torstai 31. tammikuuta 2013

Harrastankohan kirjoittamista?

Kirjoittamisharrastuksesta kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa, joten täytyy heti alkuun sanoa etten ole mikään kirjailijan alku. Olen pienestä lähtien kyllä kehitellyt päässäni ties minkälaisia tarinoita, mutta harvemmin kirjoitin niitä ylös. En kirjoittanut koskaan kunnolla päiväkirjaakaan. Aloitin kyllä pienenä useita, mutta sain kirjoitettua ehkä kolmena päivänä, kunnes kyllästyin, enkä saanut aikaiseksi enää jatkaa koska väliin jääneet päivät harmittivat. Matkapäiväkirjoja sentään sain isommista reissuista tehtyä, ne oli tarpeeksi lyhyitä jaksoja, ja joka päivälle oli yleensä jotain oikeaa kerrottavaa.

Kun meille tuli ensimmäinen kunnon tietokone joskus vähän ennen vuosituhannen vaihdetta, aloin kirjoittaa lyhyitä hevostarinoita, joiden määrä kasvoi merkittävästi, kun aloin harrastaa virtuaalihevosia. Aloitin harrastuksen 9-10 vuotiaana hankkimalla hoitohevosen eräältä virtuaalitallilta. Virtuaalihevosta hoidetaan yksinkertaisesti kirjoittamalla tarinoita siitä, että mitä hevosten kanssa tuli tehtyä. Ja minähän kirjoitin. Hoitohevosten määrä kasvoi, lopulta tuli omiakin hevosia, ja omia talleja, joille kirjoittelin kuvauksia ja tekstejä. Tällätavoin opin kirjoittamaan pitkiäkin tekstejä kauan ennen kuin tiesin kielioppiasioista juuri mitään, ja se kyllä noista teksteistä näkyy kilometrien päähän. Muistan vieläkin, kuinka loukkaannuin siitä että eräs tallinpitäjä totesi että jos en osaa kirjoittaa muilla kuin isoilla kirjaimilla, saisin lopettaa koko hoitamisen :D

Erittäin vähäinen kiinnostukseni kielioppiin, ja suuri kiinnostus tarinan luomiseen näkyy kirjoittamisessani yhä edelleen, myös tässä blogissa. Kirjoitan vauhdilla ajatuksiani ylös miettimättä yhtään kielioppia. Laitan pilkkuja sinne, missä kohtaa vedän henkeä, ja jätän ne pois sieltä minne ne pitäisi laittaa. Kirjoitan yhteen sellaisia sanoja, kuten "tänävuonna" ja "viimeaikoina", mutta en sentään yleensä kirjoita yhdyssanoja erikseen. Yksi suurimmista synneistäni on norsulauseet. Saatan helposti kirjoittaa lauseen jossa on päälauseen lisäksi pari alisteista päälausetta, ja kourallinen sivulauseita, ja jota lukiessa unohtuu koko lauseen idea siihen mennessä kun sen ehtii lukea loppuun. Jos ei kielioppivirheisiin hajoamista lasketa, niin kirjoittaminen on oikeasti kivaa! Enkä kirjoittaessani edes ajattele koko kielioppia. Enkä välttämättä omaa (tai toisten) tekstiä lukiessakaan, mutta sitten kun annan tekstini jollekin toiselle luettavaksi, ja sieltä aletaan osoitella virheitä, niin huhheijaa. Niitä on paljon. Paras kommenti kirjoittamisestani vähään aikaan tuli kandiohjaajaltani, kun käytiin kahden kesken läpi yhtä väliversiota työstäni:

"Sulla on ihan saksalainen sanajärjestys... tai en tiedä, mutta jotain kummallista tässä on".

Kaikesta huolimatta pidän kirjoittamisesta. Virtuaalihevosten lisäksi mukaan tuli pian Harry Potter aiheinen fanfiction, eli fanien kirjoittamat tarinat, jotka lainaavat kirjojen maailmaa ja hahmoja. Nuorempana kirjoitin useitakin tällaisia lyhyitä Pottertarinoita, joista suurin osa on (luultavasti onneksi) kadonnut. Yläasteella ja lukiossa mukaan tuli muutamaan animeen ja mangaan liittyvä fanfiction myös. Luin näitä ihan äärettömän paljon, ja suunnittelin omia skenaarioita näiden pohjalle, mutta omat tuotokseni olivat aika lyhyitä, tai sitten tyydyin pyörittelemään niitä päässäni. Yhden merkittävän Gravitation-mangaan perustuvan ficin kuitenkin sain aikaiseksi yläasteikäisenä. Siinä oli merkittävät 20 000 sanaa, joka oli ja on tavallaan vieläkin minulle todella paljon. Tästä tuli ensimmäinen julkaistu ficcini, ja sen löytää luultavasti vielä FinFanFunista nimellä Seven Days. On se toki myös itselläni tallessa.

Kuten kaikessa muussakin, mitä teen, on suunnittelu kirjoittamisessakin kaikkein parasta. Pidän etenkin tapahtumien ja keskustelujen suunnittelusta. Saatan pohtia mielessäni dialogeja ja skenaarioita esimerkiksi bussissa tai koulumatkaa yksin taapertaessani. Kirjoittelen muistikirjoihin ideoita, ja teen taustatutkimusta lukemalla kirjoja ja tonkimalla internettiä, rakentelen listoja ja aikajanoja madollisista tapahtumajärjestyksistä ja yksityiskohdista, ja muokkaan niitä, ja teen monta kertaa uudestaan. Ja tätä haluan nimenomaan tehdä käsin, enkä tietokoneella, mikä tarkoittaa sitä että kämpästäni saattaa välillä löytyä paperien nurkista ja kuinttien kääntöpuolilta mitä ihmeellisempiä raapustuksia.

Kaikenlaisten mindmappien sunmuiden piirtely on vaan niin paljon simppelimpää ja nopeampaa kynällä paperille. Paperilappujen organisoinnin vaikeuden vuoksi muistikirjat on tärkeitä, ja aina kirjakaupoissa kivan näköisiä muistikirjoja käpälöidessäni iskee iso houkutus ostaa niitä lisää, vaikkei käyttötarkoitusta vielä olisikaan mietittynä. Muistikirjoissa on jotenkin kiva suunnitteluintoa kutkuttava tunnelma. Usein tämän suunnitteluintoni jälkeen käykin niin, että minulla on teksti kirjoittamista vaille valmis, enkä koskaan saa kunnolla aloitettua sen kirjoittamista.

Jos inspiraatio on tarpeeksi voimakas, ja tarinan idea tarpeeksi hyvä, aloitan kirjoittamisen. Se on hyvin  jaksottaista, saatan kirjoittaa parissa viikossa paljonkin, ja sitten saatan pitää kuukauden tauon. Jos olen suunnitellut jonkun tapahtuman hyvin, kirjoitan sen vauhdilla, ja sitten tahti pysähtyy. Paperilla olisi suunniteltuna seuraava iso tapahtuma, mutta tapahtumien väliin pitäisi saada jonkinlainen järkevä siirtymä ennen sitä. Siksi tekstieni ensimmäisissä versioissa on helposti töksähteleviä tapahtumia tapahtumien perään, joiden välejä sitten paikkailen. Ja kun kirjoitan, niin kirjoitan sitten vauhdilla. Mihinkään NaNoWriMo:n kaltaiseen kuukauden mittaiseen kirjoitushaasteeseen minusta ei kuitenkaan olisi. Kirjoitusintoni on aivan liian jaksottaista sellaisen määrän kirjoittamiseem niin lyhyessä ajassa juuri määrättynä kuukautena.

Toinen kunnon ficcini ( reilu 60 000 sanaa) valmistuikin vasta ihan hetki sitten, melkein kaksi vuotta sen aloittamisesta, ja vuosia edellisen valmistumisesta. Se on ehkä suunnittelemani trilogian ensimmäinen osa vasta, mutta olen silti erittäin tyytyväinen siihen millainen siitä lopulta tuli. Se sijoittuu Pottermaailmaan, kelmien aikakauteen ja päähenkilönä on Lily Potter. Ennen tätä tein hurjasti tutkimusta mm. 70-luvun tapahtumista (jonne tarina sijoittuu), ja tietysti Pottereista. Kirjoitin ylös kirjoista kaikki mahdolliset yksityiskohdat, ja halusin kirjoittaa sellaisen tarinan joka olisi oikeasti voinut kaanonin mukaan tapahtua. Ja sellainen siitä taisi tulla. Sekin löytyy FinFanFunista, nimellä Ray a drop of golden sun. Kaikkia lukuja ei vielä ole julkaistu, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa kunhan oikoluku on saatu jollain tavalla päätökseen. Suomenkielistä nimeä pitäisi myös harkita, kun teksti on suomeksi kuitenkin, mutta siitä poistuisi sitten osa trilogian nimien ideasta. Saa nähdä, hassua sinänsä että molempien isompien julkaistujen ficcieni nimet ovat olleet englanniksi, mutta teksti suomeksi.

En ole harrastuksena juuri kirjoittanut originaalitekstejä, vaan virtuaalitallitekstien lisäksi lähes pelkästään fanfictionia muiden kirjoittamien kirjojen ja hahmojen pohjalta. Valmiit hahmot inspiroivat aivan eri tavalla kirjoittamista, kuin itse keksityt. Valmiit hahmot myös tuntee eri tavalla, ja niistä voi heti sanoa että miten ne toimivat ja ajattelevat missäkin tilanteissa. Niille on annettu selkeät rajat ja persoonallisuudet jo valmiina. Omia hahmoja luodessa kaiken saisi itse päättää, ja veikkaan että minun mielikuvituksella onnistuisin luomaan ainoastaan huonoja kopioita itsestäni ja ystävistäni. Tai no, todennäköisesti en saisi kirjoitettua sanaakaan, koska jäisin jumiin suunnitteluvaiheeseen. Että pitäisikö sittenkin siitä ja siitä hahmosta tehdä sellainen? Pelkäisin etten saisi luotua niille kunnon persoonia, ja se pelko olisi ihan aiheellinen. Tähän uusimpaan ficciini kehitin kourallisen omia sivuhenkilöitä, ja niidenkin kanssa oli jo ihan tarpeeksi työtä ja silti suurin osa jäi vähän latteiksi.

Seuraavan osan ideointi, ja niiden äsken mainittujen sivuhahmojenkin kehittäminen on pään sisällä jo täydessä käynnissä, vaikka toki suunnittelin raamit sille jo ennen ensimmäisen osan aloittamista. Tästä tulee varmaan pidempikin, joten saa nähdä kuinka kauan tässä kestää. Sanaakaan ei ole vielä kirjoitettuna tietokoneelle, eikä varmaan hetkeen olekaan. Tässä kohtaa täytyy varmaan tunnustaa, etten oikeasti taida harrastaakaan kirjoittamista, vaan pikemminkin kirjoittamisen suunnittelua. Tekstiä minulta kyllä syntyy erittäin helposti esimerkiksi koulutehtäviin ja vaikkapa aikoinaan yo-kirjoituksiin, mutta ei sitä harrastamiseksi voi kutsua. Omista projekteistani valmiiksi asti on päätynyt hyvin harva. Jos parisivuisia yhden luvun mittaisia tarinoita ei lasketa (ja niitäkin on aika vähän), olen saanut valmiiksi vain kaksi kunnon tekstiä. Mutta jos lasketaan kaikki suunnitelmat, ikuisesti kesken jääneet projektit, ne projektit jotka eivät koskaan alkaneetkaan ja taustatyöhön käytetty aika, niin ollaankin ihan eri sfääreissä sitten..

maanantai 28. tammikuuta 2013

Myrskyspesiaali, ja muuta.

Eilen oli taas lohi-ilta, syötiin yhdessä uunilohta ja pelattiin Carcassonnea. Sitten käytiin lyhyellä lenkillä. Viimeaikoina lenkit on jääneet vähän turhan lyhyiksi, kun ollaan aina päästy liikkeelle niin myöhään, ja kouluhommien takia pitäisi heräillä ajoissa.. Ei voi yötä myöten talsia Hervannan polkuja, kun pitää päästä joskus nukkumaankin. Lisäksi lähin metsälenkki on tehty laduksi, niin ei sielläkään oikein voi kierrellä. Ärsyttää etten muistanut ottaa suksia mukaan Kärkölästä joululomalta lähtiessä! Ostin viimevuonna hyvät välineet, ja tänä talvena olen päässyt kokeilemaan niitä hurjat yhden kerran!  Kuntokin on vähän romahtanut siitä, mitä se oli puoli vuotta sitten, kun lenkit on lyhentyneet ja harventuneet. Pitäisi nyt vaan oikeasti ottaa itseä niskasta kiinni ja lähteä liikkumaan taas. Illat vaan menee helposti kissoja rapsutellessa ja loikoillessa :D

Vaikkei minun koskaan juuri ole tarvinnut painoani tarkkailla (mitä nyt ettei laske liian alas), niin työpäivät on kyllä äärettömän epäterveellisiä. Töihin ei koskaan tule tehtyä eväitä, joten siellä tulee sitten syötyä jotain eineshyllyn valikoimasta. Kaiken maailman valmisannoksia on tullut vedeltyä... Lisäksi taukohuoneen pöydällä on usein jotain tuotenäytteitä (karkkia, sipsiä, leivoksia, keksejä...) tai myynnistä pois otettuja herkkuja (hyllyssä rikkoontunut tai vähän vanhentunut karkkipussi tai keksipaketti) joita saa vapaasti napostella. Ja niitähän tulee sitten naposteltua. Nyt, kun lauantaina oli iltavuoro, ja sunnuntaina heti aamulla kaupan avausvuoro, söin kaksi "ateriaa" ja herkkumaratonia perätysten. Kävin vain välillä nukkumassa kotona. Voisi oppia jotenkin rajoittamaan, mutta jos jossain on avattu herkkupussi näkösällä niin...

