lauantai 8. helmikuuta 2014

Pakkasen muisto suojasäässä

Nyt kun ulkona sataa vesiräntää, ja kaikki on harmaata ja sumuista, ja suojakeli jyllää, niin on hyvä muistella tammikuun aurinkoisia päiviä ja paukkupakkasia! Kävin silloin iltalenkkien ohessa valokuvailemassa hämärissä pitkähkölla valotusajalla puita ja maisemia lähitienoilta, ja vähän hassuttelin mm. pistämällä kameran selälleen puun alle ottamaan kuvia. Ihan hauskoja niistä tuli!



Tammikuun pakkasilla myös kissat pääsivät kameran eteen, sillä kaveri kävi niitä kuvailemassa. Allaolevat kuvat ovat Aki Korhosen ottamia, hän on aiemminkin käynyt Myrskyä ja Viimaa moikkailemassa ja kuvaamassa (ja tuomassa iiiihanaa kissanminttua). Tätä kuvauskeikkaa oltiin suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta kurjien ja hämärien säiden vuoksi se venyi tammikuulle saakka. Nyt kuitenkin saatiin hauskoja ja valoisia talvikuvia kissoista ihan ulkona asti!


Viima oli taannoisen pihalla säikähtämisen vuoksi vielä kuvauspäivänä kovin arkana (tosin eilisellä lenkillä iltahämärissä se kulki jo häntä pystyssä), mutta Myrsky nauttii ulkoilemisesta ja jos emäntä olisi viitseliäämpi, sen saisi varmasti opetettua kulkemaan nätisti pidempääkin lenkkiä, eikä vaan höpsöttelemään sinne tänne! Kylmyys ei tunnu kissoja haittaavan, vaan ulkona viipotetaan turhia ihmettelemättä. Pidemmällä reissulla pakkanen palelsi välillä kissojen varpaita, ja lumi sulaa kiinni anturoiden karvoihin. Niitä pitää sitten vähän puhdistella...

Alla on tuon kuvauskeikan parhaimmistoa, ja lisää parhaimpia kuvia löytyy meidän galleriasta:)







Viimeaikoina sää on taas kyllä ollut kaukana noista kirkkaista ja lumisista pakkaspäivistä. Tänään käytiin hakemassa yksi kätkö, ja matkalla kastui jo varpaatkin. Koska lähiseuduilla ei oikein enää hakemattomia kätköjä ole, joudutaan me jo kävelemään aika pitkiä matkoja niitä etsimään. Hiukkasen ankeat kelit, vaikka hyvä sentään että yhä on edes lunta vähän valaisemassa. Mutta pitkän lenkin jälkeen on mukava käpertyä sohvalle katsomaan elokuvaa tortillojen, valkoviinin ja juustomaistiaisten (ja muiden naposteltavien) kanssa! Kissatkin saivat maistiaiset hevosenjauhelihasta. Hyvää lauantai iltaa siis kaikille, ja pieni palkinto erään todella raskaan kurssin suorituksesta :) Ja leffan jälkeen sauna lämpenemään!

4 kommenttia: