lauantai 22. maaliskuuta 2014

Takatalvi tuli ja meni

Lumesta huolimatta, Viima oli viettänyt aikaa vartiopaikallaan.
Kulunut viikko oli melko kylmä, harmaa ja kaukana keväisestä. Torstaina sitten iski ihan takatalvi, lunta tuli iltapäivällä, illalla ja yöllä lähes kymmenen senttiä. Kissat ihmettelivät parvekkeella säätilan suunnan muutosta aikansa, ja tallustelivat sitten lumisina sisälle. Perjantai-aamuna työmatkalla sain rämpiä siinä lumisohjossa eteenpäin, kun se oli muuttunut loiskuvaksi loskaksi ja suuriksi lätäköiksi. Liukasta, märkää ja vesisateista. Ei se perjantaikaan siis hääppöisesti alkanut.


Perjantai iltana, kun kierrettiin Mikon vanhempien kanssa kaupoilla (ja haettiin myös suuri Zooplustilaus postista kotiin), oli kuitenkin jo lämmintä ja aurinkoista, eikä mennyt kauaakaan kun lumista ei ollut tietoakaan. Tänään päivällä me sitten lähdettiin kissojen kanssa vieraita saattamaan, ja päästiin jo oikein keväiseen säähän valjastelemaan. Todella harmittaa, ettei tullut kameraa mukaan, sillä Myrskyn reaktiot lähipuissa härnäävästi lenteleviin talitintteihin oli todella koominen, ja erään tintin perään singotessaan Myrsky onnistui säikäyttämään puun juurelta lähes itsensä kokoisen jäniksen! Eikä kissa edes huomannut sitä roikkuessaan puussa, ja märistessään talitintille, joka kailotti kavereilleen varoitushuutoja, ja poukkoili kissan ulottumattomissa. Kaikkea sitä tapahtuukin!

Kotiin tullessa oli mukava kellahtaa parvekkeelle
auringon laikkuun puhdistamaan ulkona kuraantuneita tassuja.

8 kommenttia:

  1. Ihana tuo ylimmäinen kuva! Todella söpöt tassunjäljet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viima kiittää! Toivottavasti ei tassuja palellut, kun on istunut paikallaan niin kauan että lumetkin on sulaneet :(

      Poista
  2. Meiltäkin lähtee ihastuneita huudahduksia katselessa tota ekaa kuvaa ♥

    VastaaPoista
  3. Hienot tassunjäljet! ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  4. Tuo eka kuva on kyllä niin <3 Onneksi se takatalvi tuli ja meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viima on <3 Ja onneksi meni! Nyt on taas ihan kesäinen keli!

      Poista