sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kattihaaste: Kassi

Muutama viikko sitten löysin kissablogeja selatessani Kattihaasteen, johon päätin osallistua heti seuraavan aiheen julkaisun jälkeen. Uusin aihe oli "kassi", eli kissan leikit kassissa, laukussa, tai muussa vastaavassa kantovälineessä. Ja meillähän laukut ovat tosiaan ihan mahtavuutta. Myrskystä olen asiaan liittyen julkaissut tänne videonkin, joka löytyy täältä.

Viima taas on ihan hulluna muovipusseihin.. Jopa niin, että ne täytyy siltä piilottaa. Pakastepusseista, nenäliinapaketeista ja muista ohuemman muovin pusseista revitään kappaleita, ja epäilen että niitä yritettäisiin syödä jos ei estettäisi. Lisäksi kaikkiin pusseihin ja laukkuihin ja pussilakanoihin pitää änkeytyä sisälle, ja niissä pitää painia, leikkiä ja riehua, ja pitää kynsin ja hampain kiinni, kun omistaja päättää olla ilkeä ja yrittää ottaa kissaa pois sieltä pussista...

Valitsin haasteeseen kuitenkin kaksi kuvaa, joissa Viima ei ole kassissa, mutta melkein. Naulukossa oleva siskon laukku piti tarkistaa, joten Viima tomerana tyttönä hyppäsi katsomaan että pääsisikö sinne jotenkin... 



Ja vielä haasteeseen liittymättömästi: Kirjoitan vielä lisää tästä viikosta ja viikonlopusta myöhemmin, ehkä jopa tänään, saa nähdä :) Viikolla taiteilin valmiiksi esittelysivun Myrskylle ja Viimalle josta pääsee näkemään kuvia näiden kuukausien varrelta. Hitsi nämä on kasvaneet ihan äärettömästi siitä mitä tullessaan olivat! Ei yhtään jotenkin tunnu siltä..

1 kommentti: