torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä


Koetin kovasti etsiä tähän postaukseen kuvitusta, mutta näyttää siltä että olen ottanut itsenäisyyspäiväaiheisia kuvia hyvin vähän. Piti sitten keksiä edes jotain, joten tuo kuva on siskon rippijuhlista. Ainakin siinä on lippu :) Arkistojeni ainut kunnon itsenäisyyspäiväkuva on talvelta 2006, eikä siinä sitten ollut lunta... Harmittelin kovasti, että nyt kun olisi lunta, en olekaan Kärkölässä sitä lippua kuvaamassa, eikä omaa tankoa tietenkään ole..

Kunnes satuin vilkaisemaan ikkunasta ulos, ja hoksasin että kaupungissa tosiaan noita lipputankoja on useampiakin. Suoraan ikkunaani vastapäätä olevien talojen sisäpihallakin yksi.. Tämä valaistuminen tapahtui valitettavasti liian myöhään, sillä ulkona oli ehtinyt jo tapahtua taktinen hämärtyminen, pilvisyydestä johtuen jo niin aikaisin että enpä kerennyt kuvaamaan...

Itsenäisyyspäivä 2006
Tänään olisi itsenäisyyspäivän soihtukulkue keskustassa sankarihaudoilta keskustorille. Saisi pitkästä aikaa pistää teekkarilakin päähänsä, ja osallistua juhlallisuuksiin. Kerran olen osallistunut, mutta silloin olin villapaidasta ja toppavaatteista huolimatta pukeutunut liian kevyesti. Meinasin jäätyä kun seisoskeltiin muodostelmassa keskustorilla puolisen tuntia odottamassa josko juhlallisuudet alkaisivat, ja juhlallisuuksien jälkeen vielä odotettiin bussia, eikä mahduttu ensimmäiseen. Yllätys yllätys juhlallisuuksien jälkeen joku muukin oli matkalla Hervantaan. Ehkä tänä vuonna ei viitsi?

Mitään erityisiä itsenäisyyspäivän perinteitä minulla ei ole. Tuntemattoman Sotilaankin katsoin ensimmäistä kertaa vuosi sitten, ja linnan juhlia on tullut seurattua lähinnä sivusilmällä silloin kun Kärkölässä on ollut. Tänäänkään ei suurempia tule tehtyä, mahdollisesti, jos kandin hiomiselta ehdin, käydään kavereiden luona istumassa iltaa.

Jonkinlaiseksi itsenäisyyspäivän aaton traditioksi taitaa kuitenkin tulla työpaikan pikkujoulut. Tänävuonna oltiin aitiossa katsomassa Ilves - Tappara peliä Hakametsän jäähallilla. Ikinä ennen en ole jäähallissa ollut silloin kun siellä on ollut jäätä. Ihan mielenkiintoinen kokemus tuokin :D Tuli mieleen että voisihan sitä itse taas vuosien tauon jälkeen kokeilla luistelemista jos jonkun kaverin saisi mukaan... siskolla taitaa olla käytössä minun vanhat luistimet, ehkä ne vielä menisi jalkaan sen verran että pääsisin testaamaan, että onko minun tasapaino edelleen huono, ja onko jää edelleen kovaa.

Tästä se lähtee

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti