Myrskyn arkea

Päivä kuvina, osa 4/5, "hippusen" myöhässä. Pikkupetojen blogi haastoi meidät tähän, ja innolla tartuimme mukaan vaikka sitten vähän loppu venyikin kun ei mitään eriskummallista arkikuvattavaa löytynyt. Tarkoitus julkaista viisi päivää kuvin ja sanoin, ja haastaa joka päivä uusi blogi mukaan. En ole ihan tarkkaan enää perillä siitä, että kuka tämän hasteen on saanut ja kuka ei, mutta kokeillaan ottaisiko Kattimania haasteen vastaan!

Sateisessa kevätillassa ulkoiluttamassa koi... kissaa!

Tälläkertaa esittelen vähän Myrskyn arkea! Keväällä kollipoika alkoi aika yhtäkkisesti yöllisen mouruamisen, sekä makuuhuoneen oven ja ulko-oven (etenkin postiluukun) paukutamisen. Ensin kokeiltiin jättää huomiotta, sitten kokeiltiin sähistä rangaistukseksi, epäiltiin syyksi aikaistuvaa auringonvaloa, hankittiin pimennysverhot (jotka myöhensivät kyllä mukavasti huudon alkua), mutta maukuminen jatkui. Illalla kissa leikitettiin aina ihan läähätyksiin asti (kunnes sen kunto kasvoi, enää ei läähätä!). Sitten koitettiin kasvattaa ruokamäärää illalla, ja jättää niille pulmapeleihin raksuja löydettäväksi, kunnes alettiin pohtia että saavatko ne nyt ruoasta liikaa energiaa. Sitten koitettiin vähentää ruokintaa eikä sekään ollut hyvä. Korvatulpat olivat ainoa toimiva ratkaisu.

Sitten päätettiin ottaa kaikki mahdolliset keinot yhtäaikaa käyttöön: huuto jätettiin huomioimatta aivan täysin, yöksi pimennysverhot, päiväruoka-annosta pienennettiin, mutta tarjoiltiin se hitammin järsittävänä ja sulavana raakalihana, iltaruokaa iso annos. Ruoka-aikoihin otettiin tiukat rutiinit myös vapaapäivinä, eli kissoille ruokaa kun kello tulee kahdeksan, ja sitten vaikka jatkamaan unia, jos tarvis. Päivisin Myrsky saa leikitystä ja huomiota, mutta iltaleikitykset me korvattiin ulkoilulla. Tähän ratkaisuun päädyttiin, kun todettiin kissan olevan paljon väsyneempi ja rauhallisempi ulkoa palatessa, kuin leikityksen jälkeen. Niin, ja kun se kuitenkin selkeästi ilmoitti haluavansa ulos...

Nyt kun ulkoiluun on muodostunut rutiini, on postiluukun paukutus vähentynyt ihan dramaattisesti. Yöhuutaminenkin on merkittävästi uuden rutiinin myötä vähentynyt, ja meillä nukutaan taas hyvin! Ja arvatkaa mitä! Myrsky on oppinut kulkemaan oikein nätisti hississä, ja pikkuhiljaa lyhyitä matkoja jopa vierellä talutushihnassa!

Ulkoilu on ollut melkoisen jännää: ollaan kohdattu koiranulkoiluttajia ja muita ihmisiä, ja kyllä, narunjatkona kulkeva kissa saa huomiota! Tuntemattomista ihmisistä saa juttuseuraa, eräskin töistä kotiin palaamassa ollut tuli rapsuttelemaan kissaa ja juttelemaan kurjasta työpäivästään. Myrsky tarjosi tassuterapiaa! Varmaan myös jo aika moni lähialueen koiranomistaja tietää, mitä on tulossa, jos nurkan takaa kuuluu "kss kss, Myrskyy, ktss ktss" huutelua. Myrsky pörhistelee kyllä koirille, mutta ei juokse pakoon. Polkupyörätkään eivät enää ole liian pelottavia, ja vieraita ihmisiäkin säikytään vain etäältä: jos ne tulevat kosketusetäisyydelle, Myrsky hiippailee häntä pystyssä vastaan tervehtimään!

Mutta entäs Viima?

"Valjasta kuule ihan ittes, en oo tulossa alas täältä!"