sunnuntai 17. elokuuta 2014

Uutta elämää


Eilen illalla päästiin todistamaan tämmöistä uuden elämän syntymää, ja samalla totesin että kyllä tämä blogi nyt vihdoin pitää herättää kesäkoomasta uudelleen eloon! Kesälomalta on niin monta postausideaa jonossa, että on tuntunut vaikealta päästä edes alkuun, kun on ollut niin paljon materiaalia! Pitää varmaan koostaa loman ajalta kertyneistä kuvista niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin lomatunnelmista lyhyt kooste, ja jatkaa vain eteenpäin :)

Nelijalkaisetkin ovat jo hyvän aikaa sitten palanneet kaupunkiin, siitäkin pitäisi kirjoittaa. Ja tänään oli Ravintolapäiväkin, Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys piti sen kunniaksi kahvilaa Tampereen keskustassa keräten varoja eläinsuojelutyöhön. Leivoin sinne suklaakeksejä. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsi paikalle maistelemaan niitä, ja muiden vapaaehtoisten tekemiä herkkuja :)

Kaikenlaista tässä on siis ehtinyt tapahtua, ja tulee tapahtumaan, kissat voivat pulskasti, ja Mikkokin pääsi todistamaan vasikan syntymää. Nyt lupaan olla aktiivisempi kirjoittaja kesästä selvittyäni!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kesäjännitystä

Kissapenskat ovat yhä kesälomalla, ja jännitystä piisaa. Kestääkö Myrskyn rohkeus, kun pihamaalle hiippailee vanha tuttu sarvipäinen hirviö? Voittaako Viiman uteliaisuus jännityksen? Ja mitä sanoo nuori nauta, kun tuoksuvan nurmikon keskellä onkin yhtäkkiä karvainen... jokin!

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kesälomapäivitys


Kesä saapui vihdoin kesälomalaisillekin. Kaksijalkaiset ovat kiertäneet Suomea ristiin rastiin, ja nelijalkaiset ovat viettäneet kesälomaansa maalla, ja tottuneet nauttimaan ulkoilusta (vaikka päällä oleva villatakki kuinka olisi liian kuuma auringossa). Kesälomalaiset eivät ole ehtineet istahtaa blogin ääreen, ja pahoittelevat kovasti hiljaisuutta. Vielä on kuitenkin hetkenverran lomaa jäljellä, kaikilla jalka- ja tassupareilla!


Mittari näyttää 28 astetta varjossa. Nelijalkaiset kävivät postilaatikolla noutamassa päivän lehteä, ja vaikka intoa kovasti riittikin, taisi kuumuus iskeä kotiinpäin juostessa. Viima intoutui lisäksi sinkoilemaan perhosen perään, putosi sen seurauksena (kuivaan) ojaan, ja läähätti koko loppumatkan. Metsästäessä tulee hiki! Kotiin päästyä kieli pitkällä puuskuttaneet kissalapset pääsivät kellariin viilentymään. Myrsky köllähti jo rappusille tassut kylmää kiviseinää vasten, Viima meni ihan alakertaan asti.


Kaksijalkaiset taitavat lähteä illalla uimaan, kesälomakuulumisia lisää myöhemmin!

Pysykää varjossa, ja juokaa paljon!
t. kissat jotka eivät tee kumpaakaan