Kuluneen viikon "pika"kertaus

Blogi on taas ollut muutaman päivän hiljaa. Takana on useampi työvuoro, epätoivoista saamattomuutta ja sairasteluviikon ajalta kertyneiden rästihommien pinon tuijottelua. Lisäksi kämpän siivous on yhä kesken, ja sisko tulee huomenna käymään... No ehkei se välitä :D Lisäksi meillä oli pieni kakkaepisodi kun Myrsky hinkkasi jätöksensä vessan mattoon ja lattiaan. Kissaparka joutui pesulle, ja matot pyykkiin. Onneksi minulla ei (vieläkään) ollut noita isompia mattoja lattialla :D Tässä postauksessa kertailen aika urakalla kuluneen viikon tapahtumia, käy se siivoamisen pakoilu näinkin. Meh. Kun ei sitä siivoamista oikeasti edes niiiiin paljon olisi.

Muutama päivä sitten meillä kävi taas koira. Oikein tarkoituksella odotin, että Myrsky tuli nenä oven väliin kuikuilemaan kun avasin heille oven, ja kyllä sitä kissaa vietiin kun se tajusi mikä oven takana odotti. Ei se vaan enää auttanut yhtään rappukäytävään tunkemisen suhteen, niinkuin vielä viimekerralla. Heti kun koira katosi näkyvistä, oli kissa taas tunkemassa ovesta ulos. Pitääköhän kutsua säännöllisesti joku naapurin koira käymään meidän ovella, ja opettamaan Myrskylle, että rapussa voi oikeasti liikkua mörköjä...?

Jälleen Viima oli utelias koiran suhteen, ja tuli tällä kertaa vapaaehtoisesti ihan lattiatasolle sen kanssa. Normaalistihan kissa etsii turvaa ylhäältä. Haistamisetäisyydelle ei sentään päästetty, vaan singottiin sähähtäen karkuun. Karkuun ei kuitenkaan kiivetty läheskään aina kiipeilypuun ylimpään kerrokseen, vaan jo alempaa käännyttiin takaisin ja palattiin tutkimaan koiran tekemisiä. Myrsky sen sijaan nakotti kuin liimattuna ylimmillä tasanteilla koko koiraepisodin ajan.

Alkuun katseltiin korkealta

Vähän huonolaatuisia kuvia alla (pikkupokkari + hämärä), mutta kyllä niistä näkyy että lähellä käytiin :) Pitäisi muistaa pyytää Mikkoa laittamaan minulle uusia polttimoita kattolamppuihin vanhojen palaneiden tilalle... alkaa käydä kämppä hämäräksi, kun poksahtelevat yksi kerrallaan, enkä yllä niitä vaihtamaan. Korkean paikan kammo, jne... Ei vaan, huomenna voisin oikeasti yrittää itse. Mutta siis, niitä koirakuvia:

Eilen käytiin taas kissalasten kanssa ulkoilemassa! Myrsky käyttäytyi kuin pikkulapsi: juoksi pää viidentenä jalkana mihin sattui, ja heittäytyi selälleen kiukuttelemaan kun ei päässyt sinne minne olisi halunnut. Viimaressukalle taas tuli vähän vilu, kun sillä ei ole noita Myrskyn varvasvälikarvoja lämmittämässä. Se myös oli aika paljon paikallaan, ja ennemmin tarkkaili kuin lähti seikkailemaan.

Kuvia tuli räpsittyä, vaikka kissat kovasti haikailivatkin eri suuntiin. Kunnon ulkoiluyhteiskuva jäi saamatta, mutta ehkä sen ehtii. Mietittiin, että jos joskus asutaan asunnossa, jossa on oma piha, pitää takaoven ulkopuolelle rakentaa pieni kissahäkki joka toimisi jonkunlaisena tuulikaappina. Kissat saisivat ulkoilla turvallisesti, ja ihmiset voisivat käyttää pihaa pelkäämättä että kissat karkaavat. Jos siinä ei olisi mitään turvaa (tuskin tarjolla olisi ovella eristettyä eteistäkään) niin eihän sitä ovea uskaltaisi avata kun nämä vilahtaisivat jalkojen välistä vapauteen. Sen verran monesti niitä on saanut keräillä jo rappukäytävästä!

Piha on ajankohtainen ehkä vasta kesällä jos silloinkaan, katsotaan millaiseen asuntoon muutetaan. Tehtiin siis nyt yhdessä asuntohakemus! Mutta vastausta siihen saa odotella. Eilisen ulkoilupäivän kuvasatoa sen sijaan voi esitellä jo nyt. Iltavuoro töissä esti harmillisesti hiihtämään lähdön (nyt minulla on täällä sukset!) mutta kissalenkki mahtuu aina päivän.

"Minä menen tänne, seurasit tai et."

Kumpikaan näistä ei vastustele valjaita. Viima vähän jännittää niitä alkuun, mutta ei sekään niitä pakene. Miten minulle onkin päätynyt kaksi näin rohkeaa ja fiksua kissaa? Tai no fiksuudesta nyt voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan nämä eivät stressaa turhista.

Solmussa.

Ulkona Viima oli aika jännittynyt, mutta leikkauksen jälkeen siitä on tullut kotioloissa rento ja todella huomionkipeä. Se myös komentaa kovasti - jos kehtaan katsoa siihen päin, mutta en jaksa tulla rapsuttamaan, tulee heti ärsyyntynyttä maukunaa palautteeksi. Myrsky nyt naukuu vähän kaikesta, syystä ja ilman syytä. Kovasti näillä riittää juttua!

Jännä paikka.

Tomerana :D

Tämän lisäksi Viima harjoittaa hyppylihaksiaan edelleen silloin tällöin oven reikää jahdatessaan. Aina ei voi ymmärtää kissaa... Meillä on myös pienenä mukavuusongelmana kissanhiekan kulkeutuminen kämpässä. Hiekkalaatikko on kylppärissä, ja kun käyn suihkussa, jää lattia vähän märäksi. Kissat sitten tassuttelevat märällä lattialla, ja käyvät sitten kosteine tassuineen hiekkalaatikossa. Ja tokihan se hiekka sitten takertuu jalkoihin, etenkin Myrskyn varpaisiin, ja lentelee pitkin. Ja paakkuuntuva kissanhiekka sementöityy oikein mukavasti lattiaan kostuessaan, ja takertuu omiin paljaisiin jalkoihin suihkusta tullessa.

Ongelmaa vastaan on kaksi helppoa ratkaisua, joista päädyn koettamaan molempia. Ensinnäkin aion siirtää hiekkalaatikon pois kylppäristä, ja toisekseen, tilasin nyt näille uuden ja isomman hiekkalaatikon vanhan käydessä vähän pieneksi.  Uusi hiekkalaatikko on Boodan Cleanstep, jossa kissa kulkee laatikkoon pieniä portaita pitkin, ja näin suurin osa hiekasta jää niihin. Lisäksi laatikko on senverran suojainen ettei tarpeillaan oleva kissa tai sen jätökset ole ihan vieraiden silmien alla vaikka laatikko julkisemmalla paikalla (=kylppärin ulkopuolella) olisikin. Lisäksi mietin, että jos hiekan kulkeutuminen jatkuu, voisin tulevaisuudessa investoida rikkaimuriin jolla voisi sutaista nopeasti laatikon ympäristön vaikka kerran päivässä.

Eihän tuo hiekkaongelma nyt varsinaisesti ihan kamala ole, joten toivotaan että uusi hiekkalaatikko ja sen uusi sijoituspaikka auttavat. Mukavuussyistä hienosäädän :) Tilasin samalla Zooplussalta ison satsin kissanhiekkaa, Tigerino Canada merkki on meillä nyt käytössä, ja on toiminut oikein hyvin. Se kulkeutuu pahemmin kuin Pirkan ultra, mutta on selkeästi riittoisampaa (no, aika lyhyellä aikaotannalla vielä, mutta ainakin tuntuu siltä että hiekkajäteämpäriä saa olla harvemmin viemässä pois).

Ja vielä lopuksi... sain tänään kutsun työhaastatteluun, ihan oman alan työpaikkaan! Jännittää kovasti. En lähettänyt tänävuonna tosiaan kuin tuon yhden hakemuksen, epäilin mahdollisuuksiani päästä oman alan töihin vielä tänä kesänä, ja tämä yksi yritys kiinnosti erityisesti ja vaikutti edes etäisesti mahdolliselta. Sitten minulle yhtäkkiä tulikin haastattelukutsu siitä ainoasta paikasta minkä hain! Turha tässä nyt vielä on hihkua, haastatteluhan se "vain" on, mutta enpä ole ennen niihin haastatteluihinkaan päässyt! Arvokasta kokemusta jos ei muuten. Ei sillä, että kassatyössä mitään vikaa olisi, mutta onhan se oman alan työ aina oman alan työtä. Olisi aivan mahtavaa päästä tuonne töihin! Peukut pystyyn?

Reikä seinässä

Viimeyönä Viima sen löysi, mystisen kolon väliovessa. Tyttö päätti sitten, että hän tahtoo sen. Siis sen reiän. Ei mitään hajua, että miksi. Toistaiseksi reikä on edelleen ovessa, mutta yrityksen puutteesta se ei ainakaan jää vajaaksi! Ei taida enää paljon leikkaushaavaa särkeä...

Tautipäiväkirja

Tää kämppä näyttää just siltä, että oon ollu kohta viikon sängyssä... Lähes kaikki astiat tiskialtaassa koska en ole kyennyt tiskaamaan, nenäliinoja pitkin lattioita (miksi ne on kissojen mielestä niin kivoja?), vaattteita pitkin lattioita, kissojen kippaaman pyykkikorin sisältö suihkun lattialla, Viiman leikkausreissulla kopanpehmikkeenä käytetyt peitteet pesemättä kasassa, roskat viemättä... Nyt syön eineslihapullia ja muusia syömäpuikoilla, koska en a) en jaksa laittaa ruokaa, ja b) kaikki haarukat on likaisena. Lääkäriltä sain tänään viiden kuumepäivän jälkeen sairaslomatodistuksen ja ohjeen levätä ja popsia buranaa. Eipä tässä muuta ole tullut kyllä tehtyäkään. Päivät menee iloisesti sekaisin, unet loppuu lyhyeen yskäkohtausten takia, ja alkaa käydä vähän yksinäiseksi. Hassua miten iloinen sitä voi olla lääkärireissusta, kun pääsi vähän tökkäämään nenää ovesta ulos, ja näkemään elämää. Ja ystävänpäiväksi olin suunnitellut leipovani jotain... Flunssa on hyvä laihdutuskeino, 3kg tässä on jo tultu alaspäin, ja yhtään ei tarvis tulla :(

Onneksi Mikko on käynyt minun puolesta kaupassa, ja tullut joka ilta keittämään minulle puuroa.<3

Bussikuskikin oli kummallinen. Kiireessä en tajunnut ottaa bussikorttia mukaan, niin maksoin matkani käteisellä. Bussi lähti liikkeelle ennen kun sain laskettua tarpeeksi kolikoita kokoon. Iskin ne lopulta kuskin vieressä olevaan kuppiin, mutta mitään ei tapahtunut. Olkia kohtauttaen menin istumaan lähimmälle penkille. Monen pysäkin jälkeen (itseasiassa kuuden), kuski sitten alkoi kesken ajon nypeltää sormissaan niitä kolikoita, ja jollain bussikuskin refleksillä tulosti matkalipun jonka jätti siihen kuppiin mihin olin laittanut rahani. Katsomatta yhtään olinko edes paikalla enää. No, silloin olin juuri painanut poistumisnappia :D Hämmentävä.

Viiman leikkaus sujui hyvin, se oli paljon pidempään tokkurassa kuin Myrsky oli, ja toki paljon kipeämpikin, mutta tietäähän sen kun oli isompi operaatiokin. Nyt jo leikkii ja riekkuu ihan normaalisti karvaton läiskä kyljessä vilkkuen. Kuten Myrskykin, niin toki Viimakin halusi heti edes vähän virottuaan kiivetä saunan lauteille. Mikään ei auttanut, vaan sinne oli päästävä. Koska kissa olisi varmaan rikkonut itsensä ylös yrittäessään, oli pakko omakätisesti nostaa se ylimmälle lauteelle, ja rakentaa itselle peti siihen alemmas että ainakin teoriassa pystyisin vahtimaan sitä.

Puolikuolleena saunan laudepedillä yskänlääkepullon ja puurolautasen ja Myrskyn kanssa. Tässä vaiheessa iltaa Viima oli jo siirtynyt toisaalle nukkumaan, ja Mikko oli peitellyt sen söpösti:

Myrsky taas oli ihan oma itsensä. Sillä ei ollut ihan yhtä äidillinen ote Viiman hoitamiseen kuin mitä Viimalla oli Myrskyn leikkauksen jälkeen - siskon kanssa olisi pitänyt saada painia heti kun se vähän korvaa väräytti! Ekan yön ne olikin erotettuna, kunnes Viima alkoi protestoida asiasta, ja oli siinä kunnossa että pystyi laittamaan kampoihin. Siinä hetkessä Viima veti myös julmetun annoksen sapuskaa ja vettä... no olihan se ollut jo monta tuntia syömättäkin..

Myrsky edustaa.

Viima ei saanut eläinlääkäristä tötsää päähänsä, eikä se varmaan sellaista olisi tarvinnutkaan mutta oman mielenrauhani vuoksi lainasin kaverilta tötteröä ja pidin sitä tuon päässä aina kun nukuin. Se meinaan vähän näykki haavaansa, ja minusta ei ollut sitä kuumehöyreissä kokoaikaa vahtimaan. Tötteröä Viima sitten vihasikin oikein olan takaa. Se käveli sen kanssa hissukseen, ja aina johonkin törmätessään se pysähtyi kuin joku olisi pausenäppäintä painanut. Aamulla herätessäni se makasi sängyn vieressä ja tuijotti murhaavasti... voi raasua...

 

 Lopulta uskalsin antaa sen olla ilman, ja näin rennosti oltiin jo tänään:

Myös rallivauhti on palannut ihan normaaliin tasoonsa. Jälkiviisaana voin kertoa, että vastaleikatun kissan vahtiminen kuumeessa ei ole helpoin mahdollinen tehtävä. Yritä siinä nyt estää sitä tekemästä mitään tyhmää kun oma reaktioaika on parin sekunnin luokkaa... siinä ajassahan pieni kissa ehtii jo vaikka mihin...

Sais tää lenssu jo loppua, alkaa käydä tylsäksi... Siskon wanhat jäi näkemättä tämän takia, prkl!

Kyykkää ja kuumetta

No johan iski. Minun piti koota kissavideo, ja blogata myös viikonlopun kuulumiset. Sen sijaan sunnuntai-iltana nousi kuume, ja maanantain makasinkin sitten kissojen kanssa aamusta iltaan pedissä vaihtelevasti nukkuen, ja yrittäen etsiä kissalle kuskaajaa leikkaukseen - itse kun en olisi siihen millään tasolla kykenevä kun pelkkään vessareissuun meinasi vielä eilen pyörtyä. Onneksi Mikko tuli tekemään ihanaa mustikkapuuroa, muuten olisin varmaan elänyt pelkällä jogurtilla koko päivän kun pelkkä seisominenkin sai päässä heittämään. Olihan sitä kuumetta melkein 39 astetta illalla..

Onneksi kissakyyti järjestyi viimetipassa, ja Viima lähti hetki sitten matkaan. Minä makaan sängyssä edelleen, ja yskin minkä kerkeän, mutta kuume on lääkkeellä poissa toistaiseksi. Kävin heittämässä roskat ulos, eli kävelin n. 20m, ja sekin tuntui jo hurjan raskaalta... joten lepopäivä tästäkin selkeästi.

Ei nuo kissalapset ainakaan kuljetuskoppaa pelkää. Yritin asetella sinne pehmusteita, kun molemmat änkivät sinne leikkimään, niin eihän siitä mitään tullut. Täysi työ oli saada Myrsky kopasta ulos ennen lähtöä, kun siellä oli vissiin ihan mahdottoman kivaa mönkiä niiden peitteiden välissä:D Nyt se ressukka on vähän hukassa kun siskoa ei näy missään.. Toivottavasti Myrsky ei kiusaa Viimaa sitten kun se tulee kotiin. Ja toivottavasti sänkypissaepisodi ei toistu :D

Viikonloppuna oli Akateemisen Kyykän MM-kilpailut, ja kuten odottaa saattoi, ei meidän joukkue tänävuonnakaan sitä maailmanmestaruutta voittanut. Oltiin sentään kuitenkin hyvin teemaansopivasti pukeuduttu, ja voitettiin yksi erä kolmesta. Alkuerissä siis heti tipahdettiin. Edistystä sentään viimevuoden kolmeen häviöön verrattuna! Muutenkin tunnelma oli hyvä, ja hauskaa oli! Sieltä olikin sitten hyvä kipittää haalarit päällä suoraan töihin lämmittelemään.

Kuvista kiitos Fadorille!

Eka heitto!

Ottelutauko

Murto-osa pelipäivän kyykkäkentistä.
Nämä oli tieteentornien takana, meidän peleille oli toki
osoitettu kaikkein kauimmaisen kenttäalueen
kaikkein kauimmainen kenttä...

Nyt jos jatkaisi vaikka unia... tänälaskiaisena ei paljon vissiin mäkeä lasketa.

Pieniä sattumuksia

Kauralastuista monikossa tulikin kauralastu yksikössä.

Meillä ei pyykit kauaa karvattomina pysy...

Maitohammas

Nyt kun huomenna itsellä on hammaslääkäri, on varmaan oikein sopiva hetki miettiä kissojenkin hampaita. Ennen Myrskyä ja Viimaa en tiennyt, että kissatkin vaihtavat hampaita pentuna. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, tai huomannut koko asiaa. Kun sain tietää tästä, aloin huomata näissä kissoissa pieniä merkkejä hampaiden vaihdosta. Noin kuukausi sitten Myrskystä vielä huomasi selkeästi, että ikeniä kutittaa. Se järsi mm. vessaharjaa niin että ikenet vuotivat verta. Maalla kissat tietysti järsivät maitohampaansa irti ulkona, enkä varmaan siksi koskaan ennen ollut huomannut tällaista käytöstä pennuilla.  Aina oppii jotain uutta! Viiman kuumettakin epäiltiin hampaidenvaihdosta johtuvaksi.

Sain siis tietää asiasta kuukausia sitten, joten miksi minä nyt tästä viitsin enää kirjoittaa? No, muutamia päiviä sitten löysin täältä ihkaensimmäisen kissan irtohampaan! Maitohammas sen täytyy olla, kun kummankaan suusta ei näyttänyt mitään tärkeää puuttuvan. Oli siis vain pudonnut uuden hampaan tieltä pois. Pitihän tämä tapaus nyt tietysti kuvata, joten tässä se nyt on. Kissan maitohammas:

Sitten vaan miettimään, että missähän ne loput irronneet maitohampaat ovat...

Salamatkustaja

Kuten viimeöisessä tekstissäni lupasin, niin tässä taas kissavideota. Aamulla kouluun lähtiessä joku olisi tahtonut ilmeisesti mukaan... Video on editoitu läppärillä luentotauoilla, joten laatu ei ole ihan niin hyvä kun voisi olla. Ensikerralla lupaan lisää Viimaa!

Leffa ja fobia

Kulunut viikonloppu on ollut töitä lukuunottamatta minun kannaltani täysin läpi laiskoteltu. Jos edellisen viikon ja viikonlopun käytin koodaamiseen, yhden uuden ohjelmointikielen opetteluun, toisen uuden kielen tutkimiseen ja muuhun edes lähes hyödylliseen (hei, hammaslääkäriaikakin on vihdoin varattu!), niin tänä viikonloppuna en ole tehnyt sitten yhtään mitään. Tehtiin me sentään uunilohta taas sunnuntaina, mutta siivoaminenkin on puolitiessä: ne mullatut matot on yhä rullalla odottamassa ulosvientiä ja ravistamista. Tarvitsisin niiden ravisteluun apua, mutta M on ollut kipeänä. Samasta syystä ollaan lenkkienkin sijasta jälleen loikoiltu enemmän kotona, ja katseltu sarjoja. Ja eiköhän se lenssu kohta iske minuunkin.

Toivottavasti kuitenkin vasta sitten, kun hammaslääkäri on tehnyt tehtävänsä - räkäisenä hampilääkärituolissa makaaminen ei ole hehkeintä mahdollista hommaa. Todennäköisesti tuo nyt varattu tarkastuskäynti ei edes jää ainoaksi, vaan seuraava etappi onkin sitten yhden kapinallisen viisaudenhampaan poisto. Muut viisurit on kasvaneet nätisti rivin jatkoksi, mutta tämä yksi on erilainen nuori ja haluaa kasvaa sivuttain leukaluusta suoraan ulospäin... kiitos tästä. Se ilmoitteli itsestään jo viimekeväänä, mutta nyt sain vihdoin varattua ajan sen tarkistuttamiseen. En tykkää, sattuu kumminkin :(

Tiistaina kävin leffateatterissa S:n kanssa katsomassa Anna Kareninan, joka oli ajoittaisesta ylitaiteellisuudesta ja teatraalisuudesta huolimatta mukiinmenevä leffa. Se oli yllättäen leffana parempi kuin kirjana, joka oli äärimmäisen tylsä ja jäykkä. Tarina oli kirjassakin hyvä, mutta kirjoitusasu ja tapahtumien kuvaus tuntui kirkuvan kilometrien päähän että tässä on nyt mies kirjoittanut  miehille suunnattua romanttista tarinaa. Elokuvassa kirjoituksen jäykkyydestä ei ollut tietoakaan, vaan se tuntui välillä etenevän niin nopeasti että ihan hengästytti. Taiteellisia tehokeinoja oli käytetty enemmän kuin tarpeeksi, ja ainakin elokuva oli persoonallinen. Kannatti se silti katsoa.

Leffan jälkeen kierreltiin parissa kaupassa, parannettiin maailmaa, juoruttiin... Ostin myös hevosen anatomiaa käsittelevän tietokirjan itselleni, ja heräteostoksena valkosipulinkynsiä tuolle flunssaiselle. Olivat niin tujun makuisia, että pikkiriikkisen kynnenkulman haukkaaminenkin sai silmät vuotamaan. Tästä päästään sitten siihen fobia aiheeseen, joka on oikeastaan loppujenlopuksi aika koominen asia, paitsi tietysti silloin kun se tapahtuu. Tästä alkaa teksti, joka ei ehkä sovi ihan ruokapöytäkeskusteluaiheeksi...

Jonkun oli ihan pakko kokeilla, että kestääkö vatsa kokonaisen valkosipulinkynnen syömisen kerralla ja ilman lisukkeita, ja eihän se kestänyt, vaan tuli paluupostilla takaisin... Tässä kohtaa on varmaan hyvä sanoa, että minulla on sitten oksennusfobia. Mies oksentaa, naureskelee tapahtuneelle, syö iltapalan ja on ihan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitä minä teen? No, minä tärisen vielä kaksi tuntia tapahtuneen jälkeenkin, luettelen mielessäni vatsatautien itämisaikoja, ja yritän hiljentää sitä aivosolua jonka mielestä minun pitäisi käydä uimassa käsidesissä vähintään kahdesti. Vaikka TIEDÄN ettei tyhmyys tartu (:D), ja ettei kyse todellakaan ollut mistään vatsataudista, ja että minä tuskin tulen vahingossakaan itse tekemään moista temppua, niin silti paniikki jäytää takaraivossa.

Asiaa ei yhtään auta se, että norovirusta on liikkeellä ihan joka paikassa, ja vähintään joka toinen päivä kuulen jonkun tutun sairastuneen. Kuskaan käsidesiä aina mukana, vältän julkisia vessoja kuin ruttoa... Kieltäydyin jopa karkkien syömisestä leffassa, vaikka kuinka olen herkkurohmu! Ne kun olisi syötävä sormin... Olin kouluaikoina muutaman kerran poissa koulustakin sen takia, että kaverilla oli ollut tauti, ja olin aivan varma että se oli tarttunut minuun. Oman olon miettiminen ja vainoharhailu muodosti vielä ihan oikeasti kevyen luulotautisen huonon olon, joka vaan lisäsi paniikkia, ja aiheutti päätöksen jäädä kotiin "sairastamaan". Ei se lintsausta ollut, sillä luulin oikeasti olevani sairas.

Muksuna oli tautiepidemia-aikoina kaameata jakaa huone pikkusiskon kanssa, kun se tuntui kärräävän kotiin ihan jokaisen taudin sadan kilometrin säteeltä. Monta kertaa heräsin yöllä siihen, kun sisko puhui unissaan, ja ensimmäinen ajatus oli, että taasko sillä on tauti. Yleensä ei ollut, vaan yölliset keskustelut olivat jotain paljon hauskempaa. Unissaanpuhujan kanssa on mielenkiintoista yrittää keskustella :P Harmi kun niitä ei koskaan tullut nauhoitettua... Mutta ihan totta enhän minä voi edes hankkia lapsia, kun ensimmäisen oksennuksen kohdalla pinkoisin paniikissa desinfioimaan itseäni, ja rukoilisin naapuria päästämään minut käymään vessassaan kun en pöpökammon vuoksi voi käydä omassa! Tämä on oikeasti jollain tavalla koomista :D Tiedän sen itsekin, mutta itse paniikkitilanteessa se ei tunnu ihan niin loogiselta. Olin varmaan tälläkin kertaa (naureskelusta päätellen) aika koominen näky seistessäni siinä keskellä huonetta silmät suurina ja kaikki raajat täristen, ihan vain sen takia että tiesin mitä seinän takana tapahtui.

En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen itse sairastanut vatsatauteja äärimmäisen harvoin, ja siksi olen muodostanut niistä itselleni jonkun peikon mielen pohjalle. Se on jännä ettei elukoiden jätökset ja taudit sitten taas haittaa minua yhtään, enkä tavallisia flunssiakaan kauhistele.

Nyt kun olen rankaissut niitä harvoja lukijoitani tällä iljettävällä aiheella, voin luvata että seuraavaksi kirjoitan taas turvallisesti kissoista (jotka juuri kaivoivat avainnippuni laukustani, ja heittelevät sitä pitkin kämppää aikeinaan varmaan piilottaa se, ettei palvelija poistuisi enää kämpästä), vaikka ihan videon kera :D Johonkin piti vaan avautua ja jäsennellä tämä päässä vellova epäloogisuus ennen kuin pystyin kuvittelemaankaan saavani unta tänäiltana. Kiitos ja anteeksi :D

Suureen maailmaan

Meillä käytiin ulkoilemassa! Molemmat kissat vuorotellen valjaisiin, ja hetkeksi pihalle tassuttelemaan. Myrsky lähti heti uteliaasti tutkimaan maailmaa häntä pystyssä, eikä pahemmin jännittänyt valjaita tai suurta maailmaa ympärillään. Se juoksenteli vähän sinne tänne, mutta ei missään vaiheessa tehnyt mitään paniikkiryntäilyjä mihinkään suuntaan. Ravasi vain eteenpäin pelästymättä vaikka jouduin juoksemaan perässä. Linnut olivat hirmukiinnostavia, mutta jouduin Myrskyressulle toteamaan että en kyllä sen perässä aio puuhun kiivetä.

Viima oli vähän arempi, ja jännittyneempi, ja vierasti aavistuksen valjaitakin. Sen kanssa tehtiin vähän lyhempi tassuttelu sitten, kun se ei vaikuttanut erityisemmin nauttivan reissusta. Se ei lähtenyt uteliaasti tutkimaan vieraita paikkoja, vaan lähinnä pälyili paikallaan, ja kuulosteli. Myrsky jopa kehräsi ulkona, viima lähinnä tärisi. Kyllä me kuitenkin senkin kanssa ulkoiluharjoituksia jatketaan, jos ei taas tule pakkasia. Ei sekään kuitenkaan mitään paniikkia ulkona saanut, kunhan vähän jännitti.

Reissun jälkeen molemmat simahtivat unille, eivätkä ole sieltä tähän mennessäkään liikahtaneet. Oli rankka päivä :P

Minua hämmentää tuo Myrskyn väri. Viima on selkeä tapaus, valkoisenkirjava kilpikonnatiikeri. Myrsky taas on... harmaa? Veikkailin silloin pentuna että siitä kasvaisi ruskeatiikeri, mutta kun ei sillä ole ruskeaa muualla kuin vähän hännän alapuolella ja aavistuksen rusehtavanharmaata sävyä naamassa. Ei se sinitiikerikään voi olla, se on liian tumma siihen, joten mikä ihme se on? :D Ei sillä että tuolla olisi mitään väliä oikeasti - maatiainenhan se on. Mutta olen utelias :)

Nyt muuten hoksasin myös, että miten hyvin tuo Viiman kiimakarjunta on kuulunut rappukäytävään. Kun lähdin Myrskyn kanssa ulos, Viima naukui yksin jäädessään oven takana ihan normaalilla äänenvoimakkuudella, ja se kuului hyvin toisesta kerroksesta ihan alaovelle saakka. Ja se kiimahuuto on kuitenkin volyymiltaan vähän eri luokkaa kuin tuo... Anteeksi naapurit :D Kohta se häiriö loppuu lopullisesti kun tyttö leikataan..

Kissatilannekatsaus

Viikon kissakuulumisten yhteenveto: yksi kasvi pudotettu vahingossa kirjahyllyltä alas (harmi etten muistanut ottaa kuvaa ennen kuin ehdin siivota jo yli puolet), ja Viima karjuu toista kiimaansa. Tai no, on karjunut melkein koko viikon. Se piti viikon tauon edellisestä ja aloitti sitten iloisesti uuden. Leikkaus 12. pvä... siihenhän on vielä ikuisuus! :D

Ja nyt meillä on kissoilla testissä Tigerino Canada mikrohiekka, joka vaikuttaa näillänäkymin oikein hyvältä. Ei tuo Pirkan ultra-hiekkakaan huonoa ollut mutta katsotaan nyt kumpi on riittoisampaa ja vähemmän tassuissa kulkeutuvaa. En muista mitä kaikkea tästä hiekkarumbastani olen tänne jo kirjoittanut, mutta lyhyenä tiivistelmänä tosiaan compact caren hiekka aiheutti ihmisille hengenahdistusta ja allergiaoireita, kristallihiekka ei kelvannut kissoille, pirkan halpa perushiekka oli surkeaa, pirkan valkoinen kissanhiekka oli muuten ok mutta kulkeutui joka paikkaan, ja kissat jätti sen kanssa valkoisia tassunjälkiä pitkin kämppää. Se ei myöskään ollut kovin riittoisaa, paakut olivat suuria ja hiekkaa täytyi joka päivä lisätä laatikkoon paljon. 

Pirkan Ultra mikrohiekka oli hassun tuoksuista, ja kulkeutuvaa mutta muutoin ihan ok, ja paljon riittoisampaa kuin tuo valkoinen. Se ei myöskään värjännyt tassuja. Nyt testataan olisiko Tigerino Canada hiekka se kaikkein riittoisin, vähiten kulkeutuva ja kuitenkin tarpeeksi pöllyämätön ja hajustamaton. Tuo Pirkan hiekan pahvilaatikkopakkaus oli kyllä kätevämpi kuin näiden muiden muovi- tai paperipussit. Niihin kun kissa kynsäisee reiän, niin hiekkaa on joka puolella. Nuo pahvilaatikot oli senverran tukevia että niitä ei tarvinnut kissoilta piilottaa, ja viiden litran laatikosta hiekkaa oli helpompi kaataa laatikkoon kuin viidentoistakilon säkistä....

Kissat sai myös matokuurin alkuviikosta :) Ensin tarjosin pilleriä ihan sellaisenaan nenän alle, niinhän meillä syödään vitamiinitkin, ja niin viima söi antibioottikuurinsa. Jostain syystä matolääkettä ei kuitenkaan oltu maustettu millään kissaystävällisellä makuaineella niinkuin nuo ensinmainitut pillerit (miksei?), joten niiden syöttäminen ei ollutkaan niin helppoa. Jostain syystä Myrskylle kuitenin kelpasi Viiman kertaalleen suusta ulos sylkemät pillerit, joten pakkosyötön kohteeksi joutui vain Viimaressukka.

Tässä vähän kuvia kissojen aikaansaannoksesta. Harmi vaan että kerkesin jo siivota puolet mullasta, ja itse rehun roskiin ennen kuin älysin että voisin tuon tilanteen kuvatakin..

No, vahinkohan se oli :) Alemmilla tasoilla olevat kasvit on olleet koskemattomia, mutta tuonne ylös päästäkseen kissojen on vähän kikkailtava, niin siinä tuoksinassa sitten tavaroita lentelee. Jos ne pääsisivät sinne helpompaa reittiä, ne varmaan olisivat osanneetkin varoa tuota purkkia.