Projekti: Uusi sohva jätetään rauhaan!, vol. 2

Viime kuussa kirjoitin jo sohvaprojektimme ensimmäisestä osasta ( täällä ), ja tällä viikolla se sohva sitten saapui. Ennen sohvan tuloa järjestettiin jo (kuten aiemmassa postauksessa mainittiin) kissoille olohuoneeseen reippaasti luvallista ja kelvollista raavittavaa. Valitsimme myös sohvan epätasaisen värin sen mukaan, että jos homma epäonnistuu, raapamat eivät näy niin kauas kuin tasaisessa värityksessä näkyisi. (Saati ne kissankarvat, mutta niistä ei puhuta nyt!). Oleellista oli, että uudet raapimiskohteet otettiin hyvissä ajoin ennen sohvan tuloa myös jokapäiväiseen käyttöön käyttöön, ja näin meidän kissat tekivätkin. Nyt olisi sitten toisen osuuden aika: miten tehdä sohvasta epämukava tai epäkiinnostava raapimiskohde?

Tuolla tavalla kuljetusmiehet sen meille tipautti..
 selälleen, tiiviisti pakattuna ja väärinpäin!

Itse sohva on etureunastaan sillätavoin pehmustettu, että kangas vähän venyy jos siihen kynnen iskee. Se ei siis sellaisenaankaan ole kaikkein houkuttelevin raapimisvaihtoehto. Pehmustamattomat osat, joissa olisi parempi raapimispinta, taas ovat kätevästi seinää, jääkaappia tai pöytää vasten, ja siten raapijoiden ulottumattomissa. Me ei siis lopulta tehty sohvalle mitään, vaan päädyttiin katsomaan, mitä tapahtuu. Kissoillahan oli jo hyvää raavittavaa, eivätkä ne olleet vielä tämän sohvan/tässä paikassa sijaitsevan huonekalun repimiseen päässeet tottumaan, että tarvitsisi opettaa totutusta tavasta pois.

Lisävarmistukseksi sohvan päälle olisi voinut laittaa esimerkiksi kankaan tai muovin (niin etteivät kissat pääse sen alle), jolloin raapiminen muuttuu epämukavaksi. Suojusta ei välttämättä tarvitsisi pitää paikallaan kovinkaan kauaa, kun kissa jo oppii ettei sohvaa ole kiva raapia. Sillä oletuksella siis, että luvallista ja sopivaa raapimismateriaalia löytyy. Komentaminen, säikyttely ja vesipyssyllä ampuminen harvemmin tehoaa kissaan, ja arempi kissa saattaa ruveta jopa pelkäämään omistajaansa sen seurauksena. Kaikenlaiset ääntä pitävät pelottimet ovat usean kissan taloudessa myös vähän ikäviä, vaikkei kissa osaisi niitä omistajaansa yhdistääkään: kuvittele, miten se rauhallisesti matolla nukkuva kissa pelästyisi ihan turhaan, kun toinen saisi (ehkä ansaitusti) niskaansa rämiseviä tölkkejä tai räjäyttäisi vaikka ilmapallon mentyään väärään paikkaan.. Paras keino on siis tehdä huonekaluista yksinkertaisesti ikäviä raavittavia kissan mielestä.

Itse sain sen yksinäni paketeista purettua, ja vähän lattialla työnneltyä,
mutta onneksi saatiin vähän apua kavereilta, että saatiin se
käännettyä myös selkänoja seinään päin :D Ei olisi mahtunut nostamatta
tuossa tilassa kääntymään.

Kuinka meillä on sitten käynyt? Sohvaa ei tosiaan ole suojattu mitenkään, ja pariin otteeseen sitä onkin yritetty raapia. Hellä pois työntäminen saa Myrskyn ja Viiman kuitenkin nopeasti vaihtamaan sohvan luvalliseen raavittavaan. Usein myös silloin, kun kissat ryntäävät "tervehdysraapimaan" esim. kun tulen kotiin, tai tulen aamulla makuuhuoneesta, kohteena on ensisijaisesti ne luvalliset raapimispaikat, osaksi siksi, että ovat lähempänä ja keskeisemmällä paikalla keskellä lattiaa. Voin oikeasti laskea ehkä yhden käden sormilla ne kerrat, kun sohvan raapimista on minun nähteni kokeiltu.  Tavoite on suurimmaksi siis osaksi onnistunut: sohvassa ei ole vielä yhtäkään ikävää irtolankaa tai kynnenjälkeä. Suurin vaikutus tähän tilanteeseen on nimenomaan luvallisen ja kelvollisen raavittavan määrällä. Päivän mittaan meidän olohuoneessa nimittäin teroitellaan kynsiä yhä varmaan satoja kertoja, mutta kohteena ei ole sohva.

Sohva on toki ollut meillä vasta viisi päivää, joten suuria ei voi vielä sanoa. Näyttää kuitenkin todella hyvältä! Myrsky ja Viima ovat (kuten kuvistakin näkee) tutustuneet sohvaan tarkasti, todenneet sen kelvolliseksi pediksi, ja jättäneet sen suurimmaksi osaksi rauhaan kynsiltään. Peukut pystyyn, että tämä suuntaus jatkuu! Olisipa hienoa, jos homma olisi hoidossa näin helposti..

Koeajo menossa.
Myrsky on todistanut, että kissa voi halutessaan vallata koko sohvan.