torstai 16. elokuuta 2012

Lomat lomailtu

Tässä oon miettinyt jo vähän aikaa että mitähän seuraavaksi postaisin. Viikon kesäloma tuli vietettyä, asioita tapahtui, ja olisi mahdollista kirjoittaa niiiin monesta asiasta! Aloitetaan vaikka siitä, että tarinassani on uusi henkilö, Mikko. En ole vielä päättänyt voinko (sattuneesta syystä) viitata häneen blogissa vain kirjaimella M, vai käytänkö ihan nimeä, vai pitäisikö puhua irkkinikillä Glowie. Omakin tunnus täällä on Maryjane, eli irkkinikki, joten jälkimmäinen sopisi kuvioon, mutten oikein osaa käyttää Glowieta tekstissä. Tämä on oikeasti vakava asia ja iso päätös! :D

Lomaviikkoni vietin Joensuussa. Käytiin moikkaamassa Mikon vanhempia ja oltiin siellä yötä, mutta suuri osa ajasta vietettiin reissaamalla kahdestaan. Ostin myös Mikon veljeltä järjestelmäkameran, jota sitten testailinkin loppuloman n. viidensadan kuvan edestä. Hups! Olen vähän tunari sen kanssa edelleen, osa noista kuvista tuli huonolla kuvanlaadulla kun säädin vahingossa väärin, ja osassa on muita häröjä. Mutta virheistä oppii.

Käytiin katselemassa itäsuomalaisia mökkimaisemia, hiippailtiin metsissä ja syötiin mustikoita naamat sinisinä. Jos olisi ollut ämpäreitä mukana, olisi niitä helposti saanut kerättyä pakastimet täyteen. Järveen en uskaltanut, sillä ilmakin oli vain n. 12 asteista, ja järveltä kävi hyytävä tuuli. Saunottiin kuitenkin. Nyt on muuten sitten taas ollut oikein kivan lämpimiä loppukesän päiviä, kun minun kesäloma loppui..

Joensuu ei ollut ihan niin iso kaupunki kuin olin odottanut, mikä toisaalta oli  oikein kiva. Seikkailtiin tutkimassa keskustaa ja ympäristöä kävellen ja polkupyörillä. Löysin myös joenrannasta paikan, jossa minut oli kuvattu joskus kolmevuotiaana. Tätä tosin en muistanut ennen kuin kotiin palatessa katsoin vanhoja albumeita. Hoksasin kyllä kyseisen ankkuriviritelmän rannassa, mutta "kyllä se ankkuri minkä vieressä silloin istuin oli paljon isompi". Niin no, olin kolmevuotiaana itse pikkusen pienempi...

Olen siis sittenkin käynyt aiemmin Joensuussa! Isi tiesi kertoa missä hotellissakin yövyttiin. En vaan aiemmin tiennyt että se kuva oli Joensuusta.. Kuvan takana lukee itseasiassa että Tampere, lienee kuvia albumiin laitellut mummu sekoittanut kaupungit kun ilmeisesti reissu oli myös silläkertaa jatkunut Joensuusta Tampereelle, sillä seuraavana päivänä otetut kuvat oli jo Tammerkoskelta.


Käytiin myös päivän ekskursiolla Kolilla, ja vietettiinkin useita tunteja siellä metsissä ja kallioilla, löydettiin yksi geokätkö, otin satoja kuvia, törmättiin sattumalta Tamperelaisiin Titeläisiin ja ihailtiin maisemia. Reissailua parhaimmillaan! Kolireissusta teen oman isomman postauksen myöhemmin. Tuollaiset luontokohteet on kyllä parasta ikinä! Ja vielä kun saa samanhenkistä seuraa retkeilemään niin ei voi paremmaksi muuttua.

Täytyy muuten kohta tilata varmaan puolen vuoden kuvat paperikuvina. Tykkään kuvata päiväkirjamaisesti reissuja ja tapahtumia, ja minulla onkin vuodesta 1997 asti itseotettuja kuvia albumeissani. Ne on mukavia muistoja katseltavaksi myöhemmin, ja niistä voi helposti tarkistaa että minä vuonna tuli käytyä missäkin ja tehtyä jotain erityistä. Tietysti valokuva-albumit vie tilaa hyllyissä, mutta ne on minulle tärkeitä ja aion jatkaa kuvien ottamista ja niiden kokoamista albumeihin jatkossakin :) Vuosi 2011 oli jonkunlaisen kuvauslaman aikaa, kun oli vähän into poissa eikä tuntunut tekevän mitään kiinnostavaa. Mutta nyt niitä on taas alkanut kertyä! Kevään Japaninreissusta sain Afenin ja hänen miehensä kokoaman hienon valokuvakirjan!

Muuton valmistumisesta laitan postauksen heti kun olen saanut tehtyäyhdet verhot (huomenna kangaskauppaan!), päälystettyä sohvan uusiksi (kangasta haussa siihenkin), ja purettua nuo kaksi viimeistä laatikkoa ja kannettua parvekekalusteet häkkivarastosta paikalleen. Tavarat etsii edelleen vähän paikkaansa, mutta kyllä tänne jo kotiutuu. Lattia pitäisi vielä pestä kertaalleen ja eteismattokin odottaa parvekkeella pesua kun spottasin siitä ilmeisesti jonkun kenkien mukana kulkeutuneen koirankakkayllärin...

Ensiviikolla pitäisi asennoitua opiskelun alkamiseen. Aloitan kandidaatintyöni heti syksyllä. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaiseksi kirjoitettua myös vihdoin tuota ficciäkin kun työt vähenee ja iltaisin on enemmän vapaa-aikaa. Varsinaisen herätyksen sen kirjoittamiseen sain, kun työpaikkani naapurissa järjestettiin FinFanFunin miitti. Koska en ollut foorumia kovin aktiivisesti seuraillut viimeaikoina, en tiennyt asiasta mitään. Sitten kun kaupalla alkoi yhtäkkiä pyöriä paaaaljon potteristin näköisiä ihmisiä, uskaltauduin työn lomassa utelemaan että mikä miitti heillä siellä oikein on. Oli siinä pientä virnuilua porukalla ilmassa, kun kassatätikin paljastui Finiläiseksi :D Mutta eipä pahemmin tullut miittiin osallistuttua, kun olin töissä. Mutta myin sitten eväitä porukalle! Siinä kassatyön lomassa tuli sitten ficit puheeksi, ja totesin itselleni että nyt on kyllä ehdottomasti jatkettava.

Ideoita on paljon, ja käsin kirjoitettua dialogia löytyy monen sivun verran kahdestakin vihkosta. Lisäksi muistiinpanoja löytyy yhdestä täysin kyseiselle ficille omistetusta pienestä muistikirjasta. Nyt vaan pitäisi saada aikaiseksi istua tuoliin ja kirjoittaa... mutta kun seuraavat juonenkäänteet johtavat päähenkilöiden kannalta negatiivisiin asioihin, ja niiden kirjoittaminen on vähän surullista. Mutta pääjuonen kannalta se on pakko tehdä. Kirjoituskuulumisistakin lisää kunhan jotain on tapahtunut..

Neulon muuten myös sukkaa, josta toinen lähestyy valmistumista. Jalkaterä enää tekemättä! Ai miten niin monta rautaa tulessa jatkuvasti. Mistähän johtuis ettei koskaan tunnu olevan aikaa mihinkään :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti