Kolin kansallispuisto (3/37)

Tämä ei ole lisäpostaus kansallispuistohaasteeseen, vaan uusintakierros. Käytiin kesälomalla ihailemassa Kolin maisemia ihan uudemman kerran ja vähän perusteellisemmin, kuin mitä silloin useampi vuosi sitten kävin. Mentiin ylös haitarihissillä, ja lähdettiin samantien Ukko-Kolille, josta jatkettiin Akka- ja Pahakoleille ja lopulta kiivettiin ylös Mäkrävaaralle. Sää oli viileä, mutta se oli jopa ihan mukavaa sillä rinteitä ylös kiivetessä tuli hieman hiki.

Matkalla tuli syötyä mustikoita ja leikittyä Kameran kanssa. Osa poluista oli hyvin märkiä ja sammaleet tuntuivat ihan pesusieniltä, mutta maisemat olivat loistavia! Paha-Kolin maisemia katsellessamme päätimme hetken mielijohteesta, että Kolilta pitää ehdottomasti löytää Geokätkö! Sitä vaan valitsemaan sopivaa kätköä! Valintamme osui reilun kahden kilometrin päässä olevaan kätköön Mäkrävaaralla, ja suuntasimme sinne sitten samantien.

Matkalla Mäkrävaaralle löysimme eräältä ahoaukiolta Tamperelaisen tietoteekkarin, ja saimme matkaseuraa aina vaaran huipulle asti. Kiipeäminen oli hitusen raskasta liukkailla kivillä ja jyrkässä rinteessä, mutta hyvin selvittiin ja huipulla nähtiin taas hienoja maisemia. Matkaseuramme jäädessä pitämään taukoa rinkkojensa kanssa, me vilahdimme metsään etsimään kätköä.

Kätkön etsiminen vaati lopulta melkoisen seikkailun, ja paljon liikuntaa. Sitä etsittiin vaaran huipulta, sen perässä laskeuduttiin jyrkännettä alas, ja kiivettiin takaisin ylös, rämmittiin louhikossa, kontattiin siirtolohkareiden alla, rämmittiin lisää, käveltiin ja kiipeiltiin. Tälle reissulle olisi kyllä kaivannut eväitä, mutta fiksuna ennen lähtöä todettiin että "ei me siellä niin kauaa olla". Kun kerran sinne asti oltiin tultu niin ei nyt enää voinut luovuttaa!

GPS oli etsintäretkellämme oikein vitsikkäällä tuulella. Jyrkänteen reunalla se näytti alaspäin, ja jyrkänteen alla ylöspäin. Jos oltaisiin heti katsottu vähän kätkölle annettuja sanallisia vinkkejä, oltaisiin säästytty paljolta kiipeilemiseltä. Mutta mikäs siinä, seikkaileminen on hauskaa, ja seikkailun jälkeen kätkö lopulta löytyi, ja nappasimme sieltä väsyneinä ja nälkäisinä mukaan myös yhden Trackable killuttimen mukaamme Tampereelle. Tampereella kävimme tiputtamassa sen Myllyvuoren kätköön heti seuraavana päivänä.

Kolmen kätkön löytämisen jälkeen olisi kova hinku jättää myös oma kätkö jonnekin metsään. Minun tekisi mieleni laittaa kätkö Kärkölässä Koukunmaalle, ja Perskalliolle! Myös Trackable esineitä voisi vapauttaa matkaan. Ajattelin että seuraavalla kansallispuistokierroksella voisi tiputtaa johonkin siellä sijaitsevaan kätköön liftarin jolle antaisi tehtäväksi kansallispuistojen kiertämisen suomessa ja ympäri maailmaa, ja toivoisin kuvia sen retkestä! Kätköily toi loistavan lisän puistossa liikkumiseen, kun joutui väkisin pois niiltä turistien valtaamilta näkymäpaikoilta syvemmälle metsään, ja kauemmas poluilta. Miksen aloittanut tätä harrastusta aiemmin, vaikka tutustuin siihen ensimmäisen kerran vuosia sitten?

Lomat lomailtu

Tässä oon miettinyt jo vähän aikaa että mitähän seuraavaksi postaisin. Viikon kesäloma tuli vietettyä, asioita tapahtui, ja olisi mahdollista kirjoittaa niiiin monesta asiasta! Aloitetaan vaikka siitä, että tarinassani on uusi henkilö, Mikko. En ole vielä päättänyt voinko (sattuneesta syystä) viitata häneen blogissa vain kirjaimella M, vai käytänkö ihan nimeä, vai pitäisikö puhua irkkinikillä Glowie. Omakin tunnus täällä on Maryjane, eli irkkinikki, joten jälkimmäinen sopisi kuvioon, mutten oikein osaa käyttää Glowieta tekstissä. Tämä on oikeasti vakava asia ja iso päätös! :D

Lomaviikkoni vietin Joensuussa. Käytiin moikkaamassa Mikon vanhempia ja oltiin siellä yötä, mutta suuri osa ajasta vietettiin reissaamalla kahdestaan. Ostin myös Mikon veljeltä järjestelmäkameran, jota sitten testailinkin loppuloman n. viidensadan kuvan edestä. Hups! Olen vähän tunari sen kanssa edelleen, osa noista kuvista tuli huonolla kuvanlaadulla kun säädin vahingossa väärin, ja osassa on muita häröjä. Mutta virheistä oppii.

Käytiin katselemassa itäsuomalaisia mökkimaisemia, hiippailtiin metsissä ja syötiin mustikoita naamat sinisinä. Jos olisi ollut ämpäreitä mukana, olisi niitä helposti saanut kerättyä pakastimet täyteen. Järveen en uskaltanut, sillä ilmakin oli vain n. 12 asteista, ja järveltä kävi hyytävä tuuli. Saunottiin kuitenkin. Nyt on muuten sitten taas ollut oikein kivan lämpimiä loppukesän päiviä, kun minun kesäloma loppui..

Joensuu ei ollut ihan niin iso kaupunki kuin olin odottanut, mikä toisaalta oli  oikein kiva. Seikkailtiin tutkimassa keskustaa ja ympäristöä kävellen ja polkupyörillä. Löysin myös joenrannasta paikan, jossa minut oli kuvattu joskus kolmevuotiaana. Tätä tosin en muistanut ennen kuin kotiin palatessa katsoin vanhoja albumeita. Hoksasin kyllä kyseisen ankkuriviritelmän rannassa, mutta "kyllä se ankkuri minkä vieressä silloin istuin oli paljon isompi". Niin no, olin kolmevuotiaana itse pikkusen pienempi...

Olen siis sittenkin käynyt aiemmin Joensuussa! Isi tiesi kertoa missä hotellissakin yövyttiin. En vaan aiemmin tiennyt että se kuva oli Joensuusta.. Kuvan takana lukee itseasiassa että Tampere, lienee kuvia albumiin laitellut mummu sekoittanut kaupungit kun ilmeisesti reissu oli myös silläkertaa jatkunut Joensuusta Tampereelle, sillä seuraavana päivänä otetut kuvat oli jo Tammerkoskelta.

Käytiin myös päivän ekskursiolla Kolilla, ja vietettiinkin useita tunteja siellä metsissä ja kallioilla, löydettiin yksi geokätkö, otin satoja kuvia, törmättiin sattumalta Tamperelaisiin Titeläisiin ja ihailtiin maisemia. Reissailua parhaimmillaan! Kolireissusta teen oman isomman postauksen myöhemmin. Tuollaiset luontokohteet on kyllä parasta ikinä! Ja vielä kun saa samanhenkistä seuraa retkeilemään niin ei voi paremmaksi muuttua.

Täytyy muuten kohta tilata varmaan puolen vuoden kuvat paperikuvina. Tykkään kuvata päiväkirjamaisesti reissuja ja tapahtumia, ja minulla onkin vuodesta 1997 asti itseotettuja kuvia albumeissani. Ne on mukavia muistoja katseltavaksi myöhemmin, ja niistä voi helposti tarkistaa että minä vuonna tuli käytyä missäkin ja tehtyä jotain erityistä. Tietysti valokuva-albumit vie tilaa hyllyissä, mutta ne on minulle tärkeitä ja aion jatkaa kuvien ottamista ja niiden kokoamista albumeihin jatkossakin :) Vuosi 2011 oli jonkunlaisen kuvauslaman aikaa, kun oli vähän into poissa eikä tuntunut tekevän mitään kiinnostavaa. Mutta nyt niitä on taas alkanut kertyä! Kevään Japaninreissusta sain Afenin ja hänen miehensä kokoaman hienon valokuvakirjan!

Muuton valmistumisesta laitan postauksen heti kun olen saanut tehtyäyhdet verhot (huomenna kangaskauppaan!), päälystettyä sohvan uusiksi (kangasta haussa siihenkin), ja purettua nuo kaksi viimeistä laatikkoa ja kannettua parvekekalusteet häkkivarastosta paikalleen. Tavarat etsii edelleen vähän paikkaansa, mutta kyllä tänne jo kotiutuu. Lattia pitäisi vielä pestä kertaalleen ja eteismattokin odottaa parvekkeella pesua kun spottasin siitä ilmeisesti jonkun kenkien mukana kulkeutuneen koirankakkayllärin...

Ensiviikolla pitäisi asennoitua opiskelun alkamiseen. Aloitan kandidaatintyöni heti syksyllä. Tarkoitus olisi kuitenkin saada aikaiseksi kirjoitettua myös vihdoin tuota ficciäkin kun työt vähenee ja iltaisin on enemmän vapaa-aikaa. Varsinaisen herätyksen sen kirjoittamiseen sain, kun työpaikkani naapurissa järjestettiin FinFanFunin miitti. Koska en ollut foorumia kovin aktiivisesti seuraillut viimeaikoina, en tiennyt asiasta mitään. Sitten kun kaupalla alkoi yhtäkkiä pyöriä paaaaljon potteristin näköisiä ihmisiä, uskaltauduin työn lomassa utelemaan että mikä miitti heillä siellä oikein on. Oli siinä pientä virnuilua porukalla ilmassa, kun kassatätikin paljastui Finiläiseksi :D Mutta eipä pahemmin tullut miittiin osallistuttua, kun olin töissä. Mutta myin sitten eväitä porukalle! Siinä kassatyön lomassa tuli sitten ficit puheeksi, ja totesin itselleni että nyt on kyllä ehdottomasti jatkettava.

Ideoita on paljon, ja käsin kirjoitettua dialogia löytyy monen sivun verran kahdestakin vihkosta. Lisäksi muistiinpanoja löytyy yhdestä täysin kyseiselle ficille omistetusta pienestä muistikirjasta. Nyt vaan pitäisi saada aikaiseksi istua tuoliin ja kirjoittaa... mutta kun seuraavat juonenkäänteet johtavat päähenkilöiden kannalta negatiivisiin asioihin, ja niiden kirjoittaminen on vähän surullista. Mutta pääjuonen kannalta se on pakko tehdä. Kirjoituskuulumisistakin lisää kunhan jotain on tapahtunut..

Neulon muuten myös sukkaa, josta toinen lähestyy valmistumista. Jalkaterä enää tekemättä! Ai miten niin monta rautaa tulessa jatkuvasti. Mistähän johtuis ettei koskaan tunnu olevan aikaa mihinkään :D

Kolin kansallispuisto (3/37)

En tiedä onko tämä pikkuisen huijausta, mutta koska itse haasteen itselleni asetin niin kai saan näin tehdä? Olen siis käynyt myös Kolilla, mutta jo vuonna 2007. Minulle myös ystävällisesti  valaistiin että sehän on vain tunnin matkan päässä Joensuusta, itse olin kuvitellut sen olevan jossain suomen vyötärön paikkeilla! Ei ihan osu nuo pohjoisen paikat oikeille paikoille päänsisäisellä kartalla! Ei sillä, ei tästä ole kauaa kun en osannut Joensuutakaan vielä paikallistaa kartalta.. Mutta sen luulin itseasiassa olevan etelämpänä.

Koli olisi myös ehdottomasti sellanen paikka jossa olisi kiva käydä uudestaankin. Edellinen reissu oli aika lyhyt, pysähdyttiin vaan kesälomareissulla hetkeksi katselemaan maisemia ja syömään eväitä perheen kanssa. Meillä ei ollut mitään karttaa, mutta jos sitä kiinnostaa katsella, niin löytyyhän se esimerkiksi täältä.

Jätettiin auto Ukko-Kolin parkkipaikalle, josta päästiin ilmaiseksi kiskohissillä 115 m matka yläpihalle josta lähti sitten maisemapolkuja eteenpäin. Mitään pitkää kierrosta ei tehty, kun oli jo ilta ja tarkoitus oli vielä jonnekin etelämmäs leiriytyä. Itse hyppelehdin kalliolla räpsimässä satamäärin kuvia. Ja kaikissa kuvissa on horisontti enemmän tai vähemmän vinossa, ja kamerakin oli vanha kun mikä. Harmi.. Löytyi sieltä sentään pari ihan esiteltävissäkin olevaa kuvaa:

Onpas ollut hehkeän näköiset eväät, limsaa, vettä ja suolakeksejä :D

Nämä maisemat olisi hieno nähdä uudestaankin, ja kierrellä vähän enemmän! Ja siellä on muuten myös kahden hengen tuolihissit! Maisemat varmaan upeat, vaan enpä tiedä uskaltaisinko avata sellaisessa silmiä... Mutta olisihan se kiva koittaa!

Saaren kansanpuistossa

Saaren kansanpuisto on minulle hyvin tuttu paikka. Kuivajärven hiekkarannalla on vuosien varrella tullut uitua lukematomia kertoja, Lounaishämeen Pirtillä on vierailtu useammissakin juhlissa ja puiston läpi on ajeltu vaikka miten monta kertaa ihan pikkumuksusta alkaen. Kerran on tullut Kaukolanharjun 21 metrisellä puunäkötornillakin aikaisemmin käytyä, silloin tosin en uskaltanut kiivetä ihan ylös asti. Mokoman rapuista näkee läpi alas, ja se vielä huojuu! :D Nyt oli siis oiva tilaisuus tehdä uusi yritys.

Ja onnistuihan se! Kiipesin ihan ylös asti, maksoinhan siitä lystistä sentään 3,50€ :D Ja pääsin näkemään ne Lounais-Hämeen "Helmeksi" kutsutut maisemat joista Edelfeltkin maalasi taulunsa. Päivä oli kaunis, lämmin ja kirkas, ja hyttysetkin pysyi aurinkoisemmilla paikoilla poissa. Ja maisemat oli upeat! Saarella ei kovin pitkää lenkkiä kierretty, pikkuisen vaan katseltiin ympäristön polkuja ja pikkusen eksyttiin. Käytiin samalla reissulla myös Tammelan kunnantalolla hakemassa esitteet ja kartat noihin kansallispuistoihin, ja illalla oli suunnitelmissa Liesjärven kansallispuistossa käynti (josta jo blogasinkin). Vähän väärässä järjestyksessä tuli nää kyllä kirjoiteltua, mutta mitäs siitä. Oikea järjestyshän näille kolmelle puistolle oli keskiviikkona Saari ja Liesjärvi, ja torstaina Torron suo. Oikein onnistunut kesälomareissu!

Vesi oli kesäkuun toisella viikolla vielä senverran kylmää että ei viitsitty uimaan lähteä. Minulla on vielä talviturkki! Ehkä siitä pikkuhiljaa vois päästä eroon...

Torronsuon kansallispuisto (2/37)

Torronsuo on Tammelan kansallispuistoista se itselle vähemmän tuttu. Kuvissa ja puheissa kyllä, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pääsin ihan pitkospuille asti tallaamaan. Miksi ihmeessä ei ole aiemmin tullut käytyä? Itseasiassa en ole ennen ollut yhdelläkään näin kostealla ja laajalla suoalueella! Jälleen kerran apuna Tammelan kunnantalolta saatu kartta, jossa näkyvä ruskea reitti me kierrettiin. Auto pistettiin parkkiin Kiljamon parkkipaikalle, ja siellä oli ihan mukavasti tilaa.

Heti parkkipaikan vieressä kohosi 17m lintutorni, jonne kiipeäminen oli hurjan pelottavaa:D Niistä rappusista näkyi läpi... Ylös sentään pääsin, ja ympärille avautui hieno tuulinen suomaisema. Auringonpaiste ja raikas tuuli hääti itikatkin pois aukealta alueelta, metsäisemmässä osassa niitä oli sitten vähän mutta ei läheskään samanverran kuin Liesjärvellä oli. Lintujen tarkkailu olisi vaatinut kiikarit, mutta ääniä kyllä kuului. Tuli ihan mieleen se vanha Suomen Linnut CD Facta ohjelma, jossa pystyi kuuntelemaan esimerkiksi suoelinympäristöön kuuluvien lintujen ääniä. Hassuja mielleyhtymiä!

 Lähdettiin kiertämään tuota reittiä niinpäin että ensin käveltiin tienpientareita Torron kylään ja sieltä sit takas suolle ja pidempi pätkä pitkospuita suolla. Tätä suuntaa voin suositella, n. 10km lenkistä alkumatkalla riitti intoa ja energiaa taapertaa ihan normaaleissa maalaismaisemissa, ja sitten lopuksi herkkuna pohjalla eksoottisemmaat suomaisemat. Toki kylä ja peltomaisemat olivat myös kivaa katseltavaa! Kannattaa kuitenkin katsoa tarkkaan missä käännytään takaisin suollepäin! Käveltiin vahingossa tuota Torron kylän läpi kulkenutta tietä pikkusen liian pitkälle kun jäi yhden rakennuksen seinään naulattu ilvesreitin kyltti huomaamatta.

Sitä yhtä reittimerkkiä lukuunottamatta reitti oli hyvin merkattu, vaikka suolle pääsy kesti hippusen pidemmän aikaa kun kartta antoi ymmärtää. Nähtävää siis tosiaan on suoluonnon lisäksi myös maaseutuidyllissä, koivikkometsissä, perusmetsissä, rämeikössä ja eksyttiinpä myös Torronsuon kivilouhokselle jossa oli näytteitä mielenkiintoisista kivilajeista. Tässäkin puistossa oli "muutama" puu jotka täytyi metsäalueilla kiertää.. Välillä puita oli kaatuneena sellainen rykelmä, että kiertämistä tuli ties miten paljon ja polku aina välillä hävisi pitkäksikin aikaa. Ylläolevassa kuvassa on hyvä kuva kulkureitistä, täällä oli paljon hurjemmin puita nurin kuin Liesjärvellä, ja kansallispuisto kun on, niitä ei sieltä pois korjata. Hyvällä huumorilla ja pienellä seikkailemisella polut kuitenkin löytyivät ja päästiin takaisin suon laidalle, josta löytyi jälleen yksi lintutorni.

Lintutornilta nähtiin jälleen kunnon suomaisemaa. Jännä ettei kyseistä tornia, ja kotapaikkaa oltu ollenkaan merkitty tuohon puiston karttaan. Siellä oli kuitenkin jonkinlainen majoituslaavu, nuotiolaavu, infopiste ja kunnon ulkohuussitkin, ja paikka oli selvästi siisti ja käytössä. Paikalla tosin oli latukartat, joten lienikö se sitten enemmän talvisesongin juttuja? Sieltä sitten jatkettiin eteenpäin ja päädyttiin pitkospuille.

Pitkospuut oli kauniita ja mukavan leveitä, ja pari penkkiäkin oli matkanvarrelle rakennettu.  Ja suo oli täynnä tupasvillapalleroita! Jalat säilyi kuivana koko reissun alusta loppuun saakka, vaikka heti pitkospuiden vierellä oli hyvinkin märkiä silmäkkeitä, joihin ei olisi tehnyt mieli astua. Aurinko paistoi kuumasti, mutta raikas tuuli teki reissusta oikein mukavan ja itikattoman. Kymmenen kilometrin lenkki puukasojen kiertämisestä ja reitiltäeksymisistä kertyneen lisämatkan kanssa vei meiltä puoli päivää, ja eväät loppuivat jo ennen kun kunnolla päästiin edes suolle. Ensikerralla tällaiselle reissulle lähtiessä varaan kyllä mukaan varmuuden vuoksi pari voileipää lisää!

Sanoisin että huima reissu, kaikenlaista uutta nähtävää sitä löytyy näinkin läheltä tuttuja kulmia! Matkalla pohdittiin että mitenköhän nuo pitkospuut on noin pehmeään suomaahan rakennettu?Tai siis, että miten se materiaali on sinne kärrätty. Käsin kantamalla jo valmiita pitkospuita pitkin? Vaiko kenties talvella lumia pitkin? Haluan muuten joskus hiihtämään tuolla suolla!

Liesjärven kansallispuisto (1/37)

Liesjärven kansallispuistoon lähdimme kiertelemään kesäillan hämärässä. Olimme hakeneet kuvassa näkyvän kartan Tammelan kunnantalolta vähän kertomaan että mihin suuntaan kannattaa kulkea, ja auto pistettiin parkkiin Kyynäränharjun pohjoispäähän elikkä Pirttilahden päähän. Pienihän se parkkipaikka oli tällaiselle parkkeeraustunarille, mutta selvittiin! Puistossa oli ilmeisesti joku isompi porukka kalastelemassa sillä parkkipaikka oli tullessa lähes täysi ja ihmisiä oli onkien (tai vastaavien, minä näistä mitään tiedä) kanssa rannoilla. Takaisin tullessa kaikki oli kadonneet. Hyttysiä oli vietävästi, mutta uskallettiin silti kiertää kartassa näkyvä Hyypiön reitti (:D), ja katselemaan maisemia Hyypiönkalliolta Tapolanjärven ja Etukyynärän suuntaan.

Varsinainen näköalapaikka se ei kuitenkaan ollut, kalliolla oli senverran tiheä puusto että järvelle näki vain vähän niiden lomasta. Kalliolta eteenpäin lähtiessä meinattiin vielä eksyäkin, kun lähtöpolkua merkannut puu oli kaatunut..

Puuvahinkoja oli koko reissulla hurjasti ilmeisesti talvisten myrskyjen jälkeen, ja usein täytyi poiketa polulta että niistä pääsi ohi. Tuossakin kuvassa näkyy kuinka polun yli on kellahtanut "muutama" puu. Kansallispuistostahan kaatuneita puita ei poisteta, vaan ne jätetään silleen kaikenmaailman lahopuuöttiäisten pesäpaikoiksi. Osan ohi olikin jo muodostunut uusia polkuja, ja varmaan tulevaisuudessa polut muuttuvatkin sellaisiksi että kiertävät nuo puut. Ja ehkä joskus myös puiden mukana kaatuneet reittimerkit korjataan takaisin näkyväksi :)

Sitten kuljettiin Kyynäränharju päästä päähän ja takaisin. Tällä kapealla harjulla olen kulkenut ennenkin, ja ottanut miljoona järvimaisemakuvaa! Järvimaisemat on minun suosikkikesämaisemia ehdottomasti. Kesäilta oli mukavan hiljainen, mitä nyt hyttyset hyökkäsi kimppuun heti kun pysähtyi. Jos hyttysiä olisi ollut vähemmän, ja jos olisimme päässeet reissuun aiemmin, olisimme varmaan kiertäneet myös pohjantikan tai punatulkun lenkit. Nyt kuitenkin tyydyttiin järvimaisemien ihailuun ja sen jälkeen siirryttiinkin sitten saunomaan hyttysenpuremia pois.

Ja vielä lisäykseksi arkistojen kätköstä sama tyttö samalla sillalla ja harjulla keväällä 2005, elikkä Marjaana ei-ihan-vielä 15v. Eli hui, yli seittemän vuotta sitten!

Kansallispuistohaaste

Yläasteella meillä oli liikunnanopettaja, joka opetti myös biologiaa ja maantietoa. Mikäli muistan mitenkään päin oikein, oli hänen nimensä Kati.  Jos joku muistaa sukunimen, saa vinkata. Jos hän jostain syystä eksyy joskus tähän blogiin, niin terveisiä! Veikkaan että hän ei muistele minua kovin hyvällä, minä taas en noin yleensäkään muistele koululiikuntaa kovin hyvällä. Se ei kuitenkaan liity tähän mitenkään. Yhdellä maantiedon (vai oliko biologian, ei voi muistaa) tunnilla käsiteltiin kansallispuistoja, ja hän kertoi jutun josta muistan vaan pääidean:

Hän kertoi haasteesta kiertää elämän aikana kaikki suomen kansallispuistot. Hän myös lupasi muistaakseni kahvit ja munkit, jos joku meistä joskus kyseisen haasteen toteuttaisi. Se jäi metsässä kasvaneen pikkutytön mieleen hienona ideana! En varmaan tule häntä koskaan löytämään tai edes etsimään, mutta koska luontokohteet on muutenkin hienoja ja ehdottomasti tekisi mieli näitä kiertää niin miksen ottaisi henkilökohtaiseksi kokoelämän haasteeksi käydä Suomen kansallispuistoista edes puolessa?

Luettelo Suomen kansallispuistoista löytyy esimerkiksi wikipediasta, en aio ottaa haasteesta mitään stressiä enkä pakkoa, vaan kohteita kierrellään sen mukaan miltä tuntuu. Yritän kuitenkin pitää vaikkapa tässä blogissa kirjaa siitä missä on tullut käytyä.

Aiheeseen liittyen vietin parinviikontakaisen kesälomaviikkoni Tammelassa, jossa tuli tarkasteltua Torronsuon ja Liesjärven kansallispuistot (ja myös Saaren kansanpuisto). Näistä kaikista kirjailen tänne omat postaukset pikapuoliin. Nämä kaikki olivat jokseenkin tuttuja jo entuudestaan, kun lähikulmilla on tullut pyörittyä. Nyt ensikerran kuitenkin ihan kunnolla polkuja kiertelemässä.