lauantai 8. joulukuuta 2012

Kiire!

Noniin. Tästä postauksestakin tulee vähän tynkä.

Eilinen pelin jälkeinen "korjaanpa vaan kandista kirjoitusvirheet" ilta muuttui "apua tässä on yksi sivu liikaa"-yöksi. Tiivistinpä sitten tekstiä oikein urakalla pitkälle aamuyöhön... mutta nyt sekin on tehty. Huomenna palautukseen. Tai tänä iltana jos ehtii.Tänään pitäisi pikasiivota, pestä hiekkalaatikko, ja lähteä töihin, huomenna aamulla töihin, jonka jälkeen ratsastamaan, jonka jälkeen tullaan ratsastusporukan kanssa tänne viettämään iltaa ja saunomaan. Työt alkaa puolentoista tunnin päästä, joten tässä ei paljoa ehdi tarinoida. Vähän kuitenkin kun odotan että hiukset kuivuu suihkun jälkeen edes vähän.

Maanantaina pitäisi sitten tehdä tiistaiksi ruotsinkielínen puhe suulliseen tenttiin. Ajattelin että puhunpa samasta asiasta, mistä pidin kandiseminaarini, ja toivon parasta. Kandiseminaari tosin meni aika improvisoiden koska en pahemmin kerennyt sitä harjoitelemaan (kertaakaan). Tätä on pakko harjoitella vähän enemmän. Maanantaina pitäisi myös käydä palauttamassa kerhon projektianomuskaavake ja kuitit syksyn ratsastusleiristä.

Tiistain tentin jälkeen on melkein viikko väliä seuraavaan joten siinä välissä pitäisi tehdä sitten jouluostokset ja näperrellä lahjat. Lahjat on suunniteltu, mutta mitään ei ole vielä hankittu. Paniikki? No, vielä tässä ehtii pyörähtää citymarketit, prismat ja keskustan liikkeet hyvin. Ja meidän on pitänyt yhdessä käydä kävelemässä pitkin keskustaa ja katsomassa jouluvalotkin! Itse tykkään myös ostoskeskusten joulutunnelmasta mutta sen fiiliksen kanssa olen yksin :D Kissoille pitäisi myös tilata rokotusaika...

Ja torstaihin mennessä pitää olla joulukortit lykättynä postiin. Ehtii ehtii? Nyt tiskaamaan! Näiden postausten perusteella ihmiset varmaan luulee että mulla on kokoajan kiire johonkin... Huomisen postaus tulee vasta myöhemmin illalla yhdeksän aikoihin, koska kirjoitan huomisesta ratsastustunnista ja illasta. Ensiviikolla kirjoittelen taas kissoista (jotka näköjään parhaillaan tuhoavat talouspaperirullaa mun jaloissa...).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti