Kätköilyä kotiseutumuseolla

Kotiseutumuseon pihalla

Arvasitte varmaan, mitä olimme Huovilan puistossa ja linnanraunioilla tekemässä. Geokätköilemässä tietenkin! Edellisen postauksen video ja tämän postauksen kuvat on kuvattu vähän keväämmällä eräältä kätköilyreissultamme. Hiljainen Huovila ja Kotiseutumuseon pihapiiri oli oiva paikka seikkailla kissojen kanssa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Mikä ihme tämä paikka on?

Näkyykö siellä kätköä, Viima? 

Millä ihmeellä Myrskyn saa alas tuolta?

Näin!

Mihin ihmeeseen se Viima jo ehti livahtaa? 

Ei kauas sentään!

Olisikohan se kätkö täällä?

 Ei, mutta hei, mitäs tuolla on?

Västäräkki on sata kertaa kiinnostavampi kuin joku muovipurkki.

Jatkakaa te etsintöjä, niin me hankitaan ruokaa pöytään..

Nimiä logiin! 

Västäräkkipaisti jäi saamatta, mutta purkki sentään löytyi.

Kätkö ei ole piilossa kuvanmukaisessa paikassa!
Emme halua paljastaa varsinaista piiloa ;)

Ja sitte kotiin!

Geokatit: Suo!

Kissakas halusi haastatella meitä geokätköilystä, joten sinne on lähiaikoina tulossa juttua siitä, miten me tähän hullutukseen oikein päädyttiin, ja miten voi itsekin ryhtyä kokeilemaan jos kiinnostaa!

Me päätimme viikko sitten viikonloppuna valloittaa kissojen kanssa suo! Mukaan lähti myös isoäitini, joka ei koskaan aiemmin tällä suojärvellä (tai geokätköilemässä) ollut käynyt. Yksi lisäkäsi helpotti huomattavasti videoiden kuvaamista! Matkaa tuli kaikkine kiertelyineen kilometrin verran, aikaa meni n. tunti. Ensin vähän harhailtiin metsätiellä, että mistä olisi paras paikka ylittää suon märkä reuna ja astua varsinaiselle suoalueelle.

Kätkön nurkilla Viimaa alkoi vähän väsyttää, ja kuumakin tuli, joten hetken kelpasi sylikyyti, mutta sitten tahdottiin taas kulkea omin jaloin. Vastedes täytyy ruveta pitämään pidemmillä ja lämpimämmillä reissulla mukana märkäruokapussia, kun ei juomavesi kissalle tunnu oikein kelpaavan. Kotiintultua Viima ahtoi kupuunsa ruokaa ennennäkemättömän reippaalla tahdilla!

Itse kätkö löytyi helposti (itse piilopaikkaa ei taaskaan näy videolla, se on tarkoituksellista). Takaisin kätköltä kohti tienlaita tultiin kissojen johdattamana - ja kartalle piirtyneen reitin mukaan paljon suorempaan, kuin tullessa! Alla videolta näkyy, miten kissa kulkee pesusienimäisen märässä sammaleessa!

Geokatit: Ensimmäinen kätköilykerta!

"Oiskohan se täällä?"

Geokätköily on maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita ympäristöstä. Geokätköjen koordinaatit ja muut tarpeelliset tiedot kätkön löytämiseksi ilmoitetaan harrastukseen liittyvillä nettisivuilla. Tyypillinen kätkö koostuu vedenpitävästä rasiasta, ja sisällä olevasta lokikirjasta, johon kätkön löytäjät voivat lisätä nimensä sekä käyntipäivän. Esimerkiksi täältä löytyy vinkkejä harrastuksen aloittamista varten allekirjoittaneen kynäilemänä.

Kissojen ulkoiluttamisen yhdistäminen geokätköilyyn voi äkkiseltään vaikuttaa villiltä idealta. Miten keskittyä kätkön etsimiseen samalla, kun kissat pyörivät missä sattuu? Mitä jos kissat saavat sätkyn vieraassa paikassa? Entä jos paikalla on muitakin? Tai vaikka koira?

No ihan pystymetsästä en lähtisi kissojen kanssa kätköilemään, vaan valjaissa kulkemisen ja ulkoilemisen pitää olla ensin sujuvaa kotipiirissä, ja mielellään niin, että taluttajalla on jotain valtaa siihen, mihin suuntaan mennään!

Kun ulkoilu on sujuvaa, kissat rohkeita, ja taluttajat tarpeeksi kajahtaneita ja kärsivällisiä, kissojen kanssa kätköily on yllättävän hauskaa! Pitkällä narulla voi antaa kissojen tarvittaessa kulkea vapaammin, jos itse on keskittynyt jonkin mahdollisen kätköpiilopaikan tutkimiseen.  Toki täytyy valita haettavat kätköt niin, että ympäristö on suht rauhallinen.  Me valittiin ensimmäiseksi yrityspaikaksi erään kosken rannan tuntumassa olevan kodan ympäristössä sijainnut kätkö. Lukuunottamatta Myrskyn liiallista kiinnostusta jonkun sikamaisen grillaajan hylkäämää jätekasaa kohtaan, paikka oli suht turvallinen antaa kissojen kulkea löysässä narussa. Vieraassa paikassa ei tietysti voi narusta päästää irti, mutta kätkön etsiminen on mahdollista, kun ei koko ajan tarvitse keskittyä täysillä katteihin.

"Hei kattokaa mitä ryönää tänne on jätetty!"

Me ei tällä reissulla tavattu ketään, mikä on vähän harmi. Mielellämme olisimme harjoitelleet vieraiden ihmisten kohtaamista (se on aina ollut meille vähän jännä hetki), esitelleet kissojen geokolikoita kanssakätköilijöille, ja vaihtaneet sanoja - jostain syystä kissojen kanssa ulkoillessa saa tuntemattomistakin ihmisistä helposti juttuseuraa! Keskustelu alkaa yleensä kommentilla "Onko tuo kissa?", tai kuten joskus Myrskyn kohdalla: "Onko tuo rotukissa?". Narussa kulkevaa kissaa tullaan mielellään hämmästelemään, ja välillä siitä kehkeytyy oikein mielenkiintoisia kohtaamisia! Eräs vanhempi nainen kerran neuvoi iltalenkillämme, mitä rikkaruohoja voi kukkapenkistä nyppiä syötäväksi, ja eräs toinen tuli rapsuttelemaan Myrskyä ja juttelemaan huonosta työpäivästään. Ja kumpaakaan heistä ei oltu tavattu ennen sitä hetkeä, eikä sen jälkeenkään.

Kodan reunuksella on just sopiva kissanmentävä taso!
Olisikohan kätkö siellä?

Geokätköilyssä on myös se puoli, ettei kätköpaikkoja tahdota mielellään paljastaa sellaisille jotka eivät harrastusta harrasta. Kätkö saattaa helposti joutua ilkivallan tai ajattelemattomuuden uhriksi, jos joku ulkopuolinen (kutsutaan kätkömaailmassa Jästeiksi) saa selville sen paikan. Siksi on tärkeää etsiä kätköjä siten, etteivät ulkopuoliset myöhemmin seuraa perässä katsomaan, että mitä ihmettä se tuntematon hyypiö kävi tyrkkäämässä tuonne kivenkoloon. Vilkkaammilla paikoilla voi olla hankala löytää sopivaa hetkeä kätkön etsimiselle ilman, että herättää kummastuneita katseita. Tämä ongelma on kuitenkin pois pyyhkäisty, jos kätköilijällä on kissa mukana! Kissa vie huomion pois itse kätköilijästä, ja antaa hyvän syyn kykkiä leikkipuiston aidan takana, tai muissa vähän kummallisemmissakin paikoissa. "No kun tää kissa käveli tänne", on selitys joka menee varmasti läpi! Hieno emäntä, vierittää kaiken kissojensa syyksi...

Löytyi!

Kyseisellä reissulla ei tarvinnut piilotella jästien silmiltä, sillä kätkön ympäristössä ei näkynyt ketään. Purkki löytyi lopulta pienellä etsimisellä, mutta siitä en laita tarkempia kuvia (koska ei haluta paljastaa kätkön tarkkaa sijaintia netissä jästeille, eikä pilata muiden etsijöiden iloa). Me tullaan jatkossakin raportoimaan tänne blogiin meidän kätköilyseikkailuista, mutta ei paljasteta liikaa kuitenkaan :)

Niin muuten, jos vastaan tulee se koira, se saa osakseen armotonta tuijotusta ja jännittynyttä uteliaisuutta. Jostain syystä koirat ovat paljon vähemmän jännittäviä, kuin vastaantulevat ihmiset. Ihmisetkin tosin lakkaavat olemasta jännittäviä heti, kun alkavat puhua.. Liekö pienen sisäkissan vaikea erottaa hiljaa kävelevää ihmistä jostain suurpedosta ennen, kuin se avaa suunsa?

Meidän kissakolikot

Harrastuksen merkiksi meillä on molemmilla kissoilla ollut jo jonkin aikaa valjaissaan tuollainen "kätköilykillutin" eli geokolikko, joka herätti aiemmin postauksessa ihmetystä. Geokolikot ja Travel Bugit ovat esineitä, jotka kiertävät kätköltä toiseen kätköilijöiden mukana. Kolikko on nimensä mukaisesti kolikon muotoinen, ja siinä voi olla erilaisia kuva-aiheita. Travel Bug voi olla lähes mitä tahansa, ja se sisältää usein (mutta ei aina) Travelbug logon. Toimintalogiikka on molemmilla on sama, vain ulkonäkö eri.

 Jos tällainen esine löytyy kätköstä, sen voi ottaa mukaansa ja tipauttaa matkallaan seuraavaan kätköön, josta joku voi sen taas ottaa mukaansa. Jokainen löytäjä kirjaa esineessä olevan kirjainkoodin geocaching.comin sivustolle, ja kertoo missä esine kulloinkin oli. Näin esineen liikkeelle laskenut harrastaja voi seurata sen matkaa  jatkossakin, ja muut harrastajat näkevät, missä se on kiertänyt, ja missä se parhaillaan sijaitsee.

Travelbug logo,
keksityllä koodilla.

Kaikkia kolikoita tai bugeja ei toki päästetä matkaan yksin, vaan ne kulkevat vain omistajansa mukana. Meidänkään valjaat eivät siis kierrä kätköstä kätköön satunnaisten harrastajien kantamana, vaan kulkevat kätköltä toiselle vain kissojen mukana. Jos harrastaja näkee toisella harrastajalla travelbug esineen, kolikon tai logon esimerkiksi polkupyörässä, kissan valjaissa, auton takaikkunalla tai vaikka pohkeeseen tatuoituna, hän voi jälleen ottaa siitä kirjainkoodin talteen. Tämä koodi toimii aivan samoin, kuin kätköstä toiseen matkustavien bugien koodi: kun sen syöttää nettisivuille, voi itse kertoa missä on juuri sen bugin nähnyt, ja katsoa missä kaikkialla se on käynyt. Me rekisteröimme jokaisella kissojen kanssa käymällämme kätköllä nuo niiden kolikot, jolloin kiertämämme kätköt jäävät muistiin, ja näemme ne kivasti kartalla. Lisäksi kaikki kohtaamiset toisten kätköilijöiden kanssa kirjutuvat myös muistiin noiden kolikoiden omalle sivulle!

Ehkä meillä jonain päivänä on hieno kätköilykartta tuloksena kissojen kanssa seikkailemisesta! Tämä pähkähullu harrastus saa siis jatkoa :)

"Me ainakin osataan tää homma!"

Kesäkertaus

Kaksijalkaisten loma alkoi juhannuksena. Sen tienoilla ajeltiin Kärkölään, jonne kissat jäivät viettämään kunnon maalaiskesää. Siihen kuului paljon valjaissa ulkoilua, Viiman kohdalla myös vapaana ulkoilua (luvatta, neiti oli aika ninja karkaamaan!), kärpäsiä, hellettä, lehmiä ja paljon kärpäsiä. Kaksijalkaiset suuntasivat juhlistamaan Juhannusiltaa Joensuuhun, pyörähtäen matkalla Repoveden Kansallispuistossa ihmettelemässä kätköjä ja hurjaa riippusiltaa.

Juhannus ei ollut mitenkään lämmin, kokkoa tiirailtiin hyvin vahvasti kerrospukeutuneena. Mökkilomalla ja Tampereellepaluumatkalla tietysti myös geokätköiltiin, ja jätettiin yksi uusi kätkö. Uitua tuli viileydestä huolimatta, tyylillä pikajuoksua saunasta, ja takaisin. Mietittiin jo, että tuleeko tästä oikeasti näin kylmänkalsea kesä. Ei muuten tullut!

Seuraavana viikonloppuna kohteena oli Turku, ja etenkin Turun linna, keskiaikamarkkinat ja Turun tuomiokirkko. Turku on itselle aika tuntematon kaupunki, joten oli mukava turisteilla välillä ihan kotimaassakin! Ja tietysti kaupunkiliikenteeseen tottumattomalle kuskille aiheutui vähän ylimääräistä jännitystä...

Siitä alkanut viikko (tai pari) oli tuskallinen: sisälämpötila lähenteli 32 astetta päivisin, vaikka kaikki luukut oli öisin auki, ja päivisin kiinni (verhotkin). Päivisin ei voinut tuulettaa, sillä se ilma talon seinällä oli kevyet 50 asteista. Aurinko paahtoi kämpän seinään noin puolesta päivästä iltaan asti, ilman mitään varjoa. Kissojen seuraavaksi viikonlopuksi suunnitellulle kotiinpaluulle oli yhtäkkiä useita esteitä: siitepölykausi voimisti myös Mikon kissa-allergiaa, kaksijalkaiset olisivat tukehtuneet petiinsä jos makuuhuoneen ovea joutuisi pitämään kiinni (etteivät kissat pääsisi sänkyyn), parvekkeen ovea ei olisi uskaltanut enää pitää öisin auki (luottamus verkkoon ei ole 100%), viikonloppureissaamista oli vielä tiedossa, ja maalla oli kissoille muutenkin paljon mukavempaa kuin saunaksi muuttuneessa kerrostalokämpässä. Energiaa ei oikein riittänyt muuhun kuin läkähtymiseen.

Kissaton elämä siis jatkui, mutta käytiin kuitenkin niitä moikkaamassa. Samalla kierrettiin pari mielenkiintoista kätköä hienoilla paikoilla. Tuli tavattua kotipaikkakunnan suurin siirtolohkare (se oli iso!), ja löydettyä kirjaimellisesti veitsellä leikatun näköinen kallionseinämä. Ehdittiin käydä myös Mikon kanssa kurkkaamassa Lahden urheilukeskusta, ja ihmettelemässä maisemia suurmäen tornista. Illalla päästiin vielä heinähommiinkin, joka allekirjoittaneelle on ollut lapsuuden kesien kohokohta (olen tainnut mainita sen ennenkin), vaikka jouduinkin nyt (kuten kovin usein lapsenakin) siihen tylsimpään hommaan - traktorikuskiksi ajamaan kävelyvauhtia.

Palattuamme kissattomina kotiin, lähdimme seuraavana viikonloppuna Himokselle Geokätköilyn Mega tapahtumaan. Paikan päällä oli Amazing Geocaching Race kilpailu, jossa mm. ravattiin ylös alas laskettelurinteitä, ratkottiin arvoituksia, ammuttiin jousipyssyllä ja uitiin suolammikossa. Meidän joukkue ei ehtinyt suoritaa kaikkia rasteja, joten mitalisijoista ei taisteltu. Huippuhauskaa meillä silti oli :)

Kotimatkalla kyllä sitten jo väsytti, mutta vielä pysähdyttiin Isojärven kansallispuistossa, josta noudettiin pari kätköä. Hiljaisessa puistossa oli paljon mustikoita ja itikoita, ja yksi telttailija. Tuli mieleen, että olisipa joskus kiva leiriytyä itsekin jonnekin kansallispuistoon tai vastaavaan. Tehdä ruokaa, ja ihastella yöllä järvenselälle nousevaa sumua. Ja pistää hetkeksi se puhelin vaikka kiinni. Tämänkertaisella reissulla valitettavasti väsymys, nälkä, ja itikat vähän verottivat intoa tutkia ympäristöä, vaikka lenkille kertyikin lopulta mittaa viitisen kilometriä. Ensikerralla evästystä mukaan!

Kansallispuistohaasteeseen saatiin siis kesän aikana kaksi osumaa, Isojärvi ja Repovesi, eli käytynä on 5/37 puistoa. Sain myös syntymäpäivälahjaksi kansalispuistoja käsittelevän kirjan, jonka sisällysluetteloon jo merkitsin käydyt puistot päivämäärineen. Kirja tarjoaa parasta tietoa nimenomaan kävellen liikkuvalle perusluontotallaajalle, ja tulee varmasti käyttöön joka kerta kun puistoreissulle lähdetään. Loman aikana oli tarkoitus vielä käydä patikoimassa ja ehkä jopa laavunukkumassa (jos miehen olisi saanut suostuteltua mukaan) Seitsemisellä tai Helvetinjärvellä, mutta helteet veivät kaiken innon lähteä patikoimaan yhtään mihinkään.

Sitten alkoivatkin jo työt. Helteet sen sijaan eivät päättyneet. Eikä reissutkaan. Listalle mahtuivat niin Vermon poninäyttelyt, kuin pitkä kätköilyilta Kangasalla (Haralan harjulla) ja Lempäälässä. Haralanharjun alle kilometrin säteellä olleisiin kymmeneen kätköön vierähti aikaa nelisen tuntia - olisi kannattanut lähtiessä katsoa myös korkeuskäyriä ainakin silloin, kun arvioi matkaeväiden ja juomaveden tarvetta! Kilometri kartalla oli maastossa jotain ihan muuta... Muutoin kiirettä piti yllä jokaviikkoiset ratsastustunnit, ja työn alla oleva Traconin kirpputori, jonka pääjärjestäjäksi eksyin vahingossa. Sitten piti järjestää synttäriyllätystä miehelle, leipoa suklaakeksejä hyväntekeväisyyteen ja vaikka mitä muuta! Pari omaa geokätköideaakin on valmisteltu, mutta pitäisi vaan ehtiä viimeistellä ne, ja viedä metsään.

Todella kauniita suklaakeksejä!

Tänä viikonloppuna kävimme vielä Hämeenlinnassa geokätköilymiitissä. Tämän vuoden elokuuhaaste on viimevuotista helpompi, ja siinä pitää hakea vain kuusi erilaista kätkötyyppiä. Miitti oli näistä kaikista hankalin, sillä niitä ei oikein tuntunut olevan lähiympäristössä ikinä sellaisena aikana että oltaisiin fiksusti mukaan päästy. Hämeenlinna vaikutti kuitenkin ihan mielenkiintoiselta kohteelta, ja sen yhteydessä saattoi lähteä käymään Kärkölässäkin. Ei muuta kun nokka kohti etelää ja aurinkoista Hämeenlinnaa torille tapaamaan kanssaharrastajia. Hämeen linnalla olisi ollut keskiaikamarkkinatkin, todettiin Turun vastaavat markkinat riittäneen tälle vuodelle, kun pelkkä sisäänpääsy torialueelle oli maksullinen. Tutkitaan Hämeen linna sitten joskus myöhemmin, markkinoiden ulkopuolella sinne pääee halvemmalla.

Miitin jälkeen siirryttiin ihmettelemään Aulangon maisemia toisen kätkötyypin, Earth Cachen merkeissä. Maisemat näkötornista olivat aika huikaisevat, ja muutenkin paikka oli hieno. Tänne voisi tulla kuljeksimaan joskus toistekin. Mm. harmaakivilinna Aulangonvuoren juurella olisi mielenkiintoista tutkia paremmalla ajalla, nyt jouduttiin vähän pakenemaan yllättäen alkanutta sadetta. Seuraavalla kerralla kunnon linnakierros Hämeenlinnassa?

Aulangon jälkeen käännettiin auton nokka kohti etelää, ja käytiin Kärkölässä kääntymässä, kuten edellisessö postauksessa mainitsin. Tällä kertaa kissat eivät olleet mukana tai edes perillä odottamassa. Ne nimittäin saapuivat Vermon poninäyttelyviikonlopun jälkeen vihdoin takaisin kotiin yli kuukauden loman jälkeen, ja niillä oli nyt viikonloppuna hoitaja täällä kaupungissa. Meillä on siis palattu kissa-arkeen onnistuneesti. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. Kissa-arjesta siis!

ps. kesälomakuvakooste löytyy täältä!

Toimituksia

Viimepäivinä meidän talouteen on tullut kaikenlaisia mukavia pieniä toimituksia, etenkin siis minulle! Niistä uusin ja jännittävin oli tänään töiden jälkeen minulle toimitettu Elämää ja Elämyksiä blogin järjestämän blogiarvonnan palkinto! Keltaisessa muovipussissa oli siro kirjanmerkki, pieni kaunis kiinalaisista puutarhoista kertova kirjanen, sekä onnittelukortti. Heti kotiin päästyäni aloin tutkimaan lahjaani keittiön pöydän ääressä, ja sain siihen tietysti myös seuraa. En onnistunut saamaan esineistä kissatonta kuvaa, mutta luultavasti blogin lukijat tykkäävät enemmän näistä kissallisista! Kiitoksia Pirkolle palkinnosta :)

