keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Puupelletti vs. Paakkuuntuva kissanhiekka

Ennen oli ennen, ja nyt on nyt. Meillä vaihtui kissan hiekka, ja kissan vessakin samalla. Aiemmin meillä on vaihdeltu hiekkamerkkiä vähän suuntaan jos toiseenkin, mutta nyt me päädyttiin erinäisistä syistä totuttamaan kissat puupellettiin eikä kyllä kaduta yhtään! Alle olen kerännyt empiiristä tutkimustietoa pellettien ja hiekan eroista meidän talouden kokemuksien perusteella. Pelletit tuntuvat voittavan kyllä ihan sata nolla..

Hinta ja riittoisuus


Aiemmin käyttämämme Tigerino Canada mikrohiekka maksoi n. euron kilo, ja sitä kului kuukaudessa n. pussillinen. Kuten tässä postauksessa kerroimme, hiekkaan meni rahaa kuussa siis noin 15€. Rautakaupasta ostettuna 20kg lämmityspellettipussi maksoi tarjouksessa alle 9€, joten kilohinnaksi jäi alle 50 snt. Kuukaudessa meillä on pellettiä kulunut reilu puoli pussia, eli kuukauden kissan kuivikekulut ovat jääneet reiluun neljään euroon. Hiekka on siis kalliimpaa, ja sitä myös kuluu enemmän. Kuvassa hiekka- ja pellettipussit, joita molempia on käytetty noin kuukausi avaamisesta eteenpäin. Hiekkapussi on lähes tyhjä, pellettipussi yli puolillaan.

Reikäpohjainen laatikko, reikiä saisi olla tiheämmässä,
mutta halpislootan pohja ei kestänyt enempää..
Pelletit ovat siis olleet hyvinkin riittoisia, tosin merkittävä riittoisuustekijä on ollut pellettivessa (itse rakentamamme tällä ohjeella), jossa on rei'itetty välipohja. Sen kautta ylimääräinen kosteus ja hajonneista pelleteistä lähtevä puru valuvat/varisevat välipohjan alle, ja siten pääliosaan jäävä pellettimäärä pysyy pidempään hyvänä ja kuivana. Tavallistakin vessalaatikkoa voi pelletin kanssa käyttää, mutta silloin koko laatikon sisältö pitää vaihtaa useammin. Tuollaisella pelletin kilohinnalla se saattaa kuitenkin siltikin tulla kissanhiekkaa halvemmaksi. Oikeita pellettivessoja on yllättävän vähän eri vaihtoehtoja myynnissä, ja itsetehdyt tuntuvat joissakin ominaisuuksissa (esim. välipohjan korkeus) olevan parempia.

Koostumus


Pelletin koostumus on aivan erilaista kuin hiekan. Hieno puhdas hiekka pöllyää merkittävästi kun sitä esimerkiksi kaataa pussista laatikkoon. Pelletti taas on niin isorakeista, että se pölyää oikeastaan vasta likaisena (kun pelletit murenevat), ja oikeanlaisella vessalaatikolla tai siivousrutiinilla pölyävyys on hyvin vähäistä. Toisaalta, jos kissat ovat tottuneet hienoon hiekkaan, pelletti saattaa tuntua tassujen alla todella omituiselta, ja totuttaminen vaatii aikaa.

Laatikon siivottavuus

Kastunut kissanhiekka paakkuuntuu, ja pissit on siten helppo kerätä laatikosta pois. Pelletti ei paakkuunnu, vaan kastuneet pelletit hajoavat puruksi, jota on puolimahdoton saada erilleen puhtaasta pelletistä ilman laatikon pohjan ritilää. Kakkikikkareet sen sijaan on pellettivessasta helppo kauhaista suoraan vessanpönttöön, kun taas paakkuuntuvaa hiekkaa (tai hiekkaan sotkeentunutta tavaraa) ei sinne missään nimessä saa laittaa. Paakkuuntuva hiekka kun voi ikävästi alkaa tukkia putkia sopiviin putkenmutkiin sementöityessään. Pellettikin toki turpoaa putkissa, mutta jos odottaa että pönttöön vahingossa eksyneet puhtaat pelletit hajoavat mujuksi jo ennen vessan vetämistä, ei ongelmia pitäisi tulla.

