Vähän perinteisempää arkea

Töistä kotiuduttu,
käsilaukku viskattu
keskelle pöytää.

Päivä kuvina, osa 4/5. Pikkupetojen blogi haastoi meidät tähän, ja innolla tartuimme mukaan. Tarkoitus julkaista viisi päivää kuvin ja sanoin, ja haastaa joka päivä uusi blogi mukaan. Tänään lähtee haaste Naukulan Mammalle ja uudelle tulokkaalle!

Pari päivää jäi välistä, kun ei ollut oikein mitään kuvattavaa, ja vapaapäivätekemiset oli jo aika hyvin esitelty. Tässä kuitenkin vähän sitä normaalimpaa ei-niin-lomailuarkea. Siirryin toukokuun alusta osa-aikaisesta täysiaikaiseksi töissä, mikä tarkoittaa, että maanantai ja tiistaikin ovat nyt työpäiviä. Vielä on kuitenkin ajankäytön hallinnassa opeteltavaa, jos töistä tulee juosten kotiin 16:20, ja pitäisi olla jo 16:45 syönyt, vaihtanut vaatteet, ja odottamassa kyytiä tallille. Minun arkeeni kuuluu se, että olen aina myöhässä. Vaikka miten yrittäisin, niin aina tuntuu kello juoksevan kovempaa kuin minä. Onni on liukuvat työajat!

Rikuponi

Tänään oli taas ratsastustuntipäivä, ja perinteiseen arkityyliin huomenna odotettavissa lihasjumeja. Pitäisi jaksaa käydä salilla, tai muuten treenata lihaksia muutoinkin kuin kerta viikkoon. Niin, ja venytellä ja lämmitellä. Kunto on kasvanut jo sen verran, etten ihan tolkuttomasti hengästy, mutta lihasvoima olisi ihan hyödyksi itsensä pystyssä pitämisen kannalta.

Kuluneen syksyn, talven ja kevään aikana minusta on pikkuhiljaa sukeutunut poniesteratsastajan sijaan kouluhevosratsastaja, ja se on vaatinut ihan uusien istumalihasten löytämistä. Isossa harjoitusravissa työskentely onkin vähän eri juttu, kuin poniravissa keventely. Paljon on kyllä tullut opittua, ja jos olisi auto, kävisin kyllä vaikka yksityistunneilla silloin tällöin! Tai sitten houkuttelisin Mikon mukaan paritunnille :P

Tuo mittari ei kyllä tiedä
mistään mitään, mutta sitten kun se
näyttää 50 astetta, voi saunaan
hyvillä mielin mennä.

Kotiinpäästyä olikin jo sauna lämpiämässä. Ja hanastakin tulee jo lämmintä vettä vaihteeksi, aamusta iltaan jatkunut kaukolämpökatkos päättyi juuri sopivasti, että pääsee suihkuun ja saunaan pesemään heppapölyt ja hiet pois. Kaukolämpö on ihmeellinen asia tämmöiselle maalaiseläjälle. Ensin sitä ajattelee, että eihän sen puuttuminen haittaa, kun lämmitykset on joka tapauksessa olleet pois päältä jo ainakin kuukauden. Sitten kun hoksaa, että se itseasiassa lämmittää sen hanaveden, niin päättää olla pistämättä astianpesukonetta päälle, koska eihän kylmä vesi pese. Kunnes tajuaa, että ehkä se kone lämmittää sen vetensä itse... aina joskus sitä osoittautuu blondivitsien arvoiseksi!

Myrskyn kanssa leikittiin hetki ratsastusraipalla (koska sen jahtaaminen on ihan hurrrjan jännää) kotiin tullessa ennen kuin sysäsin ratsastuskamppeet eteisen nurkkaan ja päästin kissat parvekkeelle. Ja kuten ihan aitoon arkeen kuuluu, jälleen kissat olivat erittäin söpösti ja kuvauksellisesti parvekkeella, kun itsellä oli kameran muistikortti kiinni koneessa, ja toisesta kamerasta akku loppu. Niin, ja kun pääsin kuvaamaan, ne tulivat pällistelemään minua... Kamerahan ei koskaan ole siellä missä sitä tarvitsisi silloin kuin sitä tarvitsisi. Yhden huonolaatuisen kuvan sain kuitenkin napattua ikkunan läpi ennen kuin tilanne oli ohi..

Tänäiltana olisi tarkoitus enää saunoa, katsoa hetki televisiota ja käpertyä nukkumaan. Tai ehkä kirjoittaa hetki. Tälläkin hetkellä tekstinkäsittelyohjelma on taustalla tuijottamassa minua syyttävästi: tarina on kirjoittamista vaille valmis, mutta kun sopivan aloituksen keksiminen on hankalaa, ja liikkeelle lähteminen vaikeaa. Tyhjän paperin syndroomaksiko sitä kutsutaan? Sen sijaan tyydyn hiomaan tarinan aikajanaa, joka on ollut työn alla jo kuukausia... Pitää ottaa tavoitteeksi saada tämän viikon aikana ensimmäinen luku kirjoitettua. Sen jälkeen se lähteekin varmasti omalla painollaan eteenpäin.

Syksy tulee!

Syksy on tullut.

Hui kun aika rientää! Vastahan lokakuu alkoi, ja nyt ollaan jo yli puolen välin. Syksy on tullut, ja talvikin lähestyy. Kohta pitää varmaan jo alkaa jouluunkin vähän varautua. Laskin nimittäin, että koska osa-aikaisen vapaat ja pyhät osuvat niin kivasti, että vain kolme ylityöpäivää käyttämällä saan 18 päivän jouluvapaan, jos se pomolle sopii. Ne ylityötunnit on vaan ensin tämän syksyn aikana kerättävä.. Työt vie 22,5h viikossa jo nykyisellään. Lisäksi opintoihin liittyvä projektityökurssi vie vähintään 10-12h viikossa, ja se kestää ensivuoteen. Lisäksi kerta viikkoon on ratsastustunti, ja kaksi kertaa viikossa roolipeli-ilta. Jostain on karsittava jossain vaiheessa, yksi peli loppuukin tällä viikolla joten vähän helpottaa. Muutama lisätunti vuorokauteen kelpaisi kyllä! 

On tässä sentään ehtinyt vähän juhliakin. Pieni kummipoikamme kastettiin reilu viikko sitten, ja matkustimme kastejuhlaan Vantaalle pojan isovanhempien kotiin.  Pikkumiehen ihastelun lisäksi tuli syötyä tuhdisti kakkua ja tutustuttua muutamiin uusiin ihmisiin - kummipojan suku kun ei meille kovin tuttua ollut, vaikka vanhemmat kuuluvatkin lähipiiriin täällä Tampereella.

Samaan reissuun sitten pyörähdettiin myös Kärkölässä, kun kerran melkein matkanvarrella oli. Käytiin syömässä, saunomassa, huoltamassa kätkö, ja katselemassa maaseudun pimeyttä. Edelleen jaksaa huvittaa, kuinka Mikko joskus minulta kysyi, että "kuinka kauas teiltä pitää kävellä että pääsee katuvalojen ulottumattomiin?". No, muutamia kilometrejä kun kävelee, niin vasta löytyy ne ensimmäiset katuvalot..

Mikko lähti sitten yöksi kotiin, ja minä jäin vielä seuraavaan päivään isin synttärikahveille, ja räpsimään vähän kuvia nätissä syyssäässä. Villiviini talon seinällä loisti mahtavan punaisena, ja onnistuin jo saamaan oikein kivoja värejä kuvatessa esiin kun vähän kameran asetuksia säätelin. Tintti-tätiäkin piti toki jonkinverran kuvata, vaikkei sitä poseeraaminen juuri kiinnostanutkaan.

Juhlista tulikin mieleeni, että pitäisi metsästää itselleen jostain ennen marraskuun loppua pitkä iltapuku! Työpaikan pikkujouluissa suunnataan naapurimaahan, ja iltaohjelmassa on mm. balettiesitys jossain ihan liian hienossa teatterissa. Ikinä en ole iltapukua omistanut, tarvinnut, saati sitten tuollaisessa paikassa käynyt. Suomalaisissakaan teattereissa ei juuri ole tullut korkeakulttuuriin tutustuttua. Ei ole ollut ihan se minun juttuni. Saa nähdä, mitä maalaishiirelle käy! Melkoinen kokemus se varmasti on, siitä lisää ehkä sitten myöhemmin.

Vaikka aika meneekin lähes pelkästään nyt opintoihin, työelämään ja säännöllisiin harrastuksiin, tekisi pitkästä aikaa mieli ruveta taas kirjoitamaan. Ehkä se on tämä syksy, joka taas lisää kirjoitusintoa? Yksi innoittaja on ollut myös Robert McKeen kirjoittama kirja Story, jota Mikko luki kesällä,ja suositteli sitten minulle, ja jota olen koettanut ehtiä lukemaan. Kirja käsittelee hyvän tarinan rakenneosia, niiden suhdetta toisiinsa, ja millaisia rakenteita hyvä tarina sisältää. Minusta jokaisen, joka haluaa kirjoittaa teknisesti hyviä tarinoita (ei siis pelkästään teknisesti hyvää tekstiä), pitäisi lukea se. Kirja on kirjoitettu elokuvakäsikirjoituksen ja ammatikseen tarinoiden kirjoittamisen näkökulmasta, mutta suurin osa tekstistä pätee ihan kaikkiin fiktiivisiin tarinoihin kaikissa medioissa.

Varoituksen sana kuitenkin: kirja saattaa aiheuttaa lukijalleen suurta intoa tarinoiden suunnitteluun ja kirjoittamistaidon opetteluun, vaikka aikaa ei olisi, ja laittaa lukijansa katsomaan vanhoja tekstejään äärimmäisen kriittisesti.. Nimimerkillä ostin jo uuden muistikirjan, ja aloin suunnitella uuden tarinani aikajanoja ja skenelistaa, vaikka yhtään ei olisi aikaa!

Olen aina tykännyt kirjoittamisesta, vaikka etenkin kielioppiosaamisessani (pilkkuvirheet, köh) on paljon toivomisen varaa. Tämä blogikin syntyi halusta kirjoittaa jotain, tosin ainakaan näitä minun blogitekstejä ei välttämättä kannata lukea kovin kriittisellä silmällä :D Näitä ei ole suunniteltu ja hiottu ihan samalla huolellisuudella kuin muita tekstejäni.. Tämä blogi aloitti aikanaan omien kuulumisteni kirjoitusalustana, mutta kissat ovat aika tehokkaasti varastaneet shown. Etenkin viimeaikoina kissojen elämässä on tapahtunut paljon enemmän jänniä asioita kuin emännän, ja kuka nyt tylsiä asioita haluaisi blogiin kirjoittaa! Lisäksi kissoista kirjoittaminen on hauskaa, ja mukavaa touhua, kun niistä saa aiheita niin helposti! Moni lukijakin blogille on tullut nimenomaan kissojen takia, mikä on pelkästään positiivista :) Toivottavasti porukka vaan ei kovasti harmistu, kun tällaisen kiiresyksyn jälkeen kirjoittelen tänne taas välillä myös kissoihin liittymättömiäkin pohdiskeluja!

Mustin ja mirrin lahja

Kissoista puheenollen, Musti ja Mirri lähetti meille kiitokseksi jonkin aikaa sitten 12 pussin laatikollisen NaturesMenu Adult kissanruokaa, koska kirjoitin blogiini Myrskyn shoppailukierroksesta kyseisessä kaupassa, ja he huomasivat tämän Facebookissa meidän omilta sivuilta. Tosi kivoja tällaiset pienet piristykset :) Myrsky nauttii lahjastaan täysillä, mutta Viima vähän vierastaa uutta sapuskaa. Vielä on monta pussia jäljelläkin.

Mustista ja Mirristä on nyt ostettuna sekä Myrskylle että Viimalle nätit nahkavaljaat joululahjaksi. Saa tosin nähdä, maltanko olla pukematta niitä päälle jo ennen sitä, jos vielä keretään pihamaalla valjastelemaan. Syksy on tullut, ja se tarkoittaa, että tulee myös pimeä aikaisin. Silloin kun olisi vapaata aikaa, on jo aika pimeä lähteä kissojen kanssa ulos. Kylmä ei sentään niitä vielä haittaa, sillä ne käyvät pikkupakkasista huolimatta joka aamu parvekkeella haistelemassa ulkoilmaa ja ihmettelemässä milloin sumua, milloin pikkulintuja ja milloin vesisadetta. Parvekekalusteitakaan ei vielä olla maltettu tunkea varastoon talvisäilöön, kun kissat käyttävät niitä tähystyskorokkeina :D

Pimeyttä vastaan taistellakseni asettelin parvekkeelle talvivalot jo muutama viikko sitten. Hillitymmän valosarjan laitoin jo päällekin, jouluisemman havuköynnöksen valot sytytän vähän myöhemmin. Vaikka jonkun mielestä onkin ehkä turhan aikaista laitella noita, niin kyllä se valo vaan on mukava juttu syksyn pimeydessä :) Ja kissatkin tykkää, kun valot toki kaivettiin esiin kivasta pahvilaatikosta, joka nyt sai hetkeksi jäädä olohuoneen lattialle tutkittavaksi!

Luntakin ehti yhtenä iltana satelemaan ihan kiva määrä, mutta olin silloin töissä enkä juuri ehtinyt siitä nauttimaan: illalla satoi jo vettä, ja maa oli taas musta. Töistä en oikein voinut lähteä sitä lumisadetta kuvaamaankaan, mutta onneksi Mikko otti kotona yhden lumisateeseen liittyvän kuvan, nimittäin Viiman reaktion ikkunan takana leijaileviin valkoisiin hahtuviin:

Mitä ihmettä?!

Harrastankohan kirjoittamista?

Kirjoittamisharrastuksesta kirjoittaminen on yllättävän vaikeaa, joten täytyy heti alkuun sanoa etten ole mikään kirjailijan alku. Olen pienestä lähtien kyllä kehitellyt päässäni ties minkälaisia tarinoita, mutta harvemmin kirjoitin niitä ylös. En kirjoittanut koskaan kunnolla päiväkirjaakaan. Aloitin kyllä pienenä useita, mutta sain kirjoitettua ehkä kolmena päivänä, kunnes kyllästyin, enkä saanut aikaiseksi enää jatkaa koska väliin jääneet päivät harmittivat. Matkapäiväkirjoja sentään sain isommista reissuista tehtyä, ne oli tarpeeksi lyhyitä jaksoja, ja joka päivälle oli yleensä jotain oikeaa kerrottavaa.

Kun meille tuli ensimmäinen kunnon tietokone joskus vähän ennen vuosituhannen vaihdetta, aloin kirjoittaa lyhyitä hevostarinoita, joiden määrä kasvoi merkittävästi, kun aloin harrastaa virtuaalihevosia. Aloitin harrastuksen 9-10 vuotiaana hankkimalla hoitohevosen eräältä virtuaalitallilta. Virtuaalihevosta hoidetaan yksinkertaisesti kirjoittamalla tarinoita siitä, että mitä hevosten kanssa tuli tehtyä. Ja minähän kirjoitin. Hoitohevosten määrä kasvoi, lopulta tuli omiakin hevosia, ja omia talleja, joille kirjoittelin kuvauksia ja tekstejä. Tällätavoin opin kirjoittamaan pitkiäkin tekstejä kauan ennen kuin tiesin kielioppiasioista juuri mitään, ja se kyllä noista teksteistä näkyy kilometrien päähän. Muistan vieläkin, kuinka loukkaannuin siitä että eräs tallinpitäjä totesi että jos en osaa kirjoittaa muilla kuin isoilla kirjaimilla, saisin lopettaa koko hoitamisen :D

Erittäin vähäinen kiinnostukseni kielioppiin, ja suuri kiinnostus tarinan luomiseen näkyy kirjoittamisessani yhä edelleen, myös tässä blogissa. Kirjoitan vauhdilla ajatuksiani ylös miettimättä yhtään kielioppia. Laitan pilkkuja sinne, missä kohtaa vedän henkeä, ja jätän ne pois sieltä minne ne pitäisi laittaa. Kirjoitan yhteen sellaisia sanoja, kuten "tänävuonna" ja "viimeaikoina", mutta en sentään yleensä kirjoita yhdyssanoja erikseen. Yksi suurimmista synneistäni on norsulauseet. Saatan helposti kirjoittaa lauseen jossa on päälauseen lisäksi pari alisteista päälausetta, ja kourallinen sivulauseita, ja jota lukiessa unohtuu koko lauseen idea siihen mennessä kun sen ehtii lukea loppuun. Jos ei kielioppivirheisiin hajoamista lasketa, niin kirjoittaminen on oikeasti kivaa! Enkä kirjoittaessani edes ajattele koko kielioppia. Enkä välttämättä omaa (tai toisten) tekstiä lukiessakaan, mutta sitten kun annan tekstini jollekin toiselle luettavaksi, ja sieltä aletaan osoitella virheitä, niin huhheijaa. Niitä on paljon. Paras kommenti kirjoittamisestani vähään aikaan tuli kandiohjaajaltani, kun käytiin kahden kesken läpi yhtä väliversiota työstäni:

"Sulla on ihan saksalainen sanajärjestys... tai en tiedä, mutta jotain kummallista tässä on".

Kaikesta huolimatta pidän kirjoittamisesta. Virtuaalihevosten lisäksi mukaan tuli pian Harry Potter aiheinen fanfiction, eli fanien kirjoittamat tarinat, jotka lainaavat kirjojen maailmaa ja hahmoja. Nuorempana kirjoitin useitakin tällaisia lyhyitä Pottertarinoita, joista suurin osa on (luultavasti onneksi) kadonnut. Yläasteella ja lukiossa mukaan tuli muutamaan animeen ja mangaan liittyvä fanfiction myös. Luin näitä ihan äärettömän paljon, ja suunnittelin omia skenaarioita näiden pohjalle, mutta omat tuotokseni olivat aika lyhyitä, tai sitten tyydyin pyörittelemään niitä päässäni. Yhden merkittävän Gravitation-mangaan perustuvan ficin kuitenkin sain aikaiseksi yläasteikäisenä. Siinä oli merkittävät 20 000 sanaa, joka oli ja on tavallaan vieläkin minulle todella paljon. Tästä tuli ensimmäinen julkaistu ficcini, ja sen löytää luultavasti vielä FinFanFunista nimellä Seven Days. On se toki myös itselläni tallessa.

Kuten kaikessa muussakin, mitä teen, on suunnittelu kirjoittamisessakin kaikkein parasta. Pidän etenkin tapahtumien ja keskustelujen suunnittelusta. Saatan pohtia mielessäni dialogeja ja skenaarioita esimerkiksi bussissa tai koulumatkaa yksin taapertaessani. Kirjoittelen muistikirjoihin ideoita, ja teen taustatutkimusta lukemalla kirjoja ja tonkimalla internettiä, rakentelen listoja ja aikajanoja madollisista tapahtumajärjestyksistä ja yksityiskohdista, ja muokkaan niitä, ja teen monta kertaa uudestaan. Ja tätä haluan nimenomaan tehdä käsin, enkä tietokoneella, mikä tarkoittaa sitä että kämpästäni saattaa välillä löytyä paperien nurkista ja kuinttien kääntöpuolilta mitä ihmeellisempiä raapustuksia.

Kaikenlaisten mindmappien sunmuiden piirtely on vaan niin paljon simppelimpää ja nopeampaa kynällä paperille. Paperilappujen organisoinnin vaikeuden vuoksi muistikirjat on tärkeitä, ja aina kirjakaupoissa kivan näköisiä muistikirjoja käpälöidessäni iskee iso houkutus ostaa niitä lisää, vaikkei käyttötarkoitusta vielä olisikaan mietittynä. Muistikirjoissa on jotenkin kiva suunnitteluintoa kutkuttava tunnelma. Usein tämän suunnitteluintoni jälkeen käykin niin, että minulla on teksti kirjoittamista vaille valmis, enkä koskaan saa kunnolla aloitettua sen kirjoittamista.

Jos inspiraatio on tarpeeksi voimakas, ja tarinan idea tarpeeksi hyvä, aloitan kirjoittamisen. Se on hyvin  jaksottaista, saatan kirjoittaa parissa viikossa paljonkin, ja sitten saatan pitää kuukauden tauon. Jos olen suunnitellut jonkun tapahtuman hyvin, kirjoitan sen vauhdilla, ja sitten tahti pysähtyy. Paperilla olisi suunniteltuna seuraava iso tapahtuma, mutta tapahtumien väliin pitäisi saada jonkinlainen järkevä siirtymä ennen sitä. Siksi tekstieni ensimmäisissä versioissa on helposti töksähteleviä tapahtumia tapahtumien perään, joiden välejä sitten paikkailen. Ja kun kirjoitan, niin kirjoitan sitten vauhdilla. Mihinkään NaNoWriMo:n kaltaiseen kuukauden mittaiseen kirjoitushaasteeseen minusta ei kuitenkaan olisi. Kirjoitusintoni on aivan liian jaksottaista sellaisen määrän kirjoittamiseem niin lyhyessä ajassa juuri määrättynä kuukautena.

Toinen kunnon ficcini ( reilu 60 000 sanaa) valmistuikin vasta ihan hetki sitten, melkein kaksi vuotta sen aloittamisesta, ja vuosia edellisen valmistumisesta. Se on ehkä suunnittelemani trilogian ensimmäinen osa vasta, mutta olen silti erittäin tyytyväinen siihen millainen siitä lopulta tuli. Se sijoittuu Pottermaailmaan, kelmien aikakauteen ja päähenkilönä on Lily Potter. Ennen tätä tein hurjasti tutkimusta mm. 70-luvun tapahtumista (jonne tarina sijoittuu), ja tietysti Pottereista. Kirjoitin ylös kirjoista kaikki mahdolliset yksityiskohdat, ja halusin kirjoittaa sellaisen tarinan joka olisi oikeasti voinut kaanonin mukaan tapahtua. Ja sellainen siitä taisi tulla. Sekin löytyy FinFanFunista, nimellä Ray a drop of golden sun. Kaikkia lukuja ei vielä ole julkaistu, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa kunhan oikoluku on saatu jollain tavalla päätökseen. Suomenkielistä nimeä pitäisi myös harkita, kun teksti on suomeksi kuitenkin, mutta siitä poistuisi sitten osa trilogian nimien ideasta. Saa nähdä, hassua sinänsä että molempien isompien julkaistujen ficcieni nimet ovat olleet englanniksi, mutta teksti suomeksi.

En ole harrastuksena juuri kirjoittanut originaalitekstejä, vaan virtuaalitallitekstien lisäksi lähes pelkästään fanfictionia muiden kirjoittamien kirjojen ja hahmojen pohjalta. Valmiit hahmot inspiroivat aivan eri tavalla kirjoittamista, kuin itse keksityt. Valmiit hahmot myös tuntee eri tavalla, ja niistä voi heti sanoa että miten ne toimivat ja ajattelevat missäkin tilanteissa. Niille on annettu selkeät rajat ja persoonallisuudet jo valmiina. Omia hahmoja luodessa kaiken saisi itse päättää, ja veikkaan että minun mielikuvituksella onnistuisin luomaan ainoastaan huonoja kopioita itsestäni ja ystävistäni. Tai no, todennäköisesti en saisi kirjoitettua sanaakaan, koska jäisin jumiin suunnitteluvaiheeseen. Että pitäisikö sittenkin siitä ja siitä hahmosta tehdä sellainen? Pelkäisin etten saisi luotua niille kunnon persoonia, ja se pelko olisi ihan aiheellinen. Tähän uusimpaan ficciini kehitin kourallisen omia sivuhenkilöitä, ja niidenkin kanssa oli jo ihan tarpeeksi työtä ja silti suurin osa jäi vähän latteiksi.

