Elämän ja byrokratian pieniä ihmeellisyyksiä! Ehkä asia joskus selviää. En yrityksistä huolimatta saanut aikaiseksi kirjoittaa enää eilen illalla tätä postausta valmiiksi, joten viimeistelen sen nyt tässä töissä kahvitauolla. Eilen oli normaali työpäivä, nyt alkoi ensimmäinen viikko täyspäiväisenä työntekijänä! Hui. Työpäivän jälkeen kävin kuumeisen Mikon puolesta kaupassa, ja vein kotitekoista mustaherukkamehua. Ukkossateen ja yleisen laiskuuden vuoksi kotiinpaluu meni vähän myöhäksi, joten tälläkertaa en jaksanut kytätä kivaa kissakuvattavaa blogin piristeeksi.
Josko seuraavassa postauksessa ehtisin vaikkapa julkaista uuden kissavideon ;) Jonkinverran on jo pätkiä kuvattukin, mutta ensin pitää kyllä taas vähän siivota kämppää. Tavarat ovat niin sikinsokin, että eihän täällä kehtaa kuvata! Syytän sotkusta kyllä nelijalkaisia... alunperin nuo tavarat nimittäin olivat kasassa sohvalla, nyt pitkin olohuoneen lattiaa. Jostain syystä ratsastuskypäräni on kiinnostanut erityisesti, ja se oli raahattu miltei ruokakippoon!
Mutta se Lontoo, ja viimeiset matkakuulumiset <3. Ensimmäinen kohde matkapäivänä nro 4 oli Natural History Museum, jossa riittikin nähtävää. Museossa oli huonekaupalla erilaisia kiviä, fossiileita, luurankoja, dinosaurusjuttuja... Paikalla oli useita koululaisryhmiä, ja moni osasto olikin suunniteltu selkeästi lapsille ja opetustarkoituksiin. Silti museossa olisi jälleen saanut kulumaan vaikka koko päivän! Ja mikäs oli kulkiessa, ilmaisen sisäänpääsyn vuoksi voitiin käydä kesken kierroksen kaupungilla syömässä, ja palata takaisin tutkimaan.
Se on jättiläislaiskiainen. Siis tuo luuranko, en minä ;) |
Tämä on kuulemma joku Marsun sukulainen...? |
Seuraava kohde oli Tower of London ja Tower Bridge. Kummassakaan ei käyty sisällä/ylhäälä, sillä olivat jo siihen aikaan illasta menneet kiinni. Muutenkin matkustettiin pienellä budjetilla, ja välteltiin sisäänpääsymaksuja (no mitä nyt Leavesden, köh köh), joten se ei haitannut, ja olihan siinä paljon nähtävää ulkopuolellakin. Tower of Londonin ja Thamesin välisellä kadulla kävellessämme totesimme, että joskus tullaan vielä uudestaan Britanniaan tutkimaan näitä vanhoja linnoja ihan sisältäkin, kun on varaa matkustella vähän laajemmallakin alueella, ja viipyä vähän pidempään. Olisi hienoa käydä Skotlannissa ja Irlannissa asti.
Kuljimme Tower Bridgeä pitkin Thamesin yli, ja katselimme laskuveden paljastamaa hiekkaa, ja sillalta näkyvää modernia ja vanhaa Lontoota. Tässä kohtaa päätimme myös, että jos joskus ollaan pidempään reissussa, pitää ottaa kävelemisen suhteen vähän rauhallisemmin. Jos aikoo kävellä aamusta iltaan, ja hoitaa suurimman osan välimatkoista kävellen, niin neljäntenä päivänä alkaa jo kaivata lepopäivää! Tietysti julkiset olisivat toimineet ihan hyvin, mutta toisaalta kun kaikkialle oli loppujenlopuksi niin lyhyt matka, niin ei sitä sitten kuitenkaan viitsinyt :D! Jos liikkuu laajemmalla alueella, niin kyllähän siitä sitten tulee automaattisesti istuttua enemmän junissa jne. Ennen kotiinlähtöä söimme mukavan illallisen Tower Bridgen lähistöllä olevassa pienessä Pubissa. Illalla taas väsytti mukavasti! Matkapäivänä 4 (joka oli maanantai) lähtivät matkaan myös meidän postikortit.
Viimeisen päivän aamuna pakattiin matkatavarat, kirjauduttiin ulos hotellista, ja suunnattiin vielä seikkailemaan matkatavaroiden kanssa. Vietiin muutama TB aiemmin löytämäämme kätköön. Tarkistimme ennen lähtöä niille annetut tehtävät, ja osan niistä oli toivottu pysyvän Britannian tai Lontoon alueella. Siispä palautimme ne, ja lähdimme kohti Lontoon keskustaa viimeisen kerran tällä reissulla.