Vasemmalla kasteltua pellettä ja hiekkaa.
Keskellä laatikko, kun sisältö on kaadettu roskiin: hiekkapaakut kiinni seinissä.
Oikealla laatikko, josta on kaavittu kaikki irtoava: hiekasta jää ikäviä sementtijälkiä.
Jos kissanhiekalla täytetyssä laatikossa pissipaakut päätyvät kosketuksiin laatikon seinämien kanssa, jää seinämään paakun poistamisen jälkeen ikävä sementtinen jälki. Laatikkoa pestessä pienikin hiekkajämä myös sementöityy ikävästi pesussa käytettyyn harjaan, ja toisaalta laatikkoon (ja kylpyhuoneen lattiaan). Pellettivessa sen sijaan on yleensä huuhtaisemalla puhdas. Kissanhiekkalaatikon puhdistukseen käytetty kauha on samalla tavoin ikävä puhdistettava: kauhaan kiinni jääneitä hiekkakokkareita ei oikein tahtoisi viemäriin pestä, kun taas pellettipuruisen kauhan voi huoletta huuhtoa hanan alla.

Laatikon putsaaminen muuttui pelletin myötä myös vähemmän työlääksi. Jos kakat noukkii pönttöön sitä mukaa, kuin niitä tulee, ei muuta siivottavaa juuri jää purujen vajotessa välipohjan alle. Jos kissa ei kaavi pellettejä vessareisuillaan, pitää omistajan muistaa välillä sekoitella pellettejä jotta purujen variseminen tapahtuisi. Jos käyttää pellettien kanssa välipohjatonta kissanvessaa, voi pelletit sopivin väliajoin vaihtaa kokonaan uuteen. Reikäpohjainen pellettivessa ainoastaan vähentää pelletin menekkiä, ei niinkään vaikuta vessan putsauksen työläyteen. 

Laatikonsiivousroskat

Laatikonsiivousjätteen kulkusuunta hiekalla ja pelletillä
Empiiristen tutkimusteni mukaan hiekkapaakuille varattu roskaämpäri alkaa haista aivan kuvottavalle, jos sitä ei parissa päivässä tyhjennä. Pellettien kanssa tätä ei ole tapahtunut, ja silloin kun pellettiä ja hiekkapaakkuja oli totutusvaiheessa roskiksessa molempia, haju oli myös paljon siedettävämpi. Nyt, kun hiekasta on päästy eroon, myös roskamäärä on vähentynyt: kakkakikkareet voi viskoa pönttöön, ja purut vajoavat laatikkon sisältöä sekoitettaessa välipohjan alle. Pellettipuru on kevyttä tavaraa kuskata taloyhtiön bioroskikseen vaikka ihan hiekkalaatikossa, jos ei tahdo puruja sisätiloissa pöllyttää, tai erillistä roskapussia toimitukseen tuhlata. Likainenkin puru tuoksuu miellyttävästi puulta, eikä ällöttävältä, kuten moni likaantunut hiekka.

Kulkeutuminen

Kissanhiekka kulkeutui pitkäkarvaisen kissan varpaissa, vaikka yrittäisi mitä. Paras paikka kissanhiekkalaatikolle olisi ollut meillä kylpyhuone, mutta jos kissat kävelisivät esim. suihkun takia kostean lattian läpi hiekkalaatikolle, sementöityisi hiekkaa mukavasti niiden kastuneisiin tassuihin. Sama efekti on myös sillä, jos kissa pissisi kintuilleen.. Ja siitä se jalkoihin takertunut hiekkapaakku sitten kuivuessaan rapisisi irti kissan kulkiessa sohvalle, matoille, sänkyyn... Pellettien kanssa kulkeutuu purua jonkin verran, mutta koska se ei ole kostuessaan paakkuuntuvaa, se ei sementöidy samalla tavalla pintoihin ja tassuihin, eikä siten pääse niin pitkälle. Ja toisaalta se on myös helppo sutaista pois vaikka imuriin, jos sitä sattuu leviämään. Kostunut kissanhiekka imurissa ei ole herttainen näky, ja sitä sementtiä on todella inha kaapia sieltä putkista  pois. Puru taas irtoaa viimeistään kuivuttuaan ihan ongelmitta.  



Nyt hiekkalaatikkoa voi siis huoletta pitää kylpyhuoneessa, jossa lattia on helppo pitää puhtaana vaikka Myrskylle sattuisikin pieniä kakkaonnettomuuksia (takamuskarvoihin jää tavara herkästi kiinni), ja jossa laatikko on vähän privaatimmassa ja syrjäisemmässä paikassa kuin aiemmin.

Paino



Hiekkan verrattuna pelletti on hyvin kevyttä. Sitä on mukavempi kuljettaa mukana, ja toisaalta pellettiroska on myös kevyttä kantaa ulos roskiin. Pellettiä saa myös ihan riittävän kokoisissa, mutta silti helposti kannettavissa pusseissa keveytensä vuoksi.

Yhteenveto

Meillä käytetään vastaisuudessa pelkkää pellettiä, ja ostetaan varmaan myös ihka aito pellettivessa kissoille, jos täydellinen yksilö löydetään. Hassua että niitä on niin vähän myynnissä! Esimerkiksi Zooplus.comilla ei ole tarjolla yhtään ainutta! Kaikille ei tietenkään sovi kaikki, mutta meidän vaatimuksille pelletti sopii todella hyvin. Totuttaminen toki vei aikaa (totuttamisprosessista lisää seuraavassa postauksessa), mutta kyllä se sitten olikin sen arvoista. Suosittelen :)

13 kommenttia:

  1. Meillä on käytössä paakkuuntuva puupohjainen kissanhiekka, joka on oma suosikkini tähän mennessä (käytössä on ollut varmaan kaikkia mahdollisia). Ei haise, ei haittaa, vaikka pissapaakutkin heittää pönttöön (vaikka yleensä kerään ne kyllä pussiin) ja kakat on helppo poimia pois myös.

    Ainoa haittapuoli taas on se hiekan pieni koko. Se on saman kokoista kuin perus halvin mahdollinen betonipohjainen kissanhiekka. Ainakin tuon nuoremman tultua murusia tuntuu olevan pitkin vessaa ja eteistä ihan koko ajan, vaikka laatikoiden edessä onkin matot, joiden pitäisi edes jonkin verran estää hiekkaa kulkeutumasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota paakkuuntuvaa puuhiekkaa mietittiin myös, mutta pelättiin sen pölyävän ja kulkeutuvan pienen kokonsa takia sitten enemmän. Kokemusta ei siis ole. Todettiin halvemmaksi testata normipellettiä, kun valinta tehtiin, ja ainakin toistaiseksi ollaan hyvin tyytyväisiä :) Olisi kiva kuitenkin lukea myös enemmän käyttökokemuksia tuosta paakkuuntuvasta purusta. Se ei ilmeisesti sementöidy paikkoihin kiinni samalla tavalla kuin betoniitti?

      Poista
    2. Ei mielestäni juutu mitenkään. Välillä vaihdan ihan kokonaan purut uusiin, vaikka olisi järjellä siistiä purua, koska huomaan toisessa kopassa ainakin pölisevän hiekan. Toisessa kopassa taas ei pölise ollenkaan, mikä onkin vähän outoa...

      Pitäisi kyllä kokeilla tuota pelletiäkin, koska olen melko lailla kyllästynyt konttaamaan rikkalapion kanssa koko ajan :F

      Poista
    3. Kyllähän tuo pellettipurukin vähän liikkuu, mutta ainakaan meillä se ei ole päätynyt kylppärin lattiaa pidemmälle, ja sen voi vaikka nopeasti suihkuttaa puhtaaksi jos ei muuten.

      Poista
  2. Vanhempieni kissa Vilma käyttää juuri tuota samaa pellettiä. Eikä ole ollut moittimista. Ja "käytetty" pelletti hävitetään polttamalla se puu-uunissa. Helppoa ja kätevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, oma puu-uuni tai takka olisi jotain aivan mahtavaa <3 (Myös ihan muutenkin, kuin vain pellettien takia). Eivät vaan jostain syystä ole opiskelijakerrostaloihin sellaisia rakentaneet, mokomat...

      Poista
  3. Hei vau! Pupuillehan täytyykin tuollainen pellettivessa varmaan väsätä. Tosin meillä se ongelma että käytetään purua seassa. Mutta sitä puruakin voi vaikka lisäillä toisinaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kätevä kun esimerkiksi kuset valuu rei'istä alakerrokseen, eikä jää pohjalle pehmentämään yläkerroksen pellettejä turhaan. Jos tekee tarpeeksi pienet reiät, niin pellettimuju saattaa mennä vielä mukiinmenevästi läpi, nesteet menee varmasti, ja joku kutterinpuru (siis ne lastut) pysyy laatikossa. En tiedä miten tuo käytännössä kyllä toimisi :D

      Poista
  4. Kiitos, tämä oli mielenkiintoinen postaus. Pellettejä yritin aikoinaan vähän tarjoilla Börjelle ja Mimmille mutta ne ei oikein innostunut. Pissavaivoja peläten pitäydyn tutussa ja turvallisessa hiekassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että tästä oli jotain iloa:) Miehen mielestä rakensin postausta kovin insinöörimäisesti tutkimuksia ja mittauksia tekemällä ja dokumentoimalla :D

      Totutushan hiekkatyypin vaihdossa on se vaikein, ja jos kissa ei ole sopeutumisenhaluista tyyppiä, ei siitä välttämättä tule kuin ikävyyksiä. Meillä onneksi tuo totutus onnistui hitaasti ja varmasti (kirjoittelen siitä kohta tässä iltapäivällä), vaikka hetken jo pelättiin pahinta parin hutikakan ja pidättelyn vuoksi..

      Poista
  5. Meidän pentu on opetettu syntymästä asti pellettiin ja on kyllä hyvä ratkaisu ollut. Meillä ei tuollaista laatikkoa ole, mutta meillä on reikälapio jolla saa varistettua purut pois. Laitetaan pelletit lapiosta erilliseen astiaan odottaan jonka jälkeen saa helposti purut ja kakat pieniin koirille tarkoitettuihin kakkapusseihin ja suoraan piharoskiin jolloin ei jää asuntoon haisemaan. Vaikka tosi minimissä pelletin kanssa hajut on. Tykkään :)

    VastaaPoista
  6. Hankin kesällä pellettivessan killeille, ja ihastuin oitis. Mutta nyt tuli ongelma: ikään kuin pelletin koko olisi muuttunut, sillä laatikkoa täyttäessäni pussin sisältö valahtaa suoraan ritilän läpi alapohjaan, ja jotta saisi ritilän päälle jotain kaavittavaa, kuuden litran pussista menee puolet. Ja kun alapohja on jo valmiiksi täynnä, ritilän päällä oleva "hiekka" kastuu pissasta ja alkaa haista.
    Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta? Ihan kuin pelletin koko olisi muuttunut, mutta tuotteen myyjä kieltää sen. Mittasin nykyisen pelletin läpimitan, ja 6 mm oli. Sen olen saanut selville, että on olemassa myös 8 mm:n ja 12 mm:n pellettiä, vaan kun tietäisi mistä niitä saisi.

    VastaaPoista
  7. Hyvä ja hauska kirjoitus. Itsekkin olen vannoutunut pelletin käyttäjä ollut jo vuosia ja paluuta ei ole hiekkaan. Minulla on tosin ihan tavallinen kissanvessa ja erottelen purut erilliseen pienehköön pussiin. Oma vaivansa toki siinä.

    VastaaPoista