Kun tulin töistä kotiin, oli minua odottamassa pipareista, tomusokerista ja pakastimen suojista löytyneistä villimansikoista tehty pieni ystävänpäivälahja. Hymyilytti :) Pienistä asioista tulee iso ilo! Illan jatkoksi äiti, isä, sisko ja mummi tulivat kahville, ja sain myös kauniita tulppaaneja lahjaksi (vain todetakseni, että meillä ei ole yhtään kukkamaljakkoa, mutta korkea juomalasi kelvatkoon). Suomi pärjäsi kiekossakin (itse en seuraa, mutta vieraat liimautuivat ruutuun), ja samaan syssyyn makuuhuoneen betoniseinään porattiin vihdoin kiinni se kaivattu ikkunalauta! Paljon ehti siis illassa tapahtua.
Ystävänpäivän kunniaksi kissalapset saivat paljon huomiota ja rapsutteluja. Me päätettiin myös tehdä ystävän teko, ja lahjoittaa meille kertyneitä kuivaraksuja niitä enemmän tarvitseville. Raksuja meillä syödään lähinnä palkintoina silloin kun opetellaan jotain kivoja temppuja, tai uskalletaan ulkona uusiin paikkoihin. Ja silloinkin vain, koska märkäruokaa on ikävä kuljettaa taskussa. Meillä luotetaan märkäruokaan ja raakalihaan, mutta jostain syystä kaikenmaailman tarjouksista ja kilpailuvoitoista on kertynyt sievoisesti tätä kuivaa sapuskaa.
|
"Etkai sä näitä pois anna?!" |
Alkuun mietin blogiarvontaa, jonka palkintona jakaisin nuo pussit pois. Turha niitä kaapissakaan on makuuttaa, kun menevät vanhaksi ennen kuin ehdin käyttää yhtäkään loppuun. Luovuin arvontaideasta kuitenkin toistaiseksi, sillä on niitäkin kissoja, joilla avuntarve on suuri, mutta ei ole sitä omaa ihmistä heidän puolestaan blogiarvontoihin osallistumassa.
Siksipä meiltä lähtee huomenna kolmisen kiloa kuivaruokaa Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistyksen ruokakeräykseen! Jos Tampereen tai Ylöjärven suunnalla pyörit 15.2., niin kannattaa tulla pyörähtämään joko Kauppakeskus Duolla tai Kauppakeskus Elossa tuomassa jotain pientä apua tarvitseville! Lisää keräyksestä voit lukea
täältä. Itsekin istun keräyspöydän ääressä vapaaehtoisena sen ajan, mitä Akateemisen kyykän MM-kilpailueriltä ehdin, saa tulla moikkailemaan!
Hyvää Ystävänpäivää kaikille :)
Ja täältä lähtee sitten toisenmoinen apu kodittomille, ihanaa! Meillä on näemmä sama teema meneillään ;)
VastaaPoistaMukavaa auttaa apua tarvitsevia <3
PoistaHyvä vinkki, enpä tästä keräystapahtumasta tiennytkään!
VastaaPoistaTervetuloa paikalle!
PoistaKiitos vain :) En ole ihan varma, satuttiinko kohdakkain, mutta oli kiva piipahtaa, kun keräyspöydän äärellä päivysti niin positiivista porukkaa! Onko blogiin tulossa rapsaa keräyspäivän sujumisesta tai Pesun toiminnasta muuten? Aihe on varmasti monesta kissahöpsöstä kiinnostava.
PoistaOlen aika aloittelija näissä Pesuhommissa, ensimmäistä kertaa tällaisessa mukana! Siksi en enkä osaisi kirjoittaa kovin hyvää tekstiä aiheesta. Voin kuitenkin jatkossa yrittää kehittää jotain aiheen tiimoilta! Kiitos vinkistä :)
PoistaMinä olin muuten se ujopiimä olla oli vaalea tukka :)
Pienet asiat tosiaankin ovat parhaita :) Oi teidän pussailijoita! <3
VastaaPoistaNiinpä! Näin se on <3
PoistaMekään emme tienneet keräystempauksesta... Varmaan pk-seudulla semmoisia myös on/oli? Pitää olla kärppänä seuraavan kerran!
VastaaPoistaPk-seudun keräyksistä en tiedä, varmaan Hesy tai joku muu vastaava niitä mainostelee sitten kun niitä on, kannattaa niiden nettisivuja kytätä :)
PoistaIhana tuo viimeinen kuva ♥
VastaaPoistaTaatusti menivät nuo ruokapussi oikeaan osoitteeseen!
Joku apua tarvitseva saa vatsansa täyteen <3
PoistaUpeaa muistamista! Useallakin tavalla.
VastaaPoistaMuistamisesta tulee aina hyvä mieli, puolin ja toisin, ja pienestäkin :)
PoistaSamaa mieltä Mamma äNnän kanssa =)
VastaaPoista