keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Piilokamerapaljastuksia

Myrsky käy joka ilta vartin lenkillä, jotta malttaisi olla yön hiljaa (ja paukuttamatta postiluukkua). Viima pääsee silloin tällöin mukaan, mutta usein se livahtaa pakoon kun sitä kohti ojentaa valjaita, ja rappukäytävä ja hissikin ovat sen mielestä aika kammottavia paikkoja. Usein Myrskyn ulkoilulenkki ajoittuu myös senverran myöhäiseen ajankohtaan, että emännän pitäisi olla jo nukkumassa työaamujen vuoksi. Yhden hengen voimin ei kahta kissaa talutella ilman katastrofia, ja Viima on kuitenkin hiljainen ja rauhallinen, eikä aiheuta yövalvomisia vaikka jäisikin välillä ulkoilua vaille. Usein arki-iltaisin siis Mikko vie Myrskyn ulos, ja emäntä yrittää päästä ajoissa nukkumaan. Ihan hyvä diili? Kyllä, paitsi ettei se ole ihan niin yksinkertaista... Piilokameralla kerätty todistusaineisto paljastaa Viimasta yllättäviä puolia!

Tässä kohtaa haluan esittää kissallisille (ja vaikka koirallisillekin) katsojille pienen haasteen: ottakaapa videokamera käteen, ja kuvatkaa lemmikkienne reaktiot tähän videoon! Videon editointi oli melkoisen hulvatonta, kun molemmat kissat yrittivät löytää vierasta kissaa näytön takaa, kaiuttimista tai pöydän alta... Viima ei vissiin tunnistanut itseään? Itse en saanut näitä reaktioita videolle, sillä kameran muistikortti oli tietysti  videota editoidessa kiinni tietokoneessa, mutta olisikohan teillä parempi tuuri?

Jaa että miksi emäntä ei pääse ajoissa nukkumaan? Kysykää Viimalta.



Ei sillä ulkoilulla niin väliä, mutta jos pojat kehtaavat lähteä kaksin jonnekin, eikä emäntäkään ole jatkuvasti rapsuttamassa, niin kyllä pientä kissaa harmittaa. KOVAA. Ei sitten nukuta.. ainakaan ennen kuin pojat tulee takaisin...

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kesä tuli, lumi suli.

Enää pari päivää kesälomaan. Juhannus on ihan kohta! Uikkarit pitää kaivaa jostain kaapin perukoilta mukaan reissuun! Aurinkorasvakin on hankittuna. Saa nähdä vaan, että tuleeko niille tarvetta. Myönnettäköön, minulla on ollut melkoisen huono tuuri kesälomien kanssa: kylmää, märkää, sateista ja niin edespäin. Mutta ei voi mitään, sitä se suomen kesä on.

Mutta ihan totta, eikö lumisade nyt ole jo vähän liikaa?


perjantai 6. kesäkuuta 2014

Sukupolvien välinen kuilu

Tintti on kymmenvuotias lokoisaa sohvanlämmittäjän elämää elävä leikattu kissarouva, joka on kokenut hurjassa nuoruudessaan mm. villikissapennun elämän, orvoksi jäämisen reilusti alle kaksikuisena ja alle puolikiloisena, pelottavien ihmisten hoteisiin kotiutumisen, omien pentujen kasvattamisen, ja reviiritaistelut naapurin kissan kanssa. Viima on vajaa kaksivuotias, lähes onnellisten tähtien alle syntynyt, koko ikänsä sisäkissana viettänyt leikattu kissaneiti, joka ei tunnu ollenkaan käsittävän sitä, miksei joku vieras kissa hänestä tykkäisi.

Sukupolvien välinen kuilu on siis mitattava!

Se näyttää vain vajaalta metriltä, mutta...

Aiemmin jo mainitsinkin, miten Myrsky ja Viima pääsivät viime viikonloppuna seikkailemaan valjaissa vähän isommalla pihalla. Piha on Tintti-rouvan reviiriä, ja vaikka se ei kaupunkilaiskatteja suorana uhkana pidäkään, niin ei se niistä silti tykkää. Myrsky ei juuri Tintin omaa tilaa kunnioita, vaan tyytyy sähinänkin seurauksena köllähtämään vain muutaman askeleen päähän ihmettelemään. Viima sen sijaan on Tintin suuri fani, ja osoittaa sen seurailemalla ja kyttäämällä tämän jokaista askelta. Ja onhan Tintti hieno ihailun kohde: vähän niinkuin Indiana Jones, vaarallisia seikkailuja kokenut sankari?

