tiistai 16. huhtikuuta 2013

Geokätköilykausi avattu, ja kortti kirjoitettu

Vähän hämärä kuva metsän varjosta, mutta siinä se on.
Kevään ensimmäinen Geokätkölöytö!
Lauantaina etsittiin ja löydettiin kevään ensimmäinen geokätkö! Hunnamus oli talvella vinkannut Nautaa-mysteerikätkön avainsanasta irkissä tuskaillessani, ja vihdoin oli sopiva hetki se ratkaista ja hakea. Ratkaisu oli avainsanan löytymisen jälkeen helppo, ja kätkökin lötyi tarkoista koordinaateista nopeasti. On oikeasti huomattavan paljon mukavempaa kätköillä nyt, kun minullakin on sellainen puhelin jolla voi kätköjen koordinaatteja fiksusti seurata. Ei tarvitse aina huudella kätköilykaverille, että "mihin suuntaan se nyt näyttää", ja rämpiä itse puskissa sokkona. Pystynpähän nyt myös tarvittaessa lähteä kätköreissuille ihan yksinkin, jos sattuu esim. Kärkölän kätköt kiinnostamaan.

Muiden kätköjen kanssa ei sitten onnistanutkaan niin hyvin, lauantaiseen reissuun lähdettiin kuuden lähiseudun kätkön tiedot puhelimeen talletettuna, ja reissusta palattiin yhden kätkön löytäneenä... Tuo ensimmäinen löytyi helposti, mutta toista ei sitten löydetty millään. Se oli merkitty helpoksi kätköksi, ja sen oli joku löytänytkin vastikään, joten harmitti kyllä kun ei sitä tunninkaan pyörimisen jälkeen löytynyt. Tämä oli jo toinen leikkipuistokätkö, joka meiltä jäi löytämättä! Parin viikon takainen yritys kätkökauden avaamisesta jämähti myös samankaltaiseen kätköön. Ei löytynyt, niin ei löytynyt. Lopulta luovutettiin tämänkin kanssa, ja siirryttiin seuraavalle. Valitettavasti sen lähistöllä pyöri joku teiniporukka viettämässä iltaa, joten sopivaa tilaisuutta kätkön kunnolliseen etsimiseen ei saatu. Ja sitten olikin jo pimeä, ja päätettiin palata kotiin.

Lapset vahtimassa, etten lusmuile koulutehtävien kanssa...
Täällä alkoi tänään iltapäivästä sataa vettä ihan reippaasti, mutta sen laantuessa käytiin katsomassa paikat uudemman kerran. Eikä ollut kotiin palaamista ilman kätköä! Molemmat leikkipuistokätköt löytyivät tällä kertaa pienen vinkin avustamana, toinen jopa ihan siitä mistä aiemminkin etsittiin. Oli kohdalla vaan niin iso ja syvä vesilätäkkö, että ensimmäisellä kerralla en ollut tarpeeksi tarkkana. Nyt ninjailtiin sen ylitse kastumista uhmaten, ja se kannatti. Kaksi uutta kätköä logattavaksi!

Kokeilin samalla puhelimen Sports Tracker sovellusta, ja alla onkin kuvaus tekemästämme kierroksesta. Kävelyä tuli kartalle reilu neljä kilometriä, plus lisäksi yhteensä kolmisen kilometriä tuohon merkkaamatonta matkaa. En viitsinyt ihan kotiovelta lähteä reittiä piirtämään, etten tulisi samalla suoraan paljastaneeksi kotiosoitettani kaikenmaailman stalkkereille :D Kartalla näkyy hyvin kohdat missä pysähdyttiin pyörimään kätköpaikoille.


Kevään Lontoonreissulla pitää kyllä myös löytää edes yksi kätkö sieltä! Tätä reissua varten pitää varmaan myös ostaa sopiva trackable jonka voi sitten jättää sinne kätköön. Kolilta löytämämme ja Tampereelle jättämämme killutin on tällä hetkellä Unkarissa, ja kerennyt kiertämään kohtaamisemme jälkeen jo myös Itävallassa, Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Olisi hienoa jos omakin trackable pääsisi kiertämään maailmaa, ja vielä hienompaa jos sen löytäjät lähettäisivät vaikka kuvia sen matkasta, ja se palaisi vielä joskus Suomeen!

Asiasta toiseen, tänään kirjoitin pitkästä aikaa myös uuden Postcrossing postikortin. Postcrossingin perusidea on, että postcrossing.com sivusto arpoo minulle pyydettäessä osoitteen, johon lähetän postikortin. Kun lähettämäni kortti kirjataan saapuneeksi, minun osoitteeni arpoutuu jollekulle ja saan postikortin jostain ulkomailta. Tämänkertainen postikortti lähtee Venäjälle, saa nähdä mistä saan kortin takaisin. Olen lähetellyt kortteja vaihtelevalla aktiivisuudella ja epäaktiivisuudella; ensimmäiset Postcross korttini lähetin joulukuussa 2006, ja nyt viimeisimmän ennen tämänpäiväistä keväällä 2012. Yhteensä näiden vuosien aikana matkaan on lähtenyt 70 korttia. Ja takaisin on tullut suunnilleen samanverran... Geokätköilyssä on sentään se hyvä puoli, ettei kotiin kerry ylimääräistä tavaraa. Eihän yksi postikortti paljoa tilaa vie, mutta alkaahan niitä pikkuhiljaa kertyä...

Pahvilaatikot ei meillä kerkeä juuri ovea pidemmälle, kun kissat jo
ottavat ne omakseen. Laatikon teksti on osuva.
Sain muuten myös idean kissavideopostaukseen! Sitä saatte tosin valitettavasti odottaa vielä hetken, tuleville viikoille on odotettavissa hurjasti opiskelukiireitä ja muuta tohinaa. Teekkariwappukin alkaa muutaman päivän päästä! Ja koska ostin itselleni vihdoin uuden pöytäkoneen, sen säätämisessä on myös vielä vähän hommaa :) Joskohan nyt olisi isot ostokset vähäksi aikaa hoidettu... tuntuu että kaikki meni vaihtoon kerralla, kun tuli lyhyen ajan sisään ostettua uusi tietokone ja puhelin. Mutta ainakin kissoille kerääntyy pahvilaatikkoroinaa! Tarpeeseenhan nuo ostokset kuitenkin tulivat, ja ovat toivottavasti hyvinkin pitkäikäisiä. Ja vanha tietokonekin on tyhjennetty ja odottaa pääsyä vanhempien luokse korvaamaan heidän ikiaikaisen vanhan romunsa. Eli ei sekään hukkaan joudu.

Kiirettä pitää mutta kohtapuoliin helpottaa! Sitten postailen taas aktiivisemmin ja ehdin videoimaan kissojakin;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti