|
"Melkoisen...pirteät?" |
Juoksin (hölkkäsin) muutama päivä sitten 4km. Vauhti ei päätä huimannut, mutta enpä hidastanut kävelyyn kertaakaan! En ole varmaan ikinä ennen juossut tuollaista matkaa, niin rapakuntoinen olen ollut. Aikaa tuon matkan hölkkäämiseen meni 31 minuuttia, joten ei mikään ihan susi suoritus. Ehkä nämä viikoittaiset ratsastustunnit ovat vähän kohottaneet kuntoa! Tästä on hyvä jatkaa. Mitään himo-urheilijaa minusta ei kyllä saa, mutta että josko nyt vähän tuota kuntoaan hoitaisi ihan terveyden ja jaksamisen takia.
Tuon lenkin jälkeen jouduin kuitenkin toteamaan, että yli viisi vuotta vanhat lenkkarini ovat jo puhki kulutetut. Viikonloppuna matkasin siis Ideaparkkiin, ja pääsin oikein jalka-asentotestiinkin (seisoskelin jonkun levyn päällä, ja tein kyykkyjä ja muuta outoa), jonka seurauksena minulle osattiin valita sopivalla tavalla juoksemista tukevat kengät. Siinä kenkähyllyä tuijotellessani hiukkasen räpyttelin silmiäni: jostain syystä naisten kenkien värimaailma oli... mielenkiintoinen. Mutta mikäpä siinä, pitäähän elämässä olla väriä. Mukaan tarttui tuollaiset neonpinkillä koristetut juoksutossut. Vanhat lenkkarini jääköön metsäseikkailukäyttöön, siinä hommassa välttävät ihan hyvin. Kenkähylly saattanee silti tarvita siivousta, siellä on kovin ahdasta, vaikken mikään kenkäfriikki olekaan...
|
"Ei tänne nyt mitään kenkiä enää mahdu!" |
Hyvä Viima :-)! Henkilökunnan kanssa pitää olla tarkkana, etteivät unohda, kenelle huonekalut oikeastaan ovat. Kissoilla on veto-oikeus <3.
VastaaPoistaJep! Eniten tuossa kyllä hämmentää se, että miten se oli tuonne päässyt pudottelematta niitä kaikkia kenkiä, joiden taakse se oli mutkeltanut :D
Poista