Viimeviikolla kissoillekin tuli postin välityksellä pienet lahjat! Ostin niille nimittäin valjaisiin kiinnitettävät geokätköilykolikot, joissa on seurantakoodi. Kaikki geokätköilijät, jotka tapaavat meidät pihalla ulkoilemasta, tai käyvät meillä vierailulla, voivat nyt kirjoittaa valjaista löytyvän koodin ylös Geocaching.com sivustolle, ja merkitä kissat nähdyksi! Jos me vierailemme kissojen kanssa kätköillä, kirjataan nekin käynnit sivulle. Pikkuhiljaa noiden kolikoiden tietoihin alkaakin kertyä päiväkirjaa siitä, keitä kätköilijöitä ollaan tavattu, ja missä ollaan käyty :) Eihän kissojen kanssa tietysti kamalasti tule liikuttua, verrattuna esimerkiksi koiriin. Silti tämä on minusta oikein hauska idea, ja innostuin heti! Merkintöjä on vielä kovin vähän, mutta niitä voi katsoa täältä ja täältä.

Meidän geokätköilyharrastus on ollut hieman hiljaiselolla, kun lähialueen kätköt on kerätty, ja kauempana käyminen vie hirveästi aikaa. Jos vaikka bussilla lähtee jonnekin kätköjä hakemaan, niin ei sieltä kuitenkaan malta yhden purkin jälkeen palata, vaan sitten pitää kyllä haravoida aluetta enemmän ja pidempäänkin. Ehkä viikonloppuna pitäisi kunnostautua asiassa, kun nykyään kyse on saamattomuudesta eikä ajanpuutteesta! Jotenkin nykyään on ihan käsittämättömästi ylimääräistä vapaa-aikaa (sen varmaan huomaa myös blogin postaustahdissa). Syksyn ja tammikuun ajan kestänyt projektityökurssi vei lähes kaiken vapaa-ajan niin kokonaisvaltaisesti, että nyt kun se on loppunut, menee varmaan hetki ennen kuin tajuaa että sitä vapaa-aikaa oikeasti vihdoin löytyy. Olen ehtinyt pitkästä aikaa lukemaan kirjojakin!

Tämänpäiväinen työpäivä meni kokonaan eräässä koulutustilaisuudessa töissä, ja sama tahti jatkuu huomenna. Kouluttaja on englantilainen, ja brittiaksentin kuunteleminen herätti taas innon matkustaa siihen suuntaan. Matkailuhaaveilun kohteena olisi tälläkertaa englantilainen ja skotlantilainen maaseutu, keskiaikaiset linnat ja viktoriaaniset rakennukset. Brittiläisten seurapiirien ja yhteiskunnan historia on kiinnostava aihe aina keskiajalta alkaen, ja olen taas viimeaikoina uponnut kaivelemaan asiasta tietoa.

Viimeviikon heräteostokset!

Vielä ei kuitenkaan ole haaveiden toteuttamisen aika, sillä vastahan me tuossa maassa käytiin. Matkustaminen on ainakin toistaiseksi meille sellaista luksushuvia, että mieluumin reissaa maailmaa monipuolisesti silloin harvoin kun reissaa, eikä pyöri samassa maassa. Toisaalta, englantilainen maaseutu olisi kyllä ihan toisesta maailmasta, kuin Lontoon kaupunki! Koska matkakuumetta ei siltikään ihan heti olla lievittämässä reissaamisella, niin onneksi voi kuitenkin aina hankkia kirjahyllyyn täytettä!

Se brittiläinen kouluttaja muuten kertoili töissä lounastauolla, kuinka sen kaverit olivat naureskelleet hänen kohtalolleen joutua matkustamaan Suomeen vuoden kylmimpään aikaan. Jouduttiin kuitenkin tuottamaan pettymys, ja kertomaan että nyt on kyllä lämpimin talvi vuosikymmeniin! Britanniassakin on saatu osansa oudosta säästä, siellä sataa vettä enemmän kuin yleensä ja kaikkialla tulvii. Meillä uhkaa vain tulla kevät etuajassa. Myrskykin on sen huomannut, vipattaakohan kollipojalla kastroinnista huolimatta hieman menojalkaa? Ainakin maukumisesta päätellen ulos olisi päästävä, tai ainakin jotain tekemistä olisi saatava nyt ja heti. Ja emäntähän yrittää sitä keksiä, mutta siitä saatte kuulla tulevissa postauksissa.

Kevättä ilmassa, ja ehkä vähän myös Myrskyn rinnassa!