lauantai 15. joulukuuta 2012

Kissat ja koirat

Sainpa pulkkailtua vihdoin kunnon imurin tänne, pitäisi vielä jaksaa imuroidakin. Taas on vähän hiekkaa levinnyt pitkin kämppää, ja huomenna tulee vieraita :)

Koska en nyt suoranaisesti hingu siivoamaan, ja tämän päivän postaus on vielä kirjoittamatta, niin päätin ajankulukseni tehdä dramaattisen videon siitä, miten muutama päivä sitten kissalapset kohtasivat ensimmäistä kertaa koiran. Myrskyn ensikohtaaminen oli dramaattisempi. Avasin oven, niin tottakai kissa sinkosi saman tien siitä ulos. Vain tullakseen kauhistuneen sähähdyksen saattelemana takaisin sisälle, kun joutuikin oven ulkopuolella naamatusten koiran kanssa. Viima oli nukkumassa saunassa, kun koira tuli sisään, joten kannoin sen katsomaan tulokasta.. kun kissaparka hoksasi, että kotona on nyt jokin erittäin epäilyttävä otus, se upotti vamuuden vuoksi sitten kynnet minun rintaan...

Kumpikaan ei kuitenkaan rynnännyt piiloon, pikemminkin kyttäsivät koiraa jonkinlaisen pelonsekaisen uteliaisuuden kanssa. Koira ei saanut reissusta yhtään naarmuja, ja loppuvaiheessa kissojen mielestä kelvollinen hajurako oli enää vain puoli metriä, ja vasta sitten sähinä alkoi. Tähän ei edes mennyt kovin kauaa! Kerran koira pääsi parinkymmenen sentin päähän Myrskystä ihan yllättäen vahingossa, mutta silloinkaan ei tassu heilahtanut.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti