Olipa ulkona kaunis keväinen aamu! Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Tavalliseen tapaan kissat havahtuivat minun herätyskellooni, ja alkoivat maukua makuuhuoneen oven takana. Ja yhtä tavalliseen tapaan jouduin odottelemaan, että lopettavat naukumisen ennen kuin avaan oven, etteivät ne oppisi että ihmisen saa naukumalla esiin. Yrittäisivät sitä melko varmasti sitten yölläkin, jos tylsistyisivät, ja sehän ei olisi ollenkaan kivaa.
Etenkin Myrskyn pieneen päähän oppi on mennyt hitaasti, mutta lopulta varmasti: enää ei makuuhuoneen ovea raavita öisin eikä edes aamuisin, ja huutokonsertitkin ajoittuvat yleensä normaaliin herätysaikaan tai herätyskellon soimiseen. Tänäänkin kuulin kuinka herätyskellon alkaessa soimaan joku loikkasi kolahduksen saattelemana kiipeilypuusta alas, ja aloitti naukunan oven takana.. Kyllä siellä on aina Viimakin odottelemassa, mutta Myrsky on se joka pitää meteliä, ja Myrskyn takia joutuvat molemmat odottelemaan.
Siinä aamupuuhia suorittaessani kissat puuhailivat omat rituaalinsa: Viima kävi kyttäämässä minun sängyllä ikkunasta ulos, ja Myrsky kehräsi ja seurasi minua kuin hai laivaa. Myrsky on nyt käynyt satunnaisesti valjaissa ulkoilemassa, ja sen seurauksena usein tylsistyessään siirtyy eteiseen huutamaan ja raapimaan väliovea. Fiksuna tyttönä lätkäisin siihen kontaktimuovia väärinpäin, jotta sen raapiminen tuntuisi ikävältä... vaan mitä tapahtuikaan tänä aamuna? Viima NUOLI sitä. Siis anteeksi mitä?! Nuoli! Kontaktimuovin teippipintaa! Oikeasti...
Yllätetty kesken toimituksen... |
Ihan hyvä paikka on! |
Minun luokse tulivat sitten äiti, isi, ja mummi, ja yhteistuumin päätettiin, että minulta pitää leikata tukkaa. Olen siis elämäni aikana käynyt parturissa (vai onko se naisten juttu kampaaja?) kerran, jos ei lasketa sitä että joskus pienenä sain istua kampaamotuolissa odottamassa kun isi kävi parturissa. Eikun hetkinen, kolme kertaa! Tehtiinhän minulle lakkiaiskampauskin siellä... Mutta tosiaan, hiuksille ei ole satunnaisen tasoituksen lisäksi tehty yhtään mitään. Ja nyt taas oli sen satunnaisen tasoituksen aika, kun häntä näytti tältä:
Ohut, epätasainen ja täynnä kaksihaaraisia |
Muutos. Väri ei ole oikeasti noin läiskikäs, tai muuttunut. Auringon heijastuksia vaan. |
Hevosia yliopistolla Kuva (c) Hessi-Talli |
Oltiin ihan sävy sävyyn! |
Loput talutuskuvat (c) Matilda Kirjavainen
Olen kuullut, että kookosöljy olisi hyväksi kuiville latvoille. Siis illalla ennen nukkumaanmenoa hierotaan öljyä latvoihin ja yön aikana sen pitäisi imeytyä ja hoitaa hiusta.
VastaaPoistaKaverilla tuo toimii "kuin rasvattu" :D Itselläni latvat jäivät öljyisiksi ja olivat aamulla aika ikävät (kaipasivat pesua). Erona tosin on, ettei kaveri ilmeisesti ole värjäillyt yhtä paljon kuin mä. Mulla voi olla hiukset aika värin kyllästämät ja siksi öljy ei imeytynyt.
Luonnonkuituharja on myös aina parempi kuin muovinen tai metallinen. Ei tee niin pahaa hiuksille. Luomushampoot eivät rasita hiusta yhtä paljon kuin muut, joten nekin voivat olla hyvä valinta. Lisäksi suihkutettava hoitoaine saattaa pitää latvat vähän paremmassa kunnossa.
Mulla hiustenhoitorutiineihin kuuluu:
- 1 biotiinitabletti (eläimille tarkoitettu) päivittäin
- Pesu joka toinen / joka kolmas päivä
- Välipäivinä hiuspuuteri
- Pesun jälkeen ja tarvittaessa suihkutettava hoitoaine
- Hiuslakka pitämään kurittomat tupsut paikoillaan
- Värihoitoaine saunan yhteydessä kerran viikossa
Tosin aina ei mullakaan hiukset ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten ehkä parannettavaa rutiineissa vielä löytyisi. Biotiini on tuntunut toimivan aika hyvin. Ainoa vika siinä oikeastaan on, että se kasvattaa myös turhan tehokkaasti kaikkia muita karvoja ja hiuksia :D
Btw, laitoin sulle jo viikko sitten mailia... en tiedä, tulikohan se lopulta perille x)
Kiitos! Pitääkin tuohon öljyyn tutustua! Biotiinikuurille ajattelin ryhtyä heti kun kerkeän putelin ostamaan. Napsittaisiin nappuloita yhdessä kissan kanssa :D Millaisia kuureja olet syönyt, vai syötkö jatkuvasti?
PoistaHiuspuuterista en ennen olekaan kuullut. Pitääkin googlettaa! Tuota luonnonkuituharjaa olen miettinyt, mutta tuntuu ettei se selvitä takkuja tarpeeksi hyvin. Minulle saattaa muodostua hiuksista yksi kokonainen takkupaakku niskaan yhdessä päivässä kun tukka hiertyy takinkaulusta vasten... Pitäisi jaksaa ja muistaa letitellä nuo aamuisin...
Kiitos vinkeistä, koitanpa ottaa näitä hyötykäyttöön vähän kerrallaan :) Ja maili tuli perille, en vaan ole kerennyt vielä vastata, heitän tänään vastauksella.
Söin biotiinia kaksi kuukautta putkeen. Nyt on ollut parin viikon tauko, koska en ole ehtinyt käydä apteekissa hakemassa lisää. Ajattelin nyt syödä niitä suht säännöllisesti ainakin muutaman kuukauden, että saisi hiuksiin lisää pituutta mahdollisimman paljon ennen häitä x)
PoistaEn tiedä, auttaako hiuspuuteri sinänsä hiusten kunnossa pitämisessä. Itse tulee käytettyä sitä siksi, että mun hiukset rasvottuu älyttömän helposti. Hiuspuuteri vähentää rasvasuutta, joten sitten ei tarvi joka päivä olla pesemässä. Jos taas hiukset pysyy ilmankin puhtaana useamman päivän, ei ole välttis sille tarvetta :)
Ei sitä kontaktimuovia oikein kannattaisi nuolla:D Mikähän vimma Viimalle oikein iski?
VastaaPoistaKuiviin latvoihin suosittelen minäkin öljyä. Mulla on kampaajalta ostettu seerumi, mitä laitetaan vain 1-2 tippaa. Käy niin kuivaan kuin kosteaan tukkaankin. Arvokastahan se on, mutta pullo kestää tosi pitkään. Blogeissa hypetetään Moroccan oilia, mutta edukkaampiakin arganaöljyä sisältäviä tuotteita löytyy. Mun on Sim Sensitiven Complex repair serum.
Viimalla on joku mystinen fiksaatio muoveihin... jos satun hetkeksikin unohtamaan muovipussin näkösälle, niin sitä ollaan heti repimässä ja järsimässä. Ja ulko-oven tiivistettäkin on syöty. Se on vähän turhan vaarallinen harrastus, joten minun täytyy olla extratarkkana:/
PoistaKiitos vinkeistä, lähdenpä tutkimaan noita öljyjä nyt oikein tosissaan:)