Vasikanjuoksutusmuistoja

Koska kirjoittamisfiilis on yhä pakosalla, ilahdutan teitä lähes kymmenen vuoden takaisilla videoilla, jotka löysin arkistojeni kätköistä. Vanhimmat pätkät kuvattu joskus vuonna 2006, uusimmat varmaankin 2008. Tällaista me kesäisin harrasteltiin! Älkää säikähtäkö jälkimmäisen videon musiikkia :)

Joka kerta juhliin lähtiessä...

"Sukkahousuissa reikiä? Älä minua katso, ihan itse olet rikkonut!"

Sorsastusta ja syksypotretteja

Minun on koko kesän ajan pitänyt käydä kissojen kanssa läheisen pikkujärven rannalla. Olen halunnut saada ikuistettua kunnon potretit teetettäväkai seinälle kauniilla taustalla, ja myös nähdä kissojen reaktion isoon vesialueeseen. Kesällä kissat kuitenkin olivat useita viikkoja lomareissulla, joten se sitten vähän jäi. 

"Rakas päiväkirja...
 tänään oli todella omituinen päivä..."

Yksi syy oli myös se, ettei me myöskään oikein uskottu, että noin pitkän matkan kulkeminen päivänvalossa onnistuisi järkevästi. Ulkona molemmat ovat vähän kehnosti sylissä pysyvää sorttia, joten kantaminen olisi vaikeata. Toisaalta omin jaloin kulkeminen oikeaan suuntaan ei myöskään ollut itsestäänselvyys.

Pimeän aikaan iltayöstä valjaissa kulkeminen oli jo sujunut ihan hyvin, mutta jokainen vastaantuleva ihminen, koira, tai lastenvaunu aiheutti silti sätkyjä. Ja päivällä näitä nyt olisi varmasti reippaasti enemmän. Nyt me sitten kuitenkin päätettiin kauniina aurinkoisena syyspäivänä kokeilla onneamme, ja kuinkas kävikään!

Ehkä osaksi juuri kesälomalla karttuneen ulkoilukokemuksen myötä (molemmat valjastelivat lähes päivittäin), matka sujui hyvin molempiin suuntiin! Lisäksi spesiaaliefektinä rannassa parveilleet sorsat aiheuttivat lähinnä jännittynyttä kiinnostusta, ei pakokauhua. Sorsia oli muuten paljon...

Sorsien ruokkiminen ties millä pullalla on minusta kyllä äärimmäisen kyseenalaista. Tuollainen sorsalauma pikkuriikkisessä lammikonpahasessa ei taatusti saa tarpeeksi sapuskaa luonnosta vaikka sitä etsisikin. Jos ihmiset yhtäkkiä lakkaisivat ruokkimasta pullariippuvaista sorsakantaa, iskisi nälänhätä. Sitä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, eikä sekään ole hyvä. Kuinkahan terveitä ravitsevalla pullalla kasvaneet kesän poikaset ovat nyt? Ja Sinisorsanhan pitäisi olla muuttolintu... tällä lätäköllä sorsat roikkuivat koko viime talven. Ne ovat oppineet kerjäämään ruokansa, ja huonokuntoisessa järvessä on laite joka hapettaa vettä ja pitää sen sulana (muuten jäätyisi varmaan pohjaan saakka). 

Ei pullasorsien kohtalosta nyt sen enempää, mutta olipahan kissoilla pällisteltävää kun tuon kokoinen lauma tuntemattomia otuksia tuli kyttäämään josko meillä olisi jotain tarjota. Sekin oli jännää, kun vielä isompi lauma kulki ohi pullatarjoilua seuraten..

Ensikohtaaminen, vahvaa epäilystä puolin ja toisin:

Eivätkä sorsat olleet ainoita turhan kesyksi päässeitä luontokappaleita!

Tällainenkin epeli nähtiin. Juoksi ihan kattien nenän alta puuhun, ja jäi sinne rähisemään.

Kun ensijännityksestä (ja oravan aiheuttamasta murhanhimosta) selvittiin, tuli kuvioihin uskalias uteliaisuus. Hetken jo pelkäsin, että Viima aikoisi testata vedenpinnan kantavuutta, mutta onneksi se sentään tyytyi vain seurailemaan sorsia rannasta. Kyllä ne kuitenkin molemmat tassunsa kastelivat rantasammalilla, Myrsky jopa lähes kahlasi.

Jos tassuttelen iiiihan hiljaa, ni ei varpaat kastu, eihän?

En ehtinyt saada kahlaamisesta kuvaa ennen,
 kuin kissa tajusi kastuvansa, ja pakitti pois vedestä!

Yäk!

Viimalla on muuten aika huikea suojaväri syksyiseen puistoon! Valkoiset laikut vain paljastavat lehtikasasta. Vaikka innostunkin enemmän kesäisistä tai lumisista maisemista, niin kyllä aurinkoinen ja syksyn väreissä loisteleva maisema oli kaunis tausta näille kuville!

Leirimuistoja

Vaikka yhden leirikaverin kuvat onkin vielä saamatta, niin enää en malttanut olla julkaisematta näitä muita. Syyskuun loppupuolella oli perinteeksi muodostunut koulun heppakerhon ratsastusleiri Alavuden Ratsastuskoululla. Paikka on mahtava, kyllä sieltä aina niin vaan tulee itsensä voittaneella fiiliksellä kotiin. Ja mahtavien kuvien kanssa! Oltiin jakauduttu kätevästi kahteen ryhmään, joten toinen ryhmä pystyi kuvaamaan aina toista.

Ratsuina minulla oli leirin aikana Ilaro ja Veeti. Ilaron kanssa mentiin perjantain kouluratsastustunti, ja lauantaiaamun rataesteet. Kauhistus iskikin, kun sain kuulla että maastotunnit menisin lupsakan Ilaron sijasta Veetillä, joka viime vuonna kiikutti minua ihan miten lystäsi. Kiltti hevonenhan se oli, mutta kovin innostunut lähtemään kavereiden perässä... Tällä kertaa onnistuin kuitenkin pitämään humman hallinnassa. Saimme verrytellä alkuun metsässä vapaasti, ja pääsin kokeilemaan miten meillä oikeasti jarrut pelaakaan, ja yllätyksekseni ryntäilystä huolimatta sain homman yleensä pian hallintaani. Itseluottamus kasvoi roimasti, ja jännitys alkoi hälvetä. Loppuvaiheessa suurin ongelmani tuntuikin olevan se, että Veeti olisi saanut liikkua reippaamminkin! Se kun tuntui välistä toteavan, että laukata tarvitsee kunnolla ihan vain sinne asti, että ollaan tarpeeksi likellä kavereita... 

Hyvin siis meni, tai oikeastaan aika huikeasti. Vaan tottahan toki leirille piti mahtua myös kaksi putoamista!

Ei nyt ehkä täydellisin hyppy, mutta katse on jo kohti seuraavaa estettä!

Huomaatteko tuossa yllä olevassa kuvassa kuinka hevosen etukavio hipoo puomia? No, siihenhän se kopsahtaa, hevonen tekee pienen kompastushorjahduksen ja jatkaa sitten matkaa... vaan minä päädyin sukeltamaan maistelemaan hiekkaa ja kauhaisemaan sitä aimo annoksen myös ratsastushousujeni sisälle! Ilaro pysähtyi nätisti heti kun huomasi minun kellahtaneen, ja minä pääsin sujuvasti takaisin satulaan (tyhjennettyäni ensin housuni hiekasta). Leirin ensimmäinen putoaminen siis suoritettu, eli kakkua tiedossa kavereille!

Täyttä vauhtia mäkeä ylös, kaikki sujuu mahtavasti!

No noin 10m kuvanottopaikan jälkeen tulee tiukka kurvi, jossa minulta lipsahti jalustin jalasta. Sain pideltyä vauhdissa kiinni, ja pääsin mäen ylös asti (vaikka se nyt menikin vähän kaulalla makaamiseksi, videolta näkyy). Selvisin siis tuon hurjan mäen ilman jalustinta, huikeaa! Paitsi että sen sijaan, että huokaisin helpotuksesta, olisi pitänyt laittaa se jalustin pikaisesti takaisin jalkaan. Valmiiksi vinossa istunut ja säikähdyksestä toipuva ratsastaja kellahti nätisti takapuolelleen maahan, kun hevonen otti pari reippaampaa raviaskelta kohti edellä mennyttä kaveria.. Kankku kirvellen uudelleen satulaan, ja matka jatkui.

Onneksi olin ekan putoamisen jälkeen ostanut kaksi jäätelökakkua leiriporukalle, varmuuden vuoksi ;) Eipä kasvanut velkalista. Se kyllä harmittaa, että kumpikaan putoamiseni ei sattunut videolle eikä kuvaan!

Näitä kuvia katsellessa tulee hinku treenata hyppäämistä vähän lisää. Monissa kuvissa alan olla jo ihan hyvin hypyssä mukana, mutta jo ehkä vähän liikaakin. Tai ainakin ihan liian etukenossa. Etukenoa sain syyttää leirin ensimmäisestä putoamisestakin - jos on jo valmiina etunojassa, niin ei vaadi paljoa kun siitä sukeltaa kaulan yli maahan. Reidet ja keskivartalo tarvitsisivat ehkä aavistuksen lisää voimaa, ja tasapainossakin on kehittämisen varaa. Ottaen huomioon, että olin ennen leiriä hypännyt viimeksi vuosi sitten, niin ihan hyvä suoritus kuitenkin. Ensi vuonna haluan vaan olla vielä parempi! 

Täytyy kuitenkinkatsoa miten tämä harrastus nyt jatkuu. Vuoden ajan harrastin n. viiden hengen kaveriporukassa, vaan nyt kesän mittaan he yksitellen muuttivat pois Tampereelta tai löysivat vuokrahevosen, ja vaihtoivat tallia. Minulla on vielä yksi tuntikortin tunti käyttämättä nykyiselle tallille, sitten pitää miettiä mitä tehdä. Yksinään jatkaminen on vähän ankeaa, etenkin pimeissä syysilloissa ajeleminen viikosta toiseen itsekseen noinkin pitkää matkaa. Lähempänä olevat tallit sitten taas ovat kalliimpia. Lopettaa ei huvittaisi, eikä taukokaan kiinnosta. Vastahan olen saanut vuoden aikana oikeasti kaivettua esiin ne usean vuoden ratsastustauon aikana kadonneet taidot, ja alkanut ehkä vähän kehittyä! Eiköhän tässä jotain keksitä.

Yleistä rapakuntoisuutta korjatakseni olen alkanut käydä silloin tällöin kaverin kanssa koululla järjestettävillä ryhmäliikuntatunneilla (65€ vuosimaksulla käyttöön kuntosali ja hyvä ryhmäliikuntavalikoima opiskelijoille, ei paha!). Painojen kanssa kyykkääminen ja vatsalihasten rääkkääminen saattaa ehkä hyödyttää tulevaisuudessa myös hevosen selässä. Vartalonhallinta on nimittäin ratsastajan tärkein ominaisuus, jään siis odottamaan josko tästä tulisi tuloksia!

Mutta ei unohdeta leirivideota!