Liikuntaa on tullut harrastettua lähinnä pitkien (viime aikoina lyhentyneiden) lenkkien muodossa. Salilla olen käynyt muutaman kerran, mutta en koskaan yksin, ja siellä huomaa aivan liian selvästi miten huono lihaskunto minulla on :D Silloin kun ratsastin säännöllisesti, ja kun harrastin sen yhden vuoden aikidoa, kunto oli paljon parempi, mutta ikävä kyllä senkin huomasi vasta kun harrastus loppui ja kunto huononi. Mikä siinä on että  jos harrastuksessa on hauskaa, ei huomaa että kuntokin kohenee? Tälle pitäisi kai tehdä jotain joskus..

Kissatkin oli viikonloppuna hurjan huomionkipeitä. Olin lauantaina koko illan poissa, tulin töistä kotiin, kävin lyhyellä lenkillä, tulin takaisin ja menin melkein heti nukkumaan. Siitähän seurasi sitten surkeaa maukunaa makuuhuoneen oven takana, että nyt kyllä on heitä huomioitu ihan liian vähän. Se yö tulikin sitten nukuttua huonosti, ja aamulla oli vähän raskasta herätä töihin, ja tuli vähän huono omatunto kun kissat tuijotti oven vieressä että "taasko se lähtee". Onneksi sentään sunnuntaina korjasin asian, ja rapsuttelin kisuja oikein kunnolla, ja kokosin Myrskystä nopsaan lyhyen videokin.

Sunnuntai-maanantai välisenä yönä Myrskyressu meinasi sitten hirttäytyä kissan onkileluun.. Naru oli kiertynyt niin tiukkaan kissan ympärille, että jouduin sen sitten katkaisemaan (leipäveitsellä, koska saksia en siihen hätään löytynyt). Onneksi heräsin siihen kun ressukka yritti paniikissa pyristellä irti... Onneksi Myrsky on niin lapanen, että rauhoittui heti paniikistaan kun nostin sen syliin, ja sain hoitaa pelastusoperaation rauhassa. Meni kyllä vähän yöunet siinä.. no, enpähän toiste unohda enää naruleluja näille ilman valvontaa. Onneksi selvittiin säikähdyksellä!

Tässä vähän Myrskyn toilailuja kuluneilta viikoilta. On se vaan niin hassu eläin <3


Minun piti taas kirjoittaa kirjoittamisesta, mutta ehkä ensikerralla :D


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Satunnaisuuksia

Tuntuu että tuli koko illta vaan loikoiltua sängyllä suunnittelemassa asioita, mutta sainhan minä jotain aikaiseksikin. Selvittelin yhtä nettisivuongelmaa, latailin pari kouluhommiin tarvittavaa ohjelmaa, ja tein kerhon tilinpäätöksen loppuun, Siis ainakin toivottavasti. Tämä oli ensimmäinen tekemäni tilinpäätös ikinä, joten toivottavasti kaikki on nyt kunnossa...

Sitten tein jotain, mikä olisi pitänyt tehdä kuukausia sitten, ja siivosin sähköpostini. Olen sähköposti(e)ni kanssa aivan käsittämättömän kaoottinen! Nytkin kaikissa kolmessa sähköpostissani on kymmeniä lukemattomia viestejä. Tai no, oli. Siivosin tänään niistä kaksi, kolmanteen en vielä uskaltanut kajota. Se tosin on harrastukseen liittyvä osoite, joka saa hetken odotellakin.

Poistuin isosta kasasta sähköpostilistoja, joista "joskus saattaa tulla jotain mielenkiintoista", mutta joiden viestejä en ollut avannut kuukausiin. Luovuin myös viestien automaattisesta jaottelusta kansioihin, sillä en koskaan muistanut tarkistaa erikseen sinne saapuneita uusia viestejä. Nyt ne tulevat kaikki yhteen pötköön, mutta ainakin näen  kaikki uudet viestit kerralla. Tämän vuoden alussa olen myös vihdoin päässyt luopumaan kaikista tiedotusvastaavan tehtävistäni, eli minun ei enää tarvitse huolehtia kenenkään muun sähköpostiliikenteestä kuin omastani. Vaihdoin ne hommat rahastonhoitajan tehtäviin.

Eilen sain erään pitkäaikaisen projektin päätökseen. Kirjoitin nimittäin loppuun vuoden 2011 maaliskuussa aloitetun pitkän Pottermaailmaan sijoittuneen ficin. Tarinan suunnittelu taisi alkaa jo reilusti helmikuun puolella, mutta ensimmäiset tekstit syntyivät maaliskuussa: ensimmäinen raakaversio tarinan alusta oli tiedostoissani päivätty 1.2.2011. Reilut 63 000 sanaa siitä lopulta tuli, ja lähes kaksi vuotta siihen meni. Se sisälsi yhden ainakin puolen vuoden tauon, ja paljon taustaselvittelyä. Sen kunniaksi minun piti kirjoittaa blogissani kirjoitusharrastuksestani, mutta ironista kyllä, sen kirjoittaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Teen sen ehkä huomenna:P

Mitähän muuta...? Viiman kiima on jo rauhoittunut, ja sille on varattu leikkausaika ensi kuulle. Onnistuin myös pääsemään sinne tenttiin, mistä aikaisemmin avauduin, sain sen tehtyä ja nyt vaan odotellaan tuloksia siitä ja kandista. Saa nähdä mitä käy:) Ja blogi tarvitsisi oikeasti uuden ulkoasun!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kiimaviima.

Ensin se oli vaan vähän tavallista huomionkipeämpi, ja kiehnäsi ympärillä. Sitten puheliaisuus lisääntyi, ja lopulta alkoi volyymitaso nousta. Siitä seurasi sitten useamman minuutin karjuntakohtauksia useamman kerran päivässä, ja niinhän siinä lopulta kävi että Viima on nyt täysimittaisessa kiimassa. Se on onneksi vielä niin pentu, että väsyy touhuamiseensa nopeasti ja nukkuu pitkiä aikoja, mutta kyllä siitä silti ääntä lähtee. Aamulla ennen auringonnousua se on jo toivottamassa naapuruston kolleille hyvät huomenet.. Myrsky on ihan hämillään, eikä oikein ihan tiedä miten suhtautua.

Onneksi sain sen leikkausajan Myrskylle silloin kaksi viikkoa sitten! Meinaan jos olisin odottanut siihen joidenkin eläinlääkärien suosittelemaan kuuteen kuukauteen, meillä olisi täällä melkoinen härdelli päällä - eihän nämä vieläkään ole puolivuotiaita!

Yritin ottaa Viiman karjuntaa videolle, mutta se lopetti sen aina heti kun menin kameran kanssa katsomaan, ja tuli kiehnäämään jalkoihin. Eli eihän siitä oikein mitään tullut, mutta jotain sentään sain kuvattuakin, eli tällaista meillä nyt. Korvatulpat on öisin ihan mukavat!



Hunnamuksen blogia lukiessa iski muuten taas kätköilyhimo... jos jossainvaiheessa pääsisi päivän valolla etsimään, niin voisi taas muutaman kyllä hakea, josko vaikka kahteenkymmeneen pääsisi lähiaikoina.

torstai 17. tammikuuta 2013

Lontoo!

