torstai 15. marraskuuta 2012

Eka yö takana :)

Myrsky oli heti kopasta ulos tullessaan kuin maailman omistaja, vaikka alkumatka autossa olikin vähän surullista vinkunaa. Kiersi kaikki paikat, keräsi pölyt nurkista, kehräsi, kävi ensimmäisen puolen tunnin aikana heti tsekkaamassa kissanpuun ja hiekkalaatikon, ja söi ja joi. Viima oli vähän varautuneempi, mutta rentoutui lopulta sekin. Sohvan sisältä muuten löytyi mystisiä salareittejä!

Illalla Viimakin jo kehräsi Mikolle mutta ei minulle! Yöllä kun se ennen kuutta hyppäsi viereen sänkyyn, kehräsi se sitten sentään minullekin. Nämä on molemmat hurjan ihmisystävällisiä ja rohkeita, ja yllättävän puheliaita.  Ja Myrsky kehrää pelkästä vilkaisusta (ja kellahti just makaamaan mun hiiren päälle) ja hurjalla volyymillä.

Illalla nukkumaanmennessä jätin lapset nukkumaan tuohon kissanpuuhun kun olivat sinne jo torkahtaneet. Aamuyöstä hiippailivat sitten viereen ja enhän minä siinä osannut nukkua vaikka ne ihan kiltisti olivatkin! Kokoajan kuulostelin että missä lapset vipeltää, ja uskallanko kääntää kylkeä :D Myrsky olisi halunnut pölyisen karvansa kanssa nukkua nenän edessä, ja kun sitä yritti siirtää, se aloitti hurjan kehräyksen. Automaattipölyhuiska.. Sitten kun vauhdikkaampi vipellys taas alkoi seitsemästä eteenpäin (ei, en tosiaankaan ajatellut herätä ennen yhdeksää, kissoja tai ei) pistin vähän sapuskaa kippoon ja oven kiinni eivätkä lapset sitä protestoineet vaan sain tyytyväisenä nukkua.

Aamulla avasin oven ja jäin vielä hetkeksi köllimään niin eihän siinä kauaa mennyt kun kaksi pentua veti rallia ylitseni :D Pakkohan siinä oli kamera hakea, ja lopputulos on tässä:


Ja nyt pitäisi laittaa pullataikina kohoamaan... kaappiin se vissiin pitää laittaa, muuten on kissat taikinassa kun tulen takaisin koululta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti