Roolijako uusiksi ja piha tutuksi

Eilen illalla sateiden jälkeen pyörähdettiin ensimmäistä kertaa uudella asunnolla kissojen kanssa ihan ulkona asti. Kun aikaisemmin ulko-ovelta avautui pelkästään autotie, olisikin edessä nyt pikkuriikkinen mukava metsikkö. Täydellinen valjastelupaikka! Ensimmäinen järkytys matkalla kohteeseen oli hissi, jonka laskeutuminen laajensi molempien silmät ihan lautasen kokoisiksi. Paniikilta vältyttiin, mutta hämmennyksen olisi pystynyt molempien karvakasojen ilmeistä lukemaan huonompikin kissatuntija.

Normaalisti aikaisempien ulkoilujen perusteella Myrsky nostaisi heti ulos päästyään hännän terhakkaasti pystyyn ja lähtisi tutkimaan paikkoja, ja Viima jähmettyisi hetkeksi kuulostelemaan ympäristöä. Tälläkertaa taisi roolit sisaruksilla vaihtua ihan päikseen!

"Nyt me ollaan kyllä ihan väärällä pihalla!"

"Ihan kiva piha on!"

Viima lähti samantien johdattamaan taluttajaansa pienen metsikön polkuja pitkin pois näkyvistä, kun taas Myrsky painui matalaksi oven eteen nähtyään hurjaakin hurjemman polkupyöräiljän. Viima ehti lyhyen ulkoilutuokiomme aikana tutkia reippaasti koko pienen pusikon, kun taas Myrsky lähinnä tuijotteli ja pälyili. Selvästi Viima oli suojaisassa puskassa elementissään, kun taas Myrsky ei tykännyt kuljeskella paikassa johon kuului lähiympäristön äänet, mutta ketään ei näkynyt. Viimaa taas ei haitannut edes maaston märkyys!

Viimalla on kyllä yllättävän hyvä suojaväri.
Hupparihiipparilla vähän huonompi....

Viima kulki myös varmaan ensimmäistä kertaa ikinä ulkona itsevarmasti häntä pystyssä. Ja se tosiaan kulki, tassutteli eteenpäin kiltisti polkuja pitkin, eikä säikkynyt, jähmettynyt, tai ryöminyt maha maata viistäen, kuten se aiemmilla kerroilla ulkoilun alussa on tehnyt. Viima jopa muutamaan otteeseen naukui meille tervehdykseksi tullessaan minua ja Myrskyä vastaan jollakin polulla. Myrsky taas jumitti usein vaan istumaan ja tuijottamaan jotain äänenlähteitä, joita se ei ruohonjuuritasolta tiheästä pusikosta tietenkään nähnyt.

Hupparihiippari ja sen kissa pinkissä talutushihnassa.

"Mihin te nyt taas jäitte?"

En tiedä, mikä tämmöisen muutoksen on aiheuttanut. Ehkä parvekkeella oleskelu on totuttanut ympäristön ääniin? Toisaalta, miksi Myrsky sitten on yhtäkkiä arempi? Vai onko tämä nyt vaan taas sitä, että Viima yksinkertaisesti on varautuneisuudestaan huolimatta perusluonteeltan Myrskyä rohkeampi, ja Myrsky on päättömyydestään ja ajattelemattomuudestaan huolimatta vähän nössö, jos sille jää aikaa miettiä liikaa. Myrsky ei toki itse pidä itseään nössönä, ja sisuuntui kovasti, kun menin ääneen pohtimaan poikaparan rohkeutta. Pitihän asiaa sitten epäilevälle emännälle todistella kiipeämällä kalliolle.. tokihan kissa tiesi, että emännän olisi pakko tulla liukkaista pikkukengistään huolimatta perässä! Muikea kosto mokomasta nössöksi haukkumsisesta tosiaan...

Kalliokiipeilijät

Oho, löyty leikkipuisto!

Loppuvaiheessa tehtiin kotiinpaluumatkalla lyhyt ekskursio leikkikentälle. Jälleen Myrskyn piti päästä todistamaan rohkeuttaan, joten eikun vaan suoraan vauhdilla liukumäen portaita ylös. Laskea ei sekään sentään uskaltanut, enkä olisi antanutkaan. Tai ainakaan en olisi tullut perässä! Mokoma liuku oli ihan märkä...

"Noni, kattokaa, tännekin uskalsin! Mikä tää muuten on?"

"Ai säkin tulit!"

Myrskykin tajusi, ettei märkä liukumäki ole kiva..

Leikkipuiston jälkeen livahdettiin takaisin kotiin, sillä Viima alkoi kuopsutella hiekkaa vähän sen oloisena, että olisi tarve päästä laatikolle. Ei haluttu jättää ikäviä terveisiä lasten leikkipaikalle, joten sisävessa kutsui meidän kaupunkilaisneitiä. Koko reissun ajan Viima tosiaan kulki ihan kuin valjaita ei olisi ollutkaan, vaikka aiemmin se on niitä vähän jännittänyt. Juuri ennen tätä reissuakin valjaiden pukemisessa oli pieniä haasteita, eikä Viima tuntunut tykkäävän niistä sitäkään vähää mitä ennen.

Näin innokas Viima oli vielä lähtiessä...

Onneksi tuo valjaiden ikävyys unohtui ulkoillessa näköjään ihan kokonaan. Yllättävän mukava reissu kaikin puolin! On nämä sitten kyllä fiksuja katteja:) Edes ohikulkeneet koirat eivät aiheuttaneet kovin suuria reaktioita, tosin olivat niin kaukana, ettei tainnut koirat meitä edes noteerata. Molemmat katit pysyivät myös suurimman osan ajasta fiksuilla reiteillä, jotta taluttajat pääsivät perässä. Mennään kyllä mahdollisimman pian uudestaan, vielä kun on vähän valoisaa iltaisinkin! Ehkä Myrskykin sitten lakkaisi pikkuhiljaa jännittämästä uutta rappukäytävää ja pihaa (ja aloittaisi oven takana mouruamisen ulospääsyn toivossa).

Vasemmanpuoleinen liikenne