torstai 26. syyskuuta 2013

Laatikonpurkajat


Sanoin pari postausta sitten (kaverikuvapostauksessa), että posti toi meille Zooplus-paketin, ja että Myrsky oli sitä äänistä päätellen itse jo avaamassa. Kieltämättä se osoittikin melkoista kiinnostusta laatikkoa kohtaan ennen kuin siirryin koneen ääreen kirjoittamaan kaverikuvapostausta, mutta en silti arvannut, että se olisi ihan oikeasti ottamassa ohjat omiin käpäliinsä. Tällainen näky minua kuitenkin eteisessä odotti:


Myrsky yritti tunkea väkivalloin suljettuun laatikkoon, ja Viima tuli avustamaan (jolloin sisaruksille syntyi pieni kina asiasta). Loppujenlopuksi emäntää kuitenkin tarvittiin apuun, vaikka pikkuapulaiset kyllä häärivät ympärillä enemmän kuin tarpeeksi niin laatikon ulko- kuin sisäpuolellakin!


"Ihan varmasti mahdun tästä!"
"Eikun alotetaan vähän järkevämmin: Tää hihna siis pitää ensin avata, ja sitten..."
"Hienoa, sait sen auki! Nyt sit otat nää laatikot täältä,
ja tyhjennät kaikki meidän ruokakippoon, ok?"

Lopulta laatikko oli tyhjennetty, ja inventaario tehty. Kaikki mitä tilattiin, saapui, ja kaikki oli ehjänä. Paketeista löytyi noin kahden kuukauden sapuskat, sisältäen ruokamerkkeinä Miamoria, Smillaa, Animondaa ja Felixiä (suomalaisittain Latzia). Lisäksi hankin toisenlaisen vaakatasoraapimisalustan Viimalle, tälläkertaa sellaisen, joka ei ole pahvia. Kyllä kissojen taas kelpaa! Tai ruoka olisi kyllä kelvannut hyvin jo siinä vaiheessa, kun aloin latoa ostoksia kaappiin piiloon pienten käpälien ulottuvilta...  Myrsky yritti salaa jopa hivuttautua kissanruokakaapin alahyllylle piiloon, josko vaikka emäntä ei huomaisikaan, ja herra pääsisi herkuttelemaan suljettujen ovien takana...  Ei onnistunut tälläkertaa!
Kahden kuukauden sapuskat. 
Vasemmalla vanha vaakatasorapimisalusta, oikealla uusi.

Reilu kuukausi sitten ostettu äärimmäisen halpa pahviviritelmä oli kyllä Viimalle mieleen, mutta kun siitä lähtee ihan julmetusti pahviroskaa (jota näkyy kuvassakin). Sen lisäksi, että sitä saa olla jatkuvasti imuroimassa, Viima myös syö sitä. Uusi raapima-alusta ei tuota niin paljon roskaa, mutta liukuu helpommin lattialla, joten kissan täytyy hoksata maata osaksi sen päällä, jotta raapiminen onnistuu. Viima otti uuden raapimisalustan käyttöön nopeasti, mutta vanha on silti edelleen se suositumpi. Saa nähdä, raaskitaanko me siis kuitenkaan siitä luopua. Uusien raapimakohteiden käyttöön antaminen on kyllä mukavaa, kun Viima hoksaa fiksuna tyttönä yllättävän nopeasti, että mihin uutta esinettä tulee käyttää :)

Myrsky ei ihan hoksannut...

4 kommenttia:

  1. Kyllä siitä olisi kohta mahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi! Olisikohan sitä pitänyt vaan odottaa ja katsoa mitä tapahtuu... :D

      Poista
  2. Hei, meilläkin on tollanen tasanen raapimislauta! Ja samanalainen mattokin, pienenä tosin! Niin, ja mekin tykätään ihan älyttömästi Zooplussan paketeista :) -Devi & Kajsa-

    VastaaPoista