perjantai 14. syyskuuta 2012

Ponileiriläinen ilmoittautuu!

Ensimmäinen ilta ja ensimmäinen ratsastustunti ratsastusleirillä ohitse! Ollaan siis Alavuden ratsastuskoululla, ja tämä on kyllä tosi kiva ja mukavahenkinen talli. Viimevuonna samasta paikasta samanlaiselta leiriltä tuliaisina oli julmettu lihasjumi (ja saldona putoaminen). Tähän leiriin valmistautuminen oli kuitenkin ihan eri luokkaa (viimevuonna tähän aikaan olin täysin rapakunnossa, ja ratsastamisesta (saati sitten hyppäämisestä) oli kuukausia. Nyt kunto on äärettömän paljon parempi ja kesätunneilta sai ratsastuskokemustakin.

Oli upea kuulla miten opettajakin oli huomannut että vuoden aikana oli tullut selvästi kehitystä! Ratsastamisesta se ei välttämättä ihan kamalasti johdu, koska vuoden aikana tuli ratsastettua ehkä kymmenen kertaa yhteensä mutta ihan yleiskunnon paranemisella oli varmasti paljon tekemistä sen kanssa. Nyt jaksaa taas keskittyä ratsastamiseen, eikä siihen että hengästyttää ja väsyttää. Upea fiilis! Ratsastajana en oo erityisemmin kehittynyt mutta ennemmin palailemassa vanhalle tasolleni. Yay!

Tämänpäivän tunti oli puomikoulutunti, ja menin Filarolla. Se oli aivan upea kaveri, ja palkitsi kun tein asiat oikein. Ja sen askeleissa oli helppo istua! Vähän sain vääntää että sain pohjeavut läpi, mutta toisaalta laukka kevyessä istunnassa oli loistavaa! Sää on vähän synkeä ja kylmä ja tihkuinen mutta maneesissa oli mukavaa ja illan päätteeksi oli sauna! Aivan mahtavaa. Katsoo kuin jumissa sitä on huomenna.. Toivottavasti pysyn kyydissä :D Ja eka tunti jo puoli ysi aamulla..

Kuvia laitan vasta leirin jälkeen, koska kirjoitan tätä puhelimella enkä saa tähän suoraan kamerasta kuvia millään ja tämän oma kamera on huono. En sentään ottanu tietokonetta mukaan :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti