tiistai 21. tammikuuta 2014

Motivaatiomaskotti?

Motivaatiomurmeli. "Älä anna mun häiritä".
Emännällä on edessä kiireinen viikko, sisältäen tilinpäätösten viimeistelyä, sekä kuukausien ajan paljon työtä teettäneen projektityökurssin viimemetrit. Lisäksi eräässä harrasteprojektissa on tapahtunut läpimurto, jonka vuoksi sitäkään ei aina malta olla edistämättä, vaikkei oikein olisi aikaa. Onneksi on ihkaoma motivaatiomaskotti tietokoneen ääressä seurailemassa tekemisiä ja suorittamassa laadunvalvontaa (ja nukkumassa sikeästi). Onhan se mukava tehdä hommia, kun voi sivusilmällä katsella jonkun ottavan rennosti.

Ja mikäs siinä on toisen köllötellessä, lämpimällä alustalla häntäkarvat tuulettimen ilmavirrassa heilahdellen. Luulisi vain, että löytyisi mukavempiakin paikkoja, sellaisia joihin miehen mittoihin venähtänyt Myrsky mahtuisi mukavasti kokonaan. Nyt roikkuu yli reunan toiselta puolelta jalat, ja toiselta puolelta vatsamakkarat (eikun karvaa se vain on!), ja päädystä häntä. 

"Vahdin tässä sun puhelinta makaamalla sen päällä, joten koodaa rauhassa!"
Vai liekö tämä kannanotto siihen, että emännän työpöytä on aina niin sotkussa, ettei siinä ole kissalle sopivaa tilaa? Näppäimistökin muka on kiellettyä aluetta, niin mitä muutakaan iso (pieni!) kissa voi tehdä, ollakseen lähellä? Oli miten oli, kummasti tässä vaan tuppaa emäntääkin nukuttamaan, kun toisen tuhinaa katselee ja kuuntelee... Mutta jos vielä yhden kappaleen kirjoittaisi testausraporttiin, ja sitten painaisi pään tyynyyn?

ps. Blogiin kommentointia on nyt helpotettu, nyt kommentointiin ei tarvitse enää tunnuksia, jos valitsee pudotusvalikosta kohdan "Nimetön", ja lisäksi se kovin ärsyttävä sanavahvistus on poissa!

4 kommenttia:

  1. Mahtava motivaatiomurmeli ♥ Jokaisella opiskelijalla ja työssäkäyvällä pitäisi olla oma karvainen murmelinsa!
    Ihanaa että sanavahvistus on poissa, kommentoiminen ei ole enää niin työn takana. Minullakin oli se ihan tietämättäni kunnes ystävällinen lukija ilmoitti että nyt menee hermot sen kanssa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäisi! ♥ Ja minäkään en tosiaan tuosta aiemmin tiennyt, hyvä kun ilmoititte! :) Itseänikin se kovasti ärsyttää.

      Poista
  2. Hyvä paikka kissalle! Lämmin ja juuri sopivan kokoinen.

    VastaaPoista