Äitienpäiväviikonloppu

Kesäisen lauantain kunniaksi Myrsky ja Viima pääsivät molemmat ulkoilemaan. Kuvien taso ei ole tietenkään sama kuin viimeksi, sillä nyt olin kameran takana itse, ja minulla oli samalla narun päässä kissa. Näiden seikkojen lisäksi kuvausvälineenä toimi vain pikkupokkari, sillä en luottanut kykyihini saada sillä aikaiseksi fiksuja kuvia järjestelmäkameralla samalla, kun pitäisi yrittää taluttaa kissaa. Senverran hidas olen sitä vielä säätämään. Kaikesta huolimatta pakkohan kourallinen kuvia on julkaista :) Kolmemetriset pikkukoirien talutusfleksit ovat muuten oikein passelin mittaiset myös kissoille! Kauemmas en näitä yliuteliaita ja ulkoilmaan tottumattomia otuksia uskaltaisi itsestäni päästääkään...

Kulmakunnan nuori prinssi, ja pikkuprinsessa päiväkävelyllä.

Jonossa mennään pitkin puskia :)
Mikko ja Myrsky edellä, Minä ja Viima perässä.

Ulkona oli senverran lämmin, että vauhdilla joka suuntaan juoksentelevalle Myrskylle tuli kuuma. Lämpimän uringonpaisteen, kasvavan masunympäryksen, pitkän karvan, ja ulkoiluun tottumattoman lihaskunnon yhteisvaikutuksesta poikaparka joutui välillä pysähtymään ihan läähättämään! Kun juoksimme yhdessä rinnakkain yhden mäen ylös, ja mäen päällä Myrsky kääntyi minua kohti suu auki, katsoin jo että sähiseekö se mokoma minulle, mutta ei. Piti vaan hetki läähättää, ja sitten taas matka jatkui. Myrsky teki tuota jo pentuna pahimpien rallitusten aikana, ja nimenomaan rankimman riehumisen yhteydessä, joten en siitä huolestu. Poikaparalla on vain huono kunto ja paksu karva!

Lauantai-illaksi matkustin jo Kärkölään.

Lauantai-iltana junailin Kärkölään, sillä sunnuntaiksi oli sovittu äitienpäivälounas ravintolassa. Heti Juna-aseman lähettyviltä nappasin ensimmäisen geokätkön Kärkölästä, Järvelän keskustasta. Ilmeisesti junaradan sähkölinjat aikeuttavat "vähän" häiriötä GPS:ssä, mutta onneksi tunsin paikan senverran hyvin että tiesin mihin suuntaan kävellä vaikka puhelimen kompassi hetken näyttikin ihan päinvastaiseen suuntaan, ja pyöri mihin sattui. Kätkö löytyi helposti, ja äitikin lähti mukaan sitä etsimään, ja pääsi näin löytämään ensimmäisen kätkönsä. Pikkusisko ei kehdannut nousta autosta ulos puskia tonkimaan, kun pelkäsi jonkun näkevän :D Järvelä oli kuitenkin hiljainen. Olisi innostanut lähteä etsimään toinenkin kätkö, mutta se olisi vaatinut autolla ajamista. Ei ole Kärkölässä ihan niin tiheässä kätköjä, kuin Tampereella!

Sitä asiaa haluaisin olla omalta osaltani mukana korjaamassa, olisi tosi kiva jättää kotimaisemiin yksi kätkö. Tampereella kätköjä on jo niin tiheästi, että sopivaa paikkaa tarpeeksi etäältä toisia kätköjä on hankala löytää, etenkään jos ei ole selvittänyt kaikkia alueen mysteerikätköjä (joiden koordinaatit saadaan selville vasta ratkaisemalla arvoitus). Kärkölässäkin se kiva paikka on vielä hakusessa, mutta kätköjen tiheydestä se ei ole kiinni. Kätkön jättämiseen pitää olla maanomistajan lupa, joten omalle maalle se varmaan pitää jättää. Olisi kiva että kätkö olisi kuitenkin myös sellaisessa paikassa, ettei kätköilijät joutuisi seikkailemaan meidän pihan, tai lehmälaitumien (:D) läpi. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Ja tarvittaessa, vaikka en itse aina kätkölle pääsisikään, voin nakittaa mahdolliset ylläpitohommat siskolle tai äidille ;)

Nyt meillä on jo kätkölle purkkikin! Geokätköpurkin pitää olla tiivis, vedenpitävä ja sään kestävä, ja kun pohdin tätä ääneen, isiltä tuli loistoehdotus: tehdään kätkö (käyttämättömästä) lehmien lantanäytepurkista! Sopiva tarpeeton purkki löytyi samantien, ja odottaa nyt sopivan kätköpaikan valintaa. Purkki on taatusti ainakin tiivis: se on tarkoitettu lehmänsontanäytteiden kuljettamiseksi tavallisen postin joukossa! Ehkä se siis muutamat sateetkin kestää. Nyt täytyisi vaan täyttää kätköpurkki tarpeellisilla esineillä, ja valita se paikka!

Illalla nappasin pikkusiskon kameran, kun en yhden yön reissulle omiani jaksanut raahata, ja räpsin vähän kuvia Kärkölän keväästä. Eihän sitä kesäksi sentään vielä voi sanoa, kun ei lehmät ole laitumella ;)

Valkovuokot kukkivat täysillä, ja syreenipensaatkin tekevät jo lehtiä!

Sitten vähän peltohommiin...?

Ei sentään, liftasin vaan äidiltä traktorikyydin pellolle kuvaamaan joutsenpariskuntaa.
Kuulemma lähtevät kävelevää ihmistä pakoon, mutta traktoria vaan tuijottelevat.

Joutsenia ilta-auringossa.

Illalla huomattiin myös eräs merkkipäivä: Meidän tätikissamme Tintti täyttää näihin aikoihin yhdeksän vuotta. Se löydettiin kahden sisarensa kanssa orvoksi jääneenä navetan vintiltä juhannuksena 2004. Tarkkaa syntymäaikaa on todella hankala sanoa, sillä löydettäessä pennut olivat säälittäviä rääpäleitä ja painoivat vain noin 300g. Silti ne kuitenkin sähisivät, sylkivät ja purivat, söivät heti kiinteää ruokaa (olivat niin nälkäisiä että söivät kädestä, vaikka kovasti sähisivätkin), juoksivat ketterästi, sekä käyttäytyivät muutenkin paljon kokoistaan vanhemman tavoin. Toukokuussa ne varmaan kuitenkin olivat syntyneet.

Painon puolesta ne olisivat voineet olla vaikka vain pariviikkoisia, mutta käytöksen puolesta helposti noin kuukauden ikäisiä.. Ei mikään hyvä alku elämälle, mutta niin vaan Tintti elää terveenä ja aktiivisena edelleen, vaikka ulkoilijasta onkin tullut vähän jo sohvaperuna. Yöllä se hiippaili jalkopäähäni nukkumaan, ihan peiton alle asti.  Ei uskoisi siksi samaksi kissaksi, joka täytyi silloin pentuna puoliväkisin metsästää lautakasan alta, ja kaiken päätteeksi vielä puri kiinniottajaansa!

Tintin sisaruksilla ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri, toinen kuoli seitsemän- ja toinen kahdeksanvuotiaana, molemmat pidempiaikaiseen sairasteluun, johon merkittävimpänä syynä varmasti pentuajan vakava aliravitsemus, sekä ehkä myös suvun mahdollinen sisäsiitos. Kaikki peukut ja tassut pystyyn, että Tintti pysyy terveenä ja virkeänä vielä pitkään!

Sunnuntaina Äitienpäivälounaan jälkeen palailin kotiin lukemaan tenttiin. Ohessa vähän siivoilin, ja imuroin mm. sohvan alustan. Arvaatteko mitä sieltä löytyi? Viimalla on toki ollut tapana joskus ruokintatilanteissa napata ruokatölkistä irtoava suikale itselleen leikkikaluksi, mutta olen luullut että suunnilleen kaikki niistä ovat päätyneet leikkimisen jälkeen roskiin! Sohvan alta löytyi näitä kuitenkin piilotettuna 9kpl, ja pikaisen siivouskatsauksen jälkeen koko asunnosta löytyi yhteensä 16 enemmän tai vähemmän järsittyä ja revittyä suikaletta! Lapset olleet ahkeria... Ja kun siivouksen jälkeen laitoin ruokaa taas kippoihin, Viima ei mennyt heti syömään (mikä on ihan tavallista), vaan loikkasi tiskipöydältä ketterästi hakemaan jälleen uuden sulkijan ja kipitti se suussaan makuuhuoneeseen sängyn alle... Melkoinen veitikka!

Ensimmäinen kourallinen sohvan alta.
Harmi että nämä ehti päätyä jo roskiin ennen kuin löysin lisää,
niin en saanut kuvaa koko varastosta :D

Viima kävi muuten keskeyttämässä tämän postauksen kirjoittamisen yhdessä vaiheessa. Istahti tähän käsieni väliin, takamus näppäimistöllä, otti katsekontaktin, ja totesi että "MÄÄÄÄÄÄÄÄ". Siinä vaiheessa tajusin, että jotain oli unohtunut: olin kyllä nostanut kissanrukatölkin pöydälle, mutta juuri kun olin avaamassa sitä, puhelin soi, ja puhelun loputtua en enää muistanut, että homma oli jäänyt kesken. Onneksi Viima osaa komentaa hoitamaan kissanomistajan velvollisuudet! Myrsky pyytää ja kerjää maukumalla (tai käy varkaissa kyselemättä), mutta Viima komentaa välillä kovinkin kiukkuisesti, että "nyt sitä palvelua!!". Naiset... ;)