Seikkailu Huovilan linnanraunioissa

Pariisissa insinööriksi opiskellut Carl Constantin Collin perusti Huovilan puiston Kärkölän kuntaan 1800- luvun lopussa omaksi ratsastuspuistokseen. Huovilan uutta päärakennusta Carl Collin ryhtyi rakentamaan vuonna 1909. Vanha päärakennus oli palvellut sukua 1840-luvulta saakka, ja uusi rakennus oli uuden uljaan ajan airueeksi tarkoitettu. Siitä oli määrä tulla kolmikerroksinen, pohja-alaltaan 300 neliön kivilinna, jonka perusta tehtiin graniitista. Linnaa rakennettiin kolme vuotta, mutta edelleenkin tuntemattomasta syystä linnan rakennus jäi kesken, vain upea kivijalka valmistui. Työt keskeytettiin vuonna 1912. 

Näin Huovilan puisto sai "linnanraunionsa", jotka tänäkin päivänä muistuttavat Collinin hankkeesta.

Sukupolvien välinen kuilu

Tintti on kymmenvuotias lokoisaa sohvanlämmittäjän elämää elävä leikattu kissarouva, joka on kokenut hurjassa nuoruudessaan mm. villikissapennun elämän, orvoksi jäämisen reilusti alle kaksikuisena ja alle puolikiloisena, pelottavien ihmisten hoteisiin kotiutumisen, omien pentujen kasvattamisen, ja reviiritaistelut naapurin kissan kanssa. Viima on vajaa kaksivuotias, lähes onnellisten tähtien alle syntynyt, koko ikänsä sisäkissana viettänyt leikattu kissaneiti, joka ei tunnu ollenkaan käsittävän sitä, miksei joku vieras kissa hänestä tykkäisi.

Sukupolvien välinen kuilu on siis mitattava!

Se näyttää vain vajaalta metriltä, mutta...

Aiemmin jo mainitsinkin, miten Myrsky ja Viima pääsivät viime viikonloppuna seikkailemaan valjaissa vähän isommalla pihalla. Piha on Tintti-rouvan reviiriä, ja vaikka se ei kaupunkilaiskatteja suorana uhkana pidäkään, niin ei se niistä silti tykkää. Myrsky ei juuri Tintin omaa tilaa kunnioita, vaan tyytyy sähinänkin seurauksena köllähtämään vain muutaman askeleen päähän ihmettelemään. Viima sen sijaan on Tintin suuri fani, ja osoittaa sen seurailemalla ja kyttäämällä tämän jokaista askelta. Ja onhan Tintti hieno ihailun kohde: vähän niinkuin Indiana Jones, vaarallisia seikkailuja kokenut sankari?

"Siellä se menee! Mennään katsomaan!"

Tintti ei yhtään tykkää tästä, vaan yrittää vältellä yli-innokasta nuorisoa parhaansa mukaan. Sisällä nämä yleensä ovatkin erotettu toisistaan silloin kun vierailemme, etenkin öisin. Silti aina välillä päädytään haisteluetäisyydelle, jolloin Tintti pihisee ja nostaa tassua, ja nuoriso väistää juuri ja juuri sen verran ettei tule köniin. Viima kuitenkin ehdottomasti tahtoisi ystävystyä, ja valjaslenkeilläkin kiskoo mielellään siihen suuntaan missä tätikissa kulloinkin on lekottelemassa. Sähinöitä se katsoo kummeksuen, ja jatkaa kohta uudelleen seurailua ja ihmettelyä.

"Leikkikää vaan sillä puolella pihaa, mutta kavereita meistä ei tule!"

Tintti ei onneksi tätä nuorisoa kohtaan ole kovin reviiritietoinen: Ensikohtaamisen jälkeen Tintti on joka vierailulla ruvennut sietämään Myrskyä ja Viimaa paremmin ja paremmin, alkutilannehan oli se että Tintti rähisi jopa ihmisille haistaessaan vieraita kotonaan. Kaveriksi se ei ole kyllä vieläkään alkanut, vaikka Viima miten on yrittänyt. Tintti ei ehkä vielä ole tajunnut olevansa nuoren kissaneidin idoli!

"Wau! Näin läheltä! Huikeeta!"

"Painu kuuseen siitä kyttäämästä!!"

Tämän kuvatunkin seikkailun päätteeksi Viima jouduttiin kantamaan pois Tinttiä häiritsemästä. Ei Tintti mitään muuta tehnyt, kuin sähisi, mutta onhan se nyt ankeaa häiritä toisen oleskelua omalla kotipihallaan. Ehkä julkkiksista tuntuu samalta yli-innokkaita faneja kohdatessaan? Viima ei ole koskaan kohdannut oikeasti vihamielistä kissaa, eikä Tinttikään kovin painokkaasti asiaansa esitä. Siksi se nyt ilmeisesti luulee, että Tintin sähinä tarkoittaa samaa kuin Myrskyn sähinä kesken rajujen leikkien: "Nyt sattui, jatkossa leikit siivommin!" Tintti vaan ei tahdo leikkiä jatkossakaan... ainakaan tällaisen tungettelevan nuorison kanssa.

...fyysisesti matka on lyhyt, henkisesti valovuosia.

Ihan outo viikonloppu

Viikonlopuksi matkustettiin taas maalle, ja meillä kissalapsilla oli edessään melkoinen seikkailu. Automatka sujui kuin vanhoilta tekijöiltä, ja iltakin oli ihan tavallinen - mitä nyt porukka hääräsi vähän tavallista enemmän eestaas. Seuraava aamu oli myös vielä tavallisen rajoissa - eräs ihminen nousi kolistelemaan kyllä jo neljältä aamulla, mutta toisaalta se antoi myös ruokaa, ja maalla aikataulut ovat muutenkin vähän kummallisesti aamuun kallellaan. 

Mutta sitten meni oudoksi! Ensin alettiin pöydille lastata astioita ja kuppeja (pöytiä oli muuten ihan varmasti tuplasti enemmän kuin aiemmin!), ja yhtäkkiä kaikenlainen kissamainen seurustelu pöydillä olikin kiellettyä. Hääräys senkun kiihtyi, ja pian kissalapset kiikutettiin pihasaunalle, ja jätettiin sinne ihan itsekseen ruoan ja hiekkalaatikon kera! Saunan lauteilla, penkeillä, ja eteisen tavaroiden seassa kissoilla oli oikea leikkipuisto, mutta mitä ihmettä semmoiseen joutuminen mahtoi tarkoittaa? Ja mitä ihmettä ne saunan ikkunasta näkyneet autot pihalla tekivät? Eikä siinä vielä kaikki! Saunalla kävi päivän mittaan ihan vieraita pieniä ja vähän isompiakin ihmisiä silittelemässä väliaikaisasukkeja (no, Myrskyä vain, Viima totesi, että nyt meni turhan omituiseksi, ja livahti jonnekin piiloon). 

Kun sitten lopulta kissaparat noudettiin takaisin sisälle, paikka oli täynnä vieraita tuoksuja, ja vielä muutamia ihan vieraita ihmisiäkin! Yksi oli onnistunut kissojen sauna-arestin aikana hankkimaan päähänsä hassun valkoisen hatun, ja kuulemma vieraita ihmisiä oli ollut paikalla enemmänkin tätä lakkia ihmettelemässä. Mitä ihmettä? Jonkun hassun lätsänkö takia jouduttiin arestiin? Kaikkein eniten sauna-arestissa olleita kissoja kuitenkin sapetti se, että ja pöydät olivat kuulemma notkuneet herkuista! Miksi ihmeessä muut saivat juhlia, kun kissat joutuivat torkkumaan hämärässä saunatilassa? "Ne karkaavat kuitenkin ovesta" tai "Myrsky olisi ihan varmasti pöydällä ja kakussa" kuulostivat kissojen mielestä vain huonoilta tekosyiltä.

Emäntä ja isäntä onneksi kuitenkin tiesivät, miten kissalapsia lepytellään: kunnon tutkimusretkellä ja yhteisellä seikkailulla! Pihamaata tutkittiinkin juhlien jälkeen ihan antaumuksella. Viima pääsi tutustumaan niin raparperipensaisiin kuin pääskysiinkin, jotka syöksähtelivät kissaparkaa kohti avoimessa maastossa. Olipa Viima jopa pienen hetken ihan irti vapaalla jalalla saatuaan hepulin Myrskyn kadottua näkyvistä. Liian löysäksi jääneet valjaat kostautuivat (Viima pullistelee valjaita pukiessa, joten pukemisvaiheessa sopivantuntuiset valjaat ovat n. kahden minuutin päästä ihan löysät! Mokoma huijari!), mutta onneksi neiti oli helppo napata syliin Myrskyn palattua paikalle.

"Äidin kasvimaalla, raparperin alla, Viimalla koti oli kultainen. 

Alla ruohomatto, päällä lehtikatto, hirsiseinä vihreä ja punainen."

Niin, ja missä Myrsky sitten silläaikaa oli? No, katsomassa sarvipäisiä paholaisia! Tai siis, lehmiä. Myrsky kulki itsevarmasti eteenpäin, kunnes hoksasi mikä siinä aidan toisella puolella puhisee. Tai no, ei se tainnut hoksata, että mikä se oli, mutta sille riitti että JOKU epämääräinen iso ja puhiseva otus siellä oli. Ensin Myrsky yritti paeta paikalta sen minkä tassuista pääsi, mutta syliin nostettuna sentään jo malttoi vilkaista hurjaa uhkaajaansa (joka seisoi hiljaa paikallaan ilmaa haistellen ja meitä tuijottaen). Meidän reipas ja itsevarma kollipoika ei kyllä näyttänyt kovin miehekkäältä siinä syliin takertuessaan...

Muutoin viikonloppu meni tutuissa maalaismerkeissä: kärpäsiä jahdaten, ja suuremman talon tuomaa rallitustilaa hyödyntäen. Jostain syystä kissat olivat paljon kahelimpia kuin kotona, ja pinkoivat ympäriinsä minkä kerkesivät. Saldona kaksi rikkoutunutta kukkaruukkua. Mitäs asettivat ne ralliradalle...

Kotiin päästyä väsyttikin sitten niin paljon, ettei reagoitu edes siihen,
 että emäntä alkoi tylsyyksissään lastata puolta omaisuutta kissan niskaan.
Tavaravuori vaan kohoili kehräyksen tahdissa.

Vieraalla reviirillä

Perunakuopan katolla, on se kumma paikka!
Katto maahan saakka, eikä seiniä ollenkaan.

Perjantaina vielä Kärkölässä ollessamme kävimme oikein pitkällä lenkillä kissojen kanssa. Ainakin ajallisesti, matkaa nyt ei niin hurjasti saatu taitettua. Pihassa seikkailemisen jälkeen suunnattiin metsään, jossa nämä kaupunkilaispedot ovat näköjään tottuneet kulkemaan vallan mukavasti. Kaupungissa vitsauksena olevat suurpedot, kuten esimerkiksi polkupyörät, vieraat ihmiset ja lenkillä olevat koirat, loistivat poissaolollaan, joten mikäs siinä on seikkaillessa! Siskokin lähti mukaan lenkille, ottamaan kuvia. Mäenharjalla tehtiin sitten vaihto niin, että minä hyppäsin kameran taakse.

Suunnaksi valikoitui lopulta hakkuu-aukean kivikkoinen mäenharja, jonka huipulla sijaitsee myös iso siirtolohkare. Sen ääressä vietettiin kuulemma perheen kanssa uuden vuoden yötä tänäkin vuonna, paistoivat nuotiolla makkaraa ja ampuivat raketteja, ja katselivat etäällä olevan naapuruston raketteja. Noin korkealla ne kuulemma näkyivät mukavasti! Itse olin uuden vuoden Joensuussa.

Maasto ei ollut sitä helppokulkuisinta,
ainakaan sillä kissojen valitsemalla reitillä!

Reitillä oli useita kivenlohkareita, joista jokaiselle
piti kiivetä vuorotellen ihastelemaan näköaloja.

Viima vilkuili välillä jo kotiinpäin,  ylläolevassa kuvassa sen selän yläpuolella näkyy sen samaisen rakennuksen katto, jonka ovien kissanluukkuja edellisessä postauksessa tutkittiin (tämän saman lenkin alussa). Myrsky on tomerana lähdössä eteenpäin, kuinkas muutenkaan. Suuremmat näköalakivet odottavat valloittajaansa! Myrskyn takaa näkyy lähin naapurimme.

Naureskeltiin, että Viima kulkee lenkillä kuin lähijuna: seuraava pysäkki tulee vastaan jo ennen kuin ehditään täyteen vauhtiin. Myrsky taas ei pysy oikein raiteilla, vaan tekee satunnaisia spurtteja johonkin suuntaan, ja saattaa päätyä vaikka puolisen metriä puun runkoa yläspäin - tajutakseen ettei pääse enempää ylös.

Täältä näkyy toisenkin naapurin koti!

Maisemia korkeimmalta kohdalta

En tiedä onko tuo "harju" tuolla metsässä salpausselän häntää vai mitä (wikipedian kartan mukaan voisi jopa ollakin), mutta tuollainen pitkänomainen harjumuodostelma se kuitenkin on, täynnä siirtolohkareita. Kissoille melkoinen maasto tutkittavaksi ja seikkailtavaksi, taluttajille hieman hankalempi. Aina välillä joutui innokkaita kissoja jarruttelemaan, kun ei ihan samaa vauhtia ehtinyt perässä. Metsässä oli myös haisteltavana vieraiden kissojen jättämiä terveisiä, oltiin vieraalla reviirillä, mutta reviirinvaltiaita ei nähty. Mahtavat he järkyttyä, kun tulevat alueitaan tutkimaan! Jätettiin meinaan omatkin merkkimme maastoon.

Kuvakulma kasvatti siirtolohkareen kallioksi...

Kotimatka meni vielä vähän enemmän ryteikköisemmässä maastossa, ja siinä jo mietittiin että 3m fleksi on tuolla puskissa auttamattomasti liian lyhyt. Aina välillä tuli tunne, että voisipa sitä narua päästää vielä vähän, kun kissa loikki innoissaan eteenpäin, ja itse yritti hitaasti sovitella koipiaan kantojen ja kivien väliin. Joskus voisi harkita pidempiä naruja, tosin kaupunkikäyttöön ne olisivat hankalat - täällä ei kissaa kovin kauas uskalla itsestään päästää, eikä ole tuollaista ryteikköäkään. Fleksissä on toisaalta kyllä se etu, ettei sitä kissaa ole pakko päästää juoksemaan koko hihnan mitalta, vaan sen voi lukita lyhemmäksikin.

Vielä vähän matkaa, niin päästään tielle!

Kannon nokassa korkeassa heinikossa näkyvyys ei miellytä Myrskyä...
Se ei tiedä, että edessä olevan puskan ja kiven takana on se kauan kaivattu tie!

Kotimatka juostiin tietä pitkin. Kissat jo tietävät, että tältä tieltä on turha yrittää puskan puolelle, joten yrittävät sitä enää vain muutamassa kohdassa. Siksi niiden kanssa voi koiramaisesti hölkätä kotiinpäin vieretysten, ja ne pysyvät liikkeessä ja vierellä yllättävän hyvin, noin niinkuin kissoiksi. Harjoitus tekee mestarin, tuota tietä ollaan kuljettu jo useampaan otteeseen! Tosin kaupungissa tämä ei toimi, niiden edellä mainittujen suurpetojen vuoksi... että auta armias, jos tulee vaikka polkupyörä vastaan, niin silloin kyllä paetaan kovaa tieltä pois, oli se miten tuttu hyvänsä! 

Myrsky väsähti, reissu oli pitkä!

Historialliset kissanluukut

Mitäs nämä ovat?

Ennen vanhaan aittoihin ja latoihin tehtiin kissanluukkuja. Sellaisia kissan mentäviä, ja kissoille tarkoitettuja koloja oviin, jotta kissat pääsivät hoitamaan päiviltä hiiret ja muut tuholaiset aitassa säilöttävän tavaran kimpusta. Torstai-iltana matkustimme Joensuusta Kärkölään, ja jo heti perjantaina päivällä lähdimme kissojen kanssa kävelylle. Karvakaverit ottivat suunnan pihan toiselle puolelle vanhalle ulkorakennukselle, ja Viima löysikin näitä juuri mainittuja kissanluukkuja oikein kaksin kappalein. Viima ei hiirien päälle juuri ymmärrä (kerran se on sellaisen nähnyt, ja silloin se sitä pelkäsi), mutta kovasti sen teki mieli tätä esi-isien luukkua tutkimaan.

Yritä siinä nyt kissaparalle selittää, että emäntä ei mahdu luukusta perässä, eikä oven avainta nyt ole käsillä. Eikä minulla sitäpaitsi ole aavistustakaan siitä, mitä ovien takaa löytyisi. Ja vaikka siellä olisi hiiriä, niin kaupunkilaisprinsessalle ne saattaisivat vain nauraa...

"Sanoitko hiiriä?!"

"No tuota... mitä jos jatkettaisiin vaikka metsän suuntaan?"

#21 Lopultakin!

"Menkää keskenänne, mä en tule!"

Vihdoinkin Kärkölässä! Aamu meni rattoisasti pakatessa, joululahjajuttuja viimeistellessä, ja kissoja koppaan metsästäessä. Myrsky toki meni kuljetuslaatikkoon ihan itse, mutta Viima totesi, että koko hässäkkä oli hänelle liikaa, ja sitä piti vähän suostutella. Kaikkine välivaiheineen saatiin lopulta pakattua kissat ja kamppeet autoon vain huomataksemme, että eturenkaasta kuuluu outo sivuääni. Epäiltiin kiveä jossain kriittisessä rakosessa, joten äiti yritti saada sitä irti ajamalla mukulakivillä, jarruttelemalla ja muuten autoa edestakaisin kitkuttamalla. Ei auttanut, ja meteli oli hirveä. Eipä siinä, piti ruveta irroittamaan rengasta. Pienet ihmiset muuten irroittavat pultteja seisomalla sen vääntimen varren päällä...

 

Aikamme siinä kitkuteltuamme saimme jostain jarrupalojen välistä sen kiven ulos, ja renkaan paikalleen. Kissat olivat operaatiosta ihmeissään. Lähtö oli myöhästynyt ihan reippaasti, ja "Valoisan aikaan Tammelassa" oli muuttunut muotoon "Pussipimeässä Tammelaan". Tammelassa kissat saivat jaloitella hetken, kun äiti kasteli kukat, ja muuten tarkasti, että kaikki on vanhassa mummulassa ok. Kyllähän sitä vauhtia ja tutkittavaa riitti, mutta sitten pitikin jo jatkaa matkaa.

Kiersimme viemässä lahjat muutamille sukulaisille, ja kynttilät haudoille. Kissat nukkuivat ison osan alkumatkasta, mutta vesisade, isot vesipassit teillä, ja jatkuva pieni vesiliirtely ei vissiin tehnyt niiden mielestä hyvää, kun pientä palautetta alkoi takapenkiltä kuulumaan. Noin yleensä oltiin kyllä tosi rauhallisesti, Viimastakin on tullut fiksu matkustaja, eikä enää pyritä kopasta ulos. Lopulta (vasta puoli kymmeneltä) oltiin Kärkölässä ja päästiin saunomaan. Nyt väsyttää, niin minua kuin kissojakin!

"Mutta pitäähän tää paikka ensin tutkia"

Heti pihaan tullessamme huomasin, että tähti oli laitettu ikkunaan!
Joulunaika on alkanut.

#1 Mikäs päivä se tänään on?

Joulukalenterin ensimmäinen luukku!
Kuva on lavastettu :(

Perjantaina lähdettiin aamusta firman pikkujouluihin pietariin, ja sieltä palailtiin lauantai iltana. Kuvia näytän myöhemmin, kun niitä saan. Omaa kameraa ei mukana reissussa ollut. Kotimatkalla jatkoin matkaa Lahden juna-asemalta kohti Kärkölää, jossa pääsin saunaan, ja ajoissa nukkumaan. Sitten olikin jo aika herätä joulukuuhun! Suureksi järkytyksekseni huomasin, että taidan ilmeisesti vihdoin olla tullut vanhaksi: ensimmäinen joulu, kun en saanut vanhemmilta tai mummilta suklaa (tai mitään muutakaan) joulukalenteria! Ihan orpo olohan tästä nyt tuli, pitänee mennä ostamaan itse kotimatkalla... Jouduin ottamaan blogia varten suunnitellun joulukalenterikuvankin jostain romujen seasta löytyneestä aiemman vuoden kalenterista (seuraava kysymys: miksi sellainen on säästetty?)! Ja pikkusisko ei edes ollut halunnut kalenteria itselleen... mitä peliä se tämmöinen on?!

Viimevuonna kirjoitin blogiin jonkinlaista joulukalenteria. Ei se varsinaisesti kai kalenteri ollut, mutta päätin kuitenkin, että kirjoitan joka päivä jotain, jos ehdin, ja kyllähän se onnistui. Tälle joulunalusajalle en aluksi ajatellut samaa temppua tehdä, mutta kun aloin listaamaan postausideoita (jotka on syksyn kiireiden vuoksi jääneet toteuttamatta), totesin että minulla saattaa ollakin ideoita, aikaa, ja jopa materiaalia! Siispä, yritän kirjoittaa jälleen joka päivä jouluaattoon asti. Aiheina jouluvalmistelut, kissat, ja omat puuhailut ylipäänsä. En kuitenkaan ota kirjoittamisesta paineita, joten saa nähdä, toivottakaa onnea :) Postaustoiveitakin saa esittää!

Mikä peto tässä on mennyt?

Todella kiireisen marraskuun jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa vaan olemaan tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Toki M:n ja kummipojan lahjoja on nyt täälläollessa aloiteltu (etenkin ensinmainitun edistäminen tulee olemaan kotona hankalaa salaa! :D), mutta muuten olen vain lojunut ja rapsutellut kissaa. Vauhdikas syksy on nyt ohi, ja kiire helpottaa nyt huomattavasti. Keväällä vapaaehtoistyötaakka kevenenee, kun en jatka enää rahastonhoitajan tehtävissä yhdessäkään kerhossa. Sen sijaan olen ratsastuskerhon puheenjohtaja, sekä ihan tavallinen hallituksen jäsen animekerhossa. Ja tietysti roolipelikerhon uuden puheenjohtajan avec kerhon vuosijuhlissa! Tuleepa siis Pietarin pikkujoulumatkaa varten ostetulle iltapuvulle käyttöä myös tulevaisuudessa. Saisikohan M:n suostuteltua hankkimaan jotain violettia omaan asuunsa...?

Kärkölässä oli muuten lunta, kun pääsin tänne! Ja on kyllä vieläkin, vaikka suojasää vähän madalsikin jo valmiiksi ohutta hankea. Otin pari lumikuvaa ulkoilevasta Tintistä, ja totesin että seuraava projekti onkin heti kotiin pääsyn jälkeen yrittää napsia joulukorttikuvia omista kissaotuksista, että ehdin vielä tilata ne ennen kun ne pitää lähettää... Tästä saatte tilannekartoituksen ja koosteen pilalle menneistä kohtauksista myöhemmin (ja niitä tulee varmasti paljon!).

Tintti!

Syksy tulee!

Syksy on tullut.

Hui kun aika rientää! Vastahan lokakuu alkoi, ja nyt ollaan jo yli puolen välin. Syksy on tullut, ja talvikin lähestyy. Kohta pitää varmaan jo alkaa jouluunkin vähän varautua. Laskin nimittäin, että koska osa-aikaisen vapaat ja pyhät osuvat niin kivasti, että vain kolme ylityöpäivää käyttämällä saan 18 päivän jouluvapaan, jos se pomolle sopii. Ne ylityötunnit on vaan ensin tämän syksyn aikana kerättävä.. Työt vie 22,5h viikossa jo nykyisellään. Lisäksi opintoihin liittyvä projektityökurssi vie vähintään 10-12h viikossa, ja se kestää ensivuoteen. Lisäksi kerta viikkoon on ratsastustunti, ja kaksi kertaa viikossa roolipeli-ilta. Jostain on karsittava jossain vaiheessa, yksi peli loppuukin tällä viikolla joten vähän helpottaa. Muutama lisätunti vuorokauteen kelpaisi kyllä! 

On tässä sentään ehtinyt vähän juhliakin. Pieni kummipoikamme kastettiin reilu viikko sitten, ja matkustimme kastejuhlaan Vantaalle pojan isovanhempien kotiin.  Pikkumiehen ihastelun lisäksi tuli syötyä tuhdisti kakkua ja tutustuttua muutamiin uusiin ihmisiin - kummipojan suku kun ei meille kovin tuttua ollut, vaikka vanhemmat kuuluvatkin lähipiiriin täällä Tampereella.

Samaan reissuun sitten pyörähdettiin myös Kärkölässä, kun kerran melkein matkanvarrella oli. Käytiin syömässä, saunomassa, huoltamassa kätkö, ja katselemassa maaseudun pimeyttä. Edelleen jaksaa huvittaa, kuinka Mikko joskus minulta kysyi, että "kuinka kauas teiltä pitää kävellä että pääsee katuvalojen ulottumattomiin?". No, muutamia kilometrejä kun kävelee, niin vasta löytyy ne ensimmäiset katuvalot..

Mikko lähti sitten yöksi kotiin, ja minä jäin vielä seuraavaan päivään isin synttärikahveille, ja räpsimään vähän kuvia nätissä syyssäässä. Villiviini talon seinällä loisti mahtavan punaisena, ja onnistuin jo saamaan oikein kivoja värejä kuvatessa esiin kun vähän kameran asetuksia säätelin. Tintti-tätiäkin piti toki jonkinverran kuvata, vaikkei sitä poseeraaminen juuri kiinnostanutkaan.

Juhlista tulikin mieleeni, että pitäisi metsästää itselleen jostain ennen marraskuun loppua pitkä iltapuku! Työpaikan pikkujouluissa suunnataan naapurimaahan, ja iltaohjelmassa on mm. balettiesitys jossain ihan liian hienossa teatterissa. Ikinä en ole iltapukua omistanut, tarvinnut, saati sitten tuollaisessa paikassa käynyt. Suomalaisissakaan teattereissa ei juuri ole tullut korkeakulttuuriin tutustuttua. Ei ole ollut ihan se minun juttuni. Saa nähdä, mitä maalaishiirelle käy! Melkoinen kokemus se varmasti on, siitä lisää ehkä sitten myöhemmin.

Vaikka aika meneekin lähes pelkästään nyt opintoihin, työelämään ja säännöllisiin harrastuksiin, tekisi pitkästä aikaa mieli ruveta taas kirjoitamaan. Ehkä se on tämä syksy, joka taas lisää kirjoitusintoa? Yksi innoittaja on ollut myös Robert McKeen kirjoittama kirja Story, jota Mikko luki kesällä,ja suositteli sitten minulle, ja jota olen koettanut ehtiä lukemaan. Kirja käsittelee hyvän tarinan rakenneosia, niiden suhdetta toisiinsa, ja millaisia rakenteita hyvä tarina sisältää. Minusta jokaisen, joka haluaa kirjoittaa teknisesti hyviä tarinoita (ei siis pelkästään teknisesti hyvää tekstiä), pitäisi lukea se. Kirja on kirjoitettu elokuvakäsikirjoituksen ja ammatikseen tarinoiden kirjoittamisen näkökulmasta, mutta suurin osa tekstistä pätee ihan kaikkiin fiktiivisiin tarinoihin kaikissa medioissa.

Varoituksen sana kuitenkin: kirja saattaa aiheuttaa lukijalleen suurta intoa tarinoiden suunnitteluun ja kirjoittamistaidon opetteluun, vaikka aikaa ei olisi, ja laittaa lukijansa katsomaan vanhoja tekstejään äärimmäisen kriittisesti.. Nimimerkillä ostin jo uuden muistikirjan, ja aloin suunnitella uuden tarinani aikajanoja ja skenelistaa, vaikka yhtään ei olisi aikaa!

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, vaikka etenkin kielioppiosaamisessani (pilkkuvirheet, köh) on paljon toivomisen varaa. Tämä blogikin syntyi halusta kirjoittaa jotain, tosin ainakaan näitä minun blogitekstejä ei välttämättä kannata lukea kovin kriittisellä silmällä :D Näitä ei ole suunniteltu ja hiottu ihan samalla huolellisuudella kuin muita tekstejäni.. Tämä blogi aloitti aikanaan omien kuulumisteni kirjoitusalustana, mutta kissat ovat aika tehokkaasti varastaneet shown. Etenkin viimeaikoina kissojen elämässä on tapahtunut paljon enemmän jänniä asioita kuin emännän, ja kuka nyt tylsiä asioita haluaisi blogiin kirjoittaa! Lisäksi kissoista kirjoittaminen on hauskaa, ja mukavaa touhua, kun niistä saa aiheita niin helposti! Moni lukijakin blogille on tullut nimenomaan kissojen takia, mikä on pelkästään positiivista :) Toivottavasti porukka vaan ei kovasti harmistu, kun tällaisen kiiresyksyn jälkeen kirjoittelen tänne taas välillä myös kissoihin liittymättömiäkin pohdiskeluja!

Mustin ja mirrin lahja

Kissoista puheenollen, Musti ja Mirri lähetti meille kiitokseksi jonkin aikaa sitten 12 pussin laatikollisen NaturesMenu Adult kissanruokaa, koska kirjoitin blogiini Myrskyn shoppailukierroksesta kyseisessä kaupassa, ja he huomasivat tämän Facebookissa meidän omilta sivuilta. Tosi kivoja tällaiset pienet piristykset :) Myrsky nauttii lahjastaan täysillä, mutta Viima vähän vierastaa uutta sapuskaa. Vielä on monta pussia jäljelläkin.

Mustista ja Mirristä on nyt ostettuna sekä Myrskylle että Viimalle nätit nahkavaljaat joululahjaksi. Saa tosin nähdä, maltanko olla pukematta niitä päälle jo ennen sitä, jos vielä keretään pihamaalla valjastelemaan. Syksy on tullut, ja se tarkoittaa, että tulee myös pimeä aikaisin. Silloin kun olisi vapaata aikaa, on jo aika pimeä lähteä kissojen kanssa ulos. Kylmä ei sentään niitä vielä haittaa, sillä ne käyvät pikkupakkasista huolimatta joka aamu parvekkeella haistelemassa ulkoilmaa ja ihmettelemässä milloin sumua, milloin pikkulintuja ja milloin vesisadetta. Parvekekalusteitakaan ei vielä olla maltettu tunkea varastoon talvisäilöön, kun kissat käyttävät niitä tähystyskorokkeina :D

Pimeyttä vastaan taistellakseni asettelin parvekkeelle talvivalot jo muutama viikko sitten. Hillitymmän valosarjan laitoin jo päällekin, jouluisemman havuköynnöksen valot sytytän vähän myöhemmin. Vaikka jonkun mielestä onkin ehkä turhan aikaista laitella noita, niin kyllä se valo vaan on mukava juttu syksyn pimeydessä :) Ja kissatkin tykkää, kun valot toki kaivettiin esiin kivasta pahvilaatikosta, joka nyt sai hetkeksi jäädä olohuoneen lattialle tutkittavaksi!

Luntakin ehti yhtenä iltana satelemaan ihan kiva määrä, mutta olin silloin töissä enkä juuri ehtinyt siitä nauttimaan: illalla satoi jo vettä, ja maa oli taas musta. Töistä en oikein voinut lähteä sitä lumisadetta kuvaamaankaan, mutta onneksi Mikko otti kotona yhden lumisateeseen liittyvän kuvan, nimittäin Viiman reaktion ikkunan takana leijaileviin valkoisiin hahtuviin:

Mitä ihmettä?!