Seuraavan osan ideointi, ja niiden äsken mainittujen sivuhahmojenkin kehittäminen on pään sisällä jo täydessä käynnissä, vaikka toki suunnittelin raamit sille jo ennen ensimmäisen osan aloittamista. Tästä tulee varmaan pidempikin, joten saa nähdä kuinka kauan tässä kestää. Sanaakaan ei ole vielä kirjoitettuna tietokoneelle, eikä varmaan hetkeen olekaan. Tässä kohtaa täytyy varmaan tunnustaa, etten oikeasti taida harrastaakaan kirjoittamista, vaan pikemminkin kirjoittamisen suunnittelua. Tekstiä minulta kyllä syntyy erittäin helposti esimerkiksi koulutehtäviin ja vaikkapa aikoinaan yo-kirjoituksiin, mutta ei sitä harrastamiseksi voi kutsua. Omista projekteistani valmiiksi asti on päätynyt hyvin harva. Jos parisivuisia yhden luvun mittaisia tarinoita ei lasketa (ja niitäkin on aika vähän), olen saanut valmiiksi vain kaksi kunnon tekstiä. Mutta jos lasketaan kaikki suunnitelmat, ikuisesti kesken jääneet projektit, ne projektit jotka eivät koskaan alkaneetkaan ja taustatyöhön käytetty aika, niin ollaankin ihan eri sfääreissä sitten..

Lomat lomailtu

Tässä oon miettinyt jo vähän aikaa että mitähän seuraavaksi postaisin. Viikon kesäloma tuli vietettyä, asioita tapahtui, ja olisi mahdollista kirjoittaa niiiin monesta asiasta! Aloitetaan vaikka siitä, että tarinassani on uusi henkilö, Mikko. En ole vielä päättänyt voinko (sattuneesta syystä) viitata häneen blogissa vain kirjaimella M, vai käytänkö ihan nimeä, vai pitäisikö puhua irkkinikillä Glowie. Omakin tunnus täällä on Maryjane, eli irkkinikki, joten jälkimmäinen sopisi kuvioon, mutten oikein osaa käyttää Glowieta tekstissä. Tämä on oikeasti vakava asia ja iso päätös! :D

Lomaviikkoni vietin Joensuussa. Käytiin moikkaamassa Mikon vanhempia ja oltiin siellä yötä, mutta suuri osa ajasta vietettiin reissaamalla kahdestaan. Ostin myös Mikon veljeltä järjestelmäkameran, jota sitten testailinkin loppuloman n. viidensadan kuvan edestä. Hups! Olen vähän tunari sen kanssa edelleen, osa noista kuvista tuli huonolla kuvanlaadulla kun säädin vahingossa väärin, ja osassa on muita häröjä. Mutta virheistä oppii.

Käytiin katselemassa itäsuomalaisia mökkimaisemia, hiippailtiin metsissä ja syötiin mustikoita naamat sinisinä. Jos olisi ollut ämpäreitä mukana, olisi niitä helposti saanut kerättyä pakastimet täyteen. Järveen en uskaltanut, sillä ilmakin oli vain n. 12 asteista, ja järveltä kävi hyytävä tuuli. Saunottiin kuitenkin. Nyt on muuten sitten taas ollut oikein kivan lämpimiä loppukesän päiviä, kun minun kesäloma loppui..

Joensuu ei ollut ihan niin iso kaupunki kuin olin odottanut, mikä toisaalta oli  oikein kiva. Seikkailtiin tutkimassa keskustaa ja ympäristöä kävellen ja polkupyörillä. Löysin myös joenrannasta paikan, jossa minut oli kuvattu joskus kolmevuotiaana. Tätä tosin en muistanut ennen kuin kotiin palatessa katsoin vanhoja albumeita. Hoksasin kyllä kyseisen ankkuriviritelmän rannassa, mutta "kyllä se ankkuri minkä vieressä silloin istuin oli paljon isompi". Niin no, olin kolmevuotiaana itse pikkusen pienempi...

Olen siis sittenkin käynyt aiemmin Joensuussa! Isi tiesi kertoa missä hotellissakin yövyttiin. En vaan aiemmin tiennyt että se kuva oli Joensuusta.. Kuvan takana lukee itseasiassa että Tampere, lienee kuvia albumiin laitellut mummu sekoittanut kaupungit kun ilmeisesti reissu oli myös silläkertaa jatkunut Joensuusta Tampereelle, sillä seuraavana päivänä otetut kuvat oli jo Tammerkoskelta.

Käytiin myös päivän ekskursiolla Kolilla, ja vietettiinkin useita tunteja siellä metsissä ja kallioilla, löydettiin yksi geokätkö, otin satoja kuvia, törmättiin sattumalta Tamperelaisiin Titeläisiin ja ihailtiin maisemia. Reissailua parhaimmillaan! Kolireissusta teen oman isomman postauksen myöhemmin. Tuollaiset luontokohteet on kyllä parasta ikinä! Ja vielä kun saa samanhenkistä seuraa retkeilemään niin ei voi paremmaksi muuttua.

Täytyy muuten kohta tilata varmaan puolen vuoden kuvat paperikuvina. Tykkään kuvata päiväkirjamaisesti reissuja ja tapahtumia, ja minulla onkin vuodesta 1997 asti itseotettuja kuvia albumeissani. Ne on mukavia muistoja katseltavaksi myöhemmin, ja niistä voi helposti tarkistaa että minä vuonna tuli käytyä missäkin ja tehtyä jotain erityistä. Tietysti valokuva-albumit vie tilaa hyllyissä, mutta ne on minulle tärkeitä ja aion jatkaa kuvien ottamista ja niiden kokoamista albumeihin jatkossakin :) Vuosi 2011 oli jonkunlaisen kuvauslaman aikaa, kun oli vähän into poissa eikä tuntunut tekevän mitään kiinnostavaa. Mutta nyt niitä on taas alkanut kertyä! Kevään Japaninreissusta sain Afenin ja hänen miehensä kokoaman hienon valokuvakirjan!

Muuton valmistumisesta laitan postauksen heti kun olen saanut tehtyäyhdet verhot (huomenna kangaskauppaan!), päälystettyä sohvan uusiksi (kangasta haussa siihenkin), ja purettua nuo kaksi viimeistä laatikkoa ja kannettua parvekekalusteet häkkivarastosta paikalleen. Tavarat etsii edelleen vähän paikkaansa, mutta kyllä tänne jo kotiutuu. Lattia pitäisi vielä pestä kertaalleen ja eteismattokin odottaa parvekkeella pesua kun spottasin siitä ilmeisesti jonkun kenkien mukana kulkeutuneen koirankakkayllärin...

Ensiviikolla pitäisi asennoitua opiskelun alkamiseen. Aloitan kandidaatintyöni heti syksyllä. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaiseksi kirjoitettua myös vihdoin tuota ficciäkin kun työt vähenee ja iltaisin on enemmän vapaa-aikaa. Varsinaisen herätyksen sen kirjoittamiseen sain, kun työpaikkani naapurissa järjestettiin FinFanFunin miitti. Koska en ollut foorumia kovin aktiivisesti seuraillut viimeaikoina, en tiennyt asiasta mitään. Sitten kun kaupalla alkoi yhtäkkiä pyöriä paaaaljon potteristin näköisiä ihmisiä, uskaltauduin työn lomassa utelemaan että mikä miitti heillä siellä oikein on. Oli siinä pientä virnuilua porukalla ilmassa, kun kassatätikin paljastui Finiläiseksi :D Mutta eipä pahemmin tullut miittiin osallistuttua, kun olin töissä. Mutta myin sitten eväitä porukalle! Siinä kassatyön lomassa tuli sitten ficit puheeksi, ja totesin itselleni että nyt on kyllä ehdottomasti jatkettava.

Ideoita on paljon, ja käsin kirjoitettua dialogia löytyy monen sivun verran kahdestakin vihkosta. Lisäksi muistiinpanoja löytyy yhdestä täysin kyseiselle ficille omistetusta pienestä muistikirjasta. Nyt vaan pitäisi saada aikaiseksi istua tuoliin ja kirjoittaa... mutta kun seuraavat juonenkäänteet johtavat päähenkilöiden kannalta negatiivisiin asioihin, ja niiden kirjoittaminen on vähän surullista. Mutta pääjuonen kannalta se on pakko tehdä. Kirjoituskuulumisistakin lisää kunhan jotain on tapahtunut..

Neulon muuten myös sukkaa, josta toinen lähestyy valmistumista. Jalkaterä enää tekemättä! Ai miten niin monta rautaa tulessa jatkuvasti. Mistähän johtuis ettei koskaan tunnu olevan aikaa mihinkään :D

Pottermorepostaus

© Pottermore

Pottermoreen oli tullut uusia lukuja! The chamber of secretsia oli avattu neljänteen lukuun saakka, ja uutta infoa oli mm. Malfoyn suvusta ja Dracon lapsuudesta ja asenteista, sekä siitä, miten ja miksi velhot käyttävät tai eivät käytä jästiteknologiaa. Noin muuten löydettävää oli myös jonkin verran, tosin koska selaan tuota lähinnä tekstien takia, ei liemiainesten sunmuiden metsästäminen ole ykkösprioriteettina. Pottermore on tarjonnut minulle erittäin mielenkiintoista tietoa mm. eri sauvalaatujen ominaisuuksista, ja hahmojen historiasta. Ne ovat inspiroineet minua omissakin kirjoituksissa. Pottermoressa voi keräillä kirjoja ja suklaasammakkokorttejakin, ja hyppisin riemusta jos niitä pystyisi myös lukemaan. Harmillisesti ainoastaan muutamaa harvaa voi lukea, ja nekin sisältävät ohjeita lähinnä pelin pelaamiseen.