"Siellä se menee! Mennään katsomaan!"
Tintti ei yhtään tykkää tästä, vaan yrittää vältellä yli-innokasta nuorisoa parhaansa mukaan. Sisällä nämä yleensä ovatkin erotettu toisistaan silloin kun vierailemme, etenkin öisin. Silti aina välillä päädytään haisteluetäisyydelle, jolloin Tintti pihisee ja nostaa tassua, ja nuoriso väistää juuri ja juuri sen verran ettei tule köniin. Viima kuitenkin ehdottomasti tahtoisi ystävystyä, ja valjaslenkeilläkin kiskoo mielellään siihen suuntaan missä tätikissa kulloinkin on lekottelemassa. Sähinöitä se katsoo kummeksuen, ja jatkaa kohta uudelleen seurailua ja ihmettelyä.

"Leikkikää vaan sillä puolella pihaa, mutta kavereita meistä ei tule!"
Tintti ei onneksi tätä nuorisoa kohtaan ole kovin reviiritietoinen: Ensikohtaamisen jälkeen Tintti on joka vierailulla ruvennut sietämään Myrskyä ja Viimaa paremmin ja paremmin, alkutilannehan oli se että Tintti rähisi jopa ihmisille haistaessaan vieraita kotonaan. Kaveriksi se ei ole kyllä vieläkään alkanut, vaikka Viima miten on yrittänyt. Tintti ei ehkä vielä ole tajunnut olevansa nuoren kissaneidin idoli!

"Wau! Näin läheltä! Huikeeta!"
"Painu kuuseen siitä kyttäämästä!!"
Tämän kuvatunkin seikkailun päätteeksi Viima jouduttiin kantamaan pois Tinttiä häiritsemästä. Ei Tintti mitään muuta tehnyt, kuin sähisi, mutta onhan se nyt ankeaa häiritä toisen oleskelua omalla kotipihallaan. Ehkä julkkiksista tuntuu samalta yli-innokkaita faneja kohdatessaan? Viima ei ole koskaan kohdannut oikeasti vihamielistä kissaa, eikä Tinttikään kovin painokkaasti asiaansa esitä. Siksi se nyt ilmeisesti luulee, että Tintin sähinä tarkoittaa samaa kuin Myrskyn sähinä kesken rajujen leikkien: "Nyt sattui, jatkossa leikit siivommin!" Tintti vaan ei tahdo leikkiä jatkossakaan... ainakaan tällaisen tungettelevan nuorison kanssa.

...fyysisesti matka on lyhyt, henkisesti valovuosia.

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ihan outo viikonloppu

Viikonlopuksi matkustettiin taas maalle, ja meillä kissalapsilla oli edessään melkoinen seikkailu. Automatka sujui kuin vanhoilta tekijöiltä, ja iltakin oli ihan tavallinen - mitä nyt porukka hääräsi vähän tavallista enemmän eestaas. Seuraava aamu oli myös vielä tavallisen rajoissa - eräs ihminen nousi kolistelemaan kyllä jo neljältä aamulla, mutta toisaalta se antoi myös ruokaa, ja maalla aikataulut ovat muutenkin vähän kummallisesti aamuun kallellaan. 



Mutta sitten meni oudoksi! Ensin alettiin pöydille lastata astioita ja kuppeja (pöytiä oli muuten ihan varmasti tuplasti enemmän kuin aiemmin!), ja yhtäkkiä kaikenlainen kissamainen seurustelu pöydillä olikin kiellettyä. Hääräys senkun kiihtyi, ja pian kissalapset kiikutettiin pihasaunalle, ja jätettiin sinne ihan itsekseen ruoan ja hiekkalaatikon kera! Saunan lauteilla, penkeillä, ja eteisen tavaroiden seassa kissoilla oli oikea leikkipuisto, mutta mitä ihmettä semmoiseen joutuminen mahtoi tarkoittaa? Ja mitä ihmettä ne saunan ikkunasta näkyneet autot pihalla tekivät? Eikä siinä vielä kaikki! Saunalla kävi päivän mittaan ihan vieraita pieniä ja vähän isompiakin ihmisiä silittelemässä väliaikaisasukkeja (no, Myrskyä vain, Viima totesi, että nyt meni turhan omituiseksi, ja livahti jonnekin piiloon). 

Kun sitten lopulta kissaparat noudettiin takaisin sisälle, paikka oli täynnä vieraita tuoksuja, ja vielä muutamia ihan vieraita ihmisiäkin! Yksi oli onnistunut kissojen sauna-arestin aikana hankkimaan päähänsä hassun valkoisen hatun, ja kuulemma vieraita ihmisiä oli ollut paikalla enemmänkin tätä lakkia ihmettelemässä. Mitä ihmettä? Jonkun hassun lätsänkö takia jouduttiin arestiin? Kaikkein eniten sauna-arestissa olleita kissoja kuitenkin sapetti se, että ja pöydät olivat kuulemma notkuneet herkuista! Miksi ihmeessä muut saivat juhlia, kun kissat joutuivat torkkumaan hämärässä saunatilassa? "Ne karkaavat kuitenkin ovesta" tai "Myrsky olisi ihan varmasti pöydällä ja kakussa" kuulostivat kissojen mielestä vain huonoilta tekosyiltä.

Emäntä ja isäntä onneksi kuitenkin tiesivät, miten kissalapsia lepytellään: kunnon tutkimusretkellä ja yhteisellä seikkailulla! Pihamaata tutkittiinkin juhlien jälkeen ihan antaumuksella. Viima pääsi tutustumaan niin raparperipensaisiin kuin pääskysiinkin, jotka syöksähtelivät kissaparkaa kohti avoimessa maastossa. Olipa Viima jopa pienen hetken ihan irti vapaalla jalalla saatuaan hepulin Myrskyn kadottua näkyvistä. Liian löysäksi jääneet valjaat kostautuivat (Viima pullistelee valjaita pukiessa, joten pukemisvaiheessa sopivantuntuiset valjaat ovat n. kahden minuutin päästä ihan löysät! Mokoma huijari!), mutta onneksi neiti oli helppo napata syliin Myrskyn palattua paikalle.

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, Viimalla koti oli kultainen. 
Alla ruohomatto, päällä lehtikatto, hirsiseinä vihreä ja punainen."

Niin, ja missä Myrsky sitten silläaikaa oli? No, katsomassa sarvipäisiä paholaisia! Tai siis, lehmiä. Myrsky kulki itsevarmasti eteenpäin, kunnes hoksasi mikä siinä aidan toisella puolella puhisee. Tai no, ei se tainnut hoksata, että mikä se oli, mutta sille riitti että JOKU epämääräinen iso ja puhiseva otus siellä oli. Ensin Myrsky yritti paeta paikalta sen minkä tassuista pääsi, mutta syliin nostettuna sentään jo malttoi vilkaista hurjaa uhkaajaansa (joka seisoi hiljaa paikallaan ilmaa haistellen ja meitä tuijottaen). Meidän reipas ja itsevarma kollipoika ei kyllä näyttänyt kovin miehekkäältä siinä syliin takertuessaan...



Muutoin viikonloppu meni tutuissa maalaismerkeissä: kärpäsiä jahdaten, ja suuremman talon tuomaa rallitustilaa hyödyntäen. Jostain syystä kissat olivat paljon kahelimpia kuin kotona, ja pinkoivat ympäriinsä minkä kerkesivät. Saldona kaksi rikkoutunutta kukkaruukkua. Mitäs asettivat ne ralliradalle...

Kotiin päästyä väsyttikin sitten niin paljon, ettei reagoitu edes siihen,
 että emäntä alkoi tylsyyksissään lastata puolta omaisuutta kissan niskaan.
Tavaravuori vaan kohoili kehräyksen tahdissa.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kakkupäivä!


Koko viikonloppu meni lakkiaisia juhliessa, ja kakkua syödessä, mutta mutta eihän se tietenkään siihen loppunut. Tänä iltana minua odotti töistä kotiin palattuani syntymäpäiväyllätys - Mikko oli ihan itse leiponut tuhdin suklaisen kakun. Ilmankos sain töihin viestiä, että "Et muuten saa tulla kotia ilman ennakkovarotusta tai saatat joutua odottamaan käytävässä" :D Kutsuttiin sitten muutamia kavereitakin kakulle, ja vietettiin yllärisynttäreitä. Tarkoitus kun ei ollut mitään järjestää, kun en olisi itse ehtinyt mitään valmistelemaankaan. Mikko olikin sitten hoitanut asian ihan kokonaan minun puolesta! Ihan mahtavaa :) Just aamulla lupasin olla syömättä kakkuja suunnilleen enää ikinä, mutta pakkohan se oli!

Tunnistatteko muuten mitä tuo kakku esittää?


"Kummiskin - Harry", jättiläinen sanoi kääntäen selkänsä Dursleyn perheelle, "paljon onnee vaan. Mulla on sulle yks juttu - musta tuntuu että istuin jossain vaiheessa sen päälle, mutta eiköhän se hyvältä maistu."

Jättiläinen kaivoi mustan päällystakkinsa sisätaskusta hiukan lyttääntyneen rasian. Harry avasi rasian vapisevin sormin. Sisältä paljastui suuri, tahmainen suklaakakku, jonka pintaan oli kirjoitettu vihreällä kuorrutuksella: Onneksi olkoon, Harry.
- Harry Potter ja Viisasten kivi