keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Puolionnistunut ostoskierros



Pikainen kierros lahdessa, ja ostoslistalla lakki ja käsilaukku. Molemmat löytyi, joskaan ei ihan kivuttomasti:D Ihan ensin käytiin Sokoksella katselemassa lakkeja ja toteamassa, että jäljellä oli enää minikokoja & jättimäisiä. Myyjiä ei näkynyt mailla halmeilla, joten ei saatu varastostakaan kyseltyä.

Sokokselta tarttui kuitenkin mukaan käsilaukku. Siellä oli kaksi kivaa, joista toinen olisi ollut tyylikkäämpi, mutta siinä oli olkanauhana sellainen ruma ja typerä nauha, joka oli ihan kuin jotain verkkareiden vyötärökiristysnauhaa.. Sellaista joka rispaantuu nanosekunnissa kun siihen vähänkin koskee... No, toisessa oli siisti ketju. Ainut mikä siinä toisessa haittasi, oli vähän blingit kimalteet läpässä... Mutta sen lopulta hankin. Kunpa se toinen olisi ollut muunlaisella narulla:D No mutta on tuokin ihan kiva.

Mutta The Lakki aiheutti enemmän päänvaivaa. Kierrettiin monta kauppaa ja päästiin vaan toteamaan, että koko 55 on liian pieni, eikä pysy päässä ja että 57 valahtaa nenälle. Ja 56 oli tietty loppu joka paikasta. Lopulta citymarketin varastosta löytyi pikkuriikkisen pölyinen laatikko kokoa 56:D Laatikko on tosiaan tuollainen ruma missä on joku naikkosen kuva päällä. Olisin halunnut sellaisen tyylikkäämmän valkoisen. Tuo ei oikein sovi epäarvokkaan ulkonäkönsä takia lakin laatikoksi:( Nomutta, Fredriksonin lakki se on silti. Samanlaisia ne niissä valkoisissa laatikoissa myi..

Citymarketissa mukaan tarttui myös Twilight-leffa. Toivottavasti on hyvä:D Jos olisi parempi kuin kirja? Emt.

Perjantaina tulevat sitten ne paljon odotetut kirjoitustulokset.. tai perjantaina YTL toimittaa ne kouluille. Riippuu rehtorista/kanslistista että kuinka nopsaan ne on sitten jaossa oppilaille.. Lapussa luki viimeistään maanantaina?! Min ajattelin että voisin vaikka ottaa makuupussin ja mennä jonottamaan kanslian oven eteen jo torstai-perjantai yöksi niitä. Senverran paniikissa niistä olen.

Mutta ikäväkyllä näin ei voi tehdä. Sen lisäksi, että koululla voisi olla jotain sanomista siihen, minun pitäisi lähteä Tammelaan päiväkäynnille perjantaina! Miten hitossa sitten saan tulokset?! Lapussa luki, ettei edes perheenjäsenille sanota ellei ole asianmukaista valtakirjaa. Mitä meinaa asianmukainen valtakirja? Minun pitää kirjoittaa varmaan sitten Emmille tai Matille valtakirja että voivat udella minun tulokseni ja lopulliset pisteeni. Minähän ehdin jo seota maanantaiksi, varsinkin jos kuulen kuinka muut on saaneet tuloksiaan ja minä en!

Ja pääsykoelukeminen muuten takkuaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti