keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kosken kuohuja

Kosken kuohuja katsellessa
Me päätettiin aloittaa kissojen kanssa uusi harrastus, nimittäin ulkoiluretket myös ihan kotipiirin ulkopuolelle! Ulkoileminen ja pidemmätkin lenkit ovat sujuneet niin hyvin, että  päätimme koettaa onneamme. Kissat siis koppaan, ja autoon, ja kohti uusia seikkailuja! Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Myllykylän kosken ranta, jota olen halunnut jo pidempään käydä katsomassa. Muutamaan kertaan pohdittiin autossa matkalla kohti kohteeseen, että me ollaan kyllä ihan hulluja, ja että eivät nuo suostu lähtemään autolta mihinkään! 

Toisin kuitenkin kävi. Kuljetuskopassa kaksikko oli tuttuun tapaan rennosti ja rauhallisesti, vaikka nyt olikin poikkeuksellisesti valjaat päällä. Kopasta tultiin myös ulos iloisesti, ja oikeastaan vasta kun kosken kohina alkoi kuulua, heräsi pieniä epäilyksiä. Rauhallisella juttelulla ja suostuttelulla molemmat kuitenkin  rohkaistuivat, ja jännityksestä huolimatta kumpikaan ei ryhtynyt panikoimaan. Mitä mahtoivat ajatella asiasta, sitä on hankala sanoa!

Ihan ällistyttävää miten nämä ovat oikeastaan ilman minkäänlaista tarvoitteellista opetusta oppineet nätisti seuraamaan taluttajaa, ja tottuneet siihen ettei yllättäviä asioita kohdatessa tarvitse aina ensireaktiona panikoida ja rynnätä pakoon. Vaikka selvästi tilanne vähän jännitti, niin silti nuo pienet eläimet rauhoittuivat rauhallisella juttelulla, ja luottivat meihin! Tässä on siis on Viima, joka on ensimmäisiä kertoja ulos joutuessaan parkunut kauhusta ja yrittänyt rynniä silmittömästi pakoon, ja Myrsky, jonka mielestä kaikki uusi oli vähintään alamaailman petoja!

Otimme reissusta myös videota. Tällä kertaa en ympännyt mukaan musiikkia, sillä kosken kuohunnan ääni oli oleellinen osa meidän retkeä.



Niin, miksi juuri tämä valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi? No, siellä oli tietysti geokätkö! Se oli hieman kauempana koskesta, mutta kissat talsivat sinne ihan ongelmitta. Niitä ei tarvinnut kantaa lähes ollenkaan, vaan ihan omine jalkoineen kulkivat. Kätkön etsimistä ei näy videolla, sillä emme halunneet paljastaa muille etsijöille, mistä se löytyy! Itse kätkön etsimisestä, geokateista ja noista kattien valjaissa roikkuvista geokätkökilluttimista (trackable, reissaaja) tulee postaus vihdoin ja viimein seuraavaksi!

lauantai 16. toukokuuta 2015

Iltahämärässä


Keväisen illan hämärä on mitä parhain hetki kissojen rauhalliselle iltaulkoilulle. Iltahämärissä (Hirvihämäräksikin jotkut kutsuvat) oli tunnelmallista kuunnella illan viimeisten lintusten laulua ja seurailla kissojen puuhastelua. Molemmat osaavat kulkea hyvin vierellä taluttajan toivomaan suuntaan etenkin teillä ja poluilla. Vaikka molemmat katit usein pysähtelevätkin, hoksaavat ne kuitenkin pienen nykäisyn ja kissityksen tarkoittavan, että matkan olisi jatkuttava. Metsässä tai muualla selkeiden polkujen puuttuessa ohjautuvuus on vähän enemmän hukassa, mutta toisaalta on myös mitä mukavinta ajanvietettä seurailla kissojen tutkimusmatkoja ihan ilman suunniteltua reittiä.


Tällä iltakävelyllä testattiin, onko edellisessä postauksessa esitellyt hihnat liian raskaita pienen kissan vetää. Ravin tahdista päätellen eivät olleet! Ja Viimakaan ei vissiin edes tajunnut olevansa "vapaa", vaan kulki nätisti vierellä oikeaan suuntaan, oli naru sitten aluttajalla tai maassa.



Laskeutuneen auringon viimeiset säteet heijastuivat vielä valtaojan vedenpinnasta sitä ohittaessamme, ja kevyt sumu nousi siellä täällä lisäämään tunnelmallisuutta. Rentukat kukkivat jo pirteästi, kuten tuossa Myrskyn kuvassa (hieman heikosti) ojanpenkereellä näkyy. Kyllä se kesä on pian täällä!


Jotain muutakin mielenkiintoista pellolla näkyi, tosin sen huomasivat luultavasti vain kaksijalkaiset. Tassukansalaiset olivat liian kiireisiä tutkimaan ojanvierustoja ja kynnöspeltoa. Joku nimittäin katseli menoamme hiljaa paikallaan metsän reunasta pitkän aikaa. Jäi kovasti harmittamaan, ettei mukana ollut kameraan parempaa (pidemmälle yltävää) linssiä. 

Bongaa ylimääräinen nelijalkainen.
Vihje: Ei ole kissa.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kevätmetsä ja uudet vermeet

Kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi, Viima joutuu nyt laihdutuskuurille. Ensimmäinen askel on selkeä: liikunnan lisääminen. Koska Myrsky osaa kulkea valvotusti pihalla kiltisti vapaana, se on saanut paljon enemmän liikuntaa, kuin Viima, jota ei voisi kuvitella päästävänsä pihalla irti ikipäivänä. Molemmat ovat kuitenkin myös kokeneita valjastelijoita, ja silloin kun ulos lähdetään, saatetaan tehdä pidempiäkin lenkkejä - ja juosta kotiinpäin niin kovaa, että alkaa läähätyttää! Alla on video metsäseikkailusta kuukauden takaa. Kyseinen metsä on meiltä ehkä puolen kilometrin päässä, joten lenkistä tuli ihan hyvän mittainen kotipiirissä pyörineiden kotikissojen valjastelumatkaksi.


Videolla kissoilla on valjaissaan kiinni paalinaruviritys, johon päädyttiin kun 3m fleksi ei riittänyt metsässä mihinkään. Se kuitenkin takertui solmuistaan ja lenkeistään kiinni risuihin, eikä siksi ollut ihan kaikkein paras vaihtoehto. Sattumalta ratkaisuksi löydettiin Wuffilta kevyt, pitkä ja halpa koirien jälkiliina. Tuosta listasta tuo vihreä, joka on kaikkein ohuin (ja siten kevyin). Niitä lapattiin kassahihnalle sitten kaksin kappalein. Hihna on muovipäälysteinen ja sileä, eikä siinä ole lenkkejä. Siten se soljuu pusikossa kissojen perässä vähän vaivattomammin - ja mikä parasta, 15m narua riittää jo aika hyvin reippaampiinkin ryntäilyihin. 

Pitkän ja sileän narun voi myös tarvittaessa päästää käsistään, ja antaa kissan vetää sitä hetken perässään (jos vaikka kissa päättää sujahtaa tiheä kuusikon läpi, eikä emäntä mahdu perässä). Tätäkin kokeiltiin, ja se sujui hyvin. Kiinniottoa välttelevä Viimakin päästää sentään tarpeeksi lähelle, että 15m narusta saa sen hyvin kiinni - ilman että kissa huomaa irti edes olleensa. Paalinaru jäisi aluskasvillisuuteen kiinni nanosekunnissa, jos sen sinne laskisi, ja fleksinkin kanssa emäntä joutuisi konttaamaan pusikoissa tasan samaa reittiä kissan kanssa.



Tässä naru on nyt sitten laitettu Viiman valjaisiin kiinni. Lukko on tukeva, ja mietin hetken että onko se jopa liian painava ja kissaa häiritsevä. Käytössä se ei kuitenkaan siltä vaikuttanut. Vasemmalla on esillä Viiman geokätköilykolikko, Myrskyllä on valjaissaan samanlainen (tietysti eri koodilla varustettuna). Jos harrastat kätköilyä, ja törmäät meihin jossain ulkoilemassa, pyydä ihmeessä koodia! Tuosta nyt peitin sen peukalolla, että koodin kirjaisivat vain ne, jotka ovat meidät oikeasti nähneet. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella tässä on paras naru ikinä rauhalliseen valjasteluun. Fleksi toki puoltaa paikkaansa edelleen esimerkiksi pyörätien varrella tai muualla ihmisten ilmoilla. Sellaisissa paikoissa kissaa ei halua päästää liian kauaksi taluttajasta, ja sen haluaa saada pysäytettyä nopeasti arvittaessa. Ja toki onhan tuo lukko hieman painava verrattuna tavallisiin kissoille tarkoitettujen hihnojen lukkoihin, joten jos kissat eivät olisi valjaisiin hyvin tottuneita, ne voisivat vierastaa tuota painoa selässä. Me ollaan kuitenkin kovin tyytyväisiä!

Hihnat valmiina reissuun!
Tulevissa postauksissa nämä näkyvät käytössä.

Millaisia ulkoiluvermeitä teiltä löytyy, ja millaisia reissuja teette valjaissa?