihin on lisätty kissoja houkuttavia makuaineita, jotta kissat niihin tykästyisivät, eivätkä kilpailijan ruokaa kelpuuttaisi. Tarkoitus on siis tehdä kissanomistaja tyytyväiseksi.

Mutta entäs se kissa? Kissa, jolle samat asiat eivät ole terveellisiä, kuin ihmiselle? Kissa, joka ei väriaineita näe, iskulauseita ymmärrä, kasviksia sulata eikä ruoan laatua keinotekoisten tuoksujen ja makujen seasta enää tunnista? Sisäkissa ei voi, eikä välttämättä edes osaa itse valita oikein. Siksi meillä lemmikinomistajilla on vastuu mahdollisuuksien mukaan valita sapuskat niin, että lemmikki eläisi pitkään ja terveenä. Eikö etenkin sen kuuluisi tehdä kissan omistajasta tyytyväinen?

tiistai 21. tammikuuta 2014

Motivaatiomaskotti?

Motivaatiomurmeli. "Älä anna mun häiritä".
Emännällä on edessä kiireinen viikko, sisältäen tilinpäätösten viimeistelyä, sekä kuukausien ajan paljon työtä teettäneen projektityökurssin viimemetrit. Lisäksi eräässä harrasteprojektissa on tapahtunut läpimurto, jonka vuoksi sitäkään ei aina malta olla edistämättä, vaikkei oikein olisi aikaa. Onneksi on ihkaoma motivaatiomaskotti tietokoneen ääressä seurailemassa tekemisiä ja suorittamassa laadunvalvontaa (ja nukkumassa sikeästi). Onhan se mukava tehdä hommia, kun voi sivusilmällä katsella jonkun ottavan rennosti.

Ja mikäs siinä on toisen köllötellessä, lämpimällä alustalla häntäkarvat tuulettimen ilmavirrassa heilahdellen. Luulisi vain, että löytyisi mukavempiakin paikkoja, sellaisia joihin miehen mittoihin venähtänyt Myrsky mahtuisi mukavasti kokonaan. Nyt roikkuu yli reunan toiselta puolelta jalat, ja toiselta puolelta vatsamakkarat (eikun karvaa se vain on!), ja päädystä häntä. 

"Vahdin tässä sun puhelinta makaamalla sen päällä, joten koodaa rauhassa!"
Vai liekö tämä kannanotto siihen, että emännän työpöytä on aina niin sotkussa, ettei siinä ole kissalle sopivaa tilaa? Näppäimistökin muka on kiellettyä aluetta, niin mitä muutakaan iso (pieni!) kissa voi tehdä, ollakseen lähellä? Oli miten oli, kummasti tässä vaan tuppaa emäntääkin nukuttamaan, kun toisen tuhinaa katselee ja kuuntelee... Mutta jos vielä yhden kappaleen kirjoittaisi testausraporttiin, ja sitten painaisi pään tyynyyn?

ps. Blogiin kommentointia on nyt helpotettu, nyt kommentointiin ei tarvitse enää tunnuksia, jos valitsee pudotusvalikosta kohdan "Nimetön", ja lisäksi se kovin ärsyttävä sanavahvistus on poissa!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Hullu valokuvaaja, ja pakkaset



Monissa blogeissa on viimeaikoina nähty näitä lemmikkien kanssa otettuja selfieitä, joten pitihän meidänkin. Selfie tarkoittaa yksinkertaisuudessaan itse otettua kuvaa itsestään, joko käsivarren päästä tai peilin kautta. Oman haasteensa tähän lisää se yhdellä kädellä sylissä pidettävä lemmikki. Molemmat kissat suhtautuivat sylissä roikottamiseen hieman kärttyisesti pakkasilmojen tuoman staattisen sähkön takia, ja järjestelmäkameraa oli hankala käsitellä yhdellä (pienellä) kädellä. Tänäaamuna sain kuitenkin vihdoin tarpeeksi onnistuneet, ylläolevat selfiet!

Jottei ihan liian ruusuiselta näytä, niin aluksi kokeilin peilin kautta pokkarikameralla, ja kunnianhimoinen yritys oli ottaa myös molemmat kissat syliin yhtäaikaa.. se tosin ei ollut kaikkein järkevin idea mitä olen keksinyt. 


Pakkaset ovat tosiaan tuoneet mukanaan sähköistyneet kissankarvat, ja jatkuvan napsahtelun ja rätinän, kun kissoihin yrittää koskea. Silti, vaikka pakkanen reilusti yli kymmenessä asteessa huitelikin, eivät kissat ole tahtoneet luopua päivittäisestä parvekekierroksesta vaikka se nykyään lyhyeksi jääkin. Tänään me käytiin jopa ihan ulkoilemassa pakkasesta huolimatta! Myrskyn turkki ja varvasvälikarvat pitää hyvin kylmän loitolla, mutta Viimaa vähän tärisytti kun sisälle päästiin (saattoi se tosin olla hissikauhuakin). Päivittäinen parvekkeellapyöriminen on kuitenkin auttanut näitä kasvattamaan jonkinverran lisäkarvaa talvea varten, eli lyhyillä lenkeillä ei meillä olla pakkasista moksiskaan (emännän nenänpäältä ei kysytä)!

Kylmältä näyttää, vaan silti sieltä löytyy todisteita!
Tassunjälkiä vartiopaikoilla.
Viimepostauksesta on vierähtänyt jo useampikin päivä, joten nyt oli korkea aika kirjoittaa taas jotain. Tänään me lenkkeiltiin tuolla pakkasessa myös ilman kissoja, ja nyt on sauna lämpeämässä. Viimeviikonloppunakin saunottiin, tosin silloin kaveriporukalla. Miehet kilpailivat löylynotosta ja seisoskelivat pakkasessa parvekkeella. Itse leivoin muffinsseja, ja rupattelin saunomattomien kanssa. Alle puolivuotias kummipoikakin oli mukana iltaa viettämässä, mutta ei sentään saunonut - sen sijaan tutustui Myrskyyn! Harmi kun siitä hetkestä ei saanut kuvaa.. Toistekin pitäisi kutsua kavereita kylään ja leipoa, oli senverran hauska ilta :)
Miksi tuo asettelee tuota kirjaa noin hölmösti?
Niin, kun kerran kuvaamaan päästiin, niin pitihän Helmi Naukulan blogissa esitettyyn sydänhaasteeseenkin lähteä mukaan! Kovin helppoa se ei ollut - saada kissaa katsomaan oikeaan suuntaan, ja kameraa tarkentamaan kissaan, joka ei välttämättä ollut paikallaan enää kun sopiva tarkennus oli löytynyt. Eikä kirjan sivutkaan pysyneet noin nätisti kovin pitkään! Ikkunan edessä oli hyvä valaistus, vaan tausta jäi kyllä huonoksi, eivätkä kissatkaan oikein tajunneet touhun ideaa. Emäntää pidettiin kollektiivisesti hieman tärähtäneenä, mutta saatiinpa lopulta molemmista jonkinlaiset söpöt sydänkuvat! Mitäs pidätte?





perjantai 10. tammikuuta 2014

Hissikauhua

Myrskyn ja Tuiskun blogissa oli Naamailuhaaste, jossa pyydettiin postaamaan hassuja naamakuvia karvaisista perheenjäsenistä. Ensin ajattelin, että kokoan tähän Myrskyn omituisimpia ilveilyjä (joista suurin osa on kyllä jo blogissa nähty), sillä niitä kyllä riittää. Tänään kuitenkin käytiin lyhyellä valjastelulenkillä, ja sainkin hississä melkoisia ilmekuvia. Viima oli selvästi maaseudun rauhassa unohtanut, millainen peto asuu meidän kerrostalon sydämessä!