Pääsin Pottermoreen betatestaamaan ensimmäisen päivän haussa talvella. Silloin sivustolla oli sarjaan liittyviä kysymyksiä, joista päivän kysymykseen oikein ja nopeasti vastaamalla pääsi tekemään tunnuksen palveluun. Oma tunnukseni on PatronusHex109, tunnuksen sai valita valmiiksi tarjotuista, eikä sitä saanut päättää kokonaan itse. Ilmeisesti tällätavalla estetään se, ettei tunnuksessa paljasteta liikaa omasta oikeasta henkilöllisyydestä. Minut lajiteltiin Luihuiseen (kuten olin toivonutkin), ja taikasauvani on saarnia, kaksitoista ja puoli tuumaa, vankka ja ytimeltään lohikäärmeen sydänjuurta. Kyllä, olen edelleen parantumaton Harry Potter fanityttö :) Luihuinen muuten voitti ensimmäisen vuoteni tupamestaruuden!

Kirjoitus kirjoittamisesta

Olen näköjään innostunut taas kirjoittamisesta. Kahdeksan postausta kuutena päivänä, ja nyt vielä postaus kirjoittamisesta. Mutta älkää säikähtäkö, eiköhän se tahti kohta hiivu! :D Tai sitten siirryn kirjoittelemaan vihdoin jätskiblogiin japanikuulumiset, ja syömään uusia jäätelöitä. Mutta takaisin asiaan, eli minä siis tykkään kirjoittaa. Blogi- ja foorumipostauksien lisäksi syntyy välillä lyhyitä tarinoita ja etenkin fanfictionia. Tälläkin hetkellä työn alla on yksi kunnon ikuisuusprojektificci, jota on koossa reilu sata sivua, eikä se ole vielä edes puolessa välissä. Osa tietää, mikä on kyseessä, ja muut etsiköön itse, on sitä vähän netissä julkaistukin :)

Se on kärsinyt vähän inspiraatiokatoa, sillä minulla on kyllä periaatteessa selvät sävelet siitä mihin suuntaan tarinaa olen viemässä, ja minulta löytyy pieni muistikirja jossa on sivukaupalla suunnitelmia, sivuhahmoesittelyitä ja muistiinpanoja. Juttu on siis kirjoittamista vaille valmis! Minulla on kaikki päätapahtumat mietittyna ja osa jopa valmiiksi kirjoitettuna. En vaan ole saanut aikaiseksi jatkaa kirjoittamista kun on vihdoin kaiken möllöttämisen päätteeksi vähän muutakin elämää kuin ruudun tuijottelu. Viisipäiväinen työviikko iltavuoroja, siihen päälle ratsastustunti kerran viikossa ja lenkkeilyä ja muuta mukavaa.

Mutta toisaalta tekisi hirveästi mieli taas jatkaa, se vaan vaatisi näin pitkän tauon jälkeen sen että lukisin koko tarinan uusiksi, että pääsisi kiinni tunnelmaan. Eikä oman tekstin lukeminen useempaan kertaan ole kovin herkkua.. Tuotakin olen kuitenkin lukenut jo moneen kertaan. Toinen ongelma on se, että jos kirjoitan ilman inspiraatiota, tekstistä tulee töksähtelevää. Kirjoitan ne suurimmat tapahtumat mutta siirtymiset niiden välillä on typeriä, kun en keksi niihin mitään fiksua...

Mielessä kävi että voisin myös aikanaan kääntää tuon tekstin englanniksi ja viskata jonnekin fanfiction.netiin näytille, mutta se vaatis aikaa ja keskittymistä ja fiksun beta-readerin. Kunhan elämäntilanne selkenee, niin ehkä tuota tekstiä alkaa taas tulla. Mutta jos nyt ensin kirjoittais jutun valmiiksi suomeksi! Oikeastaan haluaisinkin kirjoittaa.. Haluaisin myös aloittaa jousiammunnan ja järjestelmäkameran ja oppia kuvaamaan. Eikä noista mikään ole välttämättä mahdoton, mutta kun ei tunnu olevan aikaa paneutua kunnolla asiaan!

No itkuvinku. Miksen aloittais sen ficin kirjoittamista samantien, enkä vinkuis asiasta kirjoittamalla blogiin? :D Asenneongelma.