lauantai 22. marraskuuta 2014

Jälleen lunta!


Tampereelle luvattiin koko yön ja aamun ja lauantain kestävää lumisadetta, mutta kattia kanssa. Lunta tuli hädintuskin sentin verran jos sitäkään. Kärkölässä tilanne oli vähän toisenlainen.


Myrskyä voi nykyään ulkoiluttaa maaseudulla ihan ilman valjaita, kun se antaa niin helposti kiinni, ja kuljeskelee rauhallisesti. Ei tarvitse kuin kyykistyä, niin se tulee luokse, ja jos jostain syystä ei tulisikaan, niin ruoka pelastaa. Ilman valjaita puissa kiipeileminenkin on turvallisempaa, eipähän tarvitse pelätä että kissaparka jää johonkin oksannokkaan kiinni valjaistaan tai narusta. Viiman mielestä karkuun juokseminen taas on hauska leikki, joten se on tuomittu valjaisiin. Ilman valvontaa kumpikaan ei tietenkään ulkoile.


Nykyään Etelä-Suomen lumet on senverran arvaamattomia, että ne pitää käyttää heti hyväkseen. Niillä kun on tapana kadota melkein heti tultuaan, ja pysyä poissa pitkiäkin aikoja. Niinpä äiti pisti pystyyn joulukorttikuvaukset. Meillä on kuvattu kissoista kortteja jo monena vuonna, ja aina se on yhtä hankalaa. Aiemmista yritelmistä voi lukea täältä tai täältä. Lopullisia parhaita otoksia en vielä paljasta, mutta alla ovähän osviittaa siitä touhusta. 



Pitääkin koostaa kootut epäonnistumiset myös tämänvuotisista täällä Tampereella otetuista joulukorttikuvista... Ei se silloin naurata kun yrittää juuri sitä täydellistä kuvaa ottaa, mutta jälkeenpäin katseltuna nuo epäonnistumiset ovat kaikkein hulvattomimpia!

Millaisia joulukorttiyrityksiä muilla kissablogaajilla on tullut eteen vuosien varrella? 

12 kommenttia:

  1. Lumi on jännää! Täällä siitä nautittiin nyt ensimmäistä kertaa, tuntui tassuissa vähän omituiselta. Siltä ainakin näytti! Epäonnistuneita joulukorttikuvia on todella hauska katsoa jälkikäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan näiden ensimmäisen talven. Lumi oli jännää, ja ikävän märkää! Nyt jo tallustellaan tottuneesti hangella!

      Poista
  2. Täällä on kaksi kateellista kissaa, ilman valjaita olisi kiva ulkoilla välillä! Kajsan kanssa joskus valjastellaankin ilman, mutta Devi säikkyy liian helposti. Joulukorttikuvauksia ei olla koskaan kokeiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimalta terveisiä että kateus on ymmärrettävää, eräänkin neidin nenä vähän vihertää...

      Poista
  3. Meidänkin kissat kävivät tutustumassa ensimmäistä kertaa lumeen, mutta vastaanotto ei olut ihan niin hyvä kuin teillä. Meillä kissat viipyivät ulkona max. 10 minuuttia.
    Joulukorttikuvia ei olla vielä otettu koskaan, sillä tämä on vasta ensimmäinen joulu kissojen kanssa. Meillä on kyllä aikomus kissoja kuvata jouluisissa olosuhteissa, mutta saapa nähdä mitä siitä tulee... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin ensivastaanotto lumen kanssa pentuna oli vähän järkyttynyt, mutta pikkuhiljaa nuo ovat tottuneet. Ulkoilu on mukavempaa kuin sisällä kyhnötys, joten kai se tassujen kastuminen on kestettävä... ja Myrsky kasvattaa kunnon lumikengät itselleen!

      Poista
  4. Upeita lumikuvia! Mie en ole edes yrittänyt ottaa joulukorttikuvia, mutta tänään kokeilen josko onnistuisi jokin jouluinen kuva kissayhdistyksen kisaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan monena vuonna jo lähetetty kissakuvia jouluna, mutta kyllä niiden ottaminen on aina mielenkiintoinen show. Etenkin jos haluaa kaksi kissaa samaan kuvaan yhtäaikaa ja naamat vielä kameraan päin! Voi miten monta takamuskuvaa muistikortilta taas löytyykään..

      Poista
  5. Voi kuinka kivoja lumikuvia! Meillä ei oo vielä kertaakaan yritetty joulukorttikuvia ottaa. Ehkä olisi aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Kunhan säilyttää huumorin touhussa, kissat ovat melkoisia kuvattavia!

      Poista
  6. Jees, lumi oli ihan ok täälläkin, jatkuvasti pitäisi vain päästä ulos tassuttelemaan. Otin viime vuonna joulukuvia je enempi sinne huumoripuolelle kallistui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kuvaaminen on usein kovin huumoripitoista! :D

      Poista