Kesälomaväsymystä havaittavissa

Ensin oli kesäloma, sitten tulivat oikeasti ne kesäkelit. 

Nyt nautiskellaan!

Kätköilyä kotiseutumuseolla

Kotiseutumuseon pihalla

Arvasitte varmaan, mitä olimme Huovilan puistossa ja linnanraunioilla tekemässä. Geokätköilemässä tietenkin! Edellisen postauksen video ja tämän postauksen kuvat on kuvattu vähän keväämmällä eräältä kätköilyreissultamme. Hiljainen Huovila ja Kotiseutumuseon pihapiiri oli oiva paikka seikkailla kissojen kanssa. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Mikä ihme tämä paikka on?

Näkyykö siellä kätköä, Viima? 

Millä ihmeellä Myrskyn saa alas tuolta?

Näin!

Mihin ihmeeseen se Viima jo ehti livahtaa? 

Ei kauas sentään!

Olisikohan se kätkö täällä?

 Ei, mutta hei, mitäs tuolla on?

Västäräkki on sata kertaa kiinnostavampi kuin joku muovipurkki.

Jatkakaa te etsintöjä, niin me hankitaan ruokaa pöytään..

Nimiä logiin! 

Västäräkkipaisti jäi saamatta, mutta purkki sentään löytyi.

Kätkö ei ole piilossa kuvanmukaisessa paikassa!
Emme halua paljastaa varsinaista piiloa ;)

Ja sitte kotiin!

Seikkailu Huovilan linnanraunioissa

Pariisissa insinööriksi opiskellut Carl Constantin Collin perusti Huovilan puiston Kärkölän kuntaan 1800- luvun lopussa omaksi ratsastuspuistokseen. Huovilan uutta päärakennusta Carl Collin ryhtyi rakentamaan vuonna 1909. Vanha päärakennus oli palvellut sukua 1840-luvulta saakka, ja uusi rakennus oli uuden uljaan ajan airueeksi tarkoitettu. Siitä oli määrä tulla kolmikerroksinen, pohja-alaltaan 300 neliön kivilinna, jonka perusta tehtiin graniitista. Linnaa rakennettiin kolme vuotta, mutta edelleenkin tuntemattomasta syystä linnan rakennus jäi kesken, vain upea kivijalka valmistui. Työt keskeytettiin vuonna 1912. 

Näin Huovilan puisto sai "linnanraunionsa", jotka tänäkin päivänä muistuttavat Collinin hankkeesta.

Geokatit: Suo!

Kissakas halusi haastatella meitä geokätköilystä, joten sinne on lähiaikoina tulossa juttua siitä, miten me tähän hullutukseen oikein päädyttiin, ja miten voi itsekin ryhtyä kokeilemaan jos kiinnostaa!

Me päätimme viikko sitten viikonloppuna valloittaa kissojen kanssa suo! Mukaan lähti myös isoäitini, joka ei koskaan aiemmin tällä suojärvellä (tai geokätköilemässä) ollut käynyt. Yksi lisäkäsi helpotti huomattavasti videoiden kuvaamista! Matkaa tuli kaikkine kiertelyineen kilometrin verran, aikaa meni n. tunti. Ensin vähän harhailtiin metsätiellä, että mistä olisi paras paikka ylittää suon märkä reuna ja astua varsinaiselle suoalueelle.

Kätkön nurkilla Viimaa alkoi vähän väsyttää, ja kuumakin tuli, joten hetken kelpasi sylikyyti, mutta sitten tahdottiin taas kulkea omin jaloin. Vastedes täytyy ruveta pitämään pidemmillä ja lämpimämmillä reissulla mukana märkäruokapussia, kun ei juomavesi kissalle tunnu oikein kelpaavan. Kotiintultua Viima ahtoi kupuunsa ruokaa ennennäkemättömän reippaalla tahdilla!

Itse kätkö löytyi helposti (itse piilopaikkaa ei taaskaan näy videolla, se on tarkoituksellista). Takaisin kätköltä kohti tienlaita tultiin kissojen johdattamana - ja kartalle piirtyneen reitin mukaan paljon suorempaan, kuin tullessa! Alla videolta näkyy, miten kissa kulkee pesusienimäisen märässä sammaleessa!

Geokatit: Ensimmäinen kätköilykerta!

"Oiskohan se täällä?"

Geokätköily on maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi kutsuttuja rasioita ympäristöstä. Geokätköjen koordinaatit ja muut tarpeelliset tiedot kätkön löytämiseksi ilmoitetaan harrastukseen liittyvillä nettisivuilla. Tyypillinen kätkö koostuu vedenpitävästä rasiasta, ja sisällä olevasta lokikirjasta, johon kätkön löytäjät voivat lisätä nimensä sekä käyntipäivän. Esimerkiksi täältä löytyy vinkkejä harrastuksen aloittamista varten allekirjoittaneen kynäilemänä.

Kissojen ulkoiluttamisen yhdistäminen geokätköilyyn voi äkkiseltään vaikuttaa villiltä idealta. Miten keskittyä kätkön etsimiseen samalla, kun kissat pyörivät missä sattuu? Mitä jos kissat saavat sätkyn vieraassa paikassa? Entä jos paikalla on muitakin? Tai vaikka koira?

No ihan pystymetsästä en lähtisi kissojen kanssa kätköilemään, vaan valjaissa kulkemisen ja ulkoilemisen pitää olla ensin sujuvaa kotipiirissä, ja mielellään niin, että taluttajalla on jotain valtaa siihen, mihin suuntaan mennään!

Kun ulkoilu on sujuvaa, kissat rohkeita, ja taluttajat tarpeeksi kajahtaneita ja kärsivällisiä, kissojen kanssa kätköily on yllättävän hauskaa! Pitkällä narulla voi antaa kissojen tarvittaessa kulkea vapaammin, jos itse on keskittynyt jonkin mahdollisen kätköpiilopaikan tutkimiseen.  Toki täytyy valita haettavat kätköt niin, että ympäristö on suht rauhallinen.  Me valittiin ensimmäiseksi yrityspaikaksi erään kosken rannan tuntumassa olevan kodan ympäristössä sijainnut kätkö. Lukuunottamatta Myrskyn liiallista kiinnostusta jonkun sikamaisen grillaajan hylkäämää jätekasaa kohtaan, paikka oli suht turvallinen antaa kissojen kulkea löysässä narussa. Vieraassa paikassa ei tietysti voi narusta päästää irti, mutta kätkön etsiminen on mahdollista, kun ei koko ajan tarvitse keskittyä täysillä katteihin.

"Hei kattokaa mitä ryönää tänne on jätetty!"

Me ei tällä reissulla tavattu ketään, mikä on vähän harmi. Mielellämme olisimme harjoitelleet vieraiden ihmisten kohtaamista (se on aina ollut meille vähän jännä hetki), esitelleet kissojen geokolikoita kanssakätköilijöille, ja vaihtaneet sanoja - jostain syystä kissojen kanssa ulkoillessa saa tuntemattomistakin ihmisistä helposti juttuseuraa! Keskustelu alkaa yleensä kommentilla "Onko tuo kissa?", tai kuten joskus Myrskyn kohdalla: "Onko tuo rotukissa?". Narussa kulkevaa kissaa tullaan mielellään hämmästelemään, ja välillä siitä kehkeytyy oikein mielenkiintoisia kohtaamisia! Eräs vanhempi nainen kerran neuvoi iltalenkillämme, mitä rikkaruohoja voi kukkapenkistä nyppiä syötäväksi, ja eräs toinen tuli rapsuttelemaan Myrskyä ja juttelemaan huonosta työpäivästään. Ja kumpaakaan heistä ei oltu tavattu ennen sitä hetkeä, eikä sen jälkeenkään.

Kodan reunuksella on just sopiva kissanmentävä taso!
Olisikohan kätkö siellä?

Geokätköilyssä on myös se puoli, ettei kätköpaikkoja tahdota mielellään paljastaa sellaisille jotka eivät harrastusta harrasta. Kätkö saattaa helposti joutua ilkivallan tai ajattelemattomuuden uhriksi, jos joku ulkopuolinen (kutsutaan kätkömaailmassa Jästeiksi) saa selville sen paikan. Siksi on tärkeää etsiä kätköjä siten, etteivät ulkopuoliset myöhemmin seuraa perässä katsomaan, että mitä ihmettä se tuntematon hyypiö kävi tyrkkäämässä tuonne kivenkoloon. Vilkkaammilla paikoilla voi olla hankala löytää sopivaa hetkeä kätkön etsimiselle ilman, että herättää kummastuneita katseita. Tämä ongelma on kuitenkin pois pyyhkäisty, jos kätköilijällä on kissa mukana! Kissa vie huomion pois itse kätköilijästä, ja antaa hyvän syyn kykkiä leikkipuiston aidan takana, tai muissa vähän kummallisemmissakin paikoissa. "No kun tää kissa käveli tänne", on selitys joka menee varmasti läpi! Hieno emäntä, vierittää kaiken kissojensa syyksi...

Löytyi!

Kyseisellä reissulla ei tarvinnut piilotella jästien silmiltä, sillä kätkön ympäristössä ei näkynyt ketään. Purkki löytyi lopulta pienellä etsimisellä, mutta siitä en laita tarkempia kuvia (koska ei haluta paljastaa kätkön tarkkaa sijaintia netissä jästeille, eikä pilata muiden etsijöiden iloa). Me tullaan jatkossakin raportoimaan tänne blogiin meidän kätköilyseikkailuista, mutta ei paljasteta liikaa kuitenkaan :)

Niin muuten, jos vastaan tulee se koira, se saa osakseen armotonta tuijotusta ja jännittynyttä uteliaisuutta. Jostain syystä koirat ovat paljon vähemmän jännittäviä, kuin vastaantulevat ihmiset. Ihmisetkin tosin lakkaavat olemasta jännittäviä heti, kun alkavat puhua.. Liekö pienen sisäkissan vaikea erottaa hiljaa kävelevää ihmistä jostain suurpedosta ennen, kuin se avaa suunsa?

Meidän kissakolikot

Harrastuksen merkiksi meillä on molemmilla kissoilla ollut jo jonkin aikaa valjaissaan tuollainen "kätköilykillutin" eli geokolikko, joka herätti aiemmin postauksessa ihmetystä. Geokolikot ja Travel Bugit ovat esineitä, jotka kiertävät kätköltä toiseen kätköilijöiden mukana. Kolikko on nimensä mukaisesti kolikon muotoinen, ja siinä voi olla erilaisia kuva-aiheita. Travel Bug voi olla lähes mitä tahansa, ja se sisältää usein (mutta ei aina) Travelbug logon. Toimintalogiikka on molemmilla on sama, vain ulkonäkö eri.

 Jos tällainen esine löytyy kätköstä, sen voi ottaa mukaansa ja tipauttaa matkallaan seuraavaan kätköön, josta joku voi sen taas ottaa mukaansa. Jokainen löytäjä kirjaa esineessä olevan kirjainkoodin geocaching.comin sivustolle, ja kertoo missä esine kulloinkin oli. Näin esineen liikkeelle laskenut harrastaja voi seurata sen matkaa  jatkossakin, ja muut harrastajat näkevät, missä se on kiertänyt, ja missä se parhaillaan sijaitsee.

Travelbug logo,
keksityllä koodilla.

Kaikkia kolikoita tai bugeja ei toki päästetä matkaan yksin, vaan ne kulkevat vain omistajansa mukana. Meidänkään valjaat eivät siis kierrä kätköstä kätköön satunnaisten harrastajien kantamana, vaan kulkevat kätköltä toiselle vain kissojen mukana. Jos harrastaja näkee toisella harrastajalla travelbug esineen, kolikon tai logon esimerkiksi polkupyörässä, kissan valjaissa, auton takaikkunalla tai vaikka pohkeeseen tatuoituna, hän voi jälleen ottaa siitä kirjainkoodin talteen. Tämä koodi toimii aivan samoin, kuin kätköstä toiseen matkustavien bugien koodi: kun sen syöttää nettisivuille, voi itse kertoa missä on juuri sen bugin nähnyt, ja katsoa missä kaikkialla se on käynyt. Me rekisteröimme jokaisella kissojen kanssa käymällämme kätköllä nuo niiden kolikot, jolloin kiertämämme kätköt jäävät muistiin, ja näemme ne kivasti kartalla. Lisäksi kaikki kohtaamiset toisten kätköilijöiden kanssa kirjutuvat myös muistiin noiden kolikoiden omalle sivulle!

Ehkä meillä jonain päivänä on hieno kätköilykartta tuloksena kissojen kanssa seikkailemisesta! Tämä pähkähullu harrastus saa siis jatkoa :)

"Me ainakin osataan tää homma!"

Kosken kuohuja

Kosken kuohuja katsellessa

Me päätettiin aloittaa kissojen kanssa uusi harrastus, nimittäin ulkoiluretket myös ihan kotipiirin ulkopuolelle! Ulkoileminen ja pidemmätkin lenkit ovat sujuneet niin hyvin, että  päätimme koettaa onneamme. Kissat siis koppaan, ja autoon, ja kohti uusia seikkailuja! Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Myllykylän kosken ranta, jota olen halunnut jo pidempään käydä katsomassa. Muutamaan kertaan pohdittiin autossa matkalla kohti kohteeseen, että me ollaan kyllä ihan hulluja, ja että eivät nuo suostu lähtemään autolta mihinkään! 

Toisin kuitenkin kävi. Kuljetuskopassa kaksikko oli tuttuun tapaan rennosti ja rauhallisesti, vaikka nyt olikin poikkeuksellisesti valjaat päällä. Kopasta tultiin myös ulos iloisesti, ja oikeastaan vasta kun kosken kohina alkoi kuulua, heräsi pieniä epäilyksiä. Rauhallisella juttelulla ja suostuttelulla molemmat kuitenkin  rohkaistuivat, ja jännityksestä huolimatta kumpikaan ei ryhtynyt panikoimaan. Mitä mahtoivat ajatella asiasta, sitä on hankala sanoa!

Ihan ällistyttävää miten nämä ovat oikeastaan ilman minkäänlaista tarvoitteellista opetusta oppineet nätisti seuraamaan taluttajaa, ja tottuneet siihen ettei yllättäviä asioita kohdatessa tarvitse aina ensireaktiona panikoida ja rynnätä pakoon. Vaikka selvästi tilanne vähän jännitti, niin silti nuo pienet eläimet rauhoittuivat rauhallisella juttelulla, ja luottivat meihin! Tässä on siis on Viima, joka on ensimmäisiä kertoja ulos joutuessaan parkunut kauhusta ja yrittänyt rynniä silmittömästi pakoon, ja Myrsky, jonka mielestä kaikki uusi oli vähintään alamaailman petoja!

Otimme reissusta myös videota. Tällä kertaa en ympännyt mukaan musiikkia, sillä kosken kuohunnan ääni oli oleellinen osa meidän retkeä.

Niin, miksi juuri tämä valikoitui ensimmäiseksi kohteeksi? No, siellä oli tietysti geokätkö! Se oli hieman kauempana koskesta, mutta kissat talsivat sinne ihan ongelmitta. Niitä ei tarvinnut kantaa lähes ollenkaan, vaan ihan omine jalkoineen kulkivat. Kätkön etsimistä ei näy videolla, sillä emme halunneet paljastaa muille etsijöille, mistä se löytyy! Itse kätkön etsimisestä, geokateista ja noista kattien valjaissa roikkuvista geokätkökilluttimista (trackable, reissaaja) tulee postaus vihdoin ja viimein seuraavaksi!

Iltahämärässä

Keväisen illan hämärä on mitä parhain hetki kissojen rauhalliselle iltaulkoilulle. Iltahämärissä (Hirvihämäräksikin jotkut kutsuvat) oli tunnelmallista kuunnella illan viimeisten lintusten laulua ja seurailla kissojen puuhastelua. Molemmat osaavat kulkea hyvin vierellä taluttajan toivomaan suuntaan etenkin teillä ja poluilla. Vaikka molemmat katit usein pysähtelevätkin, hoksaavat ne kuitenkin pienen nykäisyn ja kissityksen tarkoittavan, että matkan olisi jatkuttava. Metsässä tai muualla selkeiden polkujen puuttuessa ohjautuvuus on vähän enemmän hukassa, mutta toisaalta on myös mitä mukavinta ajanvietettä seurailla kissojen tutkimusmatkoja ihan ilman suunniteltua reittiä.

Tällä iltakävelyllä testattiin, onko edellisessä postauksessa esitellyt hihnat liian raskaita pienen kissan vetää. Ravin tahdista päätellen eivät olleet! Ja Viimakaan ei vissiin edes tajunnut olevansa "vapaa", vaan kulki nätisti vierellä oikeaan suuntaan, oli naru sitten aluttajalla tai maassa.

Laskeutuneen auringon viimeiset säteet heijastuivat vielä valtaojan vedenpinnasta sitä ohittaessamme, ja kevyt sumu nousi siellä täällä lisäämään tunnelmallisuutta. Rentukat kukkivat jo pirteästi, kuten tuossa Myrskyn kuvassa (hieman heikosti) ojanpenkereellä näkyy. Kyllä se kesä on pian täällä!

Jotain muutakin mielenkiintoista pellolla näkyi, tosin sen huomasivat luultavasti vain kaksijalkaiset. Tassukansalaiset olivat liian kiireisiä tutkimaan ojanvierustoja ja kynnöspeltoa. Joku nimittäin katseli menoamme hiljaa paikallaan metsän reunasta pitkän aikaa. Jäi kovasti harmittamaan, ettei mukana ollut kameraan parempaa (pidemmälle yltävää) linssiä. 

Bongaa ylimääräinen nelijalkainen.
Vihje: Ei ole kissa.

Kevätmetsä ja uudet vermeet

Kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi, Viima joutuu nyt laihdutuskuurille. Ensimmäinen askel on selkeä: liikunnan lisääminen. Koska Myrsky osaa kulkea valvotusti pihalla kiltisti vapaana, se on saanut paljon enemmän liikuntaa, kuin Viima, jota ei voisi kuvitella päästävänsä pihalla irti ikipäivänä. Molemmat ovat kuitenkin myös kokeneita valjastelijoita, ja silloin kun ulos lähdetään, saatetaan tehdä pidempiäkin lenkkejä - ja juosta kotiinpäin niin kovaa, että alkaa läähätyttää! Alla on video metsäseikkailusta kuukauden takaa. Kyseinen metsä on meiltä ehkä puolen kilometrin päässä, joten lenkistä tuli ihan hyvän mittainen kotipiirissä pyörineiden kotikissojen valjastelumatkaksi.

Videolla kissoilla on valjaissaan kiinni paalinaruviritys, johon päädyttiin kun 3m fleksi ei riittänyt metsässä mihinkään. Se kuitenkin takertui solmuistaan ja lenkeistään kiinni risuihin, eikä siksi ollut ihan kaikkein paras vaihtoehto. Sattumalta ratkaisuksi löydettiin Wuffilta kevyt, pitkä ja halpa koirien jälkiliina. Tuosta listasta tuo vihreä, joka on kaikkein ohuin (ja siten kevyin). Niitä lapattiin kassahihnalle sitten kaksin kappalein. Hihna on muovipäälysteinen ja sileä, eikä siinä ole lenkkejä. Siten se soljuu pusikossa kissojen perässä vähän vaivattomammin - ja mikä parasta, 15m narua riittää jo aika hyvin reippaampiinkin ryntäilyihin. 

Pitkän ja sileän narun voi myös tarvittaessa päästää käsistään, ja antaa kissan vetää sitä hetken perässään (jos vaikka kissa päättää sujahtaa tiheä kuusikon läpi, eikä emäntä mahdu perässä). Tätäkin kokeiltiin, ja se sujui hyvin. Kiinniottoa välttelevä Viimakin päästää sentään tarpeeksi lähelle, että 15m narusta saa sen hyvin kiinni - ilman että kissa huomaa irti edes olleensa. Paalinaru jäisi aluskasvillisuuteen kiinni nanosekunnissa, jos sen sinne laskisi, ja fleksinkin kanssa emäntä joutuisi konttaamaan pusikoissa tasan samaa reittiä kissan kanssa.

Tässä naru on nyt sitten laitettu Viiman valjaisiin kiinni. Lukko on tukeva, ja mietin hetken että onko se jopa liian painava ja kissaa häiritsevä. Käytössä se ei kuitenkaan siltä vaikuttanut. Vasemmalla on esillä Viiman geokätköilykolikko, Myrskyllä on valjaissaan samanlainen (tietysti eri koodilla varustettuna). Jos harrastat kätköilyä, ja törmäät meihin jossain ulkoilemassa, pyydä ihmeessä koodia! Tuosta nyt peitin sen peukalolla, että koodin kirjaisivat vain ne, jotka ovat meidät oikeasti nähneet. Lyhyen käyttökokemuksen perusteella tässä on paras naru ikinä rauhalliseen valjasteluun. Fleksi toki puoltaa paikkaansa edelleen esimerkiksi pyörätien varrella tai muualla ihmisten ilmoilla. Sellaisissa paikoissa kissaa ei halua päästää liian kauaksi taluttajasta, ja sen haluaa saada pysäytettyä nopeasti arvittaessa. Ja toki onhan tuo lukko hieman painava verrattuna tavallisiin kissoille tarkoitettujen hihnojen lukkoihin, joten jos kissat eivät olisi valjaisiin hyvin tottuneita, ne voisivat vierastaa tuota painoa selässä. Me ollaan kuitenkin kovin tyytyväisiä!

Hihnat valmiina reissuun!
Tulevissa postauksissa nämä näkyvät käytössä.

Millaisia ulkoiluvermeitä teiltä löytyy, ja millaisia reissuja teette valjaissa?

Iltapäiväseikkailu: Oja

Kevätpäivänä pikkulenkillä tietä pitkin, ojanpenkalla virtauspaikkoja ihmetellen ja lintujen liverrystä kuunnellen. Kaupungissa kauhua ympärilleen kylväneet polkupyörät ja lastenrattaat ovat nyt kaukana, ja molemmat nelijalkaiset uskaltavat tutkia maailmaa kaikessa rauhassa. Ja jopa kastella tassunsa! Kaikin puolin rauhallinen iltapäivä, mitä nyt muutama isompi lintu muuttomatkallaan meinasi olla Viimalle hieman liikaa.. 

Ulkorappusilla

"Nyt hei voitas mennä jo sisälle. Tassut jäätyy! Eikun hetkinen. Mitäs tuolla on?"

"Äkkiä katsomaan!"

"Hei ihanku minä mitään lintuja nappaisin jos sinä keikut siellä takana?!"

Viima on edelleen narunsa vanki - neidin mielestä kiinni antaminen on ihan tylsää hommaa, joten irti ei ole laskemista! Myrsky osaa vapaana liikkuessaankin juosta ovelle odottaman, kun ulkoilun valvoja vähän läpsäyttää käsiä reisiin tai jalkoja maahan. Joskus se tosin ottaa pikaspurtteja pihalta takaisin ovelle ihan omia aikojaankin, jos tassut palelee tarpeeksi. Niin on käynyt tässäkin, ja Myrsky nappasi Viiman lämmittämän tähystyspaikan oven edestä.

"Nyt se tulee!"

"Ihmiset...hmph... takaisin sisälle..."

"Valmiina!"

"Balettihyökkäys!"

"Hävisit!"

Ja sitten mentiin sulassa sovussa sisälle ruokakipolle. Viima toivoo joulupukilta jälkilahjaksi tarpeeksi pitkää narua, ettei narun perässä keikkuva ihmishyypiö säikyttele lintuja. Myrsky toivoo, että tulisi jo kesä ettei tassut jäätyisi. Emäntä toivoo ehtivänsä vielä hiihtämään, joten toivottavasti Myrskyn toive antaa odottaa itseään. Semmoinen iltapäivä ulkorappusilla.

Jouluvalmistelut #2 Kuusenhaku

Se varsinainen joulukuusi on vielä hakematta, mutta ensimmäisenä adventtina meille haettiin adventtikuusi. Tai no, pikkujoulukuuseksi me sitä kutsuttiin, vaikka eipä se kovin pieni ollut. Sen tehtävä oli palvella joulutunnelmantuojana tällaiselle jouluhullulle joulua odottaessa, ja pian se jo joutaa pilkotuksi takaisin pihalle. Ei tänne Tampereelle jouluksi kannatakaan kuusta tuoda, kun ei me joulua kaupungissa vietetä.

"Uskallakin tulla lähemmäs!"

Kissat olivat toki mukana kuusen valinnassa. Tällä reissulla Myrskykin oli pitkästä aikaa valjaissa - ei ihan uskallettu luottaa että se pysyisi lähistöllä ja rauhallisena jos moottorisaha sopivassa tilanteessa pärähtäisi käymään. Ja niinhän se pärähti. Ensin kissoja (ja taluttajia) vietiin, mutta pian metelin lakattua Viima jo jäi kyyryssä tuijottamaan vihreää ohi kulkevaa hirviötä. Myrsky sensijaan olisi mielellään paennut, ja kauas.. Jälleen kerran selvisi, kumpi oli rohkeampi!

"Joko se meni?"

Sorsastusta ja syksypotretteja

Minun on koko kesän ajan pitänyt käydä kissojen kanssa läheisen pikkujärven rannalla. Olen halunnut saada ikuistettua kunnon potretit teetettäväkai seinälle kauniilla taustalla, ja myös nähdä kissojen reaktion isoon vesialueeseen. Kesällä kissat kuitenkin olivat useita viikkoja lomareissulla, joten se sitten vähän jäi. 

"Rakas päiväkirja...
 tänään oli todella omituinen päivä..."

Yksi syy oli myös se, ettei me myöskään oikein uskottu, että noin pitkän matkan kulkeminen päivänvalossa onnistuisi järkevästi. Ulkona molemmat ovat vähän kehnosti sylissä pysyvää sorttia, joten kantaminen olisi vaikeata. Toisaalta omin jaloin kulkeminen oikeaan suuntaan ei myöskään ollut itsestäänselvyys.

Pimeän aikaan iltayöstä valjaissa kulkeminen oli jo sujunut ihan hyvin, mutta jokainen vastaantuleva ihminen, koira, tai lastenvaunu aiheutti silti sätkyjä. Ja päivällä näitä nyt olisi varmasti reippaasti enemmän. Nyt me sitten kuitenkin päätettiin kauniina aurinkoisena syyspäivänä kokeilla onneamme, ja kuinkas kävikään!

Ehkä osaksi juuri kesälomalla karttuneen ulkoilukokemuksen myötä (molemmat valjastelivat lähes päivittäin), matka sujui hyvin molempiin suuntiin! Lisäksi spesiaaliefektinä rannassa parveilleet sorsat aiheuttivat lähinnä jännittynyttä kiinnostusta, ei pakokauhua. Sorsia oli muuten paljon...

Sorsien ruokkiminen ties millä pullalla on minusta kyllä äärimmäisen kyseenalaista. Tuollainen sorsalauma pikkuriikkisessä lammikonpahasessa ei taatusti saa tarpeeksi sapuskaa luonnosta vaikka sitä etsisikin. Jos ihmiset yhtäkkiä lakkaisivat ruokkimasta pullariippuvaista sorsakantaa, iskisi nälänhätä. Sitä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eikä sekään ole hyvä. Kuinkahan terveitä ravitsevalla pullalla kasvaneet kesän poikaset ovat nyt? Ja Sinisorsanhan pitäisi olla muuttolintu... tällä lätäköllä sorsat roikkuivat koko viime talven. Ne ovat oppineet kerjäämään ruokansa, ja huonokuntoisessa järvessä on laite joka hapettaa vettä ja pitää sen sulana (muuten jäätyisi varmaan pohjaan saakka). 

Ei pullasorsien kohtalosta nyt sen enempää, mutta olipahan kissoilla pällisteltävää kun tuon kokoinen lauma tuntemattomia otuksia tuli kyttäämään josko meillä olisi jotain tarjota. Sekin oli jännää, kun vielä isompi lauma kulki ohi pullatarjoilua seuraten..

Ensikohtaaminen, vahvaa epäilystä puolin ja toisin:

Eivätkä sorsat olleet ainoita turhan kesyksi päässeitä luontokappaleita!

Tällainenkin epeli nähtiin. Juoksi ihan kattien nenän alta puuhun, ja jäi sinne rähisemään.

Kun ensijännityksestä (ja oravan aiheuttamasta murhanhimosta) selvittiin, tuli kuvioihin uskalias uteliaisuus. Hetken jo pelkäsin, että Viima aikoisi testata vedenpinnan kantavuutta, mutta onneksi se sentään tyytyi vain seurailemaan sorsia rannasta. Kyllä ne kuitenkin molemmat tassunsa kastelivat rantasammalilla, Myrsky jopa lähes kahlasi.

Jos tassuttelen iiiihan hiljaa, ni ei varpaat kastu, eihän?

En ehtinyt saada kahlaamisesta kuvaa ennen,
 kuin kissa tajusi kastuvansa, ja pakitti pois vedestä!

Yäk!

Viimalla on muuten aika huikea suojaväri syksyiseen puistoon! Valkoiset laikut vain paljastavat lehtikasasta. Vaikka innostunkin enemmän kesäisistä tai lumisista maisemista, niin kyllä aurinkoinen ja syksyn väreissä loisteleva maisema oli kaunis tausta näille kuville!