Lemmikkihaaveita ja Tintti

Koska vihdoin tarjoutuu mahdollisuus (muutan elokuun alussa yksiöön, johon saa ottaa lemmikin), olen päättänyt että minulle tulee kissa. Mutta ei vielä tänävuonna, vaan ensikeväänä. Muuton jälkeen vähän katselen että miten paljon ehdin olla töiden ja opiskelujen jälkeen kotona, ja miten paljon jää rahaa käteen oman elämisen jälkeen. Sitten voin pikkuhiljaa olla varma, että voin elättää tyytyväisen kissan tai kaksi. Parastahan olisi jos sillä olisi kaveri, eiköhän kaksi kissaa mene siinä missä yksikin. Kolmatta en sentään hankkisi. Harkitsin myös muutamia häkkieläimiä, mutta eiköhän kissa ole se suurin suosikki.

Tintti Tiitus Tiitiäinen

Sitä ennen voisin kuskata Tintin vierailulle silloin tällöin. Ja tästä eteenpäin koko postaus onkin sitten häpeilemätön kissakuvakokoelma. Tintti on siis minun kissani, joka voisi tulla luokseni pysyvästikin, vaan kun se ei välttämättä kahdeksanvuotiaana maalaiskissana enää tottuisi yksiöön. Tintti löytyi kesällä 2004 kahden sisaruksensa kanssa tallin vintiltä. Emoa ei näkynyt missään, ja täysin villit kissapenskat olivat niin nälkäisiä että söivät kädestä. Kaikki muut paitsi Tintti, joka puri minua kun yritin saada sitä kiinni. Siitä lähtien se oli minun kissani! Koko orpokissalauma (Tintti, Iines ja Lilli) kesyyntyi hyvin nopeasti, ja sitten meillä olikin yhtäkkiä kolme kissaa talossa.

Tintti oli pentusarjasta kaikkein vilkkain. Ensimmäisenä joulunaan se oli ainut pennuista joka kiipesi joulukuuseen (kuva 1). Kakkoskuvassa se on puolivuotias, ja kolmoskuvassa näkyy koko kissapesue, ja meillä silloin asustanut kani.

Kissanpennut eivät tosiaan olleet minun ensimmäinen lemmikkini. Olin ala-asteella ehkä kolmannella luokalla, kun meille tuli  pikkuinen tyttökani (itseasiassa 2.2.2000). Tiesin siitä ennen meille saapumista ainoastaan sen, että se oli kokonaan musta, joten nimesin sen äärettömällä pikkumarjaanan mielikuvituksella Lakuksi. Se oli joutunut omistajiensa hylkäämäksi, ja päätyi sitten puskaradion kautta meille. Laku pelkäsi kissoja ihan tuhottomasti, mutta kun se sitten tajusi että nuo kissanpennut pelkäsivät enemmän sitä kun se niitä, se rohkaistui ja alkoi jopa välillä uhitella niille:D Laku kuoli vuonna 2005.

Tintti ehti elämänsä aikana saada muutamat pennutkin ennen kuin se leikattiin. Pennuista moni on perinyt äitinsä vilkkaan ja seurallisen luonteen, ja niiden kuulumisia kuulee sillointällöin edelleen. Nyt harmittaa vaan, ettei itselle enää saa Tintin pentua.. Nyt kissa tosiaan on leikattu ja sen kanssa on käyty kaksissa kissanäyttelyissäkin! Lahden näyttelyissä tammikuussa 2011 Tintti oli paras lyhytkarvainen kotikissa, ja vei vielä näyttelyn parhaan kotikissankin tittelin. Nythän Tintti olisi jo senioriluokassa, ja ehkä me vielä ainakin yhdet näyttelyt käydään sen kanssa katsomassa.Valitettavasti tämän syksyn Tampereen näyttely jää väliin vaikka sitä kovasti suunniteltiin. Osuu just ratsastusleiripäivälle.

Nykyään Tintin sisaruksista mustavalkoinen Lilli on jo kuollut, mutta Iines ja Tintti jakavat edelleen saman ruokakipon ja nukkuvat yhdessä sängyllä, ja kiertelevät pihamaata. Jottei kävisi epäselväksi miten suloinen otus Tintti on, tässä vähän kuvasaastetta. Risunmetsästys on muuten hauskaa:

Kolin kansallispuisto (3/37)

En tiedä onko tämä pikkuisen huijausta, mutta koska itse haasteen itselleni asetin niin kai saan näin tehdä? Olen siis käynyt myös Kolilla, mutta jo vuonna 2007. Minulle myös ystävällisesti  valaistiin että sehän on vain tunnin matkan päässä Joensuusta, itse olin kuvitellut sen olevan jossain suomen vyötärön paikkeilla! Ei ihan osu nuo pohjoisen paikat oikeille paikoille päänsisäisellä kartalla! Ei sillä, ei tästä ole kauaa kun en osannut Joensuutakaan vielä paikallistaa kartalta.. Mutta sen luulin itseasiassa olevan etelämpänä.

Koli olisi myös ehdottomasti sellanen paikka jossa olisi kiva käydä uudestaankin. Edellinen reissu oli aika lyhyt, pysähdyttiin vaan kesälomareissulla hetkeksi katselemaan maisemia ja syömään eväitä perheen kanssa. Meillä ei ollut mitään karttaa, mutta jos sitä kiinnostaa katsella, niin löytyyhän se esimerkiksi täältä.

Jätettiin auto Ukko-Kolin parkkipaikalle, josta päästiin ilmaiseksi kiskohissillä 115 m matka yläpihalle josta lähti sitten maisemapolkuja eteenpäin. Mitään pitkää kierrosta ei tehty, kun oli jo ilta ja tarkoitus oli vielä jonnekin etelämmäs leiriytyä. Itse hyppelehdin kalliolla räpsimässä satamäärin kuvia. Ja kaikissa kuvissa on horisontti enemmän tai vähemmän vinossa, ja kamerakin oli vanha kun mikä. Harmi.. Löytyi sieltä sentään pari ihan esiteltävissäkin olevaa kuvaa:

Onpas ollut hehkeän näköiset eväät, limsaa, vettä ja suolakeksejä :D

Nämä maisemat olisi hieno nähdä uudestaankin, ja kierrellä vähän enemmän! Ja siellä on muuten myös kahden hengen tuolihissit! Maisemat varmaan upeat, vaan enpä tiedä uskaltaisinko avata sellaisessa silmiä... Mutta olisihan se kiva koittaa!

Kesäratsastustunti 3/8

Tälläkertaa ratsastustunti oli oikein tehokas ainakin istunnan kannalta! Sää oli pilvinen ja hiostava mutta ei ihan ruvennut satamaan sentään. Menin Dantoksella, joka oli viimekertaista Axelia hieman reippaampi, ja myös todella mukava ratsastaa. Sitä ei vaan hirveästi kiinnostanut olla kuvattavana kuten näkyy :D Tosi hienoa kun on päässyt joka tunnilla kokeilemaan erilaista ratsua, ja on voinut huomata pärjäävänsä! Eihän se varmaan kovin hyvältä ole näyttänyt, mutta enpä itseäni kovin taitavaksi sanokaan. Kunhan tavoittelen vanhoja taitojani takaisin.

Tunti oli peruskoulutunti, voltteja, ympyröitä ja avotaivutusta. Vatsalihakset huusi jo puolivälissä tuntia armoa, kun yritin tiukasti istua harjoitusravissa. Missä perusistunta, missä? Kadonnut jonnekin.. Tuntiin mahtui muutamia huippuhetkiä kun oikein tunsin miten hevonen laskeutui parempaan muotoon mutta sit samantien onnistuin säätämään jotain kun sitä muotoa yritti ylläpitää, ja taas mentiin pää pystyssä ja runko pitkänä. Rohkaisevaa kuitenkin että se onnistui edes hetkellisesti!

Tässä kohtaa saa varmaan jo tunnustaa että en ennen tuota tuntia edes tiennyt mikä on avotaivutus, saati sitten kehdannut kysyä. Ehkä näin monen vuoden ratsastuskokemuksen jälkeen se pitäisi jo tietää.. Mutta tunnilla katsoin vaan muiden esimerkkiä, tein perässä. ja sain kehuja opettajalta :D Nyt tiedän tuonkin! Toki isolla todennäköisyydellä tottunut ja hyvätapainen tuntihevonen teki paljon "automaattisesti", mutta tässävaiheessa ihan hyvä vaan kun ite keskityn hyvinkin perusasioihin.

Vihdoin muistin kiinnittää huomiota katseen suuntaan ja viimetunnilla otetuilta videoilta bongattuun liialliseen etukenoon nojautumiseen, ja itseasiassa löysinkin moneen otteeseen ihan hyvältä tuntuvan asennon. Se vaan että heti kun jotain monimutkaisempaa pitäisi tehdä, katse laskeutuu joko hevosen niskaan, tai jopa sen lapaan. Ja varsinkin laukassa se etukeno löytyi taas. Mutta silloin kun maltoin keskittyä täysillä molempiin, löysin kyllä oikein hyvältä tuntuvan istunnan. Kun vaan sen keskittymisen sais pidettyä samalla kun pitäisi tehdä muutakin kuin ratsastaa suoraan. Taas tulee eteen se pikkuponikokemus sieltä ratsastuskokemukseni taustalta: isolla hevosella on isommat askeleet, ja ratsastaminen on ihan erilainen kokemus.

Olen muuten edelleen liikuntavihaaja, opin jo peruskoulun liikuntatunnella, että jos jokin asia on hauskaa, se ei voi olla liikuntaa. Kadulla suoraan eteenpäin yksin juokseminen on liikuntaa, ja pirun tylsää sellaista, ja tuntuu ettei sitä jaksa kovinkaan pitkään. Toisaalta hangessa juokseminen on tosi hauskaa ja sitä jaksaisi vaikka kuinka, joten eihän se tunnu liikunnalta ollenkaan! Sama koskee ratsastusta. Ratsastaminen on ainakin lihasten kipeytymisestä päätellen oikein tehokasta tekemistä minun rapakuntoiselle keskivartalolle, mutta ei se voi olla liikuntaa kun se on niin kivaa!