Leirimuistoja

Vaikka yhden leirikaverin kuvat onkin vielä saamatta, niin enää en malttanut olla julkaisematta näitä muita. Syyskuun loppupuolella oli perinteeksi muodostunut koulun heppakerhon ratsastusleiri Alavuden Ratsastuskoululla. Paikka on mahtava, kyllä sieltä aina niin vaan tulee itsensä voittaneella fiiliksellä kotiin. Ja mahtavien kuvien kanssa! Oltiin jakauduttu kätevästi kahteen ryhmään, joten toinen ryhmä pystyi kuvaamaan aina toista.

Ratsuina minulla oli leirin aikana Ilaro ja Veeti. Ilaron kanssa mentiin perjantain kouluratsastustunti, ja lauantaiaamun rataesteet. Kauhistus iskikin, kun sain kuulla että maastotunnit menisin lupsakan Ilaron sijasta Veetillä, joka viime vuonna kiikutti minua ihan miten lystäsi. Kiltti hevonenhan se oli, mutta kovin innostunut lähtemään kavereiden perässä... Tällä kertaa onnistuin kuitenkin pitämään humman hallinnassa. Saimme verrytellä alkuun metsässä vapaasti, ja pääsin kokeilemaan miten meillä oikeasti jarrut pelaakaan, ja yllätyksekseni ryntäilystä huolimatta sain homman yleensä pian hallintaani. Itseluottamus kasvoi roimasti, ja jännitys alkoi hälvetä. Loppuvaiheessa suurin ongelmani tuntuikin olevan se, että Veeti olisi saanut liikkua reippaamminkin! Se kun tuntui välistä toteavan, että laukata tarvitsee kunnolla ihan vain sinne asti, että ollaan tarpeeksi likellä kavereita... 

Hyvin siis meni, tai oikeastaan aika huikeasti. Vaan tottahan toki leirille piti mahtua myös kaksi putoamista!

Ei nyt ehkä täydellisin hyppy, mutta katse on jo kohti seuraavaa estettä!

Huomaatteko tuossa yllä olevassa kuvassa kuinka hevosen etukavio hipoo puomia? No, siihenhän se kopsahtaa, hevonen tekee pienen kompastushorjahduksen ja jatkaa sitten matkaa... vaan minä päädyin sukeltamaan maistelemaan hiekkaa ja kauhaisemaan sitä aimo annoksen myös ratsastushousujeni sisälle! Ilaro pysähtyi nätisti heti kun huomasi minun kellahtaneen, ja minä pääsin sujuvasti takaisin satulaan (tyhjennettyäni ensin housuni hiekasta). Leirin ensimmäinen putoaminen siis suoritettu, eli kakkua tiedossa kavereille!

Täyttä vauhtia mäkeä ylös, kaikki sujuu mahtavasti!

No noin 10m kuvanottopaikan jälkeen tulee tiukka kurvi, jossa minulta lipsahti jalustin jalasta. Sain pideltyä vauhdissa kiinni, ja pääsin mäen ylös asti (vaikka se nyt menikin vähän kaulalla makaamiseksi, videolta näkyy). Selvisin siis tuon hurjan mäen ilman jalustinta, huikeaa! Paitsi että sen sijaan, että huokaisin helpotuksesta, olisi pitänyt laittaa se jalustin pikaisesti takaisin jalkaan. Valmiiksi vinossa istunut ja säikähdyksestä toipuva ratsastaja kellahti nätisti takapuolelleen maahan, kun hevonen otti pari reippaampaa raviaskelta kohti edellä mennyttä kaveria.. Kankku kirvellen uudelleen satulaan, ja matka jatkui.

Onneksi olin ekan putoamisen jälkeen ostanut kaksi jäätelökakkua leiriporukalle, varmuuden vuoksi ;) Eipä kasvanut velkalista. Se kyllä harmittaa, että kumpikaan putoamiseni ei sattunut videolle eikä kuvaan!

Näitä kuvia katsellessa tulee hinku treenata hyppäämistä vähän lisää. Monissa kuvissa alan olla jo ihan hyvin hypyssä mukana, mutta jo ehkä vähän liikaakin. Tai ainakin ihan liian etukenossa. Etukenoa sain syyttää leirin ensimmäisestä putoamisestakin - jos on jo valmiina etunojassa, niin ei vaadi paljoa kun siitä sukeltaa kaulan yli maahan. Reidet ja keskivartalo tarvitsisivat ehkä aavistuksen lisää voimaa, ja tasapainossakin on kehittämisen varaa. Ottaen huomioon, että olin ennen leiriä hypännyt viimeksi vuosi sitten, niin ihan hyvä suoritus kuitenkin. Ensi vuonna haluan vaan olla vielä parempi! 

Täytyy kuitenkinkatsoa miten tämä harrastus nyt jatkuu. Vuoden ajan harrastin n. viiden hengen kaveriporukassa, vaan nyt kesän mittaan he yksitellen muuttivat pois Tampereelta tai löysivat vuokrahevosen, ja vaihtoivat tallia. Minulla on vielä yksi tuntikortin tunti käyttämättä nykyiselle tallille, sitten pitää miettiä mitä tehdä. Yksinään jatkaminen on vähän ankeaa, etenkin pimeissä syysilloissa ajeleminen viikosta toiseen itsekseen noinkin pitkää matkaa. Lähempänä olevat tallit sitten taas ovat kalliimpia. Lopettaa ei huvittaisi, eikä taukokaan kiinnosta. Vastahan olen saanut vuoden aikana oikeasti kaivettua esiin ne usean vuoden ratsastustauon aikana kadonneet taidot, ja alkanut ehkä vähän kehittyä! Eiköhän tässä jotain keksitä.

Yleistä rapakuntoisuutta korjatakseni olen alkanut käydä silloin tällöin kaverin kanssa koululla järjestettävillä ryhmäliikuntatunneilla (65€ vuosimaksulla käyttöön kuntosali ja hyvä ryhmäliikuntavalikoima opiskelijoille, ei paha!). Painojen kanssa kyykkääminen ja vatsalihasten rääkkääminen saattaa ehkä hyödyttää tulevaisuudessa myös hevosen selässä. Vartalonhallinta on nimittäin ratsastajan tärkein ominaisuus, jään siis odottamaan josko tästä tulisi tuloksia!

Mutta ei unohdeta leirivideota!