keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Kakkuilta

Näin meillä..
Eilen käytiin pikaisesti keskustassa pyörähtämässä, ja ostin kirpputorilta uuden hameen. Tarkoitushan oli siis etsiä pitkähihaisia, mutta loppujenlopuksi vaateostosallergiani iski jälleen, ja pakenin kaupoista ennen kuin ehdin sovittamaan yhtään mitään. Kevään vaatemuoti nyt oli muutenkin aika järkyttävä... pastellivärejä, kukkakuoseja... Ihan totta, osa nyt myynnissä olevista vaatteista näyttää samoilta kuin Mummun vintiltä löytyvät iankaikkisen vanhat vaaterievut jotka olivat ehkä muotia vuonna kivi ja kypärä. Ja kun näitä hirvityksiä oli heti kaupan näyteikkunassa, ei ollut yhtään kiinnostusta mennä moneen edes sisälle.. Haave olisi ollut pitkähihaisten paitojen lisäksi löytää itselle joku sopiva kevättakki. Nyt kaapissa on hyvä toppatakki, mutta kevääseen ei oikein ole muuta sopivaa, kuin lähes kymmenen vuotta vanha ulkoilutakki jota olen käyttänyt myös tallilla... Ehkä joskus? Kuka lähtis minun kanssa shoppailemaan?

Illaksi olin kutsunut kavereita käymään. Pääsin vihdoin leipomaan jo pitkään suunnittelemani kakkukokeilut. Tein elämäni ensimmäisen juustokakun, ja siitä tuli yllättävän hyvä ja mukavan kevyen oloinen maultaan! Ei se ihan täydellisen kaunis ole, mutta hei, eka yritys ikinä! Ohje oli Pirkan mustikkamarmoroitu juustokakku, josta tein oman versioni. Oma vuokani oli pienempi kuin ohjeen, joten muunsin reseptin suhteella 0,7, ja jätin sitruunamehun pois. Alta löytyy oma sovellukseni ohjeesta, jotkut luvut ohjeessa ovat vähän turhan pikkutarkkoja, oikeasti en punninnut mitään, vaan heitin karkeita arvioita. Nuo on kuitenkin oikeasta ohjeesta laskettuja lukuja joita ainakin yritin noudattaa.

Mustikkamarmoroitu juustokakku

Pohja
n. 140g Digestivekeksejä
n. 50 g voita
Täyte
 330g Maitorahkaa
120g Maustamatonta tuorejuustoa
0,66 dl vispikermaa
1 dl sokeria
2 kananmunaa
0,33 dl maissitärkkelysjauhoja
1,3 tl vanilliinisokeria
Pinta
1 dl mustikoita (pakaste)
0,5 rkl sokeria

Pohja tehtiin murskaamalla keksit, sekoittamalla keksimurujen joukkoon
sulatettu margariini ja painelemalla seos irtopohjavuoan (halkaisija 20cm)
pohjaalle tasaisesti.

Täytteen ainekset sekoitettiin vatkaimella sekaisin, ja kaadettiin vuokaan.

Pinnan koristelin sulattamalla pakastemustikoita mikrossa, sekoittamalla ne
sokerin kanssa, ja tiputtelemalla tätä sosetta laikuiksi kakun päälle. Raitoja
vetelin tuonne syömäpuikolla.

Paistoin kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla reilu 50 minuuttia.
Irrotin kakun reunat vuoan reunoista veitsellä heti kun vuokaan pystyi käsin
koskemaan, ja laitoin kakun vuokineen jääkaappiin yöksi vetäytymään
jääkaappiin ennen kun otin vuoan reunat kokonaan pois. 
Toinen leipomukseni oli Chilisuklaakuningatartiikerikuivakakku, josta tuli aika murenevainen. Ohjeena käytin Elämä makeaksi-blogin Mustikkakuivakakku alá chili ohjetta pienin muokkauksin, jotka löytyvät alta. Veikkaan, että murenevaisuus johtui siitä että en käyttänyt ohjeen mukaan marmeladia, enkä edes hilloa, kuten aiemmin samaa ohjetta kokeillessani (keväällä 2009), vaan ainoastaan sulatettuja, sokeroituja ja murskattuja marjoja. Tarkoitus oli, että kakkuun olisi tullut tiikeriraita mustikkaisesta ja vadelmaisesta taikinasta, mutta ei sitä kyllä näy, harmi. Olisi ehkä pitänyt yrittää leveämpää raitaa? Kanelia tuossa ohjeessa oli myös aika paljon, ja se peitti lähes täysin chilisuklaan ja mustikan maun. Muuten, suklaata ei välttämättä kannata ihan sellaisenaan murskata blenderissä jos niistä haluaa jauhetta :D Se terien aiheuttaman kitkan lämpö sulattaa sen...

Chilisuklaakuningatar(tiikeri)kuivakakku

150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelijauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g mustikoita
250g vadelmia
½ dl chilisuklaata

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat vaahdon sekaan
voimakkaasti vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään, ja vatkaa ne taikinan sekaan.
Sulata pakastemustikat, sekoita ne sokerin kanssa ja murskaa mustikat
soseeksi. Tee sama vadelmille. Murskaa chilisuklaa jauheeksi, jos se on
levynä.
Sekoita taikinaan chilisuklaa ja marjat.

Paista kakku voidellussa ja jauhotetussa n. 1,2 litran kakkuvuoassa
uunin alatasolla noin 60 minuuttia. 175 astetta.

Jos haluaa yrittää tiikeriraitaa, niin taikina jaetaan osiin joista toiseen
laitetaan vadelma ja suklaa, ja toiseen mustikka. Tämän jälkeen
taikinaosat laitetaan vuokaan kerroksittain.
Illalla tuli keskustelua mm. klassisesta musiikista, jota yksi porukasta myös soittaa ihan orkesterissa asti. Pitäisiköhän seuraavalle "mitä sä haluat synttärilahjaksi"-kyselijälle ehdottaa konserttilippuja jonkin sinfoniaorkesterin konserttiin.. Siihen kysymykseen kun on aina niin vaikea vastata kun tuntuu etten tarvi mitään, mitä en tahtoisi itse ostaa. Olisi nimittäin todella hienoa päästä kokemaan kunnon konsertti joskus. Kärkölässä asustaessa olisi pitänyt jaksaa raahautua Lahteen Sibeliustalolle saakka, ja tuskin olisin saanut ketään seuraksi. Täällä se olisi vähän helpompaa, Tamperetalo ei ole kaukana, sinne pääsee helposti bussilla, ja seurakin järjestyy. Saa nähdä, jos sopiva tulee vastaan, niin eiköhän mennä.

Kissat edusti taas parhaansa mukaan vieraiden läsnäollessa. Jostain syystä nämä tunkivat jopa tavallista aktiivisemmin pöydälle, ja kiehnäsivät kaikkien sylissä ja jaloissa. On nämä kyllä sitten sosiaalisia söpöläisiä, ei voi muuta sanoa. Ja illalla olivat sitten ihan väsyneitä, ressukat. Niin olin kyllä minäkin, illan sokerimässäilyn jälkeen. Leipominen on kivaa, mutta kyllä leipomuksia varten tarvitsee aina isomman porukan syömään ettei kaikki jää itselle nassutettavaksi. Toivottavasti en innostu leipomisesta ihan liikaa sitten kun on astianpesukone... Saattaa alkaa näkyä vatsanympäryksessä, jos kovin usein tällaisia annoksia tekisi!

1 kommentti:

  1. Joskus filkkareiden konserttiin tampere-talolle, opiskelijaliput 10e et ei oo paha. Kävisin enempi jos ei ois niin killerityöpäiviä että jaksais ylipäänsä, tai koiran ei tarvis olla 14h yksin päivän aikana. Viimeks helmikuun lopulla päässyt käymään..

    VastaaPoista