sunnuntai 1. joulukuuta 2013

#1 Mikäs päivä se tänään on?

Joulukalenterin ensimmäinen luukku!
Kuva on lavastettu :(
Perjantaina lähdettiin aamusta firman pikkujouluihin pietariin, ja sieltä palailtiin lauantai iltana. Kuvia näytän myöhemmin, kun niitä saan. Omaa kameraa ei mukana reissussa ollut. Kotimatkalla jatkoin matkaa Lahden juna-asemalta kohti Kärkölää, jossa pääsin saunaan, ja ajoissa nukkumaan. Sitten olikin jo aika herätä joulukuuhun! Suureksi järkytyksekseni huomasin, että taidan ilmeisesti vihdoin olla tullut vanhaksi: ensimmäinen joulu, kun en saanut vanhemmilta tai mummilta suklaa (tai mitään muutakaan) joulukalenteria! Ihan orpo olohan tästä nyt tuli, pitänee mennä ostamaan itse kotimatkalla... Jouduin ottamaan blogia varten suunnitellun joulukalenterikuvankin jostain romujen seasta löytyneestä aiemman vuoden kalenterista (seuraava kysymys: miksi sellainen on säästetty?)! Ja pikkusisko ei edes ollut halunnut kalenteria itselleen... mitä peliä se tämmöinen on?!

Viimevuonna kirjoitin blogiin jonkinlaista joulukalenteria. Ei se varsinaisesti kai kalenteri ollut, mutta päätin kuitenkin, että kirjoitan joka päivä jotain, jos ehdin, ja kyllähän se onnistui. Tälle joulunalusajalle en aluksi ajatellut samaa temppua tehdä, mutta kun aloin listaamaan postausideoita (jotka on syksyn kiireiden vuoksi jääneet toteuttamatta), totesin että minulla saattaa ollakin ideoita, aikaa, ja jopa materiaalia! Siispä, yritän kirjoittaa jälleen joka päivä jouluaattoon asti. Aiheina jouluvalmistelut, kissat, ja omat puuhailut ylipäänsä. En kuitenkaan ota kirjoittamisesta paineita, joten saa nähdä, toivottakaa onnea :) Postaustoiveitakin saa esittää!

Mikä peto tässä on mennyt?
Todella kiireisen marraskuun jälkeen on mukava hetkeksi istahtaa vaan olemaan tekemättä oikeastaan yhtään mitään. Toki M:n ja kummipojan lahjoja on nyt täälläollessa aloiteltu (etenkin ensinmainitun edistäminen tulee olemaan kotona hankalaa salaa! :D), mutta muuten olen vain lojunut ja rapsutellut kissaa. Vauhdikas syksy on nyt ohi, ja kiire helpottaa nyt huomattavasti. Keväällä vapaaehtoistyötaakka kevenenee, kun en jatka enää rahastonhoitajan tehtävissä yhdessäkään kerhossa. Sen sijaan olen ratsastuskerhon puheenjohtaja, sekä ihan tavallinen hallituksen jäsen animekerhossa. Ja tietysti roolipelikerhon uuden puheenjohtajan avec kerhon vuosijuhlissa! Tuleepa siis Pietarin pikkujoulumatkaa varten ostetulle iltapuvulle käyttöä myös tulevaisuudessa. Saisikohan M:n suostuteltua hankkimaan jotain violettia omaan asuunsa...?

Kärkölässä oli muuten lunta, kun pääsin tänne! Ja on kyllä vieläkin, vaikka suojasää vähän madalsikin jo valmiiksi ohutta hankea. Otin pari lumikuvaa ulkoilevasta Tintistä, ja totesin että seuraava projekti onkin heti kotiin pääsyn jälkeen yrittää napsia joulukorttikuvia omista kissaotuksista, että ehdin vielä tilata ne ennen kun ne pitää lähettää... Tästä saatte tilannekartoituksen ja koosteen pilalle menneistä kohtauksista myöhemmin (ja niitä tulee varmasti paljon!).

Tintti!

2 kommenttia:

  1. Onnea urakkaan :) Itse en taida moista urotyötä uskaltaa yrittää, että joka päivä postaisin. Yritän jotain jouluun liittyvää kuitenkin myös omaan blogiin keksiä, vaikka tällä hetkellä pää kumiseekin tyhjyyttä ideoiden suhteen :D

    VastaaPoista
  2. Minulla on ollut niin kiire syksy, että on jäänyt tosi moni postausidea toteuttamatta kun ei ole ehtinyt! Nyt on sitten varastossa materiaalia mm. useampaankin kissavideoon, ja kasa kuvia. Toivottavasti näillä pärjää!

    VastaaPoista