The house of parliament (c) OneRandomMonkey
Ettei ihan nurinaksi mene, postaan tänään toisenkin kerran, ja kirjoitan siitä mistä suunnittelinkin. Arvatkaa mihin me mennään kesän alussa! Lontooseen! Odotettavissa on brittiaksenttia, pari museokierrosta, nähtävyyksiä, kokemuksia, kaksinoloa, hassuttelua ja seikkailua. Elämäni ensimmäistä kertaa varasin liput ja majoituksen johonkin reissuun ihan itse, ja se meinasi olla jo vähän liian jännää. Lähdetään Tampereen lentokentältä, ja takaisin palatessa saavutaan Helsinki-Vantaalle puolilta öin. Se on sen verran myöhään, että kyyti Kärkölästä on vähän epävarma, eikä junakaan kulje, mutta osa seikkailua tämäkin. Ehkä me päästään jonkun tutun sohvalle nukkumaan, tai sitten saadaan se kyyti, sen näkee sitten.
Trafalgar Square (c) Olivier Bruchez

Hyde Park (c) shalawesome

Tässä iltani kuluksi aloin pohtimaan, että mitä kaikkea oikein tahtoisin nähdä, ja niitähän toiveitahan kertyi ihan kivasti. Tämän blogiviestin kuvituksesta löytyykin kohteita, jotka on ihan pakko nähdä. Ensinnäkin nämä hyvin perinteiset kohteet, tottakai. Mutta on niin paljon muutakin! Kaupungin iltavalaistus, puistot, ruoka, tunnelma.. Lontoota on näkynyt niin monessa eri elokuvassa ja sarjassa, ja se on mainittu monissa ja taas monissa kirjoissa. Voin sanoa jo nyt, että tulen 100% varmasti tuomaan mukanani kotiin jonkin Harry Potter-tuliaisen. Itselleni. Ihan omaksi.
The Tower Bridge (c) Anirudh Koul
Millenium Bridge (c) Peter ï€
Jos jollakulla on lainata lentokoneen käsimatkatavaraksi kelpaavaa, mutta tilavaa laukkua, saa vinkata :P Meneehän ne tavarat reppuunkin, mutta koska me ei aiota ottaa matkalaukkuja ollenkaan, olisi kiva käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi se tila minkä halpalentoyhtiö meille antaa. Ja olisihan se kamalaa olla lentokentällä ja kuulla, että reppu onkin mitoiltaan vääränlainen, eikä sitä saa ottaa koneeseen. Minun tuurilla niin käy kuitenkin... vaikka toisaalta ollaan sitä repun kanssa koneessa istuttu ennenkin :D Ehkä stressaan turhasta. Tahtoisi jo alkaa pakata!

Westminster Abbey (c) Edwhitaker

London Tower (c) Walwyn
Harmillisesti todella moni Harry Potterin kuvauspaikka on oikeasti toteutettu lavasteena, tai jossain muualla kuin Lontoossa. Tai sitten paikoissa, joihin ei ole julkista pääsyä, tai pääsymaksu on turhan mehukas (The London Zoo, esimerkiksi). Jotain sentään kuitenkin on! Tower Bridge näkyy Feeniksin kilta-elokuvan loppupuolella, Millenium Bridge taas romahtaa Puoliverinen Prinssi-elokuvassa. Trafalgar Square oli täynnä ihmisiä viimeisen elokuvan ensi-iltapäivänä, ja ihan siinä vieressähän on Taikaministeriön sisäänkäynti ;) Tavarataloissa on varmasti jotain viitettä Pottereista... jonkun täytyy varmaan pitää minut kaukana niistä osastoista... Ja tokihan on olemassa King's Cross. Siellä pitää käydä sekä laitureiden 4 ja 5 välissä (jossa elokuva on kuvattu), että siellä minne on merkitty laituri 9 3/4. Ja käydä ottamassa kunnon turistina kuvia.

Underground (c) Az1172
King's Cross! (c) Marcio Cabrai de Moura
Lisäksi pienet kuriositeetit pitää nähdä ihan omin silmin. Yhtäkään violettia ja kolmikerroksista bussia tuskin tullaan näkemään, mutta punaiset puhelinkopit, ja kaksikerrosbussit pitää nähdä. Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen, ja todennäköisesti aika loppuu kesken kun nähtävää on niin paljon! Voisiko se toukukuun loppu jo tulla? Ja niin, taidan olla synttäripäiväni muuten reissussa, hups :P

Hyvää huomenta

Harmittaa. Menin ryssimään kandidaatintyöhön liittyneen kypsyysnäytteen ilmoittautumisen. Tai no, pääsin kyllä ilmoittautumaan, mutta päivälle ja ajankohdalle, joka ei minulle oikeastaan sopisi.

En halunnut herätä aamukahdeksaan, joten valitsin huolellisesti sellaisen aloitusajan joka olisi edellisen tenttijän jälkeen, ja johon ehtisin nopeasti edelliseltä luennoltani. Systeemi oli ihan kamala, missään ei kerrottu kuinka kauan tentti kestää, ja että päällekäisiä aikoja voisikin kaikesta "hyvät ajat loppuvat vielä kesken!"-varoittelusta huolimatta varata. Missään ei lukenut, oliko joku tenttiaika/päivä jo täynnä.

Haluttu tentin aloitusaika ja päivämäärä vaan yksinkertaisesti kirjoitettiin lomakkeelle tietyssä muodossa, ja sitten vaan KOKEILTIIN että kelpaisiko se järjestelmälle. Jos ei kelvannut, se kai toivottavasti herjasi jotain, ja jos kelpasi (niinkuin minulla), niin se tallentui samantien.  Se vaadittu aloitusajan muoto oli annettu lomakkeen kenttään kyllä esimerkkinä, mutta jos sen pyyhki pois omaa tekstiään varten, ja sitten unohti, ei sitä saanut näkyviin enää muutoin kuin avaamalla ilmoittautumisikkuna uudelleen. Missään ei lukenut edes, että olisiko vaikkapa lauantai-sunnuntai välinen yö sallittu aika. Se olisi varmaan kokeilemalla pitänyt selvittää...

Kaikki valmiiksi varatut ajat näkyivät kyllä jossain toisella sivulla kalenterissa, mutta varausikkunassa näkyi kätevästi vain juuri tälle päivälle varatut ajat, ei mitään muuta, ja kun valitsin toisen päivän, ilmoittautuminen rekisteröityi samantien... No ei niillä muilla varauksilla sitten kai ollutkaan mitään väliä, koska päällekäisiäkin varauksia tarkemmalla kalenterin selaamisella löytyi. Ja toki sen varatun ajan muokkaamismahdollisuus oli liikaa pyydetty.

