keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Suursuosikkilelu, ja vähän muitakin.


Viimeviikolla tuli Zooplussalta paketti. Homma meni perinteiseen tapaan: tuli paljon monenlaista ja vaihtelevalla laadulla laatikoihin pakattua ruokaa, ja sain aktiivista avustusta koko laatikonpurkuoperaation ajan. Kaikki purkit, pussit ja vuoat olivat tälläkin kertaa ehjinä, vaikka pakkaaminen olikin hieman kyseenalaista: pussit ja laatikot pyörivät isossa laatikossa sekaisin keskenään. Tällä kertaa laatikoissa oli kuitenkin myös bonuspistepalkintoja oikein kaksin kappalein, ja niiden lisäksi yksi tarjouslelu. Tänään oli vihdoin hetki aikaa istua alas kirjoittamaan näistä.

Ensimmäinen on Trixien Brain Mover (linkki) pulmapeli: tarjouksesta ostettu muovinen konepestävä lelu, jossa on neljä eri tehtävää. Leluun voi piilottaa nameja, joita kissa saa esiin tyrkkäämällä palloja sivuun, siirtelemällä laattoja, vääntämällä vivusta ja vetämällä narusta. Osa koloista on myös niin syviä, että nami pitää kaivaa ylös tassulla. Tämän käyttöä meillä vasta harjoitellaan, ja Myrsky on pariin otteeseen kuolannut sen ihan märäksi, kun namit tuoksuvat mutta mitään ei näy!

Viima on tajunnut jutun juonen, ja osaa jo 3/4 tempuista.
Myrsky sen sijaan on kunnostautunut lähinnä lelun paiskomisessa ympäri
olohuonetta. No, irtoaa ne namit silläkin!

Bonuspisteillä mukaan tarttui ilmaiseksi myös hauska Trixie De Luxe  patteripeti (linkki). Se olikin hieman mielenkiintoinen tapaus: paketissa ei tullut minkäänlaisia käyttöohjeita, ja kesti hetken hahmottaa mistä pitää vääntää ja mistä pyörittää! Insinöörimäisellä ihmettelyllä peti saatiin kuitenkin kasaan, vaan valitettavasti jouduttiin heti alkuunsa toteamaan että meidän reilu 13cm leveät lämpöpatterit ovat tuolle aivan liian leveitä.

Vaaditun patterileveyden (7-10cm) olisi toki pystynyt lukemaan myös tuotteen kuvauksesta, mutta enhän minä mitannut noita pattereita. Arvelin vaan, että onhan se nyt suunnilleen 10cm. No, oli enemmän. Kirkkaanvalkoinen ainoana värivaihtoehtona on myös aika pelottava, mutta kun ilmaiseksi sai, niin pitihän sitä kokeilla. Ei myöskään ole suuri vaiva väsätä tuohon vaihtokankaita, neliömäinen pussihan se vaan on. Kaikkinensa ei kuitenkaan ihan täydellinen ostos meille, mutta ajattelin, että voihan sen lahjoittaa kaverille, tai vaikka blogiarvonnan palkintona. 

Iskin pedin kuitenkin valokuvaamista varten kiinni ikkunalaudan koloihin, joihin se sopikin ihan hyvin, vaikkei saanutkaan tällä tavalla väärin asennettuna tukea patterin kyljestä. Peti heilui ikävästi ja ikkunalauta notkui kun sille asetti painoa. Todettiin, että ei se oikein kestä sitä, että tuohon petiin joku viisikiloinen köntti loikkisi. Ihan vain väliaikaisesti se jäi tuohon, kun suunnittelin räpsiväni siitä pari kuvaa... mutta kuinkas sitten kävikään? Viima omi muutamassa hetkessä pedin itselleen, ja ikkunalaudan notkahtelu-ongelmakin korjattiin laittamalla jakkara pedin alle. Nyt se on sitten siinä...ja se taitaa olla Viiman peti, eikä siitä täten vissiin voikaan luopua..


Nämä molemmat esitellyt jutut on olleet enemmän Viiman heiniä, mutta tottahan Myrskyllekin löytyi jotain? No, niin löytyi! Paras lelu ikinä! Bird lelukeppi (ulkomaisilla Zooplus sivuilla nimeltään Cat Dangler Pole Bird) (linkki). Muutaman euron arvoinen keppi tarttui mukaan myös bonuspisteillä, ja siten ilmaiseksi. Se näytti ihan tavalliselta höyhenkepiltä, mutta kissojen reaktio siihen oli hurja!


 Lelussa on pitkä kaksiosainen keppi, joten leikitykseen saa helposti lisää vauhtia, eikä leikittäjän tarvitse yrittää olla kissaa nopeampi. Narun päässä on kiinni nippu höyheniä, jotka on (oli) aseteltu niin, että kun höyhentupsua lennättää, se vipattaa ja pysyy ilmassa vähän niinkuin oikea lintu. Höyhenistä kuuluu jopa vieno viuhuminen, niinkuin kyseessä olisi pikkulintu lentoon lähdössä.

Myrsky hullaantuu jo pelkästä lelun näkemisestä, ja lelun piilottaminen siltä on melko hankalaa. Niin vauhdikkaasti se sinkoilee sen perään! Höyhenosa on jo vähän kärsinyt, sillä jahtaamisen lisäksi tätä lelua halutaan kovasti tappaa. On se jo kuitenkin useammat leikkisessiot kestänyt! Leikkimisen väleinä lelu laitetaan jonnekin turvaan, etteivät kissat kurista itseään sen naruun, ja etteivät ne teurasta hienoa lelua itsekseen. Kulutustavaraahan nuo tämäntyyppiset lelut ovat, mutta eivät myöskään ole hinnalla pilattuja siihen nähden, miten paljon iloa niistä on.

Tavalliseen huiskaan (höyhenet heti kepin päässä, ei narua) verrattuna tällä saa paljon vauhdikkaammat leikit aikaiseksi. Tämän kanssa kun ei tarvitse kyykkiä liikuttaessaan höyheniä maata pitkin, ja liikkeetkin ovat vauhdikkaammat kun narua voi heilautella, eikä tarvitse vetää perässä. Tykkään, näitä meille ostetaan vastaisuudessakin, sitä mukaa kun hajoavat, ja varmaan käytän kaikki zooplus bonuspisteenikin näihin! Alla videonäytettä tällä lelulla leikkimisestä.


Niin... sieltä se läähätyskin tuli!

15 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Sössin ekassa kommentissa joten ottaan uusintana:

    Arvasin oikein, bird-keppihän se ! Sulat on muuten oikeita linnunsulkia eli jos irrotessaan joku ehtii ottamaan maistiaisia, ei tarvi olla huolissaan.

    Meillä on noita kaapissa aina, mutta ikävä kyllä ne on aikalailla kertakäyttökamaa meidän kavereiden käsittelyssä. Siltikin, pakko niitä on noille hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama meillä: Uusia on jo paketillinen tilauksessa, eka on aikalailla teurastettu :)

      Poista
  3. Hei, meilläkin olisi tämän viikon lopussa tarkoitus käyttää vanhenevia pisteitä, ja olen pohdiskellut juuri tuota lelua! Nyt siis taisi varmistua, että tuo lähtee mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mutta suosittelen myös hankkimaan useamman kerralla :D Tämä lelu herättää ainakin meidän kissoissa kunnon teurastusinnon...

      Poista
  4. Helmikin on saanut tuon suosikkilelun lahjaksi! Tarulta siis :) Helmi tykkäsi kovasti katsoa kun sillä leikittiin! Tykkää vieläkin. Sillä tavalla kuningatarmaisen viileästi.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva paketti! :) Tuo älypeli näyttää tosi mukavalta! Miekin ostin viime vuoden puolella patteripedin ja tuli itselläkin arvioitua väärin koko.... Olin lukevinani, että sopii kaikkiin pattereihin, mutta meidän ohuelle ei puhettakaan. Lahjoitin sen sitten äitini kissalle, mutta vielä sitä ei ole laitettu paikoilleen.

    Ja ihana nähdä bird-keppi kunnon toiminnassa! :) Kuten jo kerroin, meillä se ei kestänyt viittä minuuttiakaan, mutta sen sijaan riikinkukkosulkainen vastaavantapainen säilyy parisen viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika nopeasti tuo kyllä teurastettiin, mutta on senverran kiinnostava, että pitää tilata noita lisää!

      Poista
  6. Oi kuinka kiva kepukka =) Oiskohan mullakin niitä bonuspisteitä....

    VastaaPoista
  7. Joo, toi höyhenlelu on just se jota hehkutin viime viikolla irkissäkin! Meillä siis se on ollut se lelu, jolla on noi arkajalat saaneet kuorestaan. Viuhti, Tiuhti, Nani, Muru jne ketkä meillä on olleetkaan, ovat kaikki rakastuneet siihen ja se on ihan loistava!! Nykyisin meiltä löytyy niitä kolme, ja ensimmäistä on jouduttu teipillä korjailemaan. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää nykyinen oli jo reilun viikon jälkeen jesarin tarpeessa :D Mutta tykkäävät silti.

      Poista
  8. Brain Mover näyttää kivalta, tosin aavistuksen kevyeltä Unnan tehotassuille. Myrskymäinen lähestymistapa voisi hyvinkin olla lopputuloksena, jos meillä olisi moinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhan kevyt ja helposti väkivalloin ratkaistavissa tuo kyllä on ollut :(

      Poista