Pyörähdimme Piccadilly Circusilla, katselimme ökyliikkeitä ja upeaa ostoskatua ja todettiin että täältä emme ainakaan osta mitään. Löysimme yhdeltä ostoskadulta ison lelukaupan (jossa oli paljon työntekijöitä ihan vaan leikkimässä leluilla), jonka Potter-osastolla halvimmat tuotteet maksoivat lähes 40 puntaa. En tullut shoppailleeksi... Alue oli silti näkemisen arvoinen, ja antoi reippaasti suurkaupungin fiilistä. Lontoon keskusta on ihanan vanhahtavaa ja matalaa, ja saa kaupungin siksi tuntumaan pienemmältä kuin se onkaan. Tosin edellinen matkakohteeni oli Japani, joten...
Lopulta matkustimme viimeisen kerran metrolla kohti lentokenttäbussin pysäkkiä, ja kävimme syömässä viimeisen kerran viihtyisässä pubissa. Oikein mukava lopetus lomalle :) Mentiin hyvissä ajoin (yli tuntia ennen!) odottamaan bussia saapumispäivän sekoilujen vuoksi, ja onneksi mentiin. Bussifirma sekoili taas ihan täysillä. Ensin tuli paikalle klo 15:15 bussi hieman etuajassa, jälleen 14:50 bussi oli jättänyt tulematta, ja kyseiseem bussiin lipun ostaneet eivät mahtuneet kaikki mukaan. Tämän jälkeen tuli bussi 15:05! Kaaoksen merkit olivat ilmassa, ja pureskelimme jo kynsiämme että kuinkahan meidän lennon käy.
Viimeinen ruokapaikkamme. |
Ja onneksi päästiin aiempaan bussiin, bussimatka kesti nimittäin paljon pidempään kun oltiin luvattu, eikä lentokentällä kyllä juuri jäänyt aikaa ylimääräisyyksiin. Vielä vähemmän olisi jäänyt, jos olisimme odottaneet omaa bussiamme. Ja mitä jos se meidän oikea bussi olisikin jättänyt kokonaan tulematta ja taas oltaisiin saatu panikoida että mahdutaanko seuraavaan, koska ei enää oltaisi ensisijaisilla paikoilla? Sitten olisi kyllä alkanut olla todellinen kiire!
Huhhuh, en suosittele EasyBus yhtiötä kyllä yhtään kenellekään joka haluaa stressittömät matkat lentokentältä ja lentokentälle! Lento oli onneksi mukava, ja Norwegianin koneissa on muuten ilmainen langaton internet! Suomeen laskeuduttiin puoliltaöin, ja Kärkölässä päästiin nukkumaan kahden pintaan. Suomi näytti kovin harvaan asutulta ja hiljaiselta!
Semmonen reissu. Nähtävää oli paljon, yhtään ei olisi voinut tiivistää enää tahtia, joten sanoisin että näimme kyllä ihan maksimimäärän juttuja, mitä tuossa ajassa voi nähdä! Jos olisimme makselleet enemmän pääsymaksuja ja tehneet enemmän kierroksia myös kohteiden sisällä (esim. Tower of London, Parlamenttitalo, London Eye), olisimme maksaneet reissusta paljon enemmän mutta nähneet oikeastaan paljon suppeammin asioita. Tykkäsin! Ja lisäksi sunnuntai-aamun luontoseikkailu oli upea lisä matkustukseen, ja sellaisen haluan kokea kyllä tulevillakin ulkomaanreissuillani :)
Pieni jännitys on ihan kivaa... No ei todellakaan! Onneksi pääsitte ajoissa matkaan.
VastaaPoistaPieni jännitys ei ole pahasta, kunhan ei ole kyse kotiinpaluun estymisestä ensimmäisellä ihan itse järjestellyllä ulkomaanmatkalla opiskelijabudjetilla (johon ei oikein sovi taksimatkat lentokentälle/uudet lennot :D). Koneesta myöhästyminen olisi meinaan tarkoittanut yhtä lisäyötä, majapaikan etsimistä tuntemattomasta kaupungista muutaman tunnin varoitusajalla, töistä myöhästymisen suomessa, uusien lentojen metsästystä (johon olisi tarvinnut tietokonetta, nettiä ja tulostinta), uusien kyytien etsimistä lentokentälle... Kaikki käteinenkin tuli kätevästi käytettyä hyvissäajoin pois, ettei tarvitsisi Suomessa vaihtaa puntia takaisin euroiksi.
VastaaPoistaMutta kaikesta oppii, ensikerralla pitää kehittää tällaisten varalle plan b suunnitelmia jo hyvissäajoin :D Tuolla bussipysäkillä odotellessa meillä ei meinaan ollut mitään hajua siitä, minne suuntaan kannattaisi lähteä jotta asiat etenisivät, eikä esim. vaihtoehtokyytien pysäkit olleet tiedossa. Onneksi päästiin koneeseen. Tuppasi vaan vähän hikeä pukkaamaan kun ne ole mikään kokenut matkan järjestäjä, ja ensimmäistä kertaa reissussa ilman vanhempiä ihmisiä huolehtimassa vastuusta.