En ole missään ikinä nähnyt näin huonoa ajanvaraussysteemiä. Tervetuloa Teknilliselle Yliopistolle! Ajanvarauspaikassa ei myöskään kerrota, että missä tuo tenttipaikka sijaitsee.Vasta ilmoittautumisen jälkeen hoksasin myös että se tentti tosiaan kestää kolme ja puoli tuntia, eli se menee kokonaan päivän toisten luentojen luentojen päälle. No hienoa. Vieläpä suunnilleen kiinnostavimmat luennot koko lukuvuonna. Sitten iski ajatus, että niin, jossain välissähän sitä olisi syötäväkin... Eli joudun jättämään väliin jälkipuoliskon päivän ensimmäisistäkin luennoista, että ehdin syömään ennen tuota tenttiä.

Ja tarkoitushan oli tänäaamuna heti herättyä vaan nopeasti ilmoittautua tuohon tenttiin, ja lähteä sitten koululle... ei ihan mennyt niinkuin piti... ja nyt istun vinkumassa asiasta blogiin enkä ole lähtenyt mihinkään vieläkään...

Ja oikeasti suunnittelin kirjoittavani tänään blogiin jostain ihan muusta.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

No voihan kissa

Onneksi minulla ei ole koiraa! Kun en saa kissojakaan opetettua pysymään poissa pöydältä edes silloin, kun siinä yritetään syödä, vaan ryntään vaan ottamaan kuvia kun meidän pieni jätemylly intoutuu syömään perunankuoria... Johdonmukaisuus ja päättäväisyys, mitä ne ovat? :D No sain tästä sitten kyllä rangaistukseni, kun Myrskyllä meni nassu sekaisin noista perunankuorista, ja jouduin pesemään sen takamusta, kun se mielellään olisi hinkannut sen minun mattoihini...Yllättävän helppoa tuon kissan peseminen kuitenkin on, vaikka kolmas käsi olisi ollut ihan kätevä. Yhdellä kun piti kissaa kiinni, toisella suihkutti, niin milläs sitä sitten hinkkaisi sitä likaista kohtaa? Myrsky makasi selällään jalat pystyssä kun suihkuttelin hännän alle, eikä juuri vastustellut. Sen verran kuitenkin piti pitää kiinni, ettei olisi karkuun madellut, tai pyörähtänyt kyljelleen. Leikkauksesta on viikko, eikä kissa tosiaan ole ensimmäisen illan jälkeen osoittanut mitään merkkejä siitä että jotain olisi tapahtunut.

Sen sijaan näillä molemmilla taitaa olla vähän teini-ikä menossa. Huomiota kerjätään naukumalla, ryntäämällä vauhdilla syliin, kehräämällä hurjalla volyymilla. Nämä on alkaneet syödä vähemmän, ja nukkua enemmän, ja nirsoilla ruoasta jos se on hetken seissyt. Myrskykin, mokoma. Yllättäen raaka liha menee kuitenkin jopa paremmin kuin kaupan ruoka... Paitsi että tosiaan, pieni lohifileen palanen, jonka ruokaa laittaessani tarjosin kissoille, ei kelvannut kuin tyrkyttämällä. Ja n. tunnin päästä tästä se sama kissa vetelee perunankuoria... Että semmosta. Kissat...

Tehtiin muuten mahtavaa uunilohta muutama päivä sitten! Ja todella yksinkertaista. Fileeseen vaan maustetta kylkeen, ja päälle kippari-juustolla maustettu ruokakerma, ja uuniin. Ja kylkeen keitetyt perunat (joiden kuoria Myrsky tuossa naposteli...), ja oli kyllä yllättävän hyvää! Varmaan parasta uunilohta mitä olen syönyt, ja ensimmäinen itse tekemäni! Vaatimatonta.

Saman päivän iltana kissat tapasivat jälleen koiran, tällä kertaa vieraana oli Hunnamuksen koira, nuori kultainen noutaja. Videomateriaalia ei ole, koska kamera sähläsi omiaan, mutta ihan ensimmäiseksi kissat tajusivat että tämä koira oli paaaljon isompi kuin edellinen... ja sen seurauksena yrittivät ensin kiipeilypuun avulla katosta läpi. Eivät päässeet :D Tämän jälkeen Myrsky nakotti paikallaan kiipeilypuussa koko loppuajan, kun taas Viima tuli itse ja vapaaehtoisesti lähemmäs seuraamaan koiran touhuja. Jälleen se puolen metrin hajurako osoittautui sopivaksi , mutta selvästi oltiin uteliaita. Viima ainakin. Ehkä nämä vielä tottuvat koiriin...

Koiran lähdettyä hoksasin, että nämä kissat säikkyvät läähätysääntä. Siispä nyt pääsen kätevästi ovista sisään ilman että kissat ryntävävät rappuun, kun matkin tullessani koiran läähätystä. Kissat pysyvät kaukana ovesta juuri sopivan hetken, että pääsen sisään. Naapurit varmaan pitävät hulluna... ja eiköhän nuo kissat kohta tilanteeseen totu ja huomaa että huijaan niitä. Mutta eikun vaan koiratapaamista uusiksi, niin muistavat taas. Kunnes nämä sitten tottuvat siihen koiran läsnäoloon.

tiistai 15. tammikuuta 2013

A blog with substance -tunnustus

Sain Afenilta yllättäen A blog with substance -tunnustuksen. Ensimmäinen tunnustus minun blogeille ikinä :D Eli ilmeisesti tätä oikeasti luetaankin! En ole itse pahemmin ennen tällaisia tunnustuksia seuraillut, olen ennemmin pitänyt näitä huippusuosittujen blogien juttuna. Tähän ensimmäiseen haasteeseen pitää kyllä osallistua:)

Ideana tässä on, että tunnustuksen saanut antaa tunnustuksen eteenpäin kahdeksalle (8) blogille, ja kertoo samalla itsestään kahdeksan (8) asiaa. Kahdeksan asian keksiminen on hankalaa, mutta myös blogien valitseminen on, koska pitäisi miettiä että ketkä edes lukevat tätä blogia ja huomaavat haasteen, ja toisaalta ketkä edes tahtovat tällaisiin vastata. Mutta toisaalta, kirjoittajat saavat vapaasti päättää, osallistuvatko tähän vai eivät:P

Asiat:

  1. Rakastan suunnitella asioita, mutta toteuttaminen on usein jopa tylsää.
  2. Tiskaaminen on kotitöistä kaikkein ärsyttävin. Tai ei, suihkun lattiakaivon putsaus on kyllä pahempi. Pitkät irtohiukset </3
  3. Opiskelen tietotekniikkaa, ja harrastan vapaa-aikanakin koodaamista. Ohjelmien suunnittelu on erittäin kiinnostavaa. 
  4. Olen harrastanut virtuaalihevosia yli 14 vuotta. Kirjoitin myös kandidaatintyöni aiheesta. Se ei ole kaikista ennakkoluuloista huolimatta pikkulasten harrastus.
  5. Minulla on ollut aina kotona eläimiä, lukuunottamatta n. neljän vuoden jaksoa Tampereelle muuttamisen jälkeen, ja niiden touhujen seurailu, seura ja ihan vain olemassaolo on minulle todella tärkeää. Jos ei aina ole ollut lemmikkieläimiä, niin ainakin lehmiä. Ja vasikoita taluteltavaksi kesäisin!
  6. En ole oikein koskaan tykkännyt hiilihapollisista limsoista. Voin juoda päivän aikana puolen litran pullollisen, jos muuta ei ole, mutta pikaruokapaikoissa en koskaan saa juotua koko annosta. Lapsena limsaa sai vaan juhannuksena ja synttäreillä, mutta silloinkin join sitä vähän irvistellen, ja korkeintaan lasillisen.
  7. Joskus kun olen hyväpalkkaisessa työssä, aion ostaa itselleni ponin tai kaksi ja jatkaa ratsastusharrastusta säännöllisemmin.
  8. Aina kun saan uuden kirjan, ja avaan sen ensimmäisen kerran, haistan sitä! Kirjat ovat mahtavia. Jos olisi rahaa määrättömästi, ostaisin vaikka mitä tietokirjoja ja teoksia historiasta, keskaiaikaisista linnoista, kelttiläisyydestä, luontokohteista, hevosten rakenteesta ja genetiikasta... Parhaimmat, paksuimmat, hyviä kuvia sisältävät ja asiantuntevimmat kirjat vaan maksavat mansikoita..
Blogit

No näitä ei ihan kahdeksaa tullut:D

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Pissaepisodi ja toipuminen

Eilen Myrskypoika kävi leikkauksessa tasan 20vk iässä, ja meiltä loppui pelko vahinkopennuista. Vielä on edessä Viiman leikkaus joskus kun se on vähän tuosta kasvanut, mutta sillä ei enää ole niin kamala kiire. Toki olisi positiivista saada asia hoidettua ennen ensimmäistä kiimaa. Yksiössä eläminen kiimaisen tyttökissan kanssa on semmonen kokemus jota en välttämättä tahdo.

Myrsky oli eilen kotiintullessa vielä täysin tajuttomana peiteltynä kuljetuskopan pohjalla, ja sai siellä hetkenverran ollakin nukkumassa. Viima kävi välillä läpsimässä sitä kaltereiden takaa, kun silmä vältti. Ei oikein ottanut uskoakseen ettei veli herää siihen. Ei värähdystäkään, senverran tukevasti oli lapsiparka rauhoitettu.

Piti ihan tarkistaa että hengittikö se...
Kun korvat alkoivat heilahdella, avasin luukun  ja hetkenpäästä Myrsky ryömikin kopasta ulos ja asettui lattialle makaamaan. Ressukka oli laskenut allensa tajuttomana ollessaan, ja oli varmaan siihen havahtunutkin ja siksi siirtyi muualle nukkumaan. Heitin kuljetuslaatikon pehmusteet pyykkikoneeseen, pyyhin lattian ja yritin pyyhkiä vähän kissaakin kun se oli ihan märkä.

Päätin sitten järjestää meile mukavan pesän sängylle. Peitin sängyn muovilakanoilla, ja peittelin myös kissan niillä ennen kuin heitin oman peittoni sen päälle. Ajattelin että siinä sen on lämmin ja mukava heräillä minun kainalossani.

Siinä on mukava köllötellä.

Homma ei vaan sujunut ihan niinkuin elokuvissa. Muovilakana ei toki päästänyt nestettä lävitseen, mutta kun makasin itse sen reunan päällä, se kallistui ja muodosti kätevän pissaliukumäen kun Myrskyltä lirahti toistamiseen. Pirun paljon sitä nestettä pieneen kissaan mahtuu! Ja se neste valui liukumäkeä pitkin ensin minun päälleni, ja siitä toki kankaisille lakanoille ja patjalle... Ei muuta kuin kissa pehmikkeineen lattialle nukkumaan, ja sänkyä kuivattamaan :D

Alkuun Viima oli ihan pistoksissa, että miksi hän ensin joutui olemaan kotona yksin ja sitten tuo yksi ei edes herää leikkimään. Sitten kun se hoksasi että Myrskyllä ei kaikki ollut kunnossa, se kuitenkin rauhoittui ja alkoi pitää siitä huolta.  Siinä lakanoita vaihtaessani Myrsky alkoi senverran heräillä, että hoksasi itsekin tapahtuneen ja yritti vähän puhdistaa itseään. Senverran oli poikaparka kuitenkin vielä tainnoksissa että ei se oikein onnistunut. Yritin pyyhkimällä vähän auttaa sitä, mutta sitten Viima tulikin veljensä avuksi ja nuoli pissaisen hännän ja takamuksen puhtaaksi.

Myrsky raahusti siitä sitten kylppärin lattialle nukkumaan, ja uskaltauduinkin sitten käydä vessassa sillä seurauksella että Myrsky päätti hoippua heti saunan lauteille kun en ehtinyt estämään. Hyvin se sinne huojuen mutta putoamatta pääsi, ihan ylimmälle lauteelle, ja siellä se sitten halusi olla vaikka kuinka olisin halunnut viedä sen turvallisempaan paikkaan. Ei auttanut muu kuin asettua itse sinne sen viereen vahtimaan ettei se putoa, ja lopun iltaa istuksinkin kylmän saunan lauteilla läppärin ja kirjan kanssa. Myöhemmin illalla Myrsky tointui jo niin, että kävi laatikolla, joi ja söi, mutta vahtimisen lopetin vasta kun se osoitti vähän leikkimisen merkkejäkin jo. Tänä aamuna kissa sitten olikin jo niinkuin yhtään mitään ei olisi tapahtunutkaan, ja veti Viiman kanssa rallia ympäri kämppää.

On se leikkaus näköjään kollikissalle oikeasti helppo juttu :) Meidän ei myöskään käsketty pistää sitä suojakauluria, niin ei tarvinnut kissan sitä stressata. Ja onneksi ei toisaalta Myrsky vaikuta kovin innokkaalta haavojansa repimäänkään. Hyvin meni siis! :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Viimeiset joulutunnelmat

Jaaha, yllätin itseni juuri katsomasta netistä kolmatta jaksoa hääpukuohjelmaa, jossa tulevat morsiammet sovittelivat pukuja. Minä myös, minä myös! Tai siis... No oikeastihan olen melkeinpä jo valinnut hääpukuni. Tai pikemminkin, tiedän millaisen haluan, en sitä, saako sellaisia mistään. Ainakaan sitten joskus, kun olen sellaista itse etsimässä. Mutta jos vaikka jätetään tämä keskustelunaihe tähän, ja siirrytään siihen tekstiin joka on ollut työn alla jo hetken aikaa...





Nimittäin siihen Jouluun. Viimeisiä alennusmyyntejä vilkuiltuani jäin taas miettimään, että millaisia joulukoristeita sitten tulee omaan kotiin ja kuuseen joskus tulevaisuudessa koottua. Varsinkin alennusmyynnit on vaarallisia, jos tulee vastaan juuri täydellisiä koristeita. Kun ne ovat joulun jälkeen niin halpoja, ja ne täydelliset ovat niin harvassa, että ehkä sitten joskus tulevaisuudessa juuri sellaista ei löydykään ja ja... Niin.

Omaan tulevaan kuuseeni laitan ainakin paksuja hopeapörrönauhoja, ja palloja. Pallojen väreistä en edes ole kovin nirso, ihan hyvin toimivat minusta niin kultaiset, kimaltelevat, punaiset, huurteiset kuin vaikka sinisetkin, joskin pääpainon kuusenkoristelussa haluan pitää hopealla ja lämpöisillä sävyillä. Lisäksi aion neuloa seitsemän paria neulejoulukelloja, joiden sisällä on kulkuset. Kärkölässä meillä on noita vanhoja kelloja muutama, mutta ehdottomasti tahtoisin omaan kuuseeni tehdä omat itse. Olen neulonutkin noita varmaan kymmenen kelloa yhteensä jo, mutta milloin on käsialassa vikaa, milloin on ollut lanka vääränlaista, mittasuhteet huonot, tai kelloparista tullut erikokoisia. Monia hylättyjä kelloversioita siis löytyy... Eikä sitäpaitsi nykyään enää saa mistään niin hyvä-äänisiä kulkusia kun noissa vanhoissa on! Parhaimmat kulkusehdokkaat tosin itseasiassa löysin tänään... eläinkaupasta :D Katsoisikohan ne siellä kieroon jos kävisin ostamassa neljätoista kissan kaulapantakulkusta? Vai olenko liian tarkka näiden suhteen?

Mutta jos nyt ei enää puhuttaisi joulukoristelusta. Katsotaan sitten ensi vuonna taas. Tai siis, tänä vuonna. Itse Joulunaika meni ihan mukavasti, joskaan ihan täysin en onnistunut rauhoittumaan, ja koko juhla tuntui juoksevan hurjaa vauhtia ohitse ennen kuin kunnolla ehti alkaakaan.  Kai se johtuu siitä, että täällä yksiössä on paha viritellä joulutunnelmaa, ja sitten kun pääsee Kärkölään, se joulu onkin jo siinä, ja jos ei heti saa tunnelmasta kiinni, se on ohi ennen kuin sen tunnelman löytää... Pyhien jälkeen tapasin kavereita, ja se mokoma olikin sitten ainut aurinkoinen päivä koko jouluna. Alla olevat talvitunnelmakuvat onkin sitten Emmin ottamia, se kävi ulkona tarpomassa minun kameran kanssa kun itse juorusin kahvipöydässä:D





Välipäivinä lähdin junalla Joensuuhun, jossa tuli sitten oleskeltuakin ihan uudenvuodenaattoon saakka. Syötiin hyvin, lenkkeiltiin, saunottiin, katsottiin elokuvaa ja kävin jopa shoppailemassa! Ostin itselleni aivan ihanan ja lämpimän viininpunaisen toppatakin, jossa on ihana korkea kaulus (ei tarvii edes kaulaliinaa pitää!), kiristys vyötäröllä, ja mikä parasta: tarpeeksi pitkät hihat! Ei oikeasti kannata olla pieni, hoikka ja pitkäkätinen... aiheuttaa vain ongelmia. Olen erittäin tyytyväinen tuohon löydökseen, varsinkin kun shoppailu ei ole suosikkipuuhaani.

Stereotypian mukaan nainen ravaa osastolta toiselle ostostenkiilto silmissä, ja mies raahautuu mukana puhelinta räpläten tai lattiaan tuijotellen. No, minun kohdalla se on kyllä aina mennyt toisinpäin. Etenkin vaateostoksilla! Oma taktiikkani on usein se, että jos muutama ensimmäinen kokeiltu vaate ei ole hyvä, luovutan ja häivyn koko kaupasta. Ja toisaalta jos ensimmäisten joukossa on joku "ihan hyvä", niin nappaan sen ja poistun. Tälläkin kertaa olin jo valmis luovuttamaan, ja toisaalta ottamaan ensimmäisen siedettävän, mutta Mikko jaksoi  kannustaa että kokeile nyt vielä yhtä. Mokoma etsi minulle vielä sovitettavaakin kun itse puhisin jo valmiina pakenemaan paikalta.. Parasta :D

Joulun jälkeen lämpötila nousi aika lähelle plussaa, enkä päässyt kuvaamaan kirkkaita lumimaisemia oikein edes Joensuussa. Se siitä talvikuvaamisesta sitten. Käytiin me yhtenä iltana hämärissä kuvaamassa lintutornilla pitkän valotusajan kuvia, mutta suurimmasta osasta niistäkin tuli ihan söhryä kun oli sumuista ja taivaalta satoi kiihtyvällä tahdilla räntää niin, että lopulta kamera oli pistettävä piiloon.


Uudenvuodenaattona ammuin elämäni ensimmäisen oman raketin! Yhden, ja melko pienen, mutta silti! Yksi vuodessa kieltämättä riittääkin minulle, mutta olihan se ihan jännää. Kuvia en raketeista juuri saanut, olisi ehkä pitänyt tutustua kameran ominaisuuksiin tarkemmin etukäteen, että olisi tiennyt miten niitä kannattaa kuvata. Ja toisaalta myös, minä ja minun hitaat refleksini. Pääsin myös todistamaan kalojen fileerausta, ja sain mukaanikin pakastimeen kasan kalaa. Joensuusta Tampereelle yksin palatessani lumet oli sitten sulaneet kuraksi, ja kämppäkin oli kolkko ilman kissoja. Ne kun jäivät hoitoon Kärkölään vielä siksi aikaa, että kävin tekemässä kaksi vuoroa töissä. Aika ankea pikavisiitti Tampereella siis ennen, kuin palasin takaisin Kärkölään hakemaan niitä. Mikko tuli myös sinne, ja sai kokea sen ettei Kärkölässä ole juuri mitään tekemistä. Pyörähdettiin navetassa kokeilemassa saadaanko lehmästä maitoa irti (saatiin!) ja kurkistamassa pikavisiitillä Lahtea.

Kesällä Lahdessa voisi pyöriä pidempäänkin, silloin pääsiis mäkihyppytorniinkin katsomaan maisemia :) Olen minäkin toisaalta loistava matka-opas.. Enhän minä Lahtea juurikaan tunne.. autokouluni minä siellä ajoin, ja osaan kävellä juna-asemalta ostoskeskuksiin, leffateatteriin ja hampurilaiselle. Se siitä :D Tulihan siellä joskus nuorempana tyttöjen kanssa käytyä enemmänkin, ostoksilla ja katsomassa elokuvia, kun junalla pääsi niin helposti.

Lahdesta tein kuitenkin itselleni joululahjalöydön! Kissankokoisen kirjan Harry Potter-elokuvien tekijöiltä, jossa kerrotaan kaikkea mielenkiintoista lavasteista, näyttelijävalinnoista ja maskeeraamisesta sunmuusta. Paljon mielenkiintoista tekstiä siitä, miksi asiat tehtiin niinkuin tehtiin, ja millaisia silmien ohi vilahtaneita yksityiskohtia elokuvista löytyy. Aivan mahtava opus kaikkine piirroksineen, valokuvineen ja kaikkineen! 



Nyt täytyy varmaan mennä nukkumaan. Huomenna on mielenkiintoinen päivä: soitin aamulla varatakseni aikaa Myrskyn leikkauttamiseen, ja odotin saavani ajan jonnekin kuukauden päähän. Sainkin peruutusajan huomiselle! Helpotus on kyllä suuri, olen jo alkanut pikkuhiljaa huolestua näiden käytöksestä ja pohtinut että pitäisikö erottaa toisistaan leikkaukseen asti. Nyt näyttää kuitenkin siltä että kollipoika lopettaa lisääntymistouhut ennen kuin Viima ymmärtää niistä mitään. Viiman vuoro tulee sitten myöhemmin. Huomenna laittelen tänne varmaan terveisiä toipilaskissalta:) Alla vielä videopätkää siitä, miten hauska asia voi pyykkiämpäri olla, vaikka staattinen sähkö nostaakin karvat pystyyn sojottamaan jokaiseen mahdolliseen suuntaan.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kissojen joulu

Nyt on vietetty pitkästä aikaa aamu rauhassa kotona kissojen kanssa. Mietin jo, että miten ne edes enää tottuvat tähän yksiöön kun Kärkölässä saivat ravata pitkin huoneita, ryntäillä ovista luvattomiinkin suuntiin, ja aina joku oli kotona. Yötkin oli kissan näkökulmasta lyhyitä kun ensimmäiset ihmiset heräsi viideltä ja viimeiset meni nukkumaan puolenyön jälkeen. Hyvinhän ne tuntuivat tottuvan, mitä nyt herättivät kuudelta.. Kymmenen jälkeen saivat ruokansa, ja aloittivat riehumisen, ja siitä väsyttyään kiipesivät vielä viereen nukkumaan, kun loikoilin sängyssä kirjaa lukemassa. Tältä näytti meillä sunnuntai-aamu:



Pitkä automatka ja kotiutuminen uuteen paikkaan joulun alla kävi yllättävän kivuttomasti. Ensin kierrettiin yksi huone tarkkaan, sitten toinen, ja lopulta asetuttiin taloksi. Kahden nuoren ja yhden vanhemman tädin yhteiseloa jännitettiin paljon etukäteen mutta hyvin siitäkin selvittiin. Nämä kissat ovat niin äärettömän luottavaisia ja rohkeita, ettei paljon arkailtu uusia ihmisiä, hajuja eikä paikkoja.

Tämmöisellä kissakokoonpanolla joulua vietettiin, Emmi taisi ottaa nämä kuvat. Iines lopetettiin vähän ennen Joulua, muuten meillä olisi ollut tätikissojakin kaksi kappaletta.
  

Kuuseen ei kiivetty, mutta sen alla vedettiin rallia kyllä. Kuusen jalustasta juotiin vettä ja kuusesta saatiin myös pihkapaakkuja turkkiin. Kukkaset vähän lenteli pahimman villin aikaan, jokaisesta mahdollisesta ovesta piti rynnätä heti kun sitä raotettiin (paitsi ulko-ovesta, siellä taisi olla vähän pelottavaa). Ja ihan kuten kotonakin, parhaimpia makuupaikkoja on näytön edus, jonka virkaa tälläkertaa hoiti televisio. Mukavasti lisäsi liikuntaa kaksijalkaisille, kun kissat peitti juuri sopivasti sen osan televisiota johon kaukosäätimen olisi pitänyt osoittaa toimiakseen...


Joulun aikaan suurin järkytys kissalapsille taisi olla, että koko maailma ei olekaan aivan rakastunut heihin. Ihan kuin pienet ei ollenkaan olisi ymmärtäneet, että vanha Tintti ei todellakaan arvostanut hänen reviirilleen tunkeutuvia vipeltäjiä. Mokomat pikkutuholaiset kehtasivat vielä käydä testaamassa vanhan mamman hiekkalaatikon, ja syömässä sen ruoat, vaikka omatkin olisivat olleet tarjolla.
"..."
"Kehtasitkin tuoda tänne tommosia..."
Alkuun sähinää ja murinaa oli enemmän, mutta lopulta Tintti tuntui alistuvan kohtaloonsa ja sieti pennut kodissaan. Kävi jopa vastavuoroisesti ryöstöretkellä niiden ruokakipolla. Yhtään tappelua ei tullut, muutamia läpsäisyjä lukuunottamatta (Tintin suunnalta) ja loppuvaiheessa pienet oppivat jopa kunnioittamaan Tinttiä ja pysyivät siitä sopivan välimatkan päässä. Alkuun Viimaa kovasti kiinnosti, että mitä Tintti tekee, ja miksei se halua leikkiä heidän kanssaan... Yöt nämä toki olivat eristettyinä toisistaan, mutta muuten ihan vapaasti keskenään. Ei niistä kavereita tullut, mutta eivät ne toisilleen turpaankaan antaneet. Lapset olivat alkuun yllättävänkin rentoja Tintin lähellä, ja vähän turhankin luottavaisia, kun taas Tintti näytti koko joulun siltä että mokoma juhla oli peruttu sen osalta :D



Jouluruoan osalta Myrsky varasti heti alkuunsa ruokalusikallisen verran rosollitarpeita: keitettyä porkkanaa ja punajuurta. Todistettavasti nämä ovat myös yhteistuumin varastaneet siivun kinkkua. Viima tiputti viipaleen tassulla lautaselta lattialle, ja Myrsky otti kopin. Iankaikkisen vanhan talousvaa-an mukaan Myrsky olisikin jo kolmekiloinen.. Huhhuh. En edes tiedä mitä kaikkea nämä ovat jouluna syöneet, kun itse matkustin loppuvuodeksi Joensuuhun ja jätin kissat viettämään maalaisjoulua. Hiiri ei niille sentään kelvannut. Vintiltä loukkuun jäänyt vielä lämmin, mutta kuollut hiiri oli niille suorastaan kauhistus.

Viima juoksi suoraan haistamaan sitä, ja juoksi sen jälkeen pikavauhtia karkuun ja vältteli sen jälkeen. Myrsky läpsi sitä tassulla, eikä sekään tajunnut sitä syötäväksi. Toisaalta ymmärrettävää, nämä on saaneet aina lihansa valmiiksi laitettuna. Ettäkö pitäisi itse suolistaa ja nylkeä? Ei kiitos, sanoo kaupunkilaiskatti. Tinttirouva tiesi kyllä, mitä sille pitää tehdä, ja saikin syödä hiiriaterian sitten pihalla.

Viiman suosikkipuuhaa oli ikkunasta lintujen kyttääminen, ja satunnaisten talvihorroksesta heränneiden kärpästen metsästys. Linnutkaan tuskin olisivat sille ruoaksi sellaisenaan kelvanneet, mutta kärpäsiä se nieli. Ja eihän toki ole joulua ilman Karkkipapereita!

Alla vielä videokoostetta kissojen joululomasta. Osa videopätkistä on Emmin kuvaamia, jätin sille välipäiviksi tuon videokameran, kun itse lähdin muualle. Huom, tuo uuni minkä luukulla Viima kävelee ei sitten ollut vielä kuuma :D

Seuraavaksi pitäisi varmaan kirjoittaa omastakin joulusta..