"Missä me ollaan? Kumisee oudosti.. Ihan ku me pudottas alaspäin! Hei! Apua!
Tunge se kamera nyt jo sanonko minne, täällä tapahtuu kauheita! Toi ovi liikkuu!!"
Hissi on paha kissoja nielevä olento, ja jos vielä heti siitä selviytymisen jälkeen talon alaovella tulee vastaan jotain niinkin kamalaa, kuin vieras ihminen, niin vielä kamalempi! Viimaparka ryntäsi kauhistuneena puun alle piiloon, ja kissaressulta pääsi surkea parku kun naru ei antanut enempää myöden paeta! Kävi selväksi kissalle heti alkumetreillä, että enää ei olla rauhallisessa maalaisympäristössä. Me juostiin Myrskyn kanssa perässä paikalle auttamaan pikkusiskoa hädässä, ja kiskominen loppui onneksi siihen. Ensin siinä puun alla vähän siliteltiin, rauhoiteltiin, pyydettiin Myrskyä kertomaan pikkusiskolle ettei ole enää hätää,  ja juteltiin hissukseen kauhukokemuksesta. Pikkuhiljaa, kun kerran Myrskykin oli rauhassa, niin Viimakin alkoi rauhoittua ja tärinä lakkasi.

Ei mennyt kauaakaan, kun metsikön suojassa kissaprinsessa rauhoittui, rentoutui jopa leikkimään, ja lopulta juoksenteli jo ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sitten me pystyttiinkin tekemään jo ihan normaali seikkailukierros, eikä toivottavasti kammoja ulkoilmasta jäänyt. Sellainen reissu!

Hissi tosin oli tulomatkallakin ikävä paikka.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vieraalla reviirillä

Perunakuopan katolla, on se kumma paikka!
Katto maahan saakka, eikä seiniä ollenkaan.
Perjantaina vielä Kärkölässä ollessamme kävimme oikein pitkällä lenkillä kissojen kanssa. Ainakin ajallisesti, matkaa nyt ei niin hurjasti saatu taitettua. Pihassa seikkailemisen jälkeen suunnattiin metsään, jossa nämä kaupunkilaispedot ovat näköjään tottuneet kulkemaan vallan mukavasti. Kaupungissa vitsauksena olevat suurpedot, kuten esimerkiksi polkupyörät, vieraat ihmiset ja lenkillä olevat koirat, loistivat poissaolollaan, joten mikäs siinä on seikkaillessa! Siskokin lähti mukaan lenkille, ottamaan kuvia. Mäenharjalla tehtiin sitten vaihto niin, että minä hyppäsin kameran taakse.


Suunnaksi valikoitui lopulta hakkuu-aukean kivikkoinen mäenharja, jonka huipulla sijaitsee myös iso siirtolohkare. Sen ääressä vietettiin kuulemma perheen kanssa uuden vuoden yötä tänäkin vuonna, paistoivat nuotiolla makkaraa ja ampuivat raketteja, ja katselivat etäällä olevan naapuruston raketteja. Noin korkealla ne kuulemma näkyivät mukavasti! Itse olin uuden vuoden Joensuussa.
Maasto ei ollut sitä helppokulkuisinta,
ainakaan sillä kissojen valitsemalla reitillä!
Reitillä oli useita kivenlohkareita, joista jokaiselle
piti kiivetä vuorotellen ihastelemaan näköaloja.



Viima vilkuili välillä jo kotiinpäin,  ylläolevassa kuvassa sen selän yläpuolella näkyy sen samaisen rakennuksen katto, jonka ovien kissanluukkuja edellisessä postauksessa tutkittiin (tämän saman lenkin alussa). Myrsky on tomerana lähdössä eteenpäin, kuinkas muutenkaan. Suuremmat näköalakivet odottavat valloittajaansa! Myrskyn takaa näkyy lähin naapurimme.

Naureskeltiin, että Viima kulkee lenkillä kuin lähijuna: seuraava pysäkki tulee vastaan jo ennen kuin ehditään täyteen vauhtiin. Myrsky taas ei pysy oikein raiteilla, vaan tekee satunnaisia spurtteja johonkin suuntaan, ja saattaa päätyä vaikka puolisen metriä puun runkoa yläspäin - tajutakseen ettei pääse enempää ylös.
Täältä näkyy toisenkin naapurin koti!

Maisemia korkeimmalta kohdalta


En tiedä onko tuo "harju" tuolla metsässä salpausselän häntää vai mitä (wikipedian kartan mukaan voisi jopa ollakin), mutta tuollainen pitkänomainen harjumuodostelma se kuitenkin on, täynnä siirtolohkareita. Kissoille melkoinen maasto tutkittavaksi ja seikkailtavaksi, taluttajille hieman hankalempi. Aina välillä joutui innokkaita kissoja jarruttelemaan, kun ei ihan samaa vauhtia ehtinyt perässä. Metsässä oli myös haisteltavana vieraiden kissojen jättämiä terveisiä, oltiin vieraalla reviirillä, mutta reviirinvaltiaita ei nähty. Mahtavat he järkyttyä, kun tulevat alueitaan tutkimaan! Jätettiin meinaan omatkin merkkimme maastoon.
Kuvakulma kasvatti siirtolohkareen kallioksi...


Kotimatka meni vielä vähän enemmän ryteikköisemmässä maastossa, ja siinä jo mietittiin että 3m fleksi on tuolla puskissa auttamattomasti liian lyhyt. Aina välillä tuli tunne, että voisipa sitä narua päästää vielä vähän, kun kissa loikki innoissaan eteenpäin, ja itse yritti hitaasti sovitella koipiaan kantojen ja kivien väliin. Joskus voisi harkita pidempiä naruja, tosin kaupunkikäyttöön ne olisivat hankalat - täällä ei kissaa kovin kauas uskalla itsestään päästää, eikä ole tuollaista ryteikköäkään. Fleksissä on toisaalta kyllä se etu, ettei sitä kissaa ole pakko päästää juoksemaan koko hihnan mitalta, vaan sen voi lukita lyhemmäksikin.

Vielä vähän matkaa, niin päästään tielle!

Kannon nokassa korkeassa heinikossa näkyvyys ei miellytä Myrskyä...
Se ei tiedä, että edessä olevan puskan ja kiven takana on se kauan kaivattu tie!


Kotimatka juostiin tietä pitkin. Kissat jo tietävät, että tältä tieltä on turha yrittää puskan puolelle, joten yrittävät sitä enää vain muutamassa kohdassa. Siksi niiden kanssa voi koiramaisesti hölkätä kotiinpäin vieretysten, ja ne pysyvät liikkeessä ja vierellä yllättävän hyvin, noin niinkuin kissoiksi. Harjoitus tekee mestarin, tuota tietä ollaan kuljettu jo useampaan otteeseen! Tosin kaupungissa tämä ei toimi, niiden edellä mainittujen suurpetojen vuoksi... että auta armias, jos tulee vaikka polkupyörä vastaan, niin silloin kyllä paetaan kovaa tieltä pois, oli se miten tuttu hyvänsä! 
Myrsky väsähti, reissu oli pitkä!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Historialliset kissanluukut

Mitäs nämä ovat?
Ennen vanhaan aittoihin ja latoihin tehtiin kissanluukkuja. Sellaisia kissan mentäviä, ja kissoille tarkoitettuja koloja oviin, jotta kissat pääsivät hoitamaan päiviltä hiiret ja muut tuholaiset aitassa säilöttävän tavaran kimpusta. Torstai-iltana matkustimme Joensuusta Kärkölään, ja jo heti perjantaina päivällä lähdimme kissojen kanssa kävelylle. Karvakaverit ottivat suunnan pihan toiselle puolelle vanhalle ulkorakennukselle, ja Viima löysikin näitä juuri mainittuja kissanluukkuja oikein kaksin kappalein. Viima ei hiirien päälle juuri ymmärrä (kerran se on sellaisen nähnyt, ja silloin se sitä pelkäsi), mutta kovasti sen teki mieli tätä esi-isien luukkua tutkimaan.

Yritä siinä nyt kissaparalle selittää, että emäntä ei mahdu luukusta perässä, eikä oven avainta nyt ole käsillä. Eikä minulla sitäpaitsi ole aavistustakaan siitä, mitä ovien takaa löytyisi. Ja vaikka siellä olisi hiiriä, niin kaupunkilaisprinsessalle ne saattaisivat vain nauraa...

"Sanoitko hiiriä?!"


"No tuota... mitä jos jatkettaisiin vaikka metsän suuntaan?"