lauantai 5. lokakuuta 2013

Kielletyt leikit

Myrsky keksi tempun: kirjahyllyn päällehän voi loikata! Temppu vaan on sikäli vaarallinen, että kirjahyllyn huipulta on vähän turhan helppo loikata tuon litteän television päälle. Ja televisiohan ei välttämättä arvosta, jos se saa niskaansa reilut 5kg Myrskyä katonrajasta. Pitää muuten harkita tuon television kiinnittämistä tuohon tv-tasoon jotenkin, vaikka se nytkin jo on aika tukeva... Saattaahan toki myös olla, ettei Myrsky kömpelyydessään edes yrittäisi hypätä kapean telkkarin päälle? No, joka tapauksessa ei viitsitty ottaa riskejä, vaan tehtiin kaapinpäälisestä mikrokuvun ja pyyhkeen avulla sen näköinen, ettei se enää houkuttelisi hyppäämään.

Myrskyhän siitä sitten harmistui, ja määkyi kirjahyllyn alla korvat luimussa kuin paraskin mielensäpahoittaja kattoon tuijotellen. Jos joku on kiellettyä, se on yhtäkkiä tuplasti kiinnostavampaa! Lopulta piti mokomaa mielenosoitusta siirtyä jo ihan videoimaan, senverran huvittavaa se oli. Ilmeisesti kamera loi jonkinlaisen esiintymiskuumeen, sillä valitus vaimeni ja kissa päätti hyllyn omituisesta varustuksesta huolimatta hypätä. Mitä veikkaatte kissan yrittävän tuossa määkymisellään kertoa?


Varotoimenpiteet eivät siis toimineet ihan suunnitellusti, mutta ensimmäisen loikan jälkeen toista yritystä ei tullut vaan Myrsky tyytyi mököttämään vähän alemmalla tasolla.

6 kommenttia:

  1. Meilläkään ei ole ollut esteistä huolimatta vaikutusta. :D Pikkuisen kirjahyllyn päälle laitoin lähes koko hyllyn katon kokoisen pehmolelun, kisut eka arasteli ja sitten pokkana alkoivat hyppiä sen viereen makaamaan. Keittiön kaapin päälle käytetyn hyppyreitin eteen laitoin kansion, että mukamas näyttää että kaapinpäällinen on täysi. Sai saman kohtalon kuin teillä mikron kupu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kissat aina keinot keksivät :D Se on kyllä pikkuhiljaa uskottava...

      Poista
  2. Näinhän se menee. Kielletty hedelmä houkuttaisi kovasti...

    VastaaPoista
  3. Just kun toinen keksi hyvän paikan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vähän surullista, mutta minkäs teet